hullu oon

Vastaan nyt vähän eri kantilta, eli mulla on juuri tuo skitsoaffektiivinen häriö ja voin kertoa miten minuun on ainakin ulkoisesti suhtauduttu.
Ensinnäkin, kuten varmaan vastausten määrästäkin osaat päätellä, kukaan ei oikeastaan ole ikinä kuullutkaan mikä tällainen sairaus on. He eivät siis tiedä ja koska sairauden nimi kalskahtaa vakavalta, niin kavahtamisreaktio tai sen peitteleminen on yleisin ensireaktio. Ihminen siis katsoo vain hiljaa ja pitkään jollei muuten kysy vaikka että TÄH? Sitten kysytään että mitä se tarkoittaa. Siihen tulee sairaalla olla yleensä hyvin harkittu selitys. Kokemuksestani vain hyvin tutuille kannattaa ylipäänsä kertoa, tuntemattomat alkavat välttämään. Kyllä näissä kovaa stigmatisointia on ja moni ei tajua, että oikeilla hoidoilla voi elää tavallistakin elämään. Tähänkin eräs sanoi, että hoidoissa käyvä EI VOI elää normaalia elämää koska siihen sisältyy hoidot. Tämmöiseen yleensä sanon että kuka meistä sitten olisi nykypäivänä ihan terve? Enpä meinaan montaa tunne.
Sitten on ne "joo, mullakin on vähän ahdistusta" -ihmiset. Eli sanovat tietävänsä tarkalleen mistä puhun koska heilläkin on jokin vähäpätöinen vaiva. Ja siis tämä sairaus voi olla oikeasti maanpäälistä helvettiä jota kukaan terve ei tule koskaan ymmärtämään/kokemaan niin kuin sairas, niin otan tämän hieman itseeni. Vähättelevät siis.
Äitini ei ole koskaan uskonut minun olevan sairas ja siis tämä on jatkunut pitkään ja sairaalahoitoja on usein tarvittu. Hän pitää minua lähinnä saamattomana. Ainoa mitä kavahti ja kysyi oikein että mitä oireita mulla sitten on oli kun minulla oli hetken pelkkä skitsofrenia diagnoosi. Sitä ennen kaksisuuntaisuus oli vain taiteellisuutta hänen mielestään. Nyt siis kun on molemmat olen kuin parantunut hänen mielestään, koska tuota mörkö-skitsofrenia sanaa ei enää käytetä. Sanoo kaikille että sairastan paniikkihäiriötä koska se on hyväksytympää ja siitä lukee jo mediassakin.
Harvassa on ne jotka ovat ottaneet minut sellaisena kuin olen ja jatkaneet minua sellaisena pitämään. Eli ajattelevat että nyt on vain nimike kaikelle. Kertominen kuitenkin pelottaa aina vaikka kyseessä olisi vanhakin kaveri, mutta mietin, että jos hän minut hylkää niin vaikka se kipeältä tuntuukin, niin en sellaisen ihmisen kanssa kyllä tahtoisi ollakaan joka minua kieroon katsoisi.
Eipä tule muuta mieleen, joten kysy jos keksit jotain, vastaan mielelläni.