Olen melkein vuosi sitten haudannut lapseni. Silloin kun asia oli tuore, niin mikään ei tuntunut yhtä tyhjältä ja merkityksettömältä kuin se iänikuinen kättely ja "otan osaa".
Tuossa voi tosiaan käyttää vaikka vähän mielikuvitusta.
Esimerkkejä niistä jotka tuntuivat paremmilta.
"hei, sulle ei kuulu hyvää" ja halaus
"minä kuulin aivan hirveitä uutisia"
"piti vielä tuo sinulle sattua"
Useimmmat kyselivät jaksamista ja tarjoutuvat auttamaan.
Asiasta voi myös keskustella ihan vapaasti, koska tuossa tilanteessa tarvii juttukaveria ja nuo edellämainitut esimerkit ovat hyviä aloituksia.
Tuossa voi tosiaan käyttää vaikka vähän mielikuvitusta.
Esimerkkejä niistä jotka tuntuivat paremmilta.
"hei, sulle ei kuulu hyvää" ja halaus
"minä kuulin aivan hirveitä uutisia"
"piti vielä tuo sinulle sattua"
Useimmmat kyselivät jaksamista ja tarjoutuvat auttamaan.
Asiasta voi myös keskustella ihan vapaasti, koska tuossa tilanteessa tarvii juttukaveria ja nuo edellämainitut esimerkit ovat hyviä aloituksia.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Otan osaa,tarkoittaa juuri sitä,että ottaa osaa sinun suruun.Eli kunnioittaa vainajaa,ja surevia omaisia.Mitään analysointia,ja pitipä vielä sattua ei saa sanoa,se on törkeää.Minä puhun nyt omasta tilanteestani,joka ei ole kuviteltu,vaan olen leskeksi jäänyt puolison kuoltua.Kuolema on luonnollinen asia,lapsen kuolema tuntuu kohtuuttomalta,ja väärältä.Mutta surevan kunnioittaminen on tärkeää.
Jos puhut surevalle kuten muulloinkin niin et näytä tekosurulliselta lainkaan. Mutta kun sanot otan suruun osaa niin se on harvoin totta. Ihminen joka vain sanoo ottavansa osaa suruun on haaska joka helpottuneena kääntää selkänsä lähteissään kun ei asia koskekkaan minua. Olen sen monesti pistänyt merkille että on todella harvassa oikeita suruun osaa ottavia.
on vaikea ottaa osaa muulla tavoin, kuin kunnioittamalla surevaa.Jos tapaa henkilön joka on myöskin menettänyt lähiomaisensa,niin tällainen kohtaaminen tuntuu helpottavalta,kun tietää että hän tietää ,miltä minusta tuntuu.Vaikka jokainen suree omalla tavallaan.
minulle tärkeiden ihmisten ensireaktio oli juuri tuo "otan osaa" ja ovat jaksaneet tukea sen jälkeenkin.
Osanottoni, tms. Helppoahan se ei ole, mutta koetetaan vaan jaksaa kaikesta huolimatta.
Että tieto omaisen kuolemasta vie miesystävän, ei edes halua olla tukena. Samalla kertaa kun tieto tuli, tuli myös syytös että aiheutin...
Totuus on, että isäni nukahti talossaan tavalleen, eikä herännytkään enää, yli 200 kilsan päässä.
Monta surua, ja miettiä voiko isänsä hautajaisiin moisen syytöksen jälkeen mennä.
Arki rullaa, niin kuin kone nyt käypi...
menetin kuukausi sitten läheiseni, eikä tuntunut yhtään pahalle, kun joku sanoi "mielikuvituksettoman" otan osaa. Vai, vielä kehtaat vaatia sinulle sopivia aloituksia, kuules ole tyytyväinen, ettet jäänyt yksin surusi kanssa, niitäkin on. Ne todelliset välittämiset paljastuvat vasta jonkun ajan kuluttua, kun joku vielä käy ja soittelee.
Kyllä minä ainakin olen puhun mitä tarkoitan ja olen oikeasti pahoillani kun muille sattuu pahaa. Niin on suurin osa ihmisistä.
Samoin pitää osata olla myös onnellinen muiden puolesta.
et mitään