Toivon, että sairaaloiden poliklinikoilla (esim. sisätaudit, naistentaudit, ihotaudit, sukupuolitaudit, jne.) kysytään potilaalta ensin, että sopiiko hänelle, että tutkimusta tai toimenpidettä on seuraamassa opiskelija tai ryhmä opiskelijoita.
Olen nyt pari kertaa törmännyt tilanteeseen, jossa olisin toivonut, että asiaa olisi kysytty minulta etukäteen. Olisin luultavasti vastannut myönteisesti ja osannut siten myös valmistautua tilanteeseen.
Nyt kuitenkin kävi niin, että sain esitellä täysin yllättäen näppyläistä takamustani kuin elokuvaraadille, mikä tuntui pahalta. Ylipainoani en suostunut tilanteessa kertomaan kaikkien kuulleen, kun lääkäri sitä kysyi. Heidän oli se kuitenkin helppo laskea, kun lääkäri seuraavaksi toitotti kovaan ääneen sen, minkä vahvuista lääkettä tarvitsen, painoni huomioon ottaen ja kuinka kauan kuurin on kestettävä. Se oli nöyryyttävää.
Toinen kerta oli gynekologinen käynti. Paikalla oli yllättäen myös lääkäriharjoittelija. Häntä inhotti vaivani ja se näkyi myös hänen naamaltaan. Se ei tuntunut kivalta, ja kuva siitä painui taatusti mieleni filmille. Tämän käynnin aikana myös yht'äkkiä huoneen ovi vain aukesi ja sisään pyyhälsi joku valkotakkinen toimittamaan jotain asiaansa, noteeraten kuitenkin minut. Seison alapää paljaana keskellä lattiaa. Hänelle se varmaan on jokapäiväistä ja tuttua nähtävää, mutta minä koin tilanteen loukkaavana. Olisi edes koputtanut ensin.
Sairaaloissa pyritään kai nykyään siihen, että ylhäältä alaspäin tapahtuvan käskyttämisen ja sanelun sijaan, neuvotellaan mieluummin yhdessä potilaan kanssa hoidosta ja asioista?
Valta on noussut päähän monilla ja heiltä tuntuu unohtuneen aika alkeellisetkin käytöstavat, sopivuudet ja sopimattomuudet.
Ruotsissa jo 80-luvulla kysyttiin aina potilaalta etukäteen se, että saako opiskelijat olla huoneessa seuraamassa ja oppimassa.
Milloin tällainen käytäntö voisi olla totta myös Suomessa?
Ei koskaan, koska tämä kansa on totutettu nöyryyttämiseen ja käskyttämiseen? Mitä enemmän potilaskäynnin aikana huoneessa ramppaa porukkaa, niin sitä parempi, oppivatpahan maan tavoille? Ja rahvaan on aina hyvä tietää asemansa parempiinsa nähden?
Ei käy enää tällainen linja, tyyli ja tavat. Jokainen ylilääkäri ohjeistakoon ja kouluttakoon alaisensa potilaita arvostavaan ja kunnioittavaan kohteluun.
Toisesta käynnistä tein kirjallisen valituksen. Toiseen sairaalaan en ole sen koomin palannut.
Kaikki muut, jotka ovat kokeneet tulleensa huonosti kohdelluksi tai tulevat kokemaan sitä tulevaisuudessa sairaaloissa ja terveyskeskuksissa, niin mustaa vaan valkoiselle ja postia laitoksien ylimmälle taholle. Myös nettiin on hyvä asiasta kirjoittaa, jotta nämä huonosti kohtelut tulevat julkiseksi ja kaikkien tietoon. Osaamme silloin varoa esim. lääkäreitä tai muuta henkilökuntaa, joilla on virtsa noussut hattuun.
Huonoa kohtelua ei pidä hyväksyä.
Olen nyt pari kertaa törmännyt tilanteeseen, jossa olisin toivonut, että asiaa olisi kysytty minulta etukäteen. Olisin luultavasti vastannut myönteisesti ja osannut siten myös valmistautua tilanteeseen.
Nyt kuitenkin kävi niin, että sain esitellä täysin yllättäen näppyläistä takamustani kuin elokuvaraadille, mikä tuntui pahalta. Ylipainoani en suostunut tilanteessa kertomaan kaikkien kuulleen, kun lääkäri sitä kysyi. Heidän oli se kuitenkin helppo laskea, kun lääkäri seuraavaksi toitotti kovaan ääneen sen, minkä vahvuista lääkettä tarvitsen, painoni huomioon ottaen ja kuinka kauan kuurin on kestettävä. Se oli nöyryyttävää.
Toinen kerta oli gynekologinen käynti. Paikalla oli yllättäen myös lääkäriharjoittelija. Häntä inhotti vaivani ja se näkyi myös hänen naamaltaan. Se ei tuntunut kivalta, ja kuva siitä painui taatusti mieleni filmille. Tämän käynnin aikana myös yht'äkkiä huoneen ovi vain aukesi ja sisään pyyhälsi joku valkotakkinen toimittamaan jotain asiaansa, noteeraten kuitenkin minut. Seison alapää paljaana keskellä lattiaa. Hänelle se varmaan on jokapäiväistä ja tuttua nähtävää, mutta minä koin tilanteen loukkaavana. Olisi edes koputtanut ensin.
Sairaaloissa pyritään kai nykyään siihen, että ylhäältä alaspäin tapahtuvan käskyttämisen ja sanelun sijaan, neuvotellaan mieluummin yhdessä potilaan kanssa hoidosta ja asioista?
Valta on noussut päähän monilla ja heiltä tuntuu unohtuneen aika alkeellisetkin käytöstavat, sopivuudet ja sopimattomuudet.
Ruotsissa jo 80-luvulla kysyttiin aina potilaalta etukäteen se, että saako opiskelijat olla huoneessa seuraamassa ja oppimassa.
Milloin tällainen käytäntö voisi olla totta myös Suomessa?
Ei koskaan, koska tämä kansa on totutettu nöyryyttämiseen ja käskyttämiseen? Mitä enemmän potilaskäynnin aikana huoneessa ramppaa porukkaa, niin sitä parempi, oppivatpahan maan tavoille? Ja rahvaan on aina hyvä tietää asemansa parempiinsa nähden?
Ei käy enää tällainen linja, tyyli ja tavat. Jokainen ylilääkäri ohjeistakoon ja kouluttakoon alaisensa potilaita arvostavaan ja kunnioittavaan kohteluun.
Toisesta käynnistä tein kirjallisen valituksen. Toiseen sairaalaan en ole sen koomin palannut.
Kaikki muut, jotka ovat kokeneet tulleensa huonosti kohdelluksi tai tulevat kokemaan sitä tulevaisuudessa sairaaloissa ja terveyskeskuksissa, niin mustaa vaan valkoiselle ja postia laitoksien ylimmälle taholle. Myös nettiin on hyvä asiasta kirjoittaa, jotta nämä huonosti kohtelut tulevat julkiseksi ja kaikkien tietoon. Osaamme silloin varoa esim. lääkäreitä tai muuta henkilökuntaa, joilla on virtsa noussut hattuun.
Huonoa kohtelua ei pidä hyväksyä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
että potilaan pitäisi varautua siihen, että läsnä on koko luokka opiskelijoita. Ja toisaalta, opiskelijoitten mieleen tuskin jäät sinä henkilönä, vaan ehkä sairaustapauksena, siis se sairaus, ei henkilö.
Mutta oikeassa olet siinä, että oveen sentään pitää koputtaa, ja juurikin sen takia, että siellä nyt voi olla joku housut kintuissa. Ja tietysti, hei, pikkupaikkakunnilla, joissa kaikki tuntevat toisensa, niin voi tietysti olla niinkin, että joku kieroutunut hoitsu ryntää sisään juurikin sen takia, että sinä olet siellä, tai ettei suorastaan laitossiivooja.
Ja jos tietää, että kyseessä on opetussairaala, niin kannattaisiko heti jo ensikäynnillä kysellä tai ilmaista, että ei halua olla mikään opetuspotilas! Kyllä kai on mahdollista kieltäytyä kunniasta, jos kokee asian kiusalliseksi.
Ei sen ylhäältä alaspäin etenevän hierarkian kyllä pitäisi koskea potilasta, ei potilas kuulu siihen heidän työnjakonsa luotettavuuden ja työnkulun ohjaamisen yksinkertaistavan ja selkeyttävän hierarkkisen johdon piiriin - potilas ei kuulu siihen hierarkkiaan. Et ole käskytettävä vaan hoidettava.
siis mainitaan että on opetussairaala. Tämän perusteella potilaan pitäisi osata varautua että paikalla saattaa olla sitten opiskelijoita, eli pitäisi itse tehdä se päätelmä, että näin voi käydä.
Ei todellakaan voi käydä. Hoitajille voi asian mainita oitis. Itsellä oli paha syöpäepäily, oli itsestään selvää ja tämän tein selväksi heti, että mulle tällainen järkytys , en halua k etään ylimääräistä saliin ! Sama päti aikoinaan synnytyksessäkin. Käännytin porukat ovelta. Vaikka olisi kyse mikä tahansa opetussairaala. Tämä ei vaikuta hoitoon millään tavalla huonontavasti.
Multa on aina kysytty lupa opiskelijan läsnäoloon. Samoin on kysytty lupa, että saako opiskelija osallistua hoitotyöhön laittamalla esim. katetrin tms. härpäkkeen. Käyn säännöllisesti mammossa ja siellä on ollut opiskelijoita. Olen antanut aina luvan ja tokihan aina siinä on ammattitaitoinen hoitaja tai lääkäri mukana. Eihän me saada ammattitaitoista hoitohenkilökuntaa, jos opiskelijat eivät koskaan saa harjoitella oikeiden potilaiden kanssa. Uskoisin jopa, että olen saanut erinomaista kohtelua ja huomiota, koska olen antanut opiskelijoiden osallistua hoitotyöhön.