- Join neljätoista vuotta putkeen. Elämä tuntui tarkoituksettomalta! Suoraan sanoen välillä meni viinaakin.
Äitipuoli hakkasi iltaisin. Myöhemmin illalla isäpuoli ei tyytynyt pelkkään hakkaamiseen. Oletettavasti tästä syvähkösti masentuneena antauduin irtosuhteisiin ja löin naapureitani! Mulukkuja ovat masentumattakin. Töin tuskin jaksoin lukea ainutta iltapäivälehteäni, jonka perin isoäidiltäni vuonna -84 tahi -84. Televisiota en katsellut, koska rehellisenä ihmisenä olin jättänyt lupamaksun maksamatta! Nyt olen YLElle velkaa noin sataseitsemäntoistatuhatta euroa. Vaikka humussa ja sumussanikin tiesin, että siellä televisiossa voi näkyä monta rikasta ja kuuluisaa ihmistä, ja jopa sellaisia, jotka ovat päässeet televisioon! Mutta Sinä samaisena päivänä televisioni peri ulosottomies! Tai joku muu mies.
Sitten törmäsin Suomi24:ään! Elämäni koki täyskäännöksen! Sitä päivää en unohtaisi, jos muistaisin mikä päivä se oli. Vihdoinkin asiaa: minä, ja minun minuuteni! Vihdoinkin ihmisiä, jotka puhuivat mieliaiheestani minä-minä-minä!
Enää en juo. Nykyään käytän suonensisäisiä huumeita. Suoraan sanoen joskus tulee mietittyä, että onko olemassa myös suonen ulkoisia huumeita? Tietääkö kukaan teistä rakkaista minuista miten niitä käytetään? Entä mitenkä ne voivat vaikuttaa suonen ulkopuolelta? Kun niin monenlaista huijaria on nykyään liikkeellä, että hirvittää ajatellakin jos pääsisivät meille vilpittömästi minusta kiinnostuneitten palstoille...
SITÄ PÄIVÄÄ EN UNOHTAISI
tutun Viila
0
673
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34604Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 36502
- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427