Pari vuotta sitten onnettomuuden seurauksena vammauduin vakavasti. Myös krooninen kipu astui elämääni ja pysyy siinä loppuun asti. Myönnän tämän kaiken horjuttaneen uskoani pahasti. Pitkään onnettomuuden jälkeen koin itseni ateistiksi vaikka kirkkoon kuuluinkin/kuulunkin. Nykyään olen taas alkanut löytää Jumalan elämääni ja tavallaan hävettää aiempi käytökseni ja uhoni.
Ongelmanani uskostani huolimatta on ainainen viha ja katkeruus kaikkea, sekä kaikkia kohtaan. Perheeni ja tuttavani tuntuivat välittävän minusta ainoastaan silloin, kun onnettomuus vapahtui. Muuten koen nykyään olevani heidänkin silmissään vähempiarvoisempi kuin täysin terveet ihmiset, jollainen minäkin ennen olin.
Lähes päivittäin rukoilen Jumalaa poistamaan vihani ja katkeruuteni. Tiedän vääristeleväni todellisuutta mielessäni, ja tietysti(toivon niin, vaikken koekkaan niin) läheiseni rakastavat minua. En vain tiedä, mitä voin tunteilleni.
Muilla jotain saman kaltaisia ongelmia vihan tai katkeruuden kanssa, miten olette päässeet niistä eroon vai oletteko?
Ongelmanani uskostani huolimatta on ainainen viha ja katkeruus kaikkea, sekä kaikkia kohtaan. Perheeni ja tuttavani tuntuivat välittävän minusta ainoastaan silloin, kun onnettomuus vapahtui. Muuten koen nykyään olevani heidänkin silmissään vähempiarvoisempi kuin täysin terveet ihmiset, jollainen minäkin ennen olin.
Lähes päivittäin rukoilen Jumalaa poistamaan vihani ja katkeruuteni. Tiedän vääristeleväni todellisuutta mielessäni, ja tietysti(toivon niin, vaikken koekkaan niin) läheiseni rakastavat minua. En vain tiedä, mitä voin tunteilleni.
Muilla jotain saman kaltaisia ongelmia vihan tai katkeruuden kanssa, miten olette päässeet niistä eroon vai oletteko?
Vastaukset 5
Vanhimmat
katkeruuteesi syynä sekin, että uskovaisena luulit olevasi Jumalan varjeluksessa, ja kun et ollutkaan, vaan jouduit onnettomuuteen, niin koit Jumalan pettäneen sinut?
Perheesi ja tuttavasi eivät ole syyllisiä onnettomuuteesi, vaan hekin kärsivät siitä. Jos uskot Jumalaan, niin kenelle vastuu onnettomuudestasi kuuluu jollei Jumalalle, joka salli, tai suorastaan järjesti sen sinulle?
Jos uskot Jumalan voivan poistaa vihasi ja katkeruutesi, niin mikset usko hänen pystyvät parantamaan vammojasi ja rukoile sitä?
Mietin sitä että saitko jonkinlaista terapiaa tämän onnettomuuden aiheuttaman tunteiden työstömiseen.. Tuntuisi nyt siltä että tällaisesta voisi olla apua ja tarvetta sille. Kumminkin on kyse traumaattisesta tapahtumasta ja sen myötä tulleesta isosta elämänmuutoksesta. - Olen omissa katkeruuksissani kantanut vain aina yhä uudelleen asiaa rukouksessa Jumalalle, ja pyytänyt etten katkeroituisi. Ihmissuhteita tarvitsee myös, niitä myötäeläviä lähimmäisiä. Muistan sinua.
Itse ole synnynäinen. Viha ei sinässään ole ollut yläkertaan, mutta joskus turhautuneisuutta olen jakanut sinnekin. Olen havainnut samaa kuten sinä, että ihmiset pitävät minua toisarvoisena. Monet ovat satuttaneet niin pahasti, että luottamus ihmisiin on varovaista. Anteeksi savat, mutta luottamusta heidän on vaikea saada. Sen he vaistoavat. En avaudu ihmisille helposti, mutta jotkut puolitutut avautuvat minulle. Ehkä siksi, etteivät usko minun käyttävä tietoa hyödyksi. Ihmisten pahoinvointi pistää minut vielä enemmän tiukille. Kenelle sitten puhua kuin Jumalalle, jos itse ei saa ääntä kuuluksi ihmisten joukossa. Jos järki toimii kuin stiletti, sitä enemmän turhautuu ihmisiin ympärillä. Toisin sanoen luotan enemmän Jumalaan kuin ihmiseen. Minun tapauksessa ihmiset ovat lupaneet tyhjiä, mutta Jumala on tehnyt sen minkä on luvannut, jos on luvannut. Parempi, ettei mitään kuin lupaus, joka petetään.
Olet rehellinen ja tunnustat tunteesi. Jumala rakastaa totuutta ja Hän ymmärtää sinua. Entäpäs jos torjuisit niin alitajuisesti vihasi, että masentuisit ja sairastuisit. Monelle käy noin, koska eivät uskalla olla vihaisia ja kokea tunteita. Mitä muuta voit tehdä kuin rukoilla, että Jumala itse antaisi sinulle kaikesta huolimatta syytä iloon ja ja uutta ulottuvuutta elämään. Olet varmaan ymmärtänyt, että Herra ei jätä meitä tunteistamme huolimatta. Ei Hän vaadi ihmiseltä mahdottomia. Onneksi pelastus on täysin armoa, ei edes negatiiviset tunteemme voi sulkea taivasta.
Riittää kun tunnustamme vain Jumalalle katkeruutemme ja vihamme. Tulee päivä kun huomaa, että ei ole enää muistanut olla katkera!
""Lähes päivittäin rukoilen Jumalaa""
PUAAAAHHHHHHHHH ... HEH HEH HEH ... RUKOUKSET EIVÄT TOIMI ... HEH HEH HEH ... RUKOILEMINEN ON TYHMÄÄ ... JUMALA O SATUA JA HÖPÖTYSTÄ ... PUAAAAHHHHHHHHH ... HEH HEH HEH ...