Väyrynen "työpaikkojen" perässä etelään.

Paavo Väyrynen on kansanedustajaehdokkaana ensi vaaleissa Pohjois-Suomen sijaan Uudellamaalla.
Voidaan leikillisesti sanoa, että tämä takinkäännön suomenmestari lähti sananmukaisesti työpaikkojen perässä etelään;

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/10/valtio_alueellisti_pohjois-_ja_ita-suomesta_havisi_tuhansia_tyopaikkoja_2063119.html

EU-kriittisten äänin lapista eduskuntaan valittu ja vehkeilemällä ministeripaikkaa pantannut ja sittemmin äänestäjänsä pilkkahintaan Lissabonin sopimuksen allekirjoituksella myymällä äänestäjänsä pettänyt vehkeilijä päätti ottaa sananmukaisesti jalat alleen. Kun ei tuo aluepolitiikkakaan onnistanut (kiinnostanut) niin tämä takinkäännön suomenmestari aikoo tulla nyt kusettamaan uusmaalaisia.

Katsotaan, ovatko ne vähän fiksumpia.
7243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Toivotaan, että ovat.

Äänestä

Täytyy sanoa, ettei se ole ainakaan ymmärrys, joka säteilee, kun moista asiaa oikein ihmetellään, linkki. Syyhän huonoihin tuloksiin on yksinkertaisesti siinä, että alueellistamisessa pitää vähentää etelä-Suomen ruuhkia, eikä lisätä niitä. Mutta nyt varmaan asia pannaan kuntoon, kun Paavo saapuu paikalle.

Sitä paitsi linkin takana olevassa jutussa on aitotyperään tapaan sotkettu kaksi asiaa keskenään ja pantu toisen asian huono puoli pilaamaan toisen asian hyvä puoli. Se on niin sanottu journalistinen kikka, jota käytetään tavallisesti keskustalaisten mustamaalaamiseksi, mikä tiettävästi on rikos sekin. Mutta johtaja Paaterolla on nyt kiireellisempääkin tekemistä kuin rikosten selvittäminen. Hän pohtii, miten saada auto kulkemaan alle kahta sataa.

Äänestä
  • Seppo_ilmarinen kerro meille täällä etelän ihmisille,että oliko Paavo Väyrynen KGB:n juoksupoika,niin kuin meillä on vahva käsitys?

    Äänestä

  • todista toisin kirjoitti:

    Seppo_ilmarinen kerro meille täällä etelän ihmisille,että oliko Paavo Väyrynen KGB:n juoksupoika,niin kuin meillä on vahva käsitys?

    En minä muuta tiedä kuin sen, että kansakunnan sanotaan olleen rähmällään. Mistään nimistä en ole kuullut puhuttavan. Lienee ollut maan tapa. Siis se rähmällään olo. Näin ollen myös porvarit ovat olleet rähmällään, koska kansakunta pitää ymmärtääkseni sisällään myös porvarit.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    En minä muuta tiedä kuin sen, että kansakunnan sanotaan olleen rähmällään. Mistään nimistä en ole kuullut puhuttavan. Lienee ollut maan tapa. Siis se rähmällään olo. Näin ollen myös porvarit ovat olleet rähmällään, koska kansakunta pitää ymmärtääkseni sisällään myös porvarit.

    http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2010/08/06/liikanen-suomen-asuntomarkkinoilla-keinotellaan/201010856/139

    Ne pelaavat röyhkeätä peliä eikä kukaan nosta sormeakaan, vaikka konkurssi kolkuttaa.
    Kepulipolitiikan seurauksena.

    Äänestä

Kepuhallitus muassaan Väyrynen tuottavuusohjelmoi ja alueellisti tuhannet ihmiset työttömiksi, ja nyt ainoastaan takinkäännön hallitseva Väyrynen haikailee itselleen työpaikkaa Uudeltamaalta. Väyrynen, täällä on jo täyttä, pysy vaan siellä poron perseessä, eli Lapissa!

Niin tuottavuusohjelma kuin aluellistaminenkin kuuluvat sarjaan Kepun suurimmat flopit. Molempia on hoideltu täysin päin persettä. Kepuhallituksen suuruudenhullut suunnitelmat toivat vain lisää työttömyyttä, vaikka he luulivat asian olevan päinvastoin. Kepuhallituksen pellet myös luulivat, että tuottavuusohjelman myötä yksityinen sektori saisi lisää työvoimaa. Työttömyys vaivaa sitäkin sektoria, tämä vaan kepuhallituksen aaseille tiedoksi.

Luulo työllisyyden paranemista ei ollut tiedon väärti. Selväjärkiset yrittivät tuottavuusohjelma- ja alueellistamisasiaa kepuhallitukselle selvittää ja järkeistää, mutta ilman tulosta. Työttömyyden maksimointi oli jo lyöty lukkoon, joten turha oli yrittää ajaa kepuhallituslaisten huteriin päihin järkeä. Kepuhallituksen älyttömyyden tulokset ovat nyt kaikkien nähtävissä ja tuhansille myös koettavissa, kun työpaikat lähtivät alta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haans. kirjoitti:

Paavo Väyrynen on kansanedustajaehdokkaana ensi vaaleissa Pohjois-Suomen sijaan Uudellamaalla.
Voidaan leikillisesti sanoa, että tämä takinkäännön suomenmestari lähti sananmukaisesti työpaikkojen perässä etelään;

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/10/valtio_alueellisti_pohjois-_ja_ita-suomesta_havisi_tuhansia_tyopaikkoja_2063119.html

EU-kriittisten äänin lapista eduskuntaan valittu ja vehkeilemällä ministeripaikkaa pantannut ja sittemmin äänestäjänsä pilkkahintaan Lissabonin sopimuksen allekirjoituksella myymällä äänestäjänsä pettänyt vehkeilijä päätti ottaa sananmukaisesti jalat alleen. Kun ei tuo aluepolitiikkakaan onnistanut (kiinnostanut) niin tämä takinkäännön suomenmestari aikoo tulla nyt kusettamaan uusmaalaisia.

Katsotaan, ovatko ne vähän fiksumpia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu