Johanneksen Ilmestys enkeleille

Johanneksen Ilmestys 17

1. Ja tuli yksi niistä seitsemästä, jollaoli ne seitsemän maljaa, Hän puhui sanoen;
"Tule" minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä.

2. Hän, jonka kanssa maan kuninkaat ovat hureutta harjoittaneet, ja jonka haureuden viinistä maan
asukkaat ovat juopuneet,"

3. Hän vei minut Hengessä erämaahan, siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä;

4. Nainen oli koristettu purppuranpunaiseen ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä
ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja haureuden riettauksia.

5. Hänen otsassatsansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus; "Suuri Babylon maa porttojen ja kauhistusten äiti:"

6. Minä näin naisen olevan juovuksissa pyhien verestä. Ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni
hänet minä suuresti ihmettelin.

7. Ja enkeli sanoi minulle: "Miksi ihmettelet?" Minä sanon sinulle tuon naisen salaisuuden ja pedon
salaisuuden. joka häntä kantaa, jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.

8. Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä, ja menevä
kadotukseen; Ja ne maanpäällä asuvaiset, joiden ninmi ei ole kirjoitettuna Elämän kirjaan
hamasta maan perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon , että se on ollut, eikä sitä enää
ole, mutta se on tuleva.

9. Tässä on ymmärys, jossa on viisaus: Nämä seitsemän päätä on seitsemän vuorta, joiden päällä nainen
istuu, ne ovat myös seitsemän kunigasta.

10. Heistä on viisi kaatunut, yksi on viimeinen, joka ei ole vielä tullut ja, kun hän tulee, pitää hänen
vähän aikaa pysymän.

11. Ja peto joka oli, ja jota ei enään ole, on itse kahdeksas, ja yksi noista seitsemästä menee
kadotukseen.

12. Ne kymmenen sarvea, jotka näit, ovat kymmenen kