Johtoratapuudutus

Mulle laitettiin alas 15.10.10 tällainen puudutus toimenpiteen ajaksi julkisella hammaslääkärillä. Miksi puudutus ei tunnu katoavan lainkaan? Huuli on edelleen hieman tunnoton ja sellaisen "oudon" tuntuinen.

Häviääkö tämä ja onko kellään ko toimenpiteestä kokemuksia? Kiitos vastauksista.
7838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Puudutus on osunut hermoon. Joskus se menee ohi nopeammin ja joskus taas voi kestää hyvinkin pitkään, kuulemma vuosia. Ja valitettavasti joillakin se on jäänyt pysyväksi. Kannattaa olla yhteyksissä sinua hoitaneeseen hammaslääkäriin. Ittelläni on joskus kauan sitten ollut parisen viikkoo puoli alaleukaa tunnottomana johtopuudutuksen jäljiltä.

Äänestä
  • Se on johtopuudutus, ei johtoratapuudutus. :)

    sanoisin, että on osunut hermoon tai liian lähelle sitä. Tullut pieni nirhauma/hipaisu. Edes puudutusainetta ei ole välttämättä joutunut hermoon, pelkkä neulan hipaisu riittää. Suurin osa tuollaisista menee ohi parissa viikossa. Joskus voi kestää puoli vuotta ja enemmänkin, mutta pysyväksi tuskin jää. Pysyväksi vaivaksi jää yleensä vain silloin, jos tunto on mennyt kokonaan.

    Kannattaa ottaa yhteys hoitaneeseen hammaslääkäriin jos ei lähiaikoina tunnu parantuvan.

    Äänestä

  • the_road kirjoitti:

    Se on johtopuudutus, ei johtoratapuudutus. :)

    sanoisin, että on osunut hermoon tai liian lähelle sitä. Tullut pieni nirhauma/hipaisu. Edes puudutusainetta ei ole välttämättä joutunut hermoon, pelkkä neulan hipaisu riittää. Suurin osa tuollaisista menee ohi parissa viikossa. Joskus voi kestää puoli vuotta ja enemmänkin, mutta pysyväksi tuskin jää. Pysyväksi vaivaksi jää yleensä vain silloin, jos tunto on mennyt kokonaan.

    Kannattaa ottaa yhteys hoitaneeseen hammaslääkäriin jos ei lähiaikoina tunnu parantuvan.

    mä toimin jatkossa. Mulla on juurihoito kesken ja uusia puudutuksia tarvitaan, koska hammas tulehtui pahasti.
    Pyydänkö vain tavallisen puudutuksen?

    Mulla on myös poistettava hammas. Tehdäänkö siihen millanen puudutus? Mulla meni syysloma pilalle näitten hammasongelmien vuoksi. Kurjaa.
    Hoidan hampaani lähes neuroottisesti, mutta mulla erikoinen luusto. Kun pieni piste näkyy hampaan päällä, niin reikä on jo lähes juuressa asti. Tämän kertoi hammaslääkäri.

    Vaikutat asiantuntevalta, voitko vielä vastata mulle, kiitos!

    Äänestä

  • mutta miten.. kirjoitti:

    Alahampaita hoidettaessa voidaan laittaa vain tuo johtopuudutus. Se nyt on sattunut menemään siihen hermoon tai lähelle sitä niin kuin vahingossa. Mullakin on laitettu vaikka miten monta johtopuudutusta ilman ongelmia. Tuolla yhdellä kertaa vaan oli se ongelma. Joten ei paniikkia, mene vaan rauhassa hammaslääkäriin...

    Äänestä

  • mutta miten.. kirjoitti:

    mä toimin jatkossa. Mulla on juurihoito kesken ja uusia puudutuksia tarvitaan, koska hammas tulehtui pahasti.
    Pyydänkö vain tavallisen puudutuksen?

