tietoa

Ns. Kymijoen tasa oli puna-armeijan päätavoite kesän 1944 suurhyökkäyksessä, eikä siis Suomen valtaaminen, miehittäminen. Tämä suurhyökkäyksen miehitys-myytti voidaan historioitsijoiden toimesta ja historiallisista dokumenteilla kumota.

Ensinnäkin dokumenteista mainittakoon vaikka NL ylimmän sotajohdon, eli Stavkan määräykset, jotka löytyvät mm. kirjasta "Taistelut Suomen rintamalla 1941-1944". Ideana oli siis se, että lyömällä Suomen pääjoukot ja etenemällä Kymijoen-linjalle neuvostojoukot luovat Suomelle paineen rauhan solmimiseen.

Tämä lähtökohdan vahvistaa yhteneväiseksi Stavkan määräysten kanssa mm. vuonna 1991 NL:n puolustusministeriön asiakirjoihin tutustunut everstiluutnantti Urho Myllymäen johtama suomalaistutkijoiden työryhmä raportissaan. Niin ikään teoksessaan "Miten Suomi valloitetaan" yksi Suomen sotahistoriantutkijoiden ykkösnimi, Ohto Manninen, toteaa Kymijoen olleen puna-armeijan tavoitteen Leningradin rintaman osalta. Manninen kirjoittaa mm. näin:

"Kymijoki oli tietysti huolellisesti harkittu tavoite. Vesistölinjana se oli luonnollinen paikka pysähtyä ja asettua tarvittaessa puolustukseen." sekä näin: "Kymijoki oli arvioitu saksalaisten mahdolliseksi puolustuslinjaksi siinä tapauksessa, että Suomi vetäytyisi pois sodasta."

Ja puna-armeija siirsi suurhyökkäyksen aikana myös jo panssarivoimaansa kannakselta päärintamilleen. Siitä ja puna-armeijan suurhyökkäyksen tavoitteista, löytyy tietoa myös historiantutkija Helge Seppälän viime sotiemme historiaa käsittelevistä teoksista, kuten teoksesta "Vuosisatainen taistelu Karjalasta". Siinä Seppälä kirjoittaa mm. näin:

"Stavkan suunnitelman mukaanLeningradin rintaman oli hyökättävä pitkin Suomen-lahden rannikkoa suuntana Valkeasaari, Viipuri ja Lappeenranta ja tuhottava Suomen päävoimat sekä luotava uhka Etelä-Suomen asutuskeskuksille etenemällä Kymijoen tasalle."

Sitä, ettei puna-armeijalla ollut tarkoitus vallata Suomea tukee myös 19.6.1944 julkaistu Päämajan tiedustelujohtajan eversti Aladar Paasosen tiedusteluraportti, jossa todetaan:

"Toistaiseksi ei näytä siltä, että vihollinen olisi ryhtynyt offensiiviin päämääränään maamme valloittaminen kokonaisuudessaan, koska se silloin epäilemättä jo aikaisemmassa vaiheessa olisi ryhtynyt tehokkaampaan sitomiseen itärintamallamme..."

Historiantutkija Markku Jokisipilä toteaa myös teoksessaan "Aseveljiä vai liittolaisia", että Paasosen raportissa todettiin "...yksiselitteisesti etteivät puna-armeijan Suomea vastaan heittämät voimat riittäisi maan valloittamiseen." Tästä raportissa vedettiin Jokisipilän mukaan johtopäätös, "...ettei Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tavoitteena voinut olla Suomen valloitaminen.".

Johtopäätös: näilläkin historiallisilla faktoilla ja niihin perustuvilla näkemyksillä voidaan siis kumota tunnettu valkoisen valheen myytti, eli se, että Neuvostoliiton kesällä 1944 alkaneella suurhyökkäyksellä olisi ollut tarkoitus valloittaa, miehittää Suomi, ja että tämä tavoite torjuttiin Tali-Ihantalan tapaisissa torjuntataisteluissa.

Toki sotilaallisessa mielessä Suomi sai jatkosodassa torjuntavoittoja, joilla torjuttiin puna-armeijan hyökäyksiä. Mutta ne rajoittuivat vain kyseessä olleeseen sota- ja taistelutilanteeseen. Esimerkiksi Tali-Ihantalan taistelulla ei siis torjuttu NL:n aikomaa Suomen valtausta, vaan osaltaan puna-armeijan eteneminen Lappeenrantaan ja Kymijoen tasalle, joka oli NL suurhyökäyksen päätavoite Leningradin rintaman osalta.
4119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Johtopäätös: näilläkin historiallisilla faktoilla ja niihin perustuvilla näkemyksillä voidaan siis kumota tunnettu valkoisen valheen myytti, eli se, että Neuvostoliiton kesällä 1944 alkaneella suurhyökkäyksellä olisi ollut tarkoitus valloittaa, miehittää Suomi, ja että tämä tavoite torjuttiin Tali-Ihantalan tapaisissa torjuntataisteluissa."

Ei yhden hyökkäyksen tavoitteista voida vetää mitään johtopäätöstä koko sodan tavoitteista. Sitä ei tehdä mainitsemissasi lähdetiedoissakaan vaan se on sinun sairaiden aivojesi tuotetta. Aina saatuasi turpiisi asiasta yhdessä viestiketjussa sinä aloitat uuden. Mutta yritähän nyt joskus kumota Kallen perustelut sinun mutuilustasi - et sinä yhden hyökkäyksen tavoitteita voi muuttaa koko sodan tavoitteiksi.
Oliko Ilomanttsissa hyökänneiden neukkudivisioonien tavoitteena myös Kymijoki?
Haloo, Änkyrä, järki hoi, älä jätä.

...............

Äänestä
  • Kun kuvittelet setukan täälä toisilla nimmareilla kirjoittelevan. Tämä avaus on lainattu täältä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9400929

    lopeta itse toisilla nimmareilla kirjoittelu

    Äänestä

"Tämä suurhyökkäyksen miehitys-myytti voidaan historioitsijoiden toimesta ja historiallisista dokumenteilla kumota."

Et taida löytää yhtäkään tutkijaa, joka tukee väitettäsi vai miksi et niitä ota mukaan viestiisi. Suurhyökkäyksen tavoitteilla ei kukaan voi perustella mitään koko sodan tavoitteista.

.................

Äänestä

Sait taas kallen lämmitettyä oikein kunnolla.
Kalle se näyttää kihisevän raivosta pää punaisena taas kerran.Tästä on hyvä jatkaa kallen ja muiden porvareiden kurmuuttamista.Onnittelut vielä kerran sinulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämättömille kirjoitti:

Ns. Kymijoen tasa oli puna-armeijan päätavoite kesän 1944 suurhyökkäyksessä, eikä siis Suomen valtaaminen, miehittäminen. Tämä suurhyökkäyksen miehitys-myytti voidaan historioitsijoiden toimesta ja historiallisista dokumenteilla kumota.

Ensinnäkin dokumenteista mainittakoon vaikka NL ylimmän sotajohdon, eli Stavkan määräykset, jotka löytyvät mm. kirjasta "Taistelut Suomen rintamalla 1941-1944". Ideana oli siis se, että lyömällä Suomen pääjoukot ja etenemällä Kymijoen-linjalle neuvostojoukot luovat Suomelle paineen rauhan solmimiseen.

Tämä lähtökohdan vahvistaa yhteneväiseksi Stavkan määräysten kanssa mm. vuonna 1991 NL:n puolustusministeriön asiakirjoihin tutustunut everstiluutnantti Urho Myllymäen johtama suomalaistutkijoiden työryhmä raportissaan. Niin ikään teoksessaan "Miten Suomi valloitetaan" yksi Suomen sotahistoriantutkijoiden ykkösnimi, Ohto Manninen, toteaa Kymijoen olleen puna-armeijan tavoitteen Leningradin rintaman osalta. Manninen kirjoittaa mm. näin:

"Kymijoki oli tietysti huolellisesti harkittu tavoite. Vesistölinjana se oli luonnollinen paikka pysähtyä ja asettua tarvittaessa puolustukseen." sekä näin: "Kymijoki oli arvioitu saksalaisten mahdolliseksi puolustuslinjaksi siinä tapauksessa, että Suomi vetäytyisi pois sodasta."

Ja puna-armeija siirsi suurhyökkäyksen aikana myös jo panssarivoimaansa kannakselta päärintamilleen. Siitä ja puna-armeijan suurhyökkäyksen tavoitteista, löytyy tietoa myös historiantutkija Helge Seppälän viime sotiemme historiaa käsittelevistä teoksista, kuten teoksesta "Vuosisatainen taistelu Karjalasta". Siinä Seppälä kirjoittaa mm. näin:

"Stavkan suunnitelman mukaanLeningradin rintaman oli hyökättävä pitkin Suomen-lahden rannikkoa suuntana Valkeasaari, Viipuri ja Lappeenranta ja tuhottava Suomen päävoimat sekä luotava uhka Etelä-Suomen asutuskeskuksille etenemällä Kymijoen tasalle."

Sitä, ettei puna-armeijalla ollut tarkoitus vallata Suomea tukee myös 19.6.1944 julkaistu Päämajan tiedustelujohtajan eversti Aladar Paasosen tiedusteluraportti, jossa todetaan:

"Toistaiseksi ei näytä siltä, että vihollinen olisi ryhtynyt offensiiviin päämääränään maamme valloittaminen kokonaisuudessaan, koska se silloin epäilemättä jo aikaisemmassa vaiheessa olisi ryhtynyt tehokkaampaan sitomiseen itärintamallamme..."

Historiantutkija Markku Jokisipilä toteaa myös teoksessaan "Aseveljiä vai liittolaisia", että Paasosen raportissa todettiin "...yksiselitteisesti etteivät puna-armeijan Suomea vastaan heittämät voimat riittäisi maan valloittamiseen." Tästä raportissa vedettiin Jokisipilän mukaan johtopäätös, "...ettei Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tavoitteena voinut olla Suomen valloitaminen.".

Johtopäätös: näilläkin historiallisilla faktoilla ja niihin perustuvilla näkemyksillä voidaan siis kumota tunnettu valkoisen valheen myytti, eli se, että Neuvostoliiton kesällä 1944 alkaneella suurhyökkäyksellä olisi ollut tarkoitus valloittaa, miehittää Suomi, ja että tämä tavoite torjuttiin Tali-Ihantalan tapaisissa torjuntataisteluissa.

Toki sotilaallisessa mielessä Suomi sai jatkosodassa torjuntavoittoja, joilla torjuttiin puna-armeijan hyökäyksiä. Mutta ne rajoittuivat vain kyseessä olleeseen sota- ja taistelutilanteeseen. Esimerkiksi Tali-Ihantalan taistelulla ei siis torjuttu NL:n aikomaa Suomen valtausta, vaan osaltaan puna-armeijan eteneminen Lappeenrantaan ja Kymijoen tasalle, joka oli NL suurhyökäyksen päätavoite Leningradin rintaman osalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu