Kuulin viime viikon keskiviikkoiltana, kuinka kaverini on tehnyt itsemurhan. Se ilta meni itkien, torstai aamuna heräsin ja opiskelin päivän esittäen kaiken olevan kunnossa. Torstai iltana pystyin vain itkemään, koska olin vaan niin rikki. Ja siitä asti on tuntunut, ettei tämä maailma ole todellinen.
Olen elänyt anoreksian ja masennuksen maailmassa - itse sairastanut ja kavereita tullut sitä kautta jonkin verran. Olen menettänyt ennenkin läheisiä kavereita, mutta sillon ollut itse niin syvällä surussaan, ettei ole "osannut surra", ei ainakaan kunnolla. Viime keväänä selvisin siitä maailmasta, paranin itse ja käänsin selkäni niille ystäville, jotka vielä sairasti. Minun ei pitänyt enää kohdata itsemurhaa tai syömishäiriön aiheuttamaa kuolemaa. Sen piti olla ohitse.. Mutta sitten..
Nyt en tiedä miten meinaan jatkaa.. Muistot aikaisempien kavereiden kuolemasta ja tämä tapaus. Päälimmäisenä tämä.. En osaa käsitellä tunteita. En tiedä mitä tunnen! En tiedä mitä teen!
Olen elänyt anoreksian ja masennuksen maailmassa - itse sairastanut ja kavereita tullut sitä kautta jonkin verran. Olen menettänyt ennenkin läheisiä kavereita, mutta sillon ollut itse niin syvällä surussaan, ettei ole "osannut surra", ei ainakaan kunnolla. Viime keväänä selvisin siitä maailmasta, paranin itse ja käänsin selkäni niille ystäville, jotka vielä sairasti. Minun ei pitänyt enää kohdata itsemurhaa tai syömishäiriön aiheuttamaa kuolemaa. Sen piti olla ohitse.. Mutta sitten..
Nyt en tiedä miten meinaan jatkaa.. Muistot aikaisempien kavereiden kuolemasta ja tämä tapaus. Päälimmäisenä tämä.. En osaa käsitellä tunteita. En tiedä mitä tunnen! En tiedä mitä teen!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kohdatessamme itse tuskaa haluaisimme kääntää selkämme toisen kärsimykselle. Tulee halu paeta. Tuska ei koskaan tästä maailmasta lopu, vaikka se olisi meidän kohdallamme ohitse. Meidän on silti kohdattava toisen kärsimys. Niinkuin joku silloinkin, kun itse olin kurkkuani myöten suossa. Silloin joku ojensi kätensä minulle ja auttoi minut ylös...
Tapahtumasta on vain hetki aikaa. On luonnollista, että et vielä kykene käsittämään tapahtumaa. Varsinkaan kun lähtö oli niin äkillinen, etkä voinut varautua siihen mitenkään. Kukaan ei käske sinun tuntea mitään. Tunteesi tulevat kun tahtovat, siinä muodossa kun tahtovat. Jokainen meistä käsittelee ja tuntee surun eri tavalla. Yhtä oikeaa tapaa ei ole.
Voin vain nöyränä seisoa tuskasi edessä sanomatta oikestaan mitään, koska mikään ei tuo rakastasi takaisin, eikä poista suruasi. Voin vain antaa sinulle nämä sanat: voimia. Jonain päivänä päivä paistaa, jonaina päivänä voit elää täyttä elämää. Läheiseni kuolmasta on kohta kaksi vuotta ja asiasta puhuminen sattuu edelleen paljon. Toisten kipujen kohtaaminen on vaikeaa, koska omakohtaisesti tiedän mitä kipu on, mutta surun kautta olen oppinut: kipu kuuluu elämään. Sen tosi asian kanssa on elettävä.