Muutama kymmen viestiketjua sitten kysyin että pelottaako ihmisiä öljyn loppuminen ja polttoaineen hintojen kallistuminen ja maailamntalouden kellahtaminen. Puolet vastanneista viittasi asialle kintaalla.
Tänään Iltalehdessä pelotellaan 2 euron litrahinnalla öljyn loppumisen seurauksena.
Tänään Iltalehdessä pelotellaan 2 euron litrahinnalla öljyn loppumisen seurauksena.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei hinnan nousu perustu nyt öljyn loppumiseen, vaan varastojen pienuuteen. Ei öljy lopu vielä pitkään aikaan. Hinnan kohotessa voidaan ottaa käyttöön paljon öljyesiintymiä, jonka pumppaaminen ei ole vielä taloudellisesti järkevää.
Maapallon öljyvarojen hupenemisesta on kirjaimillisesti järisyttäviä seurauksia. Öljyhän on tarkoitettu voitelemaan maapallon lävitse kulkevaa suurta akselia eikä suinkaan autojen moottoreihin. Jo nyt on ollut entistä pahempia maanjäristyksiä voiteluöljyn vähetessä. Tilanne pahenee pahenemistaan ja jossain vaiheessa akseli saattaa leikata kiinni. Äkkipysäyksen voimasta sinkoudumme kaikki avaruteen.
"Hinnan kohotessa voidaan ottaa käyttöön paljon öljyesiintymiä, jonka pumppaaminen ei ole vielä taloudellisesti järkevää."
Jetsulleen... Ja hinta kohoaa koska tarjontaa on vähemmän kuin kysyntää ja jokainen tippa täytyy puristaa esiin. Se että siirrytään pumppaamaan entistä pienempiä esiintymiä suuremmalla vaivalla kertoo jo itsessään totuuden... jämät on enää jäljellä.
Yksi kysymys: mikä mielestäsi on "pitkä aika"?
Kiinnostaa tietää kuinka pitkälle ihmiset katsovat tulevaisuuteen. Onko se 20, 50, 100 vai 500 vuotta? Koska ajattelit siirtyä eläkkeelle? Tai koska arvioit delaavasi? Ei sillä että tahtoisin kuolemaasi.
Mutta kun me olemme vanhoja ja raihnaisia, niin voi tehdä tiukkaa maksaa eläkkeestä mopoauton bensat. Nythän vanhemmalla väellä on uudenkarheita ja isoja pelejä alla, ja maailmalla matkaillaan kun lopultakin on aikaa ja varaa...
15 vuodessa polttoaineen suhteellinen hinta muihin elinkustannuksiin nähden on tuplaantunut - eikä öljyn tuotanto ole vähentynyt. Entäpä 30 vuoden kuluttua? ehdimme nipin napin maksamaan jättimäiset asuntolainat pois. Moniko joutuu myymään talonsa koska rahat eivät riitä yhtäaikaa velanhoitoon ja pitkiin työmatkoihin?
PS. Luitko Soininvaaran jutun ihan tarkkaan? "Valitkaa asuinpaikkanne hyvin..." Soininvaara ei puhu lapsenlapsilleen, vaan meille jotka ostamme asuntoja juuri nyt.
Itse asiassa, Veljeni tekee työkseen värinämittauksia laakereille, ja juttusi luettuani mittasimme heti maan laakereiden värinöitä tuossa rautatieaseman kupeessa. Värinää oli jo, eli laakerivaurio on jo syntynyt. Etenkin värinätaso nousi, kun juna meni ohi, luultavasti siksi että raskas juna kuormittaa maan laakereita ja ne värisivät enemmän.
Kyl ne öljy-yhtiöt siitä kans jotain kiskoo. Sit niiden tulos paranee -> kurssi nousee -> osingot nousee -> osakkailla enemmän rahaa.
Kaikilla hyvä mieli!
Sitäpaitsi kautta aikojenhan hinnat on noussut. Ainahan jonkun hinta nousee! No okei, nyt viimeaikoina alkoholin hinta on laskenut.
Jahka jaksan etsiä (ja jos te tahdotte nähdä), niin voin näyttää yhden vanhan kuvan, missä kysellään, että millä ajatte sitten, kun bensan hinta on 2MK/litra.
Joo ja tiedän myöskin sen, että rahan arvo on muuttunut muutaman vuosikymmenen aikana. Mutta jotenkin tuntuu siltä, että ketään ei pahemmin kiinnosta vaikka bensa olis 2e/l. Ensin sitä kirotaan, mut kyl se siitä. Inflaatio syö senkin kohta.
Öljy-yhtiöt kiskoo välistä minkä saavat, sehän on bisnestä. Ja mikäpä parempi tuote myydä kuin kaikkien tarvitsema rajallinen luonnonvara - ihmisethän maksaa mitä vaan että maailma pyörisi.
Ja toi inflaatiokin on osaltaan totta, valitettavasti se luo meille harhan että hintojen jatkuva nousu on normaalitila ja inflaatio samoin. Eikä kukaan ajattele sen pidemmälle.
1985: Litra bensaa = litra maitoa
2004: Litra bensaa = 2 litraa maitoa
2015: Litra bensaa = 4 litraa maitoa?
Tästä on kyse. Sori kun tuon tän maidolla läträilyn aina kuvaan mukaan, mutta se on aika ytimekäs vertaus. Tottakai maidonkin hinta nousee. Pointti on siinä että litralla maitoa pysyt hyvin hengissä, mutta litralla bensaa et välttämättä pääse edes töihin, jossa paiskit duunia saadaksesi rahaa ostaaksesi sekä sen maidon että bensan päästäksesi töihin. Jo nyt monilla työmatkat verottavat kukkaroa paljon enemmän kuin mitä päivän elintarvikeostokset. Eikö se kuulosta aika hölmöltä?
Ja koska koko taloutemme (myös se maidon hinta) roikkuu sen bensan varassa, on kierre aika vittumainen.
Nyt ihmiset saavat raivarin kun sähkön hintaa nostetaan 10%. Mitä he tekevät kun sitä nostetaan 200%. (Jaa vesivoimaa ja ydinvoimaa? Hmm... kasvihuoneilmiö kuivattaa joet ja ydinvoimalan rakentamiseen ja uraanin louhimiseen tarvitaan aika paljon resursseja, joiden hinta riippuu öljystä...)
Teini käy kesätöissä ja tienaa 1000 euroa, josta polttaa 200 korttelin kiertämiseen. Kiertääkö hän korttelia silloinkin kun tienaa 1200 ja kortteliralli maksaa 600 euroa? Millä se tupakat ostaa? Meneekö karvanopat myyntiin?
suurimmalle osalle tällä palstalla se on ihan turhaa. Ei ne ( halua ) ymmärrä. Ne on niin kuin entinen manne: ... mie tankkaan aina kahelkympil, aina on maksanu saman verran.
Vertasit tuossa maidon ja bensan verollisia hintoja. Nykyisellä hintatasolla bensassa noin noin 70% veroja, maidossa vain 15%. 90-luvulla bensan verotusta kiristettiin merkittävästi. Maidon verotusta taas laskettiin (ALV alentui elintarvikkeille).
Kun vertaa verottomia hintoja, niin bensa on muuttunut edullisemmaksi kuin maito. Öljy-yhtiöitä on turha syyttää. Syypää on valtio.
Mulla kuluu päivässä yhtä paljon maitoa ja dieseliä: kumpaakin menee kaksi litraa.
Kuten näemme, autilijat: maksakaa, olkaat hyvät!
http://www.jippii.fi/uutiset/kotimaa/?aid=129227
http://www.peakoil.net/images/ExxonMobil2004Feb_6.jpg
you are in denial.
Minua ei pelota yhtään, mulla on vielä kolme 4L kanisteria mineraaliöljyä jemmassa.