    Mulla on myös poistettava hammas. Tehdäänkö siihen millanen puudutus? Mulla meni syysloma pilalle näitten hammasongelmien vuoksi. Kurjaa.
    Hoidan hampaani lähes neuroottisesti, mutta mulla erikoinen luusto. Kun pieni piste näkyy hampaan päällä, niin reikä on jo lähes juuressa asti. Tämän kertoi hammaslääkäri.

    Vaikutat asiantuntevalta, voitko vielä vastata mulle, kiitos!

    Tuon hermovaihtoehdon lisäksi on myös mahdollista, että puudutetta on päätynyt lihaskudokseen, todennäköisimmin pistoskohdan lähellä kulkevaan pterygoideus medialikseen, josta se poistuu huomattavan hitaasti. Ei ole täysin tavatonta, joskin melko harvinaista, että puudutteen vaikutus vain kestää ja kestää. Kuitenkin, hyvin harvoin se silloinkaan pysyväksi jää. Johtopuudutus ei ole "sokkopeliä", vaan perustuu anatomiaan, jonka jokainen hammaslääkäri osannee vaikka unissaan, sen verran paljon noita tehdään, jopa päivittäin. Kuitenkin, jonkin verran yksilöllistä variaatiota rakenteissa on aina, ja huolellisestikaan toimiessa se ei aina onnistu täydellisesti, muuttujia on paljon. Kerro hammaslääkärillesi tapahtuneesta, että se voidaan jatkossa huomioida ja tiedostaa ja tarvittaessa tutkia jos puudutus ei tosiaan tunnu lähtevän. Ei silti kannata ainakaan vielä huolestua, reilu viikko on toki poikkeuksellista, mutta ei vielä mitään hälyttävää.

    Alaleuassa, etualuetta lukuunottamatta johtopuudutus on käytännössä ainoa mahdollinen.Yläleussa puudutusaine kulkeutuu luun läpi hampaan kärkeen ja blokkaa siellä kulkevat hermot ja siksi se voidaan yläleuan puolella injisoida suoraan hampaan juurenkärjen kohdalle. Alhaalla kuitenkin luurakenne on hieman erilainen, eikä puudute pääse luun pintakerroksen läpi, joten se on injisoitava suoraan alaleukaa hermottavan trigeminushermon haaran ulostuloaukon kohtaan, jossa hermo on "paljaana".

    Juurihoidon jatkamisessa puuduttamista ei kuitenkaan aina tarvita, jos hermokudos on saatu hampaan sisältä kokonaan poistettua jo aloituksen yhteydessä. Tämä on kuitenkin tapauskohtaista, joten sinun tapauksestasi on mahdoton sanoa mitään edes puolivarmaa arviota näin S24:n välityksellä. :)

    Olepa hyvä! =)

    Onko poistettava hammas ylhäällä vai alhaalla? Johtopuudutus voidaan laittaa vain alas. Sinulla on ollut huonoa tuuria, kun puudutusneula hipaisi hermoa, mutta se on kuitenkin melko harvinaista. Ei nyt ihan lottovoiton tasoa, mutta sinnepäin. ;)

    Kerro hammaslääkärillesi puudutuksen aiheuttamista ongelmista seuraavalla kerralla (tai soita jo nyt jos siltä tuntuu). Se, että kerran käy tuolla tavalla ei tarkoita, että sama tapahtuisi uudestaan. Johtopuudutus on kuitenkin hyvä ja tehokas puudutusmenetelmä. Eli ei huolta siinä mielessä ja niin kuin sanoin...on todella lähes mahdotonta, että tuo jäisi pysyväksi, kun kyse on noinkin "lievästä", vaikkakin ikävästä oireesta.

    Monet kerrat (tuhannet kerrat, siltä se ainakin tuntuu) on minuakin puudutettu. Johtopuudutuksia, Infiltraatiopuudutuksia (ja pintapuudutuksiakin joskus) on käytetty vuosien kuluessa. Vain kerran on silti ollut tuo sama ongelma, kuin sinulla puudutuksen jälkeen. Siitäkin kerrasta on jo vuosia.

    " Hoidan hampaani lähes neuroottisesti, mutta mulla erikoinen luusto."

    Erikoinen kiille? Itselläni on vähän samaa vikaa, eikä se niin harvinaistakaan ole. Katsotaan että on pieni reikä. Mutta, kun aletaan poraamaan, niin sitä vaan jatkuu ja jatkuu.....jatkuu... =) Ei ollenkaan kiva!

    Äänestä

  • HLK kirjoitti:

    Tuon hermovaihtoehdon lisäksi on myös mahdollista, että puudutetta on päätynyt lihaskudokseen, todennäköisimmin pistoskohdan lähellä kulkevaan pterygoideus medialikseen, josta se poistuu huomattavan hitaasti. Ei ole täysin tavatonta, joskin melko harvinaista, että puudutteen vaikutus vain kestää ja kestää. Kuitenkin, hyvin harvoin se silloinkaan pysyväksi jää. Johtopuudutus ei ole "sokkopeliä", vaan perustuu anatomiaan, jonka jokainen hammaslääkäri osannee vaikka unissaan, sen verran paljon noita tehdään, jopa päivittäin. Kuitenkin, jonkin verran yksilöllistä variaatiota rakenteissa on aina, ja huolellisestikaan toimiessa se ei aina onnistu täydellisesti, muuttujia on paljon. Kerro hammaslääkärillesi tapahtuneesta, että se voidaan jatkossa huomioida ja tiedostaa ja tarvittaessa tutkia jos puudutus ei tosiaan tunnu lähtevän. Ei silti kannata ainakaan vielä huolestua, reilu viikko on toki poikkeuksellista, mutta ei vielä mitään hälyttävää.

    Alaleuassa, etualuetta lukuunottamatta johtopuudutus on käytännössä ainoa mahdollinen.Yläleussa puudutusaine kulkeutuu luun läpi hampaan kärkeen ja blokkaa siellä kulkevat hermot ja siksi se voidaan yläleuan puolella injisoida suoraan hampaan juurenkärjen kohdalle. Alhaalla kuitenkin luurakenne on hieman erilainen, eikä puudute pääse luun pintakerroksen läpi, joten se on injisoitava suoraan alaleukaa hermottavan trigeminushermon haaran ulostuloaukon kohtaan, jossa hermo on "paljaana".

    Juurihoidon jatkamisessa puuduttamista ei kuitenkaan aina tarvita, jos hermokudos on saatu hampaan sisältä kokonaan poistettua jo aloituksen yhteydessä. Tämä on kuitenkin tapauskohtaista, joten sinun tapauksestasi on mahdoton sanoa mitään edes puolivarmaa arviota näin S24:n välityksellä. :)

    Vieläkin kysyn, kun hampaassa on nyt kortisoni ja joku toinen aine, jotta voitaisiin edes laittaa se väliaikainen lääkeainepaikka. Elikkäs pelkään, että kipua tuntuu, kun operoidaan maanantaina taas?

    Koko episodin aloitti hml, joka juurihoiti tykyttelevän ja kivuliaan hampaan loppuun?? Eikö hampaan pitäisi olla täysin tunnoton, kun juuri täytetään lopullisesti niillä nastoilla?

    Puudutus tuntuu vaan, mutta huomaan että liikkuminen ulkona vähentää sitä? Onko se mahdollista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

osaako kukaan neuvoa kirjoitti:

Mulle laitettiin alas 15.10.10 tällainen puudutus toimenpiteen ajaksi julkisella hammaslääkärillä. Miksi puudutus ei tunnu katoavan lainkaan? Huuli on edelleen hieman tunnoton ja sellaisen "oudon" tuntuinen.

Häviääkö tämä ja onko kellään ko toimenpiteestä kokemuksia? Kiitos vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu