Montahan itsemurhaa homokeskustelu aiheutti?

Räsäsen jyrkät kommentit homoista saattoivat satuttaa herkässä tilassa olevia homonuoria. Muistan itsekin kuinka herkkä olin kritiikille ennen, kuin olin tullut kaapista ulos. Siinä sitten itkettiin kotona surua pois... Ilman kavereita. Onneksi nykyään ei satuta tuollaisten ahdasmielisten kommentit. Mutta ne todella satuttavat kaapissa olevia, ja varsinkin uskovaisten perheiden kaapissa olevia homonuoria, joiden perheissä asioista vaietaan.
46283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

tuollaiset vastuuttomat KUSIPÄ'ÄT pitäisi eliminoida erilaisilta vaikutusvaltaisilta paikoilta pois. Jokaiselle kuuluu oikeus olla sellainen kuin miksi on syntynyt, kunhan ei ala rikolliseksi tai tee kenellekään vahinkoa. Tulisipa Räsäselle luusyöpä joka tappaisi hitaasti kiduttamalla. Olisi niin mukava ajatella hänen logiikallaan, että aivan oikein kun on kerran itse syöpänsä hankkinut... Itse olen hetero, ja siitä ihan tyytyväinen. Mutta jos olisn homo, niin sitten olisin, eikä sille asialle kyllä voi itse kuin kukaan nmuukaan mitään.

Äänestä
  • etkö hintti ole vielä uskaltanut tulla kaapista ulos?

    HAH HAH HAAA!!! VITTU MITÄ PÖSILÖITÄ!

    Äänestä

  • REVI PERSEES kirjoitti:

    etkö hintti ole vielä uskaltanut tulla kaapista ulos?

    HAH HAH HAAA!!! VITTU MITÄ PÖSILÖITÄ!

    Paskakaläpi perseenreikä. Nuolen vittua joka toinen ilta, kun eukko ei joka ilta halua. Kakaroita on iso liuta. Aina kun peuhataan, eukko huutaa nautinnosta. Mikään ei tunnu niin hyvälle kuin se, eikä maistu niin hyvälle kuin kiimainen ripsipiirakka. Mutta olkoon jokainen silti sellainen kuin on. Homot saa olla homoja ja sinäkin saat pitää pääsi täynnä paskaa. Antaa olla siellä vaan. Että tällai... Ja taidat itse olla niitä, jotka ovat naisen kanssa vain mallin vuoksi, mutta pökit mieluummin sinne peräsuoleen. Se vasta onkin homomeininkiä jos mikä. Oikeaa piilohomoutta. Tällaisia miehiä ovat tapaamani naiset kertoneet olevan enemmistö. Ihmetelleet kun minua kiinnostaa vain pillu. Monia muita ukkoja kun on kuulemma paskareikä kiinnostanut enemmän kuin pimpsa. ...Voi helvetti että on sairasta touhua naida naista peräsuoleen ja kuvitella olevansa tosi mies...

    Äänestä

Heterot tekevä itsemurhia pelätessään homoja !

Äänestä
  • Juuri niin. Homot ovat täyttäneet keskustelupalstat heterojen ja kristittyjen tappouhkauksilla. Kyllä huomaa miten homous on sulattanut heidän aivonsa.

    Äänestä

  • asdkjfaklösf kirjoitti:

    Juuri niin. Homot ovat täyttäneet keskustelupalstat heterojen ja kristittyjen tappouhkauksilla. Kyllä huomaa miten homous on sulattanut heidän aivonsa.

    Räsänen on LL eli lääketieteen lisensiaatti. Ja silti sulkee silmänsä luonnon monipuolisuudelta, joihin eri seksuaalisuudetkin kuuluvat. Hän varmaan haluaisi, että homoudelle olisi vielä diagnoosi ja homoja hoidettaisiin mielisairaaloissa.

    Äänestä

Seitsemänkymmentäneljä.

Äänestä

POIKA ON AJAUTUNUT ITSEMURHAAN!
TAI HOMO-PEDOFIILIN UHRIN RAISKAAMA!

Äänestä
  • NOI VOI KUULE.Homoutta ei tule sotkea pedofiliaan, joka on todella vakava asia. Suurin osa pedofiileistä on kuitenkin heteroita!! Vain 6% heistä on homoja, kuten muustakin väestöstä. Senkin urpo!

    Äänestä

  • pharma88 kirjoitti:

    NOI VOI KUULE.Homoutta ei tule sotkea pedofiliaan, joka on todella vakava asia. Suurin osa pedofiileistä on kuitenkin heteroita!! Vain 6% heistä on homoja, kuten muustakin väestöstä. Senkin urpo!

    HOMO-PARI JAHTAA VAPAA-AIKANAAN YHDESSÄ JA ERIKSEEN PIENIÄ POIKIA!, MIHIN LOKEROON NÄMÄ LAITETETAAN? LOKEROMESTARI: SATEEKEERIKANSAA!!

    Äänestä

  • JOS AIKUINEN kirjoitti:

    HOMO-PARI JAHTAA VAPAA-AIKANAAN YHDESSÄ JA ERIKSEEN PIENIÄ POIKIA!, MIHIN LOKEROON NÄMÄ LAITETETAAN? LOKEROMESTARI: SATEEKEERIKANSAA!!

    SIIS JOKA KANSANRYHMÄÄN kuuluu sairaita ihmisiä, jotka rikkoessaan lakia joutuvat siitä vastuuseen. OLI SITTEN HETERO TAI HOMO. onko se nyt niin vaikeaa tajuta

    Äänestä

  • JOS AIKUINEN kirjoitti:

    HOMO-PARI JAHTAA VAPAA-AIKANAAN YHDESSÄ JA ERIKSEEN PIENIÄ POIKIA!, MIHIN LOKEROON NÄMÄ LAITETETAAN? LOKEROMESTARI: SATEEKEERIKANSAA!!

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9379090

    Äänestä

kaapissa olevaa poikaa,...

Äänestä

oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..oioioi..

Äänestä

kristinuskolle. Kehottaahan Raamattu tappamaan homot!

Äänestä
  • Kannattaisi miettiä, että kommenttisi on verrattavissa kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Siitä voi joutua vastuuseen. Kannattaa muistaa, että näitä keskusteluja voi lukea myös nettipoliisit. Ja kannattaa muistaa, että IP-osoitteesi on erityisen helppo jäljittää.

    Äänestä

  • ihmeälämölö kirjoitti:

    Kannattaisi miettiä, että kommenttisi on verrattavissa kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Siitä voi joutua vastuuseen. Kannattaa muistaa, että näitä keskusteluja voi lukea myös nettipoliisit. Ja kannattaa muistaa, että IP-osoitteesi on erityisen helppo jäljittää.

    Ei ole kiihottamista mitään vastaan, kun kertoo mitä Raamattu kertoo. Lue 3. Moos. 20:13. Jos joku kiihottaa homoja vastaan, niin kyllä se on Raamattu eikä se joka kertoo Raamatun niin tekevän!

    Äänestä

  • War is Peace kirjoitti:

    Ei ole kiihottamista mitään vastaan, kun kertoo mitä Raamattu kertoo. Lue 3. Moos. 20:13. Jos joku kiihottaa homoja vastaan, niin kyllä se on Raamattu eikä se joka kertoo Raamatun niin tekevän!

    Kyllä se on kansan kiihottamista. Ihan sama kuin minä sanoisin, että voit ampua naapurin mummon, koska uusimassa Akuankassa niin kehotetaan. Ihan yhtä pätevä teos on se akuankka kuin se suuri satukirja, joka Raamattuna tunnetaan.

    Äänestä

  • älyhoiäläjätä kirjoitti:

    Kyllä se on kansan kiihottamista. Ihan sama kuin minä sanoisin, että voit ampua naapurin mummon, koska uusimassa Akuankassa niin kehotetaan. Ihan yhtä pätevä teos on se akuankka kuin se suuri satukirja, joka Raamattuna tunnetaan.

    Kipitäpä nyt sitten poliisille tekemään rikosilmoitusta:)

    Äänestä

  • War is Peace kirjoitti:

    Ei ole kiihottamista mitään vastaan, kun kertoo mitä Raamattu kertoo. Lue 3. Moos. 20:13. Jos joku kiihottaa homoja vastaan, niin kyllä se on Raamattu eikä se joka kertoo Raamatun niin tekevän!

    ateitit OLETTE!

    Äänestä

  • War is Peace kirjoitti:

    Kipitäpä nyt sitten poliisille tekemään rikosilmoitusta:)

    Tein jo ilmoituksen viestistäsi Poliisin nettivinkin kautta

    Äänestä

  • ihmeälämölö kirjoitti:

    Tein jo ilmoituksen viestistäsi Poliisin nettivinkin kautta

    kun pelottaa:)

    Äänestä

  • War is Peace kirjoitti:

    kun pelottaa:)

    Oikeasti, sä rikoit lakia. Kun sanoit suoraan, että olisi hyvä asia, jos homot tekisivät itsemurhan. Sä joudut vastuuseen.

    Äänestä

  • ihmeälämölö kirjoitti:

    Oikeasti, sä rikoit lakia. Kun sanoit suoraan, että olisi hyvä asia, jos homot tekisivät itsemurhan. Sä joudut vastuuseen.

    Katsotaan miten pojan käy. Jos linjani keskustelupalstalla jatkuu, niin tiedät olleesi väärässä:)

    Äänestä

  • War is Peace kirjoitti:

    Kipitäpä nyt sitten poliisille tekemään rikosilmoitusta:)

    Homot eivät pysty lisääntymään eli jatkamaan sukua. Luonnon lajin säilymisen kannalta homot ovat arvotonta ja heitä ei pitäisi edes ruokkia. Heteroseksuaalit ovat lajia jatkava tehdessään lisää uusia ihmispienokaisia. Darwinin lain kannalta on kummallista että homous on vielä säilynyt ihmislajissa ja kyse lienee sporadisesta taudin esiintymisestä joko säteilyn, väärän ravinnon tai muun seurauksena.

    Äänestä

  • War is Peace kirjoitti:

    Katsotaan miten pojan käy. Jos linjani keskustelupalstalla jatkuu, niin tiedät olleesi väärässä:)

    Kannattaa muistaa, että jos jatkat kantasi levittämistä, se pahentaa asemaasi. Tuskin suhun heti otetaan yhteyttä, voi tulla järkytyksenä kun parin viikon päästä puhelin pirisee.

    Äänestä

  • Luonnonfilosofi Sepi kirjoitti:

    Homot eivät pysty lisääntymään eli jatkamaan sukua. Luonnon lajin säilymisen kannalta homot ovat arvotonta ja heitä ei pitäisi edes ruokkia. Heteroseksuaalit ovat lajia jatkava tehdessään lisää uusia ihmispienokaisia. Darwinin lain kannalta on kummallista että homous on vielä säilynyt ihmislajissa ja kyse lienee sporadisesta taudin esiintymisestä joko säteilyn, väärän ravinnon tai muun seurauksena.

    Älä sotke Darwinia tähän vakavaan keskusteluun, jonka aiheena on homonuorten itsemurhat. Darwinin teoriat eivät ole todellakaan autuaita ja todeksi todistettuja. Se siitä.

    Äänestä

  • 77777 kirjoitti:

    Kannattaa muistaa, että jos jatkat kantasi levittämistä, se pahentaa asemaasi. Tuskin suhun heti otetaan yhteyttä, voi tulla järkytyksenä kun parin viikon päästä puhelin pirisee.

    Olet melkoinen haihattelija. Edelleenkään ei pelota.

    Äänestä

  • Luonnonfilosofi Sepi kirjoitti:

    Homot eivät pysty lisääntymään eli jatkamaan sukua. Luonnon lajin säilymisen kannalta homot ovat arvotonta ja heitä ei pitäisi edes ruokkia. Heteroseksuaalit ovat lajia jatkava tehdessään lisää uusia ihmispienokaisia. Darwinin lain kannalta on kummallista että homous on vielä säilynyt ihmislajissa ja kyse lienee sporadisesta taudin esiintymisestä joko säteilyn, väärän ravinnon tai muun seurauksena.

    turpa kiinni myllylämäki

    Äänestä

Eihän Räsänen syyllistänyt tai tuominnut homoja tai homoutta. Mielestäni homo-avioliittojen vastustajien kommentit homoista/homoudesta olivat varsin neutraaleita, ellei jopa hyväksyviä. Jopa Oinonen oli hyvin maltillinen. Kysymyshän oli kirkon suhtautumisesta homo-avioliittoihin, joka on monen homon kohdalla sangen marginaalinen juttu, kuten eräs ohjelmassa esiintynyt homo kertoi omasta suhtautumisestaan.

Tämä avioliitto-oikeus on nyt syystä tai toisesta noustettu elämää suuremmaksi asiaksi homojen tasa-arvon toteutumiselle ja sitähän se ei tottavieköön ole.

Äänestä
  • mitä Rasänen sanoi, vaan siksi kun asiasta nostettiin mediahässäkkä!

    Äänestä

  • War is Peace kirjoitti:

    mitä Rasänen sanoi, vaan siksi kun asiasta nostettiin mediahässäkkä!

    Tämä keskustelu on keskustelu homojen itsemurharista ja niiden riskistä. Kirkosta eroamiselle on omat keskustelut.

    T.ap.

    Äänestä

  • War is Peace kirjoitti:

    mitä Rasänen sanoi, vaan siksi kun asiasta nostettiin mediahässäkkä!

    pitää räsäistä syyllisenä.

    Äänestä

  • ..............ooikff kirjoitti:

    pitää räsäistä syyllisenä.

    Itse en pidä Räsästä ainoana syyllisenä. Mutta hänen kommenttinsa olivat kieltämättä jyrkimpiä keskustelussa. Hän suoraan ilmaisi, kuinka homojen pitäisi luopua seksuaalisista haluistaan, eikä toteuttaa niitä.

    Hän varmaan lääkärinä ymmärätää, että seksuaalisuus on yksi ihmisen perustarpeista. Ja kaikki perustarpeet pitää tyydyttää, jotta ihminen on terve.

    Äänestä

  • War is Peace kirjoitti:

    mitä Rasänen sanoi, vaan siksi kun asiasta nostettiin mediahässäkkä!

    RÄSÄSEN TAKIA ON ERONNUT 50...

    Äänestä

  • ap_aloittaja kirjoitti:

    Itse en pidä Räsästä ainoana syyllisenä. Mutta hänen kommenttinsa olivat kieltämättä jyrkimpiä keskustelussa. Hän suoraan ilmaisi, kuinka homojen pitäisi luopua seksuaalisista haluistaan, eikä toteuttaa niitä.

    Hän varmaan lääkärinä ymmärätää, että seksuaalisuus on yksi ihmisen perustarpeista. Ja kaikki perustarpeet pitää tyydyttää, jotta ihminen on terve.

    kun raiskaa pieniä poikia!, älä kuule viiti...

    Äänestä

  • ON SUURIN SYY! kirjoitti:

    RÄSÄSEN TAKIA ON ERONNUT 50...

    että Suomen ev. lut. kirkko tulee surkastumaan. Kovin moni vierastaa kirkkoa joka ei noudata pyhän kirjansa sanaa. Yksiselitteisesti Raamatun mukaan kirkossa ei voi olla papittaria tai homoja. Kun kirkon valtaavat homoseksualistit papittaret, voidaan sanoa että kirkko on säälittävä rappioitunut vitsi!

    Äänestä

  • terveenä kirjoitti:

    kun raiskaa pieniä poikia!, älä kuule viiti...

    Siis miten ihmeessä pedofiilit tähän keskustluun liittyy? Voitko kertoa ystävällisesti?

    Äänestä

  • ap_aloittaja kirjoitti:

    Siis miten ihmeessä pedofiilit tähän keskustluun liittyy? Voitko kertoa ystävällisesti?

    Onhan pedofiilinen taipumus seksuaalinen perversio jolla asianomainen ei voi itse mitään. Pedofiileistä suuri osa on myös homoja.

    Äänestä

  • ap_aloittaja kirjoitti:

    Itse en pidä Räsästä ainoana syyllisenä. Mutta hänen kommenttinsa olivat kieltämättä jyrkimpiä keskustelussa. Hän suoraan ilmaisi, kuinka homojen pitäisi luopua seksuaalisista haluistaan, eikä toteuttaa niitä.

    Hän varmaan lääkärinä ymmärätää, että seksuaalisuus on yksi ihmisen perustarpeista. Ja kaikki perustarpeet pitää tyydyttää, jotta ihminen on terve.

    Tässä homo-asiassa kyse on sentään vain ihmisten mielipiteistä.

    Monen ihmisen on vaikea jollei mahdoton tyydyttää seksuaalisia tarpeitaan monestakin syystä, niitä sen kummemmin yksilöimättä. Uskontojen piirissä on myös ihmisiä, jotka aivan vapaaehtoisesti pitäytyvät seksistä.

    Joillekin vammaisille seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen on mahdotonta ilman maksullisia palveluita ja ainakin monet naisjärjestöt ovat vastustaneet maksullisten seksipalveluiden käyttöä kaikissa tapauksissa.

    Ehkä olisikin syytä erottaa kaksi asiaa: rakkaus ja seksi. Ne eivät ole sidoksissa toisiinsa. Kaikkein onnettomampia ovat varmaankin ihmiset, joille ei ole suotu mahdollisuutta kumpaankaan. Seuraavaksi varmaan tulevat ne, joille on suotu mahdollisuus ainoastaan seksiin. Taas se, joka saa kokea rakkautta voi olla jo täydellisen onnellinen. Parisuhteessa toki seksi saattaa lisätä onnellisuutta, mutta sitten vielä jää jäljelle se, mihin seksin rakkaudessa tulisi johtaa: rakkauden hedelmä eli lapsi.

    Äänestä

  • War is Peace kirjoitti:

    Onhan pedofiilinen taipumus seksuaalinen perversio jolla asianomainen ei voi itse mitään. Pedofiileistä suuri osa on myös homoja.

    Millä perustelet väitteesi "pedofiileistä suurin osa on myös homoja"? Se on kuule ihan sun omaa mielikuvitusta. Kyllä se niin on, että suurin osa pedofiileistä on heteroita. Ihan vaan sen takia, että heteroja sattuu olemaan 94% väestöstä. On myös naispuolisia heteroita, jotka ovat pedofiilejä. Ihan kuten lesbojakin.

    En väittänyt, että suurin osa olisi homoja. Väitin, että suuri osa on homoja. Aivan eri asia.

    Pedofiilit hyvin yleisesti käyttävät hyväkseen poikalapsia. Jopa kirkkojen papisto.

    Äänestä

Onhan se nyt niinkin että homovastaisillakin on oikeus sanoa mielipiteensä ääneen.Ja jokaisella muullakin ei aina voi olla miettimässä loukkaako se jotakuta.

Hmoudesta ja muusta erilaisuudesta vaan voi joutua kärsimään,kiteytän kaiken kyuuluisaan lauseeseen

Elämä on.

Äänestä
  • Kyllähän jokaisella on mielipiteeseensä oikeus. Mutta kiihotus kansan ryhmää kohtaan on aina rikos; ja siihen yksi tämän keskustelun kirjoittajista on valitettavasti syyllistynyt.

    Äänestä

  • ap_alkuperäinen kirjoitti:

    Kyllähän jokaisella on mielipiteeseensä oikeus. Mutta kiihotus kansan ryhmää kohtaan on aina rikos; ja siihen yksi tämän keskustelun kirjoittajista on valitettavasti syyllistynyt.

    kirjoittaa mitä tahansa, jos siitä aletaan vetämään herneitä nenään, et sinä muutakerkeä tekemään!

    Äänestä

  • ap_alkuperäinen kirjoitti:

    Kyllähän jokaisella on mielipiteeseensä oikeus. Mutta kiihotus kansan ryhmää kohtaan on aina rikos; ja siihen yksi tämän keskustelun kirjoittajista on valitettavasti syyllistynyt.

    kukaan ei ole syyllistynyt mihinkään, ennen kuin asia on oikeudenkäynnissä todettu. Kannattaisi harkita ennen kuin rupeaa syyttelemään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eeeww kirjoitti:

Räsäsen jyrkät kommentit homoista saattoivat satuttaa herkässä tilassa olevia homonuoria. Muistan itsekin kuinka herkkä olin kritiikille ennen, kuin olin tullut kaapista ulos. Siinä sitten itkettiin kotona surua pois... Ilman kavereita. Onneksi nykyään ei satuta tuollaisten ahdasmielisten kommentit. Mutta ne todella satuttavat kaapissa olevia, ja varsinkin uskovaisten perheiden kaapissa olevia homonuoria, joiden perheissä asioista vaietaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu