terve kellertävä iho??

Huomasin vasta viime viikolla, että silmän aluseni ja alue korvien suuntaa on kellertävä. Ihonväriä on niin vaikea arvioida, mutta sellaista kellertävyyttä saattaa olla muuallakin naamassa (Silmämunat ovat valkoiset, posket punertavat). Säikähdin tietenkin esim. maksasairauksia, mutta kun tarkistin kuviani aina viime vuoden tammikuuhun asti, minulla on aina ollut tällainen iho. Tässä on tullut usein tavattua erilaisia lääkäreitä, hoitajia ja ihan ihotautien erikoislääkärikin kuukausi sitten (muista syistä) niin kuvittelisi että joku olisi maininnut, jos on jotain huolestuttavaa huomannut naamassani.

- Olen vasta 24-vuotias nainen
- en juo lainkaan alkoholia. Enkä ole mikään alkoholisti ollut ennenkään ;)
- mitään maksaa tappavia lääkityksiä en mielestäni ole syönyt
- pari vuotta sitten maksani tutkittiin jotenkin kuten kilpirauhasenikin (pissa- ja verikoe tehtiin ja kaikki oli ok, mitä ihmettä ikinä lääkäri halusikin tarkistaa). Hormooneissa ei ollut poikkeavaa ainakaan.
- kaikenlaisia verikokeita on tehty ja vielä kesällä hemoglobiini oli todella hyvä ja aina ollut siellä ylärajoilla.

- nukun huonosti
- en ulkoile, olen paljon tietokoneella
- juon kahvia ja närästää usein
...näistä syistä olen vuosia jo ollut jotenkin kalpea ja huonovointinen. Lääkärin mielestä minun kannattaisi ottaa aurinkoa, jotta saisin paremmin d-vitamiinia.

En syö porkkanaa (aiheuttaa oranssia ihoa) tai muita a-vitamiinin lähteitä kauheasti. Lähinnä olen ajatellut että pitäisi ruveta syömään enemmän vitamiineja ja rautaa.

Kerkesin jo soittaa sairaalaan ja siellä ainakin yksi hoitaja oli sitä mieltä ettei tämän pitäisi olla mitään huolestuttavaa. Eihän hän tietenkään puhelimitse voinut sanoa varmasti ettei se todellakaa ole mitään vaarallista, mutta aikalailla 99% varmuudella oli sitä mieltä että olen vain syntynyt tällaiseksi kuten jotkut syntyy mustien silmänalusten kanssa.

Mitenkäs te? Onko muita jotka on todettu terveiksi, vaikka on kellertävä iho. Vai mitä tämä voisi olla?
11444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei kukaan tuohon osaa mitään vastata. Toisilla iho kellertää luonnostaan ja toisilla (useimmiten) siihen on jokin sisäinen tai ulkoinen syy.

Mutta jos iho jo kellertää JA olisi jokin elimellinen syy, niin näkyisi kyllä jo yksinkertaisissa verikokeissa ja tutkimuksissakin. Maksa-haima-sappi -alueen kokeet kun otettaisiin, niin eihän se nyt muuta vaadi. Useimmitenhan muutenkin vaiva/sairausperäiset kellerrykset näkyvät myös silmistä, useimmiten ennen kuin ihossa...

Joten jo asia vaivaa, niin mene vaikka yksityiselle juttelemaan. Varmaan nyt jo ihoa katsomalla osaa päätellä tarviiko kokeita ottaa, vai onko se jokin luontainen juttu. Ei netistä saa rauhoitusta asiaan, vain omia kokemuksia. Ja jos nyt tuudittaudut jonkun "ei sulla mitään voi olla, mun serkullakin oli tilanne x ja ei sairauksia ollut" -sanomaan ja sitten onkin (vaikka pieni mahdollisuushan se vain) että siihen olisikin jokin syy sinulla, niin asia voi edetä pidemmälle.

Lähde siitä, että olet täysin terve mutta aina tietenkin jokainen oman kehonsa tuntee. Jos on fiilis, että jotain voi olla vialla niin tohtorit ovat sitä varten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalpea ja ihmettevä kirjoitti:

Huomasin vasta viime viikolla, että silmän aluseni ja alue korvien suuntaa on kellertävä. Ihonväriä on niin vaikea arvioida, mutta sellaista kellertävyyttä saattaa olla muuallakin naamassa (Silmämunat ovat valkoiset, posket punertavat). Säikähdin tietenkin esim. maksasairauksia, mutta kun tarkistin kuviani aina viime vuoden tammikuuhun asti, minulla on aina ollut tällainen iho. Tässä on tullut usein tavattua erilaisia lääkäreitä, hoitajia ja ihan ihotautien erikoislääkärikin kuukausi sitten (muista syistä) niin kuvittelisi että joku olisi maininnut, jos on jotain huolestuttavaa huomannut naamassani.

- Olen vasta 24-vuotias nainen
- en juo lainkaan alkoholia. Enkä ole mikään alkoholisti ollut ennenkään ;)
- mitään maksaa tappavia lääkityksiä en mielestäni ole syönyt
- pari vuotta sitten maksani tutkittiin jotenkin kuten kilpirauhasenikin (pissa- ja verikoe tehtiin ja kaikki oli ok, mitä ihmettä ikinä lääkäri halusikin tarkistaa). Hormooneissa ei ollut poikkeavaa ainakaan.
- kaikenlaisia verikokeita on tehty ja vielä kesällä hemoglobiini oli todella hyvä ja aina ollut siellä ylärajoilla.

- nukun huonosti
- en ulkoile, olen paljon tietokoneella
- juon kahvia ja närästää usein
...näistä syistä olen vuosia jo ollut jotenkin kalpea ja huonovointinen. Lääkärin mielestä minun kannattaisi ottaa aurinkoa, jotta saisin paremmin d-vitamiinia.

En syö porkkanaa (aiheuttaa oranssia ihoa) tai muita a-vitamiinin lähteitä kauheasti. Lähinnä olen ajatellut että pitäisi ruveta syömään enemmän vitamiineja ja rautaa.

Kerkesin jo soittaa sairaalaan ja siellä ainakin yksi hoitaja oli sitä mieltä ettei tämän pitäisi olla mitään huolestuttavaa. Eihän hän tietenkään puhelimitse voinut sanoa varmasti ettei se todellakaa ole mitään vaarallista, mutta aikalailla 99% varmuudella oli sitä mieltä että olen vain syntynyt tällaiseksi kuten jotkut syntyy mustien silmänalusten kanssa.

Mitenkäs te? Onko muita jotka on todettu terveiksi, vaikka on kellertävä iho. Vai mitä tämä voisi olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu