S:salmi the Gay Friendly Village

ajaatlav navhos

Moigga vaan Suomussalmi! Kovasti on ollut lehdissä ja TV:ssä uutisia siitä, että ei juuri ole maailmalla Gay Friendly -maininnalla olevia lomakohteita. ( gay friendly = homoystävällinen ) Miksi ei Suomussalmi voisi brändätä itsensä brändillä " Suomussalmi, Gay Friendly Village " ? Tämähän hakkaisi kaiken maailman Suomussalmi- sloganit mennen tullen. Ajatusleikkiä voisi jatkaa; joka kesä järjestettäisiin Jätkänpuistossa Gay in the Sand -tapahtuma. Siinä tapahtumassa eri homojärjestöt ympäri maailmaa voisi esitellä toimintaansa ja iltaisin olisi isossa teltassa homotanssit ja vaikkapa kilpatanssit nimeltään Tanssii Homon Kanssa. Siinä vosi paikkakunnan heterot ihan oikeasti tanssia homon kanssa ja tuomaristo antaa pisteet.

Toinen esitys olisi tietenki Gay Pride -paraati. Olisi se mahtava näky kun paraati kulkisi Jätkänpuistosta torille ja takaisin. Ja ennen kaikkea se olis mahtava loistava tilaisuus ujoille paikkakunnan kaappihomoille kulkea käsi kädessä jonkun ulkomaalaisen homon kanssa yhdessä.

Nyt kun on hirvenmetsästyskausi vauhdissa, niin voisi olla myös seksuaalivähemmistön oma hirvijahti. Se voitas järjestää vaikkapa jonkun paikallisen metsästysseuran avustamana yhden viikonlopun mittaisena tapahtumana. Tämän nimi vois olla vaikkapa Gay Goes Shooting Moose. Olisi se kyllä mahtava näky kun semmonen kiva, värikäs ja eloisa porukka ajaisi hirviä takaa korpimetsässä.

Tämmöset olisi mietteet näin aurinkoisena syyspäivänä. Voitte vapaasti käyttää näitä ehdotelmia hyväksi ja suunnitella uusia juttuja. Kunnanhallitus voisi perustaa myös työryhmän, joka omalta osaltaan miettisi jotain tosi räväkkää Gay Friendly -juttua Suomussalmelle.

28

2255

    Vastaukset 28

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oreteh

      heh,sohvan valtaaja on näköjään päässy avohoitoon,ja on unohtanut hankkia vahvemmat lääkkeet...

    • Stefan Vilen-Heikkin

      Nyt puhuu pelle asiaa. Jo loppuu se ainainen kitinä ja vikinä. Kunnon Gay-meininkiä vaan!!!!!!!

    • tasa-arvoseteli

      lesbot jäi huomioimatta....

    • /(/(/(/

      huiluus

    • löytyykö niin monta heteroa enää??

    • kylläpä repesin

      vaikka olenkin umpihetero niin tuo oli paras kirjoitus/ehdotus tällä palstalla ikinä.
      heti täytäntöön, menisi siinä kainuunpojan pulla väärään kurkkuun kun
      homokulkue kulkisi ikkunan ali nahkavaatteissa.

    • Boanza

      Minun puolesta voitaisiin järjestää yksi ainoa järkevä tapahtuma noittenkin edestä. Nimittäin homojen mehtuu päevät. Viikonlopun mittainen toki. Otetaan pari bussilastillista näitä luonnon oikkuja seksuaalivähemmistön edustajia, ja viedään jonnekkin kairaan keskelle ei mitään. Osallistujia varmasti olisi. Jokaiselle ampujalle jonkulainen palkinto (hyvän mielen lisäksi). Jos joku saa vangiksi jonkun homon, niin se voitaisi naulata tuohon torille kaikkien nähtäville. Lopuksi pidettäsiin perisuomalaiset peijaiset ja kutsuttaisiin sinne jonkunlainen homokööri mehtämiesten iloksi ettei tarte kaverie lyyvä.

    • TalousSärki

      Onko Maxissa vielä kahvitarjoilu?

      • Munkin kanssa 1€

        Tänään on Superissa kahvitarjoilu.


      • kaappijuoppolalli
        Munkin kanssa 1€ kirjoitti:

        Tänään on Superissa kahvitarjoilu.

        Ihan totta, täällähän voisi olla vaikkapa homoystävällinen leirintäalue!!! vai onko semmonen jo?


    • UntoUntamio

      Ja sitten voisi olla Gay Frendly iltamat Työväentalolla!

    • Trademarrkkii

      Gay Friendly pitäisi rekisteröidä tavaramerkiksi!

      • Mr Soap

        Sitten voisi pitää GF saippuannostokilpailut!


      • Anselmi69
        Mr Soap kirjoitti:

        Sitten voisi pitää GF saippuannostokilpailut!

        Ja voisi olla vaikka MR GF Suomussalmi kisat


      • iijokielää
        Anselmi69 kirjoitti:

        Ja voisi olla vaikka MR GF Suomussalmi kisat

        Ja ne homottelupäivät, ne oisi kivat


    • dfgdfgdfgdg

      vähän muutosta tavaravalikoimaan niin olisi valmis gay-myymälä

      • joo kyllläääääääääää

        Sanoisin vähän leikilläni että elämästä ei selviä ilman g... välineitä !


      • topbottom
        joo kyllläääääääääää kirjoitti:

        Sanoisin vähän leikilläni että elämästä ei selviä ilman g... välineitä !

        putpluk?


      • putluk
        topbottom kirjoitti:

        putpluk?

        a-tuupi


    • H.E.Tero

      Hieno matkailuidea kerätä suomussalmelle kaikki, jotka sovittavat avainta takaoven lukkoon, elikkäs panevat ns. kakkoseen. Olin kesällä eräässä kaupunnissa, atlantin takana, jossa oli sateenkaarifestarit ja olihan siellä persienporaajia valtavat määrät!

      Suomussalmelle voisi myös perustaa kansalliset lampaanpanijaiset. Tiedättehän, lampaan takajalat haitarivarsijatsareiden varsiin ja eikun lystäilemään. Kyllä kello kalakattaa lampaan kaulassa!

      • itamaja

        Voisikos uudelta teatteritalolta, hotellilta ja kylpylästä kysyä, että saisikos käyttää heidän tilojaan GF illassa?


      • asdfghjfghjk
        itamaja kirjoitti:

        Voisikos uudelta teatteritalolta, hotellilta ja kylpylästä kysyä, että saisikos käyttää heidän tilojaan GF illassa?

        Oisko GF iltamat vaikka töpärillä?


      • Honkkidonnkki
        asdfghjfghjk kirjoitti:

        Oisko GF iltamat vaikka töpärillä?

        Sinnehän ne sopivat. Menevät aatteet ja peput soljuvasti yhteen. Ja porvarit maksaa persreijän korjauksen, koska niitten vikahan se on, jos Tummelia ei tuoda.


      • Lumiucko

        Gay friendly on hyvä idea! Ja sinä voisitkin ruveta niitä lampaanpanijaisia järjestämään kun näyttää riittävän innostusta, kokemusta ja tietotaitoa siitä aiheesta.


      • Jeesmines
        Lumiucko kirjoitti:

        Gay friendly on hyvä idea! Ja sinä voisitkin ruveta niitä lampaanpanijaisia järjestämään kun näyttää riittävän innostusta, kokemusta ja tietotaitoa siitä aiheesta.

        OK


    • Mieyritinvaavoimalla

      Ui!

    • quick penis

      "Nyt kun on hirvenmetsästyskausi vauhdissa, niin voisi olla myös seksuaalivähemmistön oma hirvijahti."

      Pitäisi olla yleinen homojahti, jotta vähemmistöä olisi vähemmän!

      • kysyn hetrona vielä

        onko näissä muita opettajia kuin nuo täällä jutuisssa pyörivät


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1492
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      59
      900
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      637
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      583
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      552
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      531
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      521
    11. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      515
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      491
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      449
    18. 42
      428
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      409
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      399
    Aihe