Kirkkoherra tuomittiin

helvettiin omalla virkapaikallaan.

Alla oleva kirkkoherran pöyristyttävä kokemus antaa selkeän kuvan riidoista kirkon sisällä.
Kirjoitus on vastauksena Timo Hirven plogikirjoitukseen "Herätysliikkeillä reilusti jalat ilmassa"
http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=297&id=10475

Atso Eerikäinen |
7.9.2010 10:35:29
Vakka-Suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana koin eräänä keskikesän sunnuntaina jotain uutta ja ihmeellistä. Olin tapani mukaan kirkon ulko-ovella vastaanottamassa kirkkoon tulevia ihmisiä. "Omat lampaani" tunsin nimeltä ja siinä kätelessä voitiin vaihtaa kuulumisiakin. Kirkon parkkipaikalle karahti pakettiauto, josta purkautui kahdeksanhenkinen perhe, pukeutuneena vanhan kansan juhla-asuihin. Isäntä joukon ensimmäisenä saapui luokseni ja kysyi: "Eikös täällä pitäisi olla Vanhan käsikirjan jumalanpalvelus?" "Se on ensi sunnuntaina", vastasin. "Kiitos. Tulemme sitten ensi sunnuntaina", isäntä ilmoitti ja vei perheensä kiireesti takaisin autoon ja palasivat kotiinsa.

Seuraavana sunnuntaina sitten kirkko oli täynnä eri puolilta Vakka-Suomea ja Satakuntaa tulleita rukoilevaisia. Itse en osallistunut siihen, koska minua ei kelpuutettu edes ehtoollista jakamaan. Jälkeen päin kuulin, miten tohtoritason saarnaaja oli moittinut minua, kun en ollut paikalla kuuntelemassa syntieni julkista erittelyä ja helvettiin joutumiseni tuomiota.

2

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nasse.

      onn ongelma jos erilailla taikauskoiset hihhulit tuomitsevat tosiaan kamelikuskien nuotiotrainoiden tulkintojen perusteella?

      • Joukko uskonveljiä

        Missä on aitoa uskoa, on toivoa, elämää. Missä oikea usko on hiipunut tai kuollut, asuu hedelmättömyys ja epätoivo. Elämä voittaa, koska se on Jumalan tahto, ja hänen luomakuntansa laki, luonnonlaki.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1174
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      840
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      603
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      532
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe