Hyvästi siskoni

Valoa kohti

Ilkeät sanasi eivät voi enää minua satuttaa. Ei ivalliset ilmeesi eikä naurunremakka kustannuksellani. Joskus pystyivät, eivät enää.

Sillä tiedätkö mitä ?

27 vuotta sitä paskaa kuuntelin, tiesin aina selkäytimessäni että on olemassa joku joka haluaa minulle pahaa, yrittää jatkuvasti kilpailla kanssani kaikessa ja voittaa minut, viedä kaiken mikä on minulle tärkeää. Tuntea itse olonsa paremmaksi, voittajaksi.

Olen muuttunut. En kuuntele enkä ota enää vastaan epäkohteliaisuutta, piittaamattomuutta, ilkeitä ja ivallisia sanoja , välinpitämättömyyttä.
Olet minulle nyt aivan yhtä yhdentekevä kuin minä olen aina ollut sinulle.

Tietenkin toivon sinulle hyvää, sillä etäisellä ja korrektilla tavalla kuin nyt kaikille kanssaihmisille toivotaan, mutta suoraan sanottuna en olisi lainkaan pahoillani vaikka emme koskaan enää tapaisi toisiamme.

Toivoisin että asiat voisivat olla toisin, että välittäisit ja olisit välittänyt, pitänyt puoliani ja kuunnellut kun minulla on vaikeaa. Olen ollut niin monesti sinulle kuuntelijana ja lohduttajana työntäen oman elämäni hetkeksi sivuun ja keskittynyt täysillä sinun ongelmiisi. Koskaan, en kertaakaan 26 vuoden aikana ole saanut vastaavaa sinulta osakseni.

Tietysti nyt, vanhennuttuasi, olet omaksunut holhoavan sosiaalitantan roolin ( joka olet ammatiltasi ) ja koitat ylityyntä ja empaattista esittämällä saada minut pitämään sinusta.
( ja osoittaa perheellemme että sinä yrität pitää suhteemme kunnossa )
Holhoamisesi ja se että puhut minusta kuin pikkulapsesta ei ainakaan nosta pisteitäsi minun silmissäni, se ainoastaan ärsyttää.
Juttelet kuulemma useinkin minusta ja asioistani isämme kanssa, koskaan kuitenkaan minun puhelimeni ei soi , niin että kyselisit kuulumisiani ja pyytäisit vaikka kahville.
Jos soitat, en yleensä jaksa vastata sillä tiedän yrittäväni vain vanhasta tottumuksesta miellyttää sinua ; sinä soitat vain tahtoessasi jotakin. Haluat aina että ostan , varaan tai järjestän sinulle jotain, milloin minkäkin juhlan tai elämäsi merkkipäivän kunniaksi, aivan kuin olisin palvelijasi tai työntekijäsi, olemassa vain sinun elämääsi helpottaakseni.

Suoraan sanottuna, ainoa syy miksen ole vielä antanut sinulle monoa elämästäni on vanhempamme. He itse katkoivat joskus riitojen takia kaikki yhteydet sukulaisiimme, eivätkä tahdo meille tapahtuvan samaa. Olet nykyisin muuttunut erään serkkusi kaltaiseksi uskomattoman ärsyttäväksi, holhoavaksi, muita aliarvioivaksi ja omahyväiseksi ämmäksi. Aiemmin raivosit ja terrorisoit minua ja pikkusiskoamme , itseasiassa koko lapsuutemme ja nuoruutemme ajan, nykyisin olet omaksunut myhäilevän ja itsetyytyväisen kannan asioihin. Nyt kun minun vuosikausia jatkunut paha oloni alkaa vihdoin purkautua, sinä käyttäydyt kuin olisin mielenvikainen ja yrität parhaasi mukaan mustamaalata minua ja saada minut vaikuttamaan tasapainottomalta perheemme silmissä.

Nyt olet raskaana. Olet erittäin tyytyväinen tilanteeseen ; olet naimisissa miehen kanssa jolla on hyvä työ ja josta vanhempamme pitävät, odotat perheen ensimmäistä lastenlasta ja elämäsi on ihanaa. Paistattelet perheen jakamattoman huomion keskipisteenä, niinkuin tietysti aina olet tehnyt.
Jos et hetkellisesti ollut kaiken keskusta olet nostanut metakan ja näin olet päässyt taas estradille koska vanhempamme ovat halunneet hyssytellä tilanteen taas rauhalliseksi.

Minuun suhtaudut avoimen ivallisesti. Soitit tänään minulle ja ilmoitit että voisit alkaa tekemään minun uralleni kuuluvia töitä, koska olet niin älyttömän luova ja taitava.
Lopetin puhelun lyhyeen ja luulen että se taisi jäädä viimeiseksemme.

En voi muuta kuin sääliä miestäsi ja tulevaa lastanne ; minä kun voin katkaista halutessani välit sinuun mutta lapsesi on kanssasi jumissa ikuisesti.

Ei muuta kuin vietä hauska loppuelämä, sillä nämä ovat todellakin lopulliset hyvästit!

5

1013

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sisko minäkin

      Et ole ainoa. Minä tosin kestin paljon kauemmin kuin sinä, joten onnittelut, kun olet jo noinkin nuorena nähnyt sen teatteripelin läpi ja valinnut itsenäisen tien ilman siskoasi.

      Minua kaduttaa, etten pistänyt välejä poikki kun itse olin n. 25. Olisin säästynyt paljolta.

    • gdfsh

      kuullostaa osittain tutulta

    • no

      kkuulostaa tututlta, äskekin siskoni haukkui vaatteitani huoravaatteiksi?tavallinen kesämekko,, jota hän ITSE olisi halunnut lainata baari iltaansa,mutta heti kun sanoin ettei sitä saa lainata(koska sitä ennen hän huusi ja raivosi että ikkunat helisi minulle)niin heti tämän jälkeen sanoi ettei tuollaisia huoravaatteita haluaisikaan. JA voin sen sanoa etten todellakaan ole huorahtavaa sorttia,vaan ala ikäinen kiltti lukiolainen..Pistää niin vihaks ainainen raivoaminen pikkuasiosita,jotka ei edes hänelle kuulu.Nyt hän ei enää kotona asu niin tilanne on rauhoittunut huomattavasti kotonamme. Ennen en koskaan halunnut tulla edes kotiin kun hän oli täällä,valittaa ja huutaa niin kovaa että vanhemmat koittavat saada tilanteen rauhalliseksi eivätkä ala huutaa hänelle takaisin tai soppa on vielä kamalampi..Hän on aina ollut tulinen luonne ja haukkunut minua mitä kamalimmilla ja yksityisyyttäni loukkaavilla asioilla.Saattaa sanoa huoraksi ,luuskaksi,vitun ämmäksi hyvinkin pienistä asioista..haukkua ja kiroilla ja hänen mielestä olen aina väärässä ja hän oikeassa.Joskus koitan soittaa hänelle mutta saan yleensä vain luurin korvaan tai huutoa "mitä sä tänne soittelet". Hän käy kuitenkin kotona ja luulinkin jo että kasvettuaan jo yli kakskymppiseksi osais olla jo ihmisten lailla mutta ei..ei aattele yhtää mitä sanoo ja haukkuu.ne hänen murrosiän raivokohtaukset oli niin pahaa kamaa ettei voi uskoakaan.. ja usein kohdistui minuu, ei pelkästään henkisesti vaan myös fyysisesti raivoissaan kävi käsiksi, ei tosin enää nykyääntai ainakaan lähiaikoin. Hän on aina voittanut sodat,joskus jos ei niin hän on tehnyt selväksi et hän on se number 1.

      • puska katri..

        ei jaksa pitää yhteyttä pian..
        olen ollut hölmö myös kun olen pitänyt yleensä sukuunikin suhteita yllä:/.
        Paljon skeidaa ja surua ovat tuottaneet.Maailman palkka on kiittämättömyys.

        Äiti oli tärkeä minulle,olin ainoa joka vei äidille kaikkee,autoin minkä kaukana asuvana voin,muut tuntui käyttävän vaan äitiä hyväkseen,oliko niillä omaa tuntoa lainkaan????puut metsästä polttopuiksi vielä tänäkin päivänä sama rata jatkuu, rahaa lainattiin takas ei varmaan maksettu, laskut maksoi äiti,pienestä eläkkeestä.
        äiti kuoli v2000.Anoppi myös.Sen jälkeen suku mennyt kauemmaksi ja kauemmaksi.
        Mies on isosta perheestä kukaan ei soita ei mitään joulukortin laitavat kun ja *jos*
        muistavat.Olen itse 40 ja mietin tätä elämää..erityisesti jouluna olis ihanaa kun olis joku olemassasilloin mustuu suku mieleen..mikä auttas unohtamaan kertokaa??olen herkkä, avoin ihminen ja sieluun sattuu oikeesti.


      • puska katri.. kirjoitti:

        ei jaksa pitää yhteyttä pian..
        olen ollut hölmö myös kun olen pitänyt yleensä sukuunikin suhteita yllä:/.
        Paljon skeidaa ja surua ovat tuottaneet.Maailman palkka on kiittämättömyys.

        Äiti oli tärkeä minulle,olin ainoa joka vei äidille kaikkee,autoin minkä kaukana asuvana voin,muut tuntui käyttävän vaan äitiä hyväkseen,oliko niillä omaa tuntoa lainkaan????puut metsästä polttopuiksi vielä tänäkin päivänä sama rata jatkuu, rahaa lainattiin takas ei varmaan maksettu, laskut maksoi äiti,pienestä eläkkeestä.
        äiti kuoli v2000.Anoppi myös.Sen jälkeen suku mennyt kauemmaksi ja kauemmaksi.
        Mies on isosta perheestä kukaan ei soita ei mitään joulukortin laitavat kun ja *jos*
        muistavat.Olen itse 40 ja mietin tätä elämää..erityisesti jouluna olis ihanaa kun olis joku olemassasilloin mustuu suku mieleen..mikä auttas unohtamaan kertokaa??olen herkkä, avoin ihminen ja sieluun sattuu oikeesti.

        Älkäähän olla noin hurjia sisaruksia kohtaan.

        Kyllä sen routa porsaan kotiin ajaa eli ei kannata hyljeksiä ketään omassa suvussaan.

        Sanoisin, että maailma on ollut itselleni kylmä ja jotain tuollaista aina kuuluu omassa suvussanikin. Mutta toivon valon pilkahdusta ihmisille.

        Sisarukset voivat kiistellä keskenään mutta se voi olla rajojen asettamista elämälle. Ei kaikki tule valmiina kannettuna pöytään.

        Kärsivällisyyttä ja rakkautta toisianne kohtaan toivon -------


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4557
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      130
      2985
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1730
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1563
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1461
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1324
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1093
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    Aihe