Suomen Pienlainayhdistys ry Tiedote 18.10.2010
Fredrikinkatu 61 A, 6.krs
00100 Helsinki Julkaisuvapaa heti
Kari Kuusisto, p. 050-5311939
PIENLAINAA KÄYTETÄÄN ARKISIIN MENOIHIN
Suomen Pienlainayhdistys ry teetti syyskuun alussa Taloustutkimuksella kyselyn kuluttajien asenteista ja käyttäytymisestä pienlainoihin liittyen.
Toisin kuin julkisuudessa usein väitetään, pienlainaa ei pääasiallisesti käytetä eikä aiota käyttää juhlimiseen, päihteiden ostamiseen eikä uhkapeleihin; vaan ruokaan, lasten ja kodin arkisiin menoihin, sekä liikennekuluihin kuten bussikorttiin. Kyselyyn vastanneista entisistä tai nykyisistä pienlainaasiakkaista kolmannes nimesi ruokamenot käyttötarkoitukseksi, lasten ja kodinhoitomenot puolestaan 27 prosenttia.
Myös muut ns. pakkotilanteet ovat vahvasti edustettuina kuluttajien valinnoissa. Tällöin käteinen on vähissä esim. palkan tai sosiaalituen maksatuksen viipyessä, auton tai tärkeän kodinkoneen rikkoontuessa tai sairastuessa. Myös muilla kuin asiakkaana olleilla ruokamenot nousivat ensimmäiseksi mahdolliseksi käyttötarkoitukseksi.
-Jo pidempään tiedostamamme lausahdus, että ”jääkaappiaanhan asiakkaat rahoillaan täyttävät”, on nyt myös riippumattomasti todennettu. Eli eli tilapäisistä ja arkisista, mutta sitä tärkeämmistä tarpeista on kysymys, toteaa toiminnanjohtaja Kari Kuusisto.
Vain yksi prosentti ei-asiakkaiden ryhmästä mielsi voivansa ottaa pienlainaa nautinnon hankkimiseen yleensäkään. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi harrastukset, auton lisävarusteet, hallitsematon ostokäyttäytyminen, juhliminen, nautintoaineet sekä uhkapelaaminen.
Taloustutkimus suoritti kyselyt puhelimitse 1.-10.9.2010 välisenä aikana eli aihetta käsitelleen MOT-ohjelman esittämisen jälkeen. Vastaajia oli yhteensä 500, joista 7 prosenttia kertoi ottaneensa joskus pienlainan. Suurin osa näistä entisistä tai nykyisistä asiakkaista oli ottanut lainaa kerran tai kahdesti.
Tilastokeskuksen mukaan pienlainamarkkinat näyttäisivät elpyneen tämän vuoden toisella vuosineljänneksellä. Pienlainoja myönnettiin 62,4 miljoonalla eurolla, mikä on 12,3 prosenttia enemmän kuin ensimmäisellä, johon helmikuun alussa voimaan tulleet uudet lait ajoittuivat. Pienlainayhdistyksen jäsenten yhteenlaskettu markkinaosuus jaksolla oli 62,2%
Toiminnanjohtaja Kari Kuusisto esittelee tutkimustuloksia laajemmin huomenna ti 19.10. klo 9.15 alkavassa Oikeusministeriön pikaluottoseminaarissa. Lue lisää ajankohtaisia tietoja myös pienlainablogista osoitteessa http://pienlainat.blogit.kauppalehti.fi/ .

Vastaukset 3
Vanhimmat
Katsotaanpa, miten Pikalainayhdistys ja Kari Kuusisto puolustelevat yhtiöidensä tuotteita niin kuluttajille, viranomaisille kuin itselleenkin:
"Toisin kuin julkisuudessa usein väitetään, pienlainaa ei pääasiallisesti käytetä eikä aiota käyttää juhlimiseen, päihteiden ostamiseen eikä uhkapeleihin; vaan ruokaan..."
Hetkinen? Siis eikö juhliminen olekaan ns. ylimääräinen kuluerä ja ruoka perustarve? Kuusisto siis kertoo meille, että heidän asiakkansa ottavat lainaa hyvinvointivaltio Suomessa ostaakseen ruokaa. Mitä tämä kertoo asiakkaiden tulotasosta tai taloustilanteesta meille?
Eli sms-lainoja ottavat ihmiset eivät olekaan juhlijoita ja päihderiippuvaisia joiden määrä suomessa on rajattu vaan aivan tavallisia taloudellisessa ahdingossa eläviä perheitä ja yksityishenkilöitä? Tämäpä tekee alasta huomattavasti moraalisesti hyväksyttävämmän.
"Kyselyyn vastanneista entisistä tai nykyisistä pienlainaasiakkaista kolmannes nimesi ruokamenot käyttötarkoitukseksi, lasten ja kodinhoitomenot puolestaan 27 prosenttia"
Eli:
33% ostaa pikavipillä ruokaa
27% ostaa tavaroita lapsille ja kotiin?
= 60 % joten mitä se viimeinen 40% sitten ostaa? Juhlii, pelaa, tuhlaa?
"Myös muut ns. pakkotilanteet ovat vahvasti edustettuina kuluttajien valinnoissa"
Eli pikavippiä otetaan siis lähtökohtaisesti vain pakon edessä. On hienoa, että Kuusisto myöntää tämän.
"Tällöin käteinen on vähissä esim. palkan tai sosiaalituen maksatuksen viipyessä"
Kuusisto myöntää siis myös, että osa asiakkaista on sosiaaliturvan varassa ja elää ns. kädestä suuhun.
"Jo pidempään tiedostamamme lausahdus, että ”jääkaappiaanhan asiakkaat rahoillaan täyttävät”, on nyt myös riippumattomasti todennettu"
On jo itsessään aivan järkyttävä lause mieheltä jonka pitäisi edustaa yhtiöitä joilta edellytetään vastuullista luotonantoa.
"Eli eli tilapäisistä ja arkisista, mutta sitä tärkeämmistä tarpeista on kysymys, toteaa toiminnanjohtaja Kari Kuusisto"
Niin, ruokahan ei ole arkinen tarve. Onneksi Kuusisto kuitenkin viitsii myöntää, että kyseessä on tärkeä tarve.
"Vain yksi prosentti ei-asiakkaiden ryhmästä mielsi voivansa ottaa pienlainaa nautinnon hankkimiseen yleensäkään. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi harrastukset, auton lisävarusteet, hallitsematon ostokäyttäytyminen, juhliminen, nautintoaineet sekä uhkapelaaminen"
Niin, eli siis normaaliin kulutukseen olisi valmis ottamaan pikavippiä vain 1% sellaisista ihmisistä jotka eivät ole jo pikavippiyhtiöiden asiakkaita. Kuitenkin suurin osa ihmisistä ottaa kulutusluottoa juurikin näihin asioihin luottokorttien tai pankkilainojen muodossa. Kertooko tämä sitä, että pikavippiyhtiöt ovat onnistuneet haalimaan asiakkaikseen vain henkilöitä, jotka ovat taloudellisessa ahdingossa eikä heillä ole muuta mahdollisuutta lainaan. Ilmeisesti, sillä 99% ihmisistä jotka eivät ole pikavippiä hakeneet ottavat lainaa kulutukseen jostain muualta.
"Toiminnanjohtaja Kari Kuusisto esittelee tutkimustuloksia laajemmin huomenna ti 19.10. klo 9.15 alkavassa Oikeusministeriön pikaluottoseminaarissa. Lue lisää ajankohtaisia tietoja myös pienlainablogista osoitteessa"
Toivon, että joku Oikeusministeriön pikaluottoseminaarissa osaa esittää oikeat kysymykset Kari Kuusistolle ja kysyä miten ylläoleva tutkimus todistaa tämän mielestä pikavippialan olevan vastuullista tai moraalisesti hyväksyttävää toimintaa.
Juu ja tutkimuksen tehnyt Taloustutkimuskin on varmaan lahjottu... ai niin ja Jeesus tulee huomenna ja pelastaa sinut.
taloustutkimus kun noin negatiiviset tulokset sai aikaiseksi.
Ensimmäisellä vuosineljänneksellä 2010 myönnettiin n. 310.000 pikavippiä. Jos oletamme että jokainen asiakas otti tänä aikana kolme lainaa, on pikavippiä ottaneita henkilöitä ollut n.100.000 kappaletta.
Näistä 33% on ottanut tutkimuksen mukaan pikavippiä saadakseen ruokaa.
Haluan kiittää seuraavia henkilöitä:
Kari Kuusisto (Pienlainayhdistys)
Richard Rosenius (OPR-Vakuus)
Paavo Kettunen (Risicum)
Tim Olin (Risicum)
Jorma Jokela (Ferratum)
Ilman kaltaisianne, olisi 33.000 suomalaista joutunut näkemään nälkää ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Kiitän teitä nimeltä, koska edustatte alan suurimpia toimijoita ja koska markkinaosuutenne on varmasti yli 50%. Olette siis suoraan vastuussa vähintään 16500 suomalaisen vähäosaisen ruokkimisesta.
Veikko Hurstikin kalpenee kaltaistenne vastuullisten hyväntekijöiden rinnalla.
Kiitos.