Vitsi

Adventtikirkon Kirjatoimi myy uutuutena Ellen Whiten kokoomateosta:

"Ettemme eksyisi
White Ellen G.
Ellen G. White toteaa, että aina kun Jumala välittää totuuttaan ihmisille, esiintyy myös paljon väärennöksiä. Paholainen sekoittaa totuuteen omia ajatuksiaan eksyttäen ja estäen pitämästä kiinni sanasta: ”Näin sanoo Herra.” Uskovaisina voimme vain tarrautua avuttomina Jeesukseen Kristukseen.

Ettemme eksyisi on kokoomateos Ellen G. Whiten yleisistä neuvoista, joita hän antoi niin aikansa hämmennystä aiheuttavien tapahtumien johdosta kuin lopun aikojen eksytystenkin varalta.

80 sivua, nidottuna"

Ehhehe! Eksyttäjä Ellen White varoittaa muka eksytyksestä. Mutta ei hän varoita eksytyksestä eli itsestään, demoninäyistään, Raamatun vastaisista opeistaan eikä siitä että hänen opetuksiaan seuraamalla joutuu helvettiin. Hän päinvastoin sommittelee sanansa niin, että ihmiset turvautuisivat häneen ja hänen opetukseensa ja pitäisivät kristillistä opetusta ja Raamattua Pyhän Hengen avaamana eksytyksenä.

Ja sitten toinen vitsi. Adventtikirkon Kirjatoimi vakuuttaa itsestään:

”Ajankohtaisia kristillisiä kirjoja ja lehtiä jo vuodesta 1897.”

Ehhehe, Ellen Whiten eksytyskirjoja ja niistä adventistien mukaelmia - ei mitään kristillisiä kirjoja, vaan kristillisperäisiä harhaoppikirjoja.
14445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

kirjan hinnan kans - niin ei tarvis kysellä kirjatoimesta.

Äänestä

Riitta itse sen kirjan, minä en ole viellä saanut sitä mutta nyt ostankin sen kun sinä tuossa mainostit sitä niin hyväksi.
Sinä toimit tällä palstalla hyvänä adventismi mainostajana joten hyvää työtähän sinä teet, vaikka et taida itse sitä huomatakkaan, mutta Kristuksen Henki sinua siihen varmaankin pakoittaa.Että siunausta vain työllesi minäkään en ennen tiennyt adventisteista paljoakaan mutta sinun mainostuksen takia aloin tutkia adventismia ja täytyy sanoa että he ovat tosi kristittyjä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tuskin siinä kirjassa on mitään uutta. Olen lukenut Ellen Whiten kirjat, siis ne alkuperäiset ja nuo kokoomakirjat ovat Adventtikirkon Ellenin muista kirjoista nyppimiä otteita, joita yhdistelevät yhä uusiksi ja uusiksi kirjoiksi, jotta olisi aina kaupattavana Ellen Whiten "uutuuskirjoja".

    Minkähän takia sinä adventisti esiinnyt ei-adventistina. Kaikenlaisia rooleja sitä adventistien pitääkin näytellä. Omituista.

    Äänestä

Esimerkiksi, mitä olet mainostanut.

Aiot mennä taivaastasi mennä sapattisin helvettiin katsomaan kidutusta.

Aloitapa vartoittaa lähimmäisiäsi oppisi harhaisuudesta tältä kohtaa.

Ehkä se Ellen- vainaa oli enemmän oikeassa kuin sinä taivaan näköaloista.

Entäpä sapatti.

Kerro kuinka harhainen olet ja opetat sapatin olevan seremonialakiin kuuluva, etkä opeta niinkuin Jeesus opetti. Laista ei katoa yksikään kirjain ja ainoakaan piirto ennekuin taivas ja maa on kadonnut.

Sen voit varoitukseen lisätä, että sinun tapasi opettaa sapatista siirtää kaikki hyväksyjät vähimmäksi taivasten valtakunnassa, koska se opettaa laittomuutta.
Lisää sitten se, että viimeisellä tuomiolla Jumala tuomitsi kaikki Herra, Herra nimessä heilujat, jotka ajelevat riivaajia ulos, että tuomio oli !"Menkää pois Minun edetäni te: laittomuuden tekijät".

ts. osoite on Sanassa selvä, että tyhminään ei siitä erehdy, mutta sielunvihollisen, vastustajan kanssa veljeilevät opettavat toisesta suupielestä laittomuutta mennen tullen ja rakastavat sitä siksi, kun opistaan ei luovu vaan lihassa tältä osin pyrkivät taivaaseen.

Jaa, niin, aivan, AHAA! Juuri siksihän se taivas oli näkemyksesi mukainen, olihan oppikin vastustajan mukainen.. Enpä tuota ole ennen ajatellut.
herrasi taivas...

Äänestä
  • Ei Riitta eksynyt ole, mutta sinä vaikutat poisjuosseelta viisastelijalta.
    Riitta vain on fundamentalistinen asenteeltaan ts. hän on oikeassa ja muut ovat
    kerettiläisiä. Riitta on jumalaapelkääväinen, mutta sinä et piittaa näemmä mistään,
    vaikka jopa riivaajat pelkäävät Jumalaa, pelkäävät tuomiomielessä ...

    Jaak. 2:19
    Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein;
    riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    Ei Riitta eksynyt ole, mutta sinä vaikutat poisjuosseelta viisastelijalta.

    Sinä Antti saat siunata kaiken, kuten määrätyt evl. papit homokeskusteluissa siunaavat, mutta älä ihmeessä siunaa Riittaa siinä, että hän käy sapattikokuistaan taivaasta käsin helvetissä.
    Siinä alkaa jo ovenkamanat taivaassakin kolisemaan, kun jakopuolia katsellaan.

    Hän on eksynyt pois Kristuksesta.

    Äänestä

  • suunsa tunnustus. kirjoitti:

    Sinä Antti saat siunata kaiken, kuten määrätyt evl. papit homokeskusteluissa siunaavat, mutta älä ihmeessä siunaa Riittaa siinä, että hän käy sapattikokuistaan taivaasta käsin helvetissä.
    Siinä alkaa jo ovenkamanat taivaassakin kolisemaan, kun jakopuolia katsellaan.

    Eli kyse on Jumalan nimessä siunaamisesta.

    Kyllä esim. evl. läiset saa siunailla mitä vain ja riittaakin saa siunailla miten vain, mutta kunhan ei siunaa Jumalan nimessä hänen sanomaansa, koska se on rienausta Sanaa vastaan.

    Sus siunattua Rittaa, jne. Siinä ei Jumalan nimi tule esiin ja häpäise Hänen nimeään.
    ja
    Antin nimessä siunataan, niin se ei häpäise Jumalaa, eikä ole tuomioksi, koska syntinen puhuu syntisen huulilla ja on puhumassa epätäydellisiä puheitaan.

    Tulihan tämä nyt korjattua. Asia oli mielessä mutta kiireessä jäi illalla kirjoittamani teksti lukematta sekä puute huomaamatta.

    Äänestä

"Mutta ei hän varoita eksytyksestä eli itsestään, demoninäyistään,"

Vielä 70-luvullakin kaikki olivat fundamentalisteja, minäkin, ja kirkkokunnat
syyttelivät toisiaan demoneista ja demoneja nähtiin joka asiassa. Adventtikirkossakin tuollainen linja on pieni vähemmistö mykyajassa, joten
sinunkin olisi aika luopua fundamentalismista. Asiathan saadaan näyttämään
vaikka miltä, kun tieten tahtoen nähdään.

Äänestä

saatanan sokaisema, että et näe, että SINÄ olet se eksyttäjä.

Äänestä
  • ehkä hän on adventismista eksyttäjä

    Äänestä

  • Jaajaa jaajaa kirjoitti:

    ehkä hän on adventismista eksyttäjä

    totuutta vastaan viedäkseen opetuslapset mukanaan kadotukseen, siinä sanot totuuden.

    Äänestä

  • Jaajaa jaajaa kirjoitti:

    ehkä hän on adventismista eksyttäjä

    Eipä pysty eksyttämään, vaan laittaa tutkimaan asioita.

    Äänestä

Vitsin ja vitsauksien ero ei ole valtava, jos ei sillä pyritä pimentämään totuuden valoa kirjallisista lähteistä.

Ellen G. Whiten kirjat eivät ole huumoria, joita voi vitsailla mielin määrin, joutumatta itse vitsauksien kohteeksi, joista hänen kirjansa kertovat.

Kirja "Suuri Taistelu" on haluttu hävittää sen vuoksi, että kirkkohistorialliset tapahtumat ovat tapahtuneet juuri niinkuin Ellen G. White on kirjoittanut marttyyreiden ajoista, jotka ovat toteutuneet ja jatkuvat tuleviin marttyyreihin asti, ennen Jeesuksen toista tulemista.

Pimeiden keskiaikojen kauhuja halutaan pimentää Martti Lutherin kirjoituksista huolimatta, vaikka Luterilainen kirkko on jälleen vaipumassa katolisen kirkon syövereihin EU:ssa, joka pyrkii parantamaan kuolinhaavansa keskiaikaisesta kurimuksesta. Mitä huutavatkaan sielut alttarin alta tulevista tapahtumista ?
Hengellisistä asioista on voitu vitsailla aina Pietismin ajoista lähtien. Nyt alkaa vitsit ollemaan vähissä, koska Ellen G. Whiten kirjoitukset pitävät paikkansa, niin hengellisten kuin maallistenkin vitsauksien kohdalla, jossa mantereet ovat peittymässä veden alle myrkkyineen ja saasteineen niinkuin Unkarissa tänään nähdään tapahtuvan.

Riitta voisi syventyä kirkkohistoriaan menneistä ja tulevista tapahtumista, joita nyt vähätellään, mutta jotka nyt vääjäämättä täyttyvät Ellen G. Whiten ja Lutherin kirjoitusten mukaan.

Jos väärin ymmärretystä tekstistä löytää oikeamman tulkinnan voi siitä vain iloita, sillä siihen myös Ellen G. White pyrki.
Jos nyt sekä Elleni että Riitta ovat eksyneet vääriin tulkintoihin, niin kuka silloin jää nauramaan ja vitsailemaan ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskova_1 kirjoitti:

Adventtikirkon Kirjatoimi myy uutuutena Ellen Whiten kokoomateosta:

"Ettemme eksyisi
White Ellen G.
Ellen G. White toteaa, että aina kun Jumala välittää totuuttaan ihmisille, esiintyy myös paljon väärennöksiä. Paholainen sekoittaa totuuteen omia ajatuksiaan eksyttäen ja estäen pitämästä kiinni sanasta: ”Näin sanoo Herra.” Uskovaisina voimme vain tarrautua avuttomina Jeesukseen Kristukseen.

Ettemme eksyisi on kokoomateos Ellen G. Whiten yleisistä neuvoista, joita hän antoi niin aikansa hämmennystä aiheuttavien tapahtumien johdosta kuin lopun aikojen eksytystenkin varalta.

80 sivua, nidottuna"

Ehhehe! Eksyttäjä Ellen White varoittaa muka eksytyksestä. Mutta ei hän varoita eksytyksestä eli itsestään, demoninäyistään, Raamatun vastaisista opeistaan eikä siitä että hänen opetuksiaan seuraamalla joutuu helvettiin. Hän päinvastoin sommittelee sanansa niin, että ihmiset turvautuisivat häneen ja hänen opetukseensa ja pitäisivät kristillistä opetusta ja Raamattua Pyhän Hengen avaamana eksytyksenä.

Ja sitten toinen vitsi. Adventtikirkon Kirjatoimi vakuuttaa itsestään:

”Ajankohtaisia kristillisiä kirjoja ja lehtiä jo vuodesta 1897.”

Ehhehe, Ellen Whiten eksytyskirjoja ja niistä adventistien mukaelmia - ei mitään kristillisiä kirjoja, vaan kristillisperäisiä harhaoppikirjoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu