Olen aina ollut avoin uskontoja ja uskomuksia kohtaan, vaikkakaan en siedä sitä että mennään muitten uskontojen foorumeille saarnaamaan, koska se on loukkaamista. Mutta kummiskin, olen nyt lukenut uuden testamentin alusta loppuun kalenterin mukaan, ja ilman kalenteria, siinä lukemisen ohella kun on tuntunut esim. surulliselta olen lukenut testamentista kohtia, jotka näitä tunteita käsittelevät. Mutta en ole kokenut minkäänlaista valaistusta, vaikka elämäni on ollut sieltä pahimmasta päästä, huono lapsuus, väkivaltainen elämä, huono peruskoulu (koulukiusattu yms. yms). Ja jatkoin näistä elämääni eikä ne häiritse, koska mielestäni menneisyydestä tulee ottaa oppia, ei takertua. En ole kokenut mitään syytä, minkä takia minun tulisi jatkaa raamatun lukemista, koska suurin osa siitä oli "Jumalan sana on laki jne jne." Luulin että raamattu, uusi testamentti on sellainen johon voi turvautua ja luottaa (ainakin näin olen kuullut). Mutta selvästi kaikkialla maailmassa on todisteita siitä että "Jumala" ei ole tunteva, ihmisiä auttava olento. Katsokaa lapsia afrikassa, maahanmuutajia, pakolaisia. Miten voin luottaa raamattuun ja "Jumalan" sanaan, kun en edes uuden testamentin luettuani ja asioita pohtiessani ole löytänyt mitään siihen viittaavaa.
Teoriani on, että raamattu on historian kirja, ja filosofian kirja, johon on sekoitettu taikauskoa. Paljon sieltä sellaista löytyi, johon yhdyn, ja jotka käy järkeen esim. sanonnoista. Mutta en ymmärrä niitä uskovaisia, jotka väittää kiven kovaa että Jumala on "fyysinen", emotionaalisesti tunteva olento. Väitökseni on, että tekstit raamatussa ei ole Jumalan tekemiä, vaan aikamme filosofien ja "nerojen" tekemiä raapustuksia. Se että luottaa johonkin kirjaan, joka on kirjoitettu satoja vuosia sitten, on virhe. Sitä kannattaa tulkita kritisoiden, ja avoimella mielellä myös muitakin, ei vain kristittyjä kohtaan.
syntynyt ateistiksi(ko)
4
171
Vastaukset
- ilosanoma uudelleen!
Pyydä Jeesuksen nimessä ymmärrystä ja viisautta ja anna Hengen sinua opettaa ja kiitä Jeesuksen nimessä siitä että saat mitä olet anonut. Jumala puhuu tavalla ja toisella, ihmiset eivät sitä vain aina huomaa ja epäusko ja lihan mieli pyrkii sotimaan Hengen vaikutusta vastaan. Tämä on tosiasiaa ja sentähden ole kestävä anomisessa ja Jumalan lähestymisessä. Älä usko epäuskon vaikuttajaa vaan ole kestävä etsiessäsi Jumalan valtakuntaa ja Jeesusta. Kun näin teet tulet myös löytämään Herran ja mitä pimeämmästä tulet, sitä suurempana tulet myös valkeutensa kokemaan, kunhan muista kiittää ja kunnioittaa Herraa siitä hyvästä mitä tulet saamaan, sillä elämäsi loppuun asti täällä maailmassa joudut koetuksissa ja eräällä tavalla hapuillen ja vajavaisesti ja puutteellisesti vaeltamaan. Tietysti voit myös kokea Jumalan hyvää sanaa ja siunausta ja armolahjoja ja valtasuuruutta riippuen siitä, miten asennoidut ja mitä Herra suo, sillä yhdelle on yhtä ja toiselle toista armonsa ja totuutensa mukaan.
Tuskin kukaan on ateistiksi syntynyt. Liika järkeily kyllä voi päätyä ateismiin. Sydämellä eläminen on tärkeämpää. Pari vinkkiä Uudesta Testamentista sinulle, joka haluat elää sydämellä:
"Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani." Joh 7:17
"Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä." Matt 7:15-17
"Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki." Gal 5:22-23- olet tärkeä
Pitäisi laittaa rukouspyyntö esirukoilijoille, että sinä aiheen kirjoittanut saisit uskon, kyllä Jeesus rakastaa myös sinua, ja haluaa että sinä pelastuisit, rukous kuulostaisi nyt siltä mitä sinä tarvitset.
http://www.kotisatama.net/fi/rukous/rukousaiheeni.php
Tulet Jeesukselle tutuksi, älä jää tuntemattomaksi, ettei hänen tarvitse sanoa sinulle, että en tunne sinua. Rukous on sitä keskustelua Jeesukselle, ja rukouspalvelijat voivat rukoilla Jumalalle sinun puolestasi! olet tärkeä kirjoitti:
Pitäisi laittaa rukouspyyntö esirukoilijoille, että sinä aiheen kirjoittanut saisit uskon, kyllä Jeesus rakastaa myös sinua, ja haluaa että sinä pelastuisit, rukous kuulostaisi nyt siltä mitä sinä tarvitset.
http://www.kotisatama.net/fi/rukous/rukousaiheeni.php
Tulet Jeesukselle tutuksi, älä jää tuntemattomaksi, ettei hänen tarvitse sanoa sinulle, että en tunne sinua. Rukous on sitä keskustelua Jeesukselle, ja rukouspalvelijat voivat rukoilla Jumalalle sinun puolestasi!Taisit tarkoittaa tuon "olet tärkeä" viestisi keskustelun aloittajalle etkä minulle?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?801552Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141014Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79912Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.95912Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51724Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot141689- 53664
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651- 77649
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51641