Kenen haltuun maat otetaan konkurssissa?

Nyt kun Uusipaavalniemi on ennustanut synkän talousennusteen ja hänen mukaansa maat tullaan ottamaan konkurssin yhteydessä haltuun. Sitä Uusipaavalniemi ei osaa sanoa kenen haltuun. Mitenkähän on, kuka tulee ja vie Suomen, kenelle tämä on myyty ja millä ehdoilla?
5105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

semmosta mukamas lukee? :o

Äänestä

Hehän omistaa muutenkin koko maan jo? Tai ovat oikeastaan aina omistaneetkin? Tai ovat olleet omistavinaan?
Härre ja bättrefolkilla taitaa olla suuri huoli kielestään?
Ei tässä taida olla kuin ajankysymys, niin suomalaisia viedään tallin taakse, ikäänkuin silloin sisällissodassa?

"Tämä Suomalainen Lakkautetaan kannattamattomana" "Parasta ennen" päivä meni jo? ja nappi otsaan armeijan avustuksella?

Äänestä

Keskuspankeilla ja kullalla on jotakin yhteistä. Aikoinaan, kultakannan aikaan, setelit olivat kullan sijakkeita ja keskuspankit pitivät setelien katteena suuria kultavarantoja, joilla ne voivat lunastaa setelinsä jos niin vaadittiin. Nykyään kultavarannon merkitys keskuspankkien varallisuudessa on pienempi, mutta ei aivan mitätön kuitenkaan. Keskuspankit ovat saavuttaneet sen, mitä alkemistit ennen tavoittelivat: tämän päivän paperikantaan perustuvassa rahajärjestelmässä ne voivat omin toimin luoda rahaa. Mutta toisin kuin muinaiset alkemistit, nykyajan keskuspankit tietävät, että tätä oikeutta on käytettävä varovasti, koska muuten rahan arvo heikkenee. Tässä on rahapolitiikan vaikeus ja vastuu.


Nykyään pystytään rahaa luomaan tyhjästä ja sen seurauksena talous ylikuumenee ja romadus on
väistämätön ja me veronmaksajat taas maksetaan mirjardeja pankkitukiaisa.Niin kuin 90 luvulla
Pankeille ja eivät ole joutuneet maksamaan tukiaisia takas.Olisi pitänyt suomenvaltion ottaa osakkeita vakuudeksi pankeilta kun antaa ilmaista rahaa .
Pankit tahallaan ajoi monia yrityksiä nurin ja otti haltuun toimivia yrityksiä ja moni asuntovelallinen menetti asunnon pankille ja jäi velkaa asunnosta.

Eli hyvä veli järjestelmä jakaa omaisuuden sukulaisille ja pankeille ja rikkaille.

Äänestä

ei sen väliä oliko talous kuralla vai meneekö loistavasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hmm.. kirjoitti:

Nyt kun Uusipaavalniemi on ennustanut synkän talousennusteen ja hänen mukaansa maat tullaan ottamaan konkurssin yhteydessä haltuun. Sitä Uusipaavalniemi ei osaa sanoa kenen haltuun. Mitenkähän on, kuka tulee ja vie Suomen, kenelle tämä on myyty ja millä ehdoilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu