Tasapuolisuutta!

Aamen.

Tällä palstalla käy heitä, jotka haluavat tuoda omaa viisauttaan ja tieteen viisautta, käy etsiviä, käy uskon alkumetreillä olevia ja varttuneita uskovaisia. Monista asioita syntyy erimielisyyttä jopa uskonveljien ja -sisarten kesken sen takia, että kasvu on kaikilla vielä kesken.

Synnittömyysoppi on nyt tapetilla ja siksi muistutan, että vain Jeesuksen tunteminen vanhurskauttaa ja pyhittää uskovaisen, eikä se tapahdu siinä silmänräpäyksessä, kuten jotkut luulevat. Jeesus tunnetaan vain Uuden Testamentin opetusten kautta ja siksi me ahkeroimme Sanan äärellä. Muistakaa, että jo Vanhan liiton miehet kertoivat tukivana Jumalan Sanaa yötä päivää.

Jeesuksen oppii tuntemaan Jeesuksen oman opetuksen kautta, sillä Hän on Opettaja. Menee vuosia ja vuosia ennen, kuin ihminen on päässyt Hänen ystväkseen, niin kauan hän on opetuslapsi, jolle annetaan, mutta jolta ei vielä vaadita sitä, mitä vaadistaan Jeesuksen ystäviltä. Armoa siittää hitaammillekin.
Kaikki eivät tule koskaan kasvattamaan sitä HEDELMÄÄ, mitä Jeesus omiltaan vaattii ottaakseen heidät ystävikseen ja toisissa tuo hedelmä kasvaa hitaasti, mutta kasvaa kuitenkin.
Jumalan on pitkämielin ja kärsivällinen suhteessa pelastamiinsa, mutta ei siedä loputonta nöyrtymättömyyttä Sanan alamaisuuteen.
Sana alistuu Lähettäjäänsä ja vie Itsensä/Sanan alle alistuneet mukanaan.

Luuk. 13:7
Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois; mitä varten se vielä maata laihduttaa?'

8

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • frihet55

      Sana kasvattaa, eli tutkikaamme Jumalan ilmoitusta.

      Mieleeni nousi vain ajatus, että kunpa ihmiset uskoisivat edes nuo kaksi ensi sanaa "alussa Jumala", niin olisi jo suuri voitto sekin, sillä siitähän syntyisi varmaan halu tutkia, ken on tuo "MINÄ OLEN"=JUMALA.

      ON SE VAAN NIIN HYVÄ TIETÄÄ, ETTÄ jEESUS RAKASTAA VÄHÄISINTÄKIN ja minäkin saan taapertaa joukon jatkona., eli armoa on se vaan ...
      Raamatun mukaan voimme uskoa, että usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.
      Pyhä Henki valaiskoon lukemamme Sanan, niin että se koituisi monelle muullekin pelastukseksi.

      • Aamen.

        onkaan turvata armoon. Armoa on se, että saamme kasvatuksen, armonkasvatuksen.

    • Joo, mutta selkeästi niistä viesteistä,- joissa tuodaan esille ihisen synnittömyyttä eli uudestisyntynyt ei olde enää syntinen,- niin näissä viesteissä korostuu erikoisesti viisasteleminen ja erikoisesti asioiden ymmärtämisen vaikeuttaminen.

      Lyhykäisyydessään ilmaisten. Juuri itsensä valvominen; "Valvo itseäsi ja opetustasi" tai ; "Koetelkaa itseänne oletteko uskossa, tutkikaa itseänne jne" ja terve itsensä tutkiminen on Jumalan aivoittaminen ihmiselle sitä varten, että ihminen tulisi tuntemaan/huomaamaan syntisyyttään ja kasvamaan.

      " Mutta, jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin HÄN ON VALKEUDESSA, NIIN MEILLÄ ON YHTEYS KESKENÄMME, ja Jeesuksen Kristuksen , HÄNEN POIKANSA, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä".

      Kun ihmiset on avoimessa,- keskinäisessä yhteydessä, niin tässä rytäkässä aina tulee esille/tehtyä erilaista syntiä. Ihminen tekee aina syntiä elämänsä loppuun asti,- niin valitettavaa kuin se onkin.

      Mutta, se on taas totta, miten uudestisyntynyt ihminen ei menetä Jumalan lapseuttaan/pelastusta tässä ajassakaan,- vaikka lankeaa/tekee syntiä.Niin, jos hänellä on kielteinen asenne syntiin eli sydän on Jumalan tahdonb mukinen. On uskollaan vahvistanut lain.Room 3:31

      Itse pidän vaarallisena opetuksena noita viisasteluja tästä aiheesta,- joka helposti ohjaa lukijan mielen Jumalan tahdon vastaiseen tilaan eli laittomuuteen ja siinä elämiseen,- "synnittömänä".

      • Aamen.

        taitamattomuutta. Jumala lähettää tiedolliset ja taidolliset opettamaan, mutta taitaa olla niin, että tiedolliset ja taidolliset ovat suurimmalta osalta itse vielä kasvatuksessa.

      • merihukka
        Aamen. kirjoitti:

        taitamattomuutta. Jumala lähettää tiedolliset ja taidolliset opettamaan, mutta taitaa olla niin, että tiedolliset ja taidolliset ovat suurimmalta osalta itse vielä kasvatuksessa.

        Aloituksesta:
        " Jeesus tunnetaan vain Uuden Testamentin opetusten kautta ja siksi me ahkeroimme Sanan äärellä. Muistakaa, että jo Vanhan liiton miehet kertoivat tukivana Jumalan Sanaa yötä päivää. "

        Tässä on yksi suuri vika uskovien päiden sekoittamisessa. Ns. opettajat tuovat kristinuskon sisälle toisen uskonnon oppeja. Raamattu kertoo kahden jumalan tarinan. Tämä pitäisi uskovan ymmärtää ja valita toinen niistä uskon kohteeksi ja toinen vaikkapa viihdekirjallisuudeksi.
        Mitä alhaisempi uskovan perussivistystaso on, sitä sekaisemmaksi hän menee kahden jumalan yhteensovittamisessa. Teologien tulisi lopettaa henkiselle terveydelle vaarallinen epäloogisuuteen pakottaminen.

        Toinen perusvirhe on jättää opettamatta kristittyjen jumalaan luodut pakanauskontojen moninaiset sisällölliset ja muodolliset puolet.
        Kun uskova vaikkapa vahingossa lukee pakanallisen jumalan toimista 1.500 eaa. ajalta ja huomaa siinä kristitttyyjen jumalan luonteenpiirteitä, uskova sekoaa. Hän ajattelee, että onpa pakanat jotain oppineet Jeesuksen puheista. Mitä lujempi uskovan usko on, sitä kiivaammin hän kiistää totuuden. Tosiuskovalle on kauhistus, että Kristuksen tai Jumalan opissa olisi paljon tai lähes kaikki pakanoilta lainattua.
        Jos pää sekoittuu historiassa, se on mahdollista sekoittua mistä vain.

        Aloituksen evank-siteeraus oli hyvä. Miksi kasvattaa hedelmäpuuta, jos se ei tuota hedelmää.
        Jakeen selitys: Jos tiedon lähteeksi asetetaan väärä tietolähde, siitä tulee vain sekasotkua.

      • Aamen.
        merihukka kirjoitti:

        Mikä on sinulle sivistystä? Tuovatko opiskelut sitä, vai hyvä ammatti, tai elämässä menestyminen? Tuon kaiken minä omistan, joten en ehkä olekaan sivistystasoltani niin alhainen, vaikka kerronkin Jumalan Sanasta, Jeesuksesta.

    • Aamen: "Jeesuksen tunteminen vanhurskauttaa ja pyhittää uskovaisen, eikä se tapahdu siinä silmänräpäyksessä,...".
      ---
      1.Kor. 6:11
      Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet PESON, TE OLETTE PYHITETYT, TE OLETTE VANHURSKAUTETUT meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

      Tiit. 3:5
      "...pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,..".

      • Aamen.

        pyhittää uskovaisen. Armon alla me pyhitymme, emme armon ulkopuolella ja jos niin ei olisi, ei kukaan pelastuisi. Voisinko minä pyhittyä ja vanhurskautua vaikkapa siinä, että syyttäisin ja soimaisin häntä, joka tekee samaa minulle. En voisi, sillä silloin minä en tuntisi Jeesusta, Jumalan ainoaa Poikaa, Jumalan Sanaa siltä alueelta, tai en kuulisi Häntä. Hänhän käskee kääntää toisenkin posken ja käskee siunata vihollisiakin. Pyhitys tapahtuu Sanan uskollisuuden ja ihmisen uskollisuuden kautta. Jeesus ja Pyhä Henki on Elävän Veden Lähde, syntiä vastaan ja siinä lähteessä sielu puhdistuu.
        Jeesus opetti kolme vuotta opetuslapsia, samet Paavali opetti vuosia opetuslapsia, joten jokainen saa varautua siihen, että oppi, jonka kautta Jeesus tulee tutuksi, tullee ajanmyötä, ei heti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      864
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      813
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      248
      717
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      52
      695
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      49
      619
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      570
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      91
      540
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      536
    9. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      43
      528
    Aihe