Palstaa terrorisoiva negatiivinen persu on sairas

Hänet pitää saada ymmärtämään, että hoitoon hakeutumalla hänen paranemisensa voi alkaa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että hän menee lääkäriin kertomaan siitä toivottomasta pimeydestä sisimmässään, johon hän on juuttunut. Lääkäri voi auttaa hänet alkuun paranemisen tiellä. Kun hän uskaltaa myöntää oman pimeytensä, itseä ja toisia tuhoavan negatiivisuutensa, häntä hoitavat lääkärit osaavat antaa hänelle työkaluja elämää helpottavan paranemisprosessin aloittamiseen.

Väkivaltaisen ideologian kannattaminen on terrorismia. Sitä pimeyttä ja negatiivisuutta täällä palstalla useilla eri nimimerkeillä maanisesti suoltava persu ei itse ymmärrä olevansa vakavasti sairas. Hän ei käsitä uppoavansa koko ajan yhä syvemmälle pimeyteen, joka aiheuttaa tuhoa ja hävitystä hänen omassa elämässään, mutta ikävä kyllä myös toisten ihmisten elämissä.

Me tulemme helposti provosoituneiksi hänen totaalisen negatiivisesta pahoinvoinnistaan. Sitä hänen kärsimystään on todella ikävää seurata, kun hän on sodassa itsensä ja koko maailman kanssa. Viha on hänen moottorinsa, mutta se vie hänet lopulta tuhoon. Pimeys tuhoaa aina kantajansa.

Me yritämme auttaa häntä. Kerromme hänelle, että hänellä on mahdollisuus paranemiseen. Se tie ei ole helppo, mutta se kannattaa. Synkän ja raskaan negatiivisuuden vaihtaminen keveään ja valoisaan iloon on valinta.

Kaikkea ja kaikkia vihaava ihminen on negatiivisuutensa vanki. Tuhoa kylvävä tuhoutuu itse.

Siksi suosittelemme hänelle nyt parantavaa valintaa. Mene hoitoon palstan terroripersu, sinullakin on oikeus siihen.
6108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Täällä oma lääkärisi niin tarkistetaan vielä kerran se sinun lääkityksesi kohalleen.


t:))))))

Äänestä
  • Vihaa täynnä oleva joka solvaa sossussa käyviä, ja huono-osaisia ihmisiä.

    Äänestä

  • Joo sehän on toimitettava heti hoitoon, sillä on omia mielipiteitä, ja se ei ole sopeutunut kekkoslandiaan, vaan on ryhtynyt "persuksi", herranjestas, hoitoon!!!

    Äänestä

  • perperpersu kirjoitti:

    Joo sehän on toimitettava heti hoitoon, sillä on omia mielipiteitä, ja se ei ole sopeutunut kekkoslandiaan, vaan on ryhtynyt "persuksi", herranjestas, hoitoon!!!

    http://www.perussuomalaiset.fi/arvomaailmamme


    toivottavasti myös monen muun.

    Äänestä

Keskustelun aloittaneen vihervasemmisto hihhulin "sanoma" yksikertaistettuna:

Siis niinku täällä kirjottelee joku joka ei niinku oo kaikest täsmälleen samaa mieltä ku mä nii se niinku pitäis viedä mun mielestä niinku hoitoon koska mä oon aina oikeassa niin mun äitikin aina sanooo niinku.

Äänestä
  • Vasemmistoliitto

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yhteinen toivomus kirjoitti:

Hänet pitää saada ymmärtämään, että hoitoon hakeutumalla hänen paranemisensa voi alkaa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että hän menee lääkäriin kertomaan siitä toivottomasta pimeydestä sisimmässään, johon hän on juuttunut. Lääkäri voi auttaa hänet alkuun paranemisen tiellä. Kun hän uskaltaa myöntää oman pimeytensä, itseä ja toisia tuhoavan negatiivisuutensa, häntä hoitavat lääkärit osaavat antaa hänelle työkaluja elämää helpottavan paranemisprosessin aloittamiseen.

Väkivaltaisen ideologian kannattaminen on terrorismia. Sitä pimeyttä ja negatiivisuutta täällä palstalla useilla eri nimimerkeillä maanisesti suoltava persu ei itse ymmärrä olevansa vakavasti sairas. Hän ei käsitä uppoavansa koko ajan yhä syvemmälle pimeyteen, joka aiheuttaa tuhoa ja hävitystä hänen omassa elämässään, mutta ikävä kyllä myös toisten ihmisten elämissä.

Me tulemme helposti provosoituneiksi hänen totaalisen negatiivisesta pahoinvoinnistaan. Sitä hänen kärsimystään on todella ikävää seurata, kun hän on sodassa itsensä ja koko maailman kanssa. Viha on hänen moottorinsa, mutta se vie hänet lopulta tuhoon. Pimeys tuhoaa aina kantajansa.

Me yritämme auttaa häntä. Kerromme hänelle, että hänellä on mahdollisuus paranemiseen. Se tie ei ole helppo, mutta se kannattaa. Synkän ja raskaan negatiivisuuden vaihtaminen keveään ja valoisaan iloon on valinta.

Kaikkea ja kaikkia vihaava ihminen on negatiivisuutensa vanki. Tuhoa kylvävä tuhoutuu itse.

Siksi suosittelemme hänelle nyt parantavaa valintaa. Mene hoitoon palstan terroripersu, sinullakin on oikeus siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu