Nyt kun on näinkin erikoinen päivämäärä kuin 10.10.2010, jolloinka, kuulemma, järjestetään keskimääräistä enemmän avioliittoon vihkimisiä, niin, jospa tätä aihetta lähestyisi uskovan sinkun näkökulmasta.
Miksihän meitä uskovia on niinkin paljon sinkkuina, vaikka Sana sanoo, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin?
Oma sinkkuuteni juontuu monin osin traumoista, sekä raskaista pettymyksistä ja epäonnistumisista seurustelusuhteissa. Varmasti luonteessakin on vielä paljon poispantavaa. Ja tottunut olen niin sinkkuuteen, että sopeutumista vaatisi jakaa arki toisen kanssa. Aikoinaan vietin vuosia avoliitossa, mutta nyt kun Kristukseen on päässyt juurtumaan, jo hyvän aikaa, ymmärtää, että avioonhan sitä mennään, jos rakkaus tulisi elämään. Eikä avioliitto tunnu enää pakkoajatukselta, niin kuin joskus nuorempana ja vielä uskosta osattomana, vaan tätänykyä aidosti tahtoo naimisiin.
Sopivan kumppanin astuminen elämään on tietysti Jumalan käsissä. Ja jos Herra näkee parhaaksi olla lähettämättä kumppania elämään, niin kunnia siitä Hänelle! Hän tietää parhaiten, mitä me kukin tarvitsemme.
Kertokaahan, palstalaiset, mikä "sinkkuuttaa" uskovaa ihmistä. Mikä sinkkuuttaa sinua?
Mikä "sinkkuustekijä" sinulla on?
Onko toiveissasi saada rinnallesi elämänkumppani, vai oletko mieluummin yksin?
Foorumit yleensä ovat monen sinkun ajanvietepaikkoja, eivätkä uskoville suunnatut foorumit tee ilmiöstä ollenkaan poikkeusta. Toivon siis ymmärrystä, miksi juuri tälle palstalle lähetin viestini, enkä esim. tunteet/suhteet/sinkut-palstalle.
Siunausta aivan kaikille!
(Tulossa on piakkoin toinenkin vilkas vihkimispäivä, 20.10.2010).
Miksihän meitä uskovia on niinkin paljon sinkkuina, vaikka Sana sanoo, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin?
Oma sinkkuuteni juontuu monin osin traumoista, sekä raskaista pettymyksistä ja epäonnistumisista seurustelusuhteissa. Varmasti luonteessakin on vielä paljon poispantavaa. Ja tottunut olen niin sinkkuuteen, että sopeutumista vaatisi jakaa arki toisen kanssa. Aikoinaan vietin vuosia avoliitossa, mutta nyt kun Kristukseen on päässyt juurtumaan, jo hyvän aikaa, ymmärtää, että avioonhan sitä mennään, jos rakkaus tulisi elämään. Eikä avioliitto tunnu enää pakkoajatukselta, niin kuin joskus nuorempana ja vielä uskosta osattomana, vaan tätänykyä aidosti tahtoo naimisiin.
Sopivan kumppanin astuminen elämään on tietysti Jumalan käsissä. Ja jos Herra näkee parhaaksi olla lähettämättä kumppania elämään, niin kunnia siitä Hänelle! Hän tietää parhaiten, mitä me kukin tarvitsemme.
Kertokaahan, palstalaiset, mikä "sinkkuuttaa" uskovaa ihmistä. Mikä sinkkuuttaa sinua?
Mikä "sinkkuustekijä" sinulla on?
Onko toiveissasi saada rinnallesi elämänkumppani, vai oletko mieluummin yksin?
Foorumit yleensä ovat monen sinkun ajanvietepaikkoja, eivätkä uskoville suunnatut foorumit tee ilmiöstä ollenkaan poikkeusta. Toivon siis ymmärrystä, miksi juuri tälle palstalle lähetin viestini, enkä esim. tunteet/suhteet/sinkut-palstalle.
Siunausta aivan kaikille!
(Tulossa on piakkoin toinenkin vilkas vihkimispäivä, 20.10.2010).
Vastaukset 22
Vanhimmat
Pitkästä aikaa asiaa, ja OMAOHTAISTA. I
tse olen jo isä ja isoisä, 38 vuotta avioliitossa elänyt, mutta yksi tyttäreni 35v. on sinkku, sillä tavalla kertomuksesi koskettaa minuakin.
Mitkä tekijät sitten johtaisivat siihen, että ihminen jää sinkuksi? Parempi lienee etten edes yritä vastata. Tyttäreni on kuitenkin erittäin tasapainoinen, tunnollinen ja ahkera ihminen, eikä hänellä ole ikinä ollut minkäänlaista miestä. Lapsesta asti hän on ollut oikea isän tyttö, hyvin kiltti ja ahkera toimissaan, hänen ensimmäinen sanasakin oli "ihi", kun muilla se on äiti. Jos otan puoliso asian puheeksi, hän torjuu heti. Hänellä ei ole miehistä huonoja kokemuksia, eikä tietääkseni myöskään hyviä, hän elää omaa elämäänsä sinkkunaisena ja hoitaa lapsia leipätyökseen lastentarhassa. Minulla isänä on ollut hyvä suhde tyttäriin, naispuoliset henkilöt ovat sydäntäni lähellä. Vainoni on ihana lämminhenkinen empaattinen uskova ihminen, hoitaa työkseen vanhuksia. Meillä on läheinen huumoripitoinen tunnesuhde 38 avioliittovuoden jälkeenkin. Avioliittokoulutuksessakin olemme olleet ja aviopariryhmissä toimineet. Nämä aviosuhteeseen liittyvät asiat ovat senkin vuoksi lähellä sydäntäni.
Ilahduin viestistäsi, koska siinä kunnioitettiin Jumalaa ja hänen tahtoaan. Kerroit myös menneen elämäsi erehdyksistäsi ja pettymyksistäsi avoimesti. Jotakin tästä sinkkuudesta voisi hahmotella, jos olisi tilaisuus kuulla sinua livenä. Kyselisin varovasti muun muassa (lapsuuden) ydinperheesi tapahtumista ja sen ilmapiiristä.
Kasvuolosuhteet ja perintötekijät vaikuttavat elämäämme ja tuleviin valintoihimme koko ajan.
Yksi varoituksen ja neuvon sana sinulle, seurustele kunnolla, opettele tuntemaan tulevaa puolisoasi tutustumalla hänen läheiseen elinpiiriinsä. Se on myös tärkeätä ettei seurustella sillä tavalla kun oltaisiin jo avioliitossa, eli pidättäydytään ehdottomasti sukupuoliyhteydestä seurustelun aikana. Silloin on oiva tilaisuus tutustua tulevaan puolisoon hyvin. Näkee että mies säilyttää sukupuoliviettinsä kontrollin vaikeissakin tilanteissa, niitä kuitenkin tulee avioliiton aikana vääjäämättä. Hyvin sanottu, "tosirakkaus odottaa."
Siunausta sinulle puolison etsintään. :-)
Kunnia Jumalalle, että olet saanut elää avioliitossa niinkin pitkään kuin 38 vuotta!
Tyttäresi sinkkuuden suhteen näen, että tyttäresi on isällensä uskollinen. Hän tahtoo rinnalleen miehen, mutta ei vain ole vielä löytänyt sinun veroistasi. Hän ei tahdo tuottaa sinulle mielipahaa rakastumalla toiseen mieheen, vaikka kuinka sinun tahtosi olisi, että hän löytäisi rinnalleen elämänkumppanin. Rukoile isä-tytär -siteiden aukeamista kohdallanne sen verran, että tyttäresi hyväksyy elämäänsä miehen, sinua kuitenkaan isänä menettämättä.
Omassa elämässäni olen huomannut, että vaikka iäkäs isäni on uskosta osaton ja alkoholisti ja luonteeltaan arvaamaton, hänen sanansa kuitenkin painaa valinnoissani, syvällä ja alitajuisesti. Näin on Jumala hyväksi nähnyt, että isä on perheen pää. Hän on sitä tyttärelle niin kauan, kuin tytär menee naimisiin, jolloin perheen pään asema tyttären kohdalla siirtyy isän sijasta tyttären miehelle.
Seksistä pidättyminen seurustelun aikana (siihen kun kehoitit) on minun kohdallani ollut se koetinkivi, joka yleensä on ollut se tekijä, "sinkkuustekijä", johon kompastuttua suhteet ovat päättyneet. Kumppanini ovat pettyneet seksuaaliseen rikkinäisyyteeni ja itse olen pettynyt siihen, etteivät he myöntyneet pyyntööni olla pidättymättä seksistä, vaikka kuinka tilanne menisi pitkälle. Seksin tultua ja mentyä suhde on yleensä pikapikaa lopahtanut.
Seurustelusuhteelta katoaa seksin mukaan tullessa terä, ja siinä samassa seurustelukumppanista häviää kaikki viehätys. Pettymys on molemminpuolin valtaisa. Olenkin kanssasi aivan samaa mieltä sanonnan "tosi rakkaus odottaa", suhteen.
Jokaisen elämä on ainutlaatuinen, ja jokaisen kohdalla se on omanlainen. Onnemme on, että meillä on esirukoilijanamme Jeesus, joka tietää, mitä olemme, mistä tulemme ja mihin menemme; ja joka sen tähden osaa rukoilla kunkin kohdalla niin kuin rukoilla tulee, elämäksi.
Vaikka omalta kannaltasi "kauniisti" kirjoititkin.
Kyllä seurustellessa kannattaa tutustua myös intiimisti, voi olla että kaverina kumppani olisi täydellinen, mutta sänkykamarissa ei kemiat kohtaakaan. Nuo asiat ovat sellaisia että pakottamalla ei mikään onnistu, halunkin on tultava vapaaehtoisesti, pakottamatta.
Hän elää omaa elämäänsä omassa osakkeessaan. Minun veroiseni löytäminen on helppoa, ja paremmankin. :-)
siitä ei ole kysymys. Syitä en tiedä enkä tohdi edes arvailla, hän on aina ollut pidättyvän oloinen etten sanoisi ujo, mutta toisaalta kyllä asiansa itse hoitava.
Minuun verrattuna sinä olet napero joka suhteessa. Viisaampi olisi kuunnella kokeneempia ihmisiä, tämä vaan pieneksi vinkiksi. :-)
mitään onnenauvoista tilaa on turha odottaa elämältä oli sitten sinkku tai parisuhteessa. Ei ole olemassa sellaista kahden ihmisen välistä yhteiselämää, jossa ei joutuisi välillä kovankin hionnan kohteeksi, koska ihmiset nyt sattuvat vain olemaan erilaisia, heillä on erilaisia intressejä, taipumuksia, mielipiteitä jne. ja tarkistamaan varsinkin uskovaisena, että mitähän tämä minun uskoni oikein sisällään pitääkään.
Monilla nuorilla, ja ihminen voi olla 30-vuotiaanakin vielä "täyspentu", mitä tulee ihmissuhteisiin, on täysin harhaluulo siitä, että parisuhde olisi se, joka tuo elämään jotain perustavaa laatua olevaa pohjaa ja että jos sitä parisuhdetta ei ole, niin elämä on jotenkin vaillinaista.
(.......nyt täytyy mennä......ajatukset jäivät kesken........tuli kiire!!)
Jonkun verran minäkin jo tiedän ihmisestä, ainakin sen verran, etten minä ole häntä parempi, eikä suhde toiseen ihmiseen, olkoonpa sitten kuinka lämmin rakkaussuhde tahansa, tuo elämään rauhaa ja "onnenauvoista tilaa". Rauhan voi antaa yksin Jeesus, myös parisuhteessa. Rukoilenkin, että tuo rauha, jonka Jeesus lahjoittaa molempien sisimpään, olisi parisuhteessa yhteensä niin suuri, että molemmilla olisi suhteessa onnellista, auvoista ja siunattua elää.
Että nöyränä antauu erilaisten tilanteiden ja toisten ihmisten hiottavaksi. Vaikeuden alkavat siitä, että ihminen on itseään täynnä, kieltäytyy näkemästä omaa todellista tilaansa suhteessa toiseen, ja kamppailee kaikin voimin suhteen korjaamiseksi tarvittavaa muutosta vastaan.
Jatkuvasti törmää sellaisiin aviopuolisoihin, jotka pullistelevat bunkkereissaan kaiki voimin muutosta vastaan, ja ihan tosissaan uskovat että suhde tulisi kuntoon kunhan tuo toinen muuttaisi käyttäytymistään.
... mutta ei hänkään voi antaa, jos ihminen ihminen kieltäytyy täyttämästä puolisonsa tarpeita. Sen sijaan odottaa kiihkeästi puolison muuttumista.
Jumala on kolmas pyörä aviosuhteessa, mutta yhtä tärkeätä on kohdata puoliso oppia ymmärtämään ja kuuntwelemaan häntä sekä oppia täyttämään puolisonsa tarpeita. Ennen muuta pitää sulkea kaikki mahdolliset pakotiet suhteesta ja sitoutua puolisoon, "aina kuolemaan asti", niin kuin olemme kerran vihittäessä luvanneet.
Myös hengellistämisestä voi tulla yksi vaarallinen pakotia, jonka avulla vältellään henkilökohtaista vastuun ottamista aviosuhteen hyvinvoinnista.
Vain puolisot yhdessä samaan suuntaan poonnistellen, ja Jumalalta siunausta rukoillen, suhde alkaa lujittumaan kypsymään ja vahvistumaan. Mitään kasvua ei tapahdu kuitenkaan hetkessä, joten kärsivällisyys on hyvin tärkeä voimavara, varsinkin avioliiton ensimmäisinä vuosikymmeninä kun liittoa "ajetaan sisään".
ja sitten on niitä, jotka ovat ottaneet elämäntehtäväkseen toisten ihmisten "hiomisen" ja ihmettelevät, kun ei siitä maasälvästä tulekaan timanttia.
"Kertokaahan, palstalaiset, mikä "sinkkuuttaa" uskovaa ihmistä. Mikä sinkkuuttaa sinua?"
Luulenpa, että osaa uskovaisista nuorista sinkuttaa juuri seurakunnan kyseenalaiset ohjeet siitä, miten sitä puolisoa tulisi etsiä.
Kuulostaa aika surkuhupaisalta, anteeksi vaan, tämä alla oleva kommenttisi (et muuten ole ainut joka näin ajattelee helluntaisrkssa, sekin on tosi valitettavaa), sen varjossa mitä myös itse sanot elikkäs kiitätkö Herraa vilpittömästi siitä, että olet sinkku vai kyseleekö toinen puoli sinussa sitten kuitenkin ihmetellen, "miksi olen sinkku".
"Sopivan kumppanin astuminen elämään on tietysti Jumalan käsissä. Ja jos Herra näkee parhaaksi olla lähettämättä kumppania elämään, niin kunnia siitä Hänelle".
"Miksihän meitä uskovia on niinkin paljon sinkkuina, vaikka Sana sanoo, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin?"
--
Kyllähän sitä saa odotella Jumalan eteen tuomaa kumppania, jos ei itse tee asian hyväksi yhtään mitään. Parinmuodostushan alkaa siitä, että aktiivisesti haluaa löytää itselleen kumppanin, eikä vain istu nurkassa rukoilemassa asian takia. Minusta uskovan ihmisen elämä on kokonaisesti Jumalan käsissä, mutta ei se tarkoita sitä, että jäämme joka-asiassa paikoillemme odottelemaan, että kyllä Jumala tähän asiaan varmaan aikanaan vastaa.
Samahan se on, jos olet työtön, niin sen lisäksi, että vaikka uskova ihminen kiittää siitä, että Jumala järjestää asian sopivaan aikaan, niin kyllähän sitä pitää aktiivisesti toimia asian eteen hetimiten eikä vasta 15. päivä löytääkseen työtä.
Seurakuntien itsetehdyt säännöt jättävät monet yksin
Varsinkin helluntaiseurakunnissa toitotetaan nuorille, ainakin vielä muutama vuosi sitten, että sen toisen osapuolen on oltava sitten uskossa - herää vain kysymys, että mitkähän nämä uskonkriteerit sitten sille puolisolle pitäisikään olla? Käykö perusluterilainen kumppani? Käykö helluntalainen, mutta vähän srk:ssa käyvä kumppaniksi?
Seurakunnissa on kyllä vuosikymmenten ajan tehty kaikennäköisiä rajauksia sille, kenen kanssa olisi hyvä seurustella ja kuinkas siinä sitten onkaan käynyt?
Moni tosi hyvä "kumppaniehdokas" se vaan viettelee sinkkupäiviään vanhuuteen asti ja kaikesta näkee, ettei se olotila välttämättä ole ollut se, mistä on unelmoitu.
Uskovaisuudesta on tehty seurusteluasioissakin jossain mielessä sellainen kiristävä vaate, tiukka pipo, raskas taakka, pallo jalassa, suitset suussa, kuonokoppa kuonossa asia, niin että ihmiset eivät osaa erottaa normaaleja ihmiselämän kuvioita seurakuntansa itsetehdyistä, ahdistavista säännöistä.
Pahinta jälkeä näillä itsetehdyillä säännöillä saadaan aikaan monesti juuri kumppanin etsinnässä, kun siinäkin nähdään hurmoshenkisyydessä "sudenkuoppia" jokatoisella askeleella.
Pyydän tarkkuutta toisen kirjoittaman tekstin lainaamisessa. Pelkästään kappaleitten järjestystä vaihtamalla aiheutetaan tulkintavirheitä. Alkupuolella aloitusviestiäni pohdiskelin sinkkuuden olemassaoloa uskovien keskuudessa nojaten Sanaan, joka sanoo, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Tällä tahdoin kosketella uskovia, jotka Sanan hyväätarkoittavasta ohjeistuksesta huolimatta elävät yksin, syystä tai toisesta. Tämän jälkeen (eikä päinvastoin niin kun olit lainannut tekstiäni) kirjoitin siitä, kuinka kumppanin tulo elämään on Jumalan käsissä ja että kunnia kuuluu Jumalalle silloinkin, jos Hän näkee parhaaksi olla lähettämättä kumppania elämään. Kyseisten toteamuksien välissä kirjoitin lisäksi omista "sinkkuustekijöistäni".
Kyllä on niin, että Jumala on tehnyt minussa työtä (paljon) ja voin tänä päivänä sanoa Hänelle vilpittömästi: "Tapahtukoon Sinun tahtosi". Tämä pätee rukouksissani myös elämänkumppanin suhteen. Luovuttamalla elämäni suitset Herran käteen, ei tarkoita, että lakkaisin silti Hänen kyydissään pohdiskelemasta ja kyselemästä Häneltä asioita ja että olisin kyytiläisenä perin mielipiteetön ja mykkä.
Tulee huomata, että rukous, samalla kun se on sinun ja Jeesuksen välistä asiainhoitoa, se on myös työtä, joka vahvistaa ja lujittaa sinua uskossa. Tulee ymmärtää antaa rukoukselle arvo. Tulee uskoa siihen, mitä rukoilee.
Kyse ei ole "seurakunnan itsetehdyistä säännöistä", kun seurakunta opettaa uskovia sinkkuja katsomaan itsellensä uskovan kumppanin. Valolla ja pimeydellä ei vain ole mitään yhteistä. Opetuksen pohjalla on Jumalan Sana. Aihetta käsittelee mm. 2.Kor.6:14-18, joka kyseisestä sanankohdasta uskovia sinkkuja poissulkematta ohjeistaa uskovia nimenomaan omiensa pariin, ei kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa.
Uskovan tie on on matka itseen ja siitä ulos. Se päivä, kun näkee itsensä Jeesuksen silmin, on armon päivä. Siitä lähtee ojennus ja kasvu niin että voimme voittaa sieluja Taivasten valtakuntaan.
Sanoit Totuuden sanat.
Ehkäpä sortimenttikin oli suppeampi, kun "piti" useimmiten valita oman kylän tytöistä/pojista, mutta eipä kumppaniehdokkaita tarvinnut syynätä netissä ja esittää toivomuslistojaan. Se kai yleensä otettiin jolle kelpasi ja joka oli vapaana.
Maaseudulla taisi olla tarkempaa samasäätyisyyden ja omaisuuden määrän suhteen, vaikka tämä olikin enemmän vanhempien ja muun suvun päänsärky. Kaikkina aikoina täyshissukkamiehet ja tosi-rumat tyttöset ovat jääneet ilman, uskovaisuudesta riippumatta. Olen joskus pohtinut, miksiköhän Jumala johdattaa puolison useammin kauniille ihmisille...
Tuo uskovaisuuden käsite minua mietityttää. Riittääköhän siihen, että toinen osapuoli itse sanoo olevansa uskova/uskossa vai tarvitaanko Jumalan vahvistus, että k.o. henkilö on _oikein_ uskossa... Minulla ainakin on niin kovat kriteerit tuon tosiuskovaisuuden suhteen, ettei niitä taida kukaan täyttää. ;-)
Raamatussakin sanotaan, että kun meillä on Kristus, niin emme me mistään muusta huoli.
Koen samaistumista ja hyväntuulista sympatiaa nimimerkkisi äärellä, sellaista myhäilevänseesteistä hyvää oloa, niin kuin hyvältä tuoksuvan teekupposen äärellä.
Kun lopetamme kapinointimme sinkuksi "joutumistamme" vastaan ja astumme Jumalan tahtoon parisuhdekysymyksissäkin, Jumala vakuuttaa henkeemme, että sinkkuuteemme on Hänellä tarkoituksensa. Sinkkuusaika elämästä kannattaa viettää Jeesuksen seurassa ja oppia Hänestä. Kun opimme Jeesuksesta, opimme myös itsestämme.
Sinkkuusvaihe elämästä voi olla hyvinkin rikasta Jumalaan juurtumisen aikaa. Jumalan tahto ei ole vain itseemme nähden hyvä, vaan myös toiseen nähden. Kun Jumala näyttää meille vaikkapa vain luonteessamme poispantavia tekijöitä, Hän rakastaa niin tehden, ei vain itseämme, vaan myös tulevaa puolisoamme.
Jumalan Sanaan voi kompastua ja siihen voi loukkaantua, varsinkin jos sitä tarkastelee kulloinkin jakeittain ja välttää lukemasta jakeita koko Ilmoituksen valossa. Onkin tärkeää tarkastella Sanaa kokonansa ja kysellä, mikä Jumalan tahto on omalla kohdalla.
Uskon että sopivan kumppanin astuessa elämään asiat loksahtavat paikoilleen molempien sisimmässä ilman karttakepillä osoittelua.
Ennen oli ennen, mutta silloinkin aika oli kunkin kohdalla tuore. On autuasta luottaa Jumalaan ja edetä Hänen aikataulussaan, pitää silti silmät auki ja korvat höröllä, pyytää Häneltä viisautta laskea päivänsä oikein, sen näköisenä kuin on, rikkaana niin kuin köyhänäkin. Rakkaus ei katso ulkonäköön, ei asemaan eikä varallisuuteen. Kun rakastuu, sitä vain rakastuu. Ihmeellinen on Jumala!
"Olen joskus pohtinut, miksiköhän Jumala johdattaa puolison useammin kauniille ihmisille... "
Ei se ole Jumalan johdatusta, että ihmiset valitsevat sen mukaan, mikä näyttää kauniilta, menestyvältä, ihanalta, viisaalta.....siinähän vaan paljastuu uskovaistenkin maailmallisuus ns. silmäinpyyntö eli he eivät elämässään elä niinkuin puhuvat, vaan valitsevat sen, mikä vain ja ainoastaan heidän omasta näkökulmastaan on parasta.
Pieni käsitteisiin liittyvä varoituksen sana.
Jumala ei näytä meille luonteestamme pois pantavia asioita. Lunteemme on näet perintötekijöiden ja siihenastisten kasvutekijöidemme summa. Siitä kokonaisuudesta ei voi mitään panna pois. Sen sijaan on opeteltava elämään erilaisten ominasiduuksiensa ja perintetekijöidensä muovaamaa elämää niin, että siitä on iloa itselle ja puolisolle. Siis: Tulla sinuiksi itsensä kanssa.
ELI ..., PERSOONAAMME EMME VOI MUUTTAA, MUTTA KÄYTTÄYTYMISTÄMME VOIMME MUUTTAA (toivon mukaan), KUNHAN NÖYRRYMME PYYTÄMÄÄN JUMALALTA MUUTOKSEEN APUA, VOIMIA JA VIISAUTTA.
Kun parin keskinäinen suhde voi hyvin, ymmärretään toisiamme puolin ja toisin, PUHUMME SELLAISTA KIELTÄ JOTA KUMPIKIN YMMÄRTÄÄ, ja täytämme puolison tarpeita niin, että hän on tyytyväinen, silloin perheen lapsetkin voivat hyvin.
Haasteita on todella paljon. Tärkeintä olisi että ottaisimme haasteet vastaan, emme lähtisi pakoon.
... jos on käsittänyt niin, että suhde on vain minua itseäni varten. Minä teen sapluunan ja jos siihen ei sovi, silloin ei ole sopiva puolisokseni. Parempi on siilloin elää yksin loppuelämänsä.
Parisuhteeseen menvän on oltava valmis luopumaan monista tutuiksi tulleista ja ainoiksi oikeiksi kokemistaan asioista.
Pari tulee vihittäessä yhdeksi lihaksi, se on paljon se.
Kaksi ihmistä hitsaantuu yhteen niin, että tämä yhdeksi tullut kaksi ihmistä suuntautuu eteenpäin mahdollisimman ristiriisattomasti ja yksimielisin päätöksin. On sanomattakin selvää että varsinkin ensimmäisinä vuosikymmeninä ei voi kipinöintiä estää. Olemmehan menneet naimisiin oman ihanne mielikuvamme kanssa. Kun vähitellen selviää, ettei tämä ihminen ollutkaan minun mielikuvani mukainen,
vaan on erilainen yksilö omine erilaisine tarpeineen. Silloin alkaa toiveiden ja pettymysten vuoristorata.
Vastahakoista rakastajaa yritetään pakottaa rakastamaan minua sillä tavalla kun minä tarvitsen. Keinoja riittää. Nalkuttaminen mököttäminen seksistä kieltäytyminen mykäksi muuttuminen, kaverien kanssa kotoa pois lähteminen, työhön pakeneminen ja paljon muita konsteja. Lopulta todetaan ettei rakkaus toimi vaikka kuinka yritän pakottaa puolisoani, käy päinvastoin. Suhde etääntyy ja kylmenee.
Puolison valintaan vaikuttaa monia sellaisia seikkoja, joista puolison etsijä ei itse tiedosta ollenkaan.
Vasta yhteisesti elettyjen vuosikymmenien aikana selviää jotakin näistä valintaperusteista. Varsinkin silloin jos on ollut aktiivinen ihminen kouluttautumisessa parisuhteen sallaisuuksiin.
Tärkein pointti onneliseen aviosuhteeseen pääsemisessä on tutstuminen itseen, ammattiauttajien opastuksella ja vertaisryhmissä. Kun alkaa tajuamaan oman tunne-elämänsä ja käyttäytymisensä salaisuuksia ensin, niin sen jälkeen alkaa tuntemaan toisiakin paremmin. Alkaa tunnistamaan paitsi omia tunteitaan niin myös puolison tunteita. Silloin voi hyvin varhaisessa vaiheessa tajuta loukanneensa toisen tunteita, ja mikä tärkeintä voi avata keskustelun, pyytämällä anteeksi omaa loukkaamistaan ja toisen tunteiden hylkäämistä.
Siolloin ristiriitavaiheet jäävät hyvin lyhyiksi, eikä niitä väritä enää hyljätyksi tulemisen kauhut ja kokemukset. Suhde muuttuu turvalliseksi ja leppoisaksi ei ole enää pelkoa että tuo toinen hylkäisi minut jos teen virheitä.,
Uskovia sinkuttaa se että halutaan koko elämän suhdetta, ei hetkellistä, heti kimpsut ja kapmsut eri osoitteisiin vievää suhdetta kun pieni riita iskee. Nyky trendi on saada hienot häät...ja erota parin vuoden päästå, kun on seksuaalinen hekuma kadonnut ja ukko/akka löytyy vieraista hakemasta jännitystä. Mitä hienoa siinä on? Liuta rikkinäisiä ja katkeria ihmisiä odottaa noutajaansa.
Veikkaan että aito rakkaus on aika monelta kateissa...enempi mennään seksuaalisen tyydyttyneisyyden perässä, jota luullaan rakkaudeksi. Kun se kumppani tuntuu hyvältä niissä lapsenteko värkeissä niin se on pakko olla rakkautta....vaikka kuinka toinen olisi luonteeltaan painajainen.
Mua on yritetty naittaa jos millekkä, ja kuulema sen verran epätoivoisia on nuo muut että pitäis jo älytä ottaa se OK tapaus. Ei auta vaikka kuinka sanoo että odottaa sitä rakkautta, ja sitä joka vaan tuntuu "oikealta". on kuulema naimisissa olevien mielestä puutaheinää, tuommoset rakkaus löpinät. Arki se kuulema iskee joka tapauksessa. Heidän on vaikea tajuta että mä olen meilummin yksin kun katselen arkea vailla rakkautta, ja odotan vaikka hamaan hautaan arkea rakkauden kanssa.
Miksi tyytyä puolikkaaseen kun voi saada kokonaisen?
.. ihmisellä on hyvin monia tärkeitä tarpeita, seksi on vain yksi niistä.
Harva pari on sukupuoliyhteydessä päivät pitkät, joten seksi on vain pieni osa parin elämää ja taroeita.
Jos puoliso ei täytä toisen tärkeitä tarpeita edes välttävästi, niin siitä seuraa kova kipu.
Esimerkki: Kukaan nainen ei halua seksiä kovin pitkään jos hän kokee ettei mies rakasta minua,
jos hellyys kuuntelu ja muu huomioiminen puuttuvat mieheltä, kyllä se loppuu seksikin hyvin pian.
On turha yrittää korjata parisuhteiden ongelmia syyllistämällä ja paheksumalla osapuolia.
Sen sijaan pitää ohjata ja kehoittaa puolisoita parisuhdekursseille oppimaan yhteiselämän
tärkeitä taitoja. Onnellinen pari ei koskaan puhu avioerosta, sellainen ei edes tule mieleen.
Siinä vaiheessa kun puhe kääntyy mahdolliseen avioroon, on eletty jo pitkään väärin, aivan
liian pitkään