Mietinpähän ketä äänestän. Mitään puoluetta en äänestä, mutta löytyykö henkilöä, joka olisi aidosti kanssani samaa mieltä useistakin asioista? Pakkoruosin opettaminen hukkaa turhaan resursseja järkevämmältä ja tehokkaammalta opetukselta. Jätelaki maaseudulla pysyvästi asuville on naurettava. Kaiken toiminnan keinotekoinen tekohengitys ruuhkasuomeen on järjetöntä nykyisen tietolikkenneyhteiskunnan aikaan. Kuntien pakkoliitoshankkeiden takana on nähdäkseni vain yksi päämäärä ja sen täytyy olla keskustapuolueen eliminoiminen, koska kepu haittaa eun perimmäisiä tarkoitusperiä. Kepu on kyllä nuollut ja niellyt kaikenlaista ja muuttanut väriään ja toimintaansa, kuin kameleontti. Niinhän siinä kuitenkin käy, että kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toiseen suuntaan pyllistää. Kepun persereikä rehottaa karvat paskassa suomen maaseudun asukkaisiin päin ja lahjottu porukka tipahtelee palleiltaan yksi toisensa jälkeen.
Romanian kerjäläisasialle ei voida mitään? No syykin on selvä, suomi kuuluu eu-hun ja sillä ei ole oikeutta puuttua oman maansa sisäisiin asiohin. Nuri mies kerää komealla tila-autolla rääsyisiä mummoja työpaikoilleen heti aamutuimaan. Rikollisesta riistosta ja ihmisoikeusloukkauksista on kysymys, mutta suomen poliittinen eliitti hyväksyy tuon ja maksattaa taas suomen kansalaisten varoilla noiden raukkaparkojen jatkuvan riiston.
Mitä ja keitä varten suomen pitäisi liittyä natoon?
Tarvitaanko suomessa ammattiarmeijja omia kansalaisiaan vastaan? Suomalainenkin saattaa joskus suuttua, pohja se on minunkin säkissäni.
Pitääkö Vr yksityistää?
Siinä nyt kysymyksiä aivan aluksi. Mainitsen myös, että minä ja monet ystävänikin äänestävät aina, mutta ketä, niin sitä tässä haen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.