isäni kuoli....

On kokenut... Se on aina hirveää kun joku läheinen ihminen kuolee. Itselläni kaikki ovat menneet oman käden kautta. Hyvästejä ei paljon jätetty... Ajan kanssa suru muuttuu ja kaikki tunteet tule käytyä läpi. Ystävillä on tärkeä merkitys. Yksin ei ole hyvä jäädä pidemmän päälle. Ole kiitollinen hyvistä hetkistä isäsi kanssa ja jatka elämääsi, mutta sure kuitenkin surusi rauhassa. Kiire ei ole mihinkään ja isää ei tarvitse unohtaa, eikä pidäkään. Joskus huomaat kuinka vahva ihminen oletkaan ja suhtaudut kuolemaan eri tavalla kuin ennen.

Voi sinua... Olet niin nuori vasta ja jo menettänyt isäsi. Olen todella pahoillani tapahtuneesta.

Minultakin kuoli isä, kun olin 12-vuotias. Nyt siitä on jo 8 vuotta, enkä enää pysty täysin tuntemaan samaa tuskaa, jota nyt koet. Kuitenkin muistan, että tuska oli sellaista, jota ketään ei pysty ymmärtämään, joka ei ole menettänyt vanhempaansa. Minun isäni kuoleman jälkeen jäi elämäni paikalleen muutamaksi vuodeksi, mutta nyt se on jo palannut raiteilleen. Sinulla on nyt todella tärkeää, saat surea surusi rauhassa. Muistele häntä hyvällä, niin aika parantaa haavat, vaikka se nyt tuntuisi mahdottomatla. Olen varma, että isäsi haluaisi sinun jatkavan elämääsi ja hän pystyisi olemaan ylpeä sinusta joskus.

Minä rukoilen puolestasi. Koita pärjätä.

Anna itsellesi aikaa. Mun isäni kuoli viisi vuotta sitten, itse olin 17 silloin... Tuntuu todella väärältä menettää läheinen ihminen. Mulla meni kauan toipua, vieläkin välillä tuntuu pahalta ja satuttaa, mutta asian on pystynyt jo hyväksymään ja sen kanssa on elettävä.

Ihminen kasvaa kipujen kautta, joten suo itsellesi kaikki tunteet, myös viha, inho ja katkeruus. Älä kuitenkaan anna niille valtaa, vaan käsittele ne sellaisenaan, jokainen tunne on sallittu, niitä ei tarvitse pelätä, peitellä tai hävetä.

Jos tarvitset lomaa ja rauhaa, niin ehdottomasti kannattaa sitä ottaa (ei edes koulua), mutta kuitenkin kannattaa puhua asiasta. puhu, keskustele ja puhu, kuka tahansa ihminen käy tähän tarkoitukseen. Minä puhuin aluksi, mut sitten sulkeuduin, sitä ei olisi pitänyt tehdä. Psykologit sanovat että jopa sillon kun joku, vaikka tuntematon, kysyy mitä kuuluu, niin kannattaa kertoa mitä oikeasti kuuluu; että tuntuu pahalta jne.

Mulle vielä kävi niin kun syksyllä aloitin koulun uudestaan, niin olo oli kuin spitaalisella, kun ihmiset olivat varovaisia mun läheisyydessä... sellanen saa hyppimään seinille... mutta eihän muut voi ymmärtää, jos eivät ole vastaavaa kokeneet...

Voimia!!

Hei!!
Isäni menehtyi reilu pari vuotta sitten sairaskohtaukseen.....
Tällä hetkellä olen päässyt surun yli, mutta kun suunnittelen tuleviä häitäni toivoisin, että isäni taluttaisi minut sinne, näissä ajatuksissa usein vierähtää kyynel jos toinenkin.
Suru on ensin tuskaa, ruoka maittaa tai ei maita, mutta muista syödä jotain...
Puhutko isästäsi äidin kanssa, jos voit katsele valokuvia, jos et vielä pysty siihen, laita jemmaan josta löydät ne tarvittaessa....
Yllättäen vuosien päästä muistat isästäsi jänniä asioita, minä muistan sitruunanmakuiset kurkkupastillit ja ikivanhan paidan, jota ei ole ollut vuosiin...
Ajan kanssa tuska hellittää ja oma suru pitää käsitellä, ja mielestäni koulusta voi olla pois jonkin aikaa, koska koulussa voi tulla muistoja ja itkua kesken päivää ja voi olla hyvä olla hetki omien läheisten kanssa..
Toki koulussa voi puhua terveydenhoitajan kanssa,heillä on vaitiolo velvollisuus...
Voimia ja otan osaa!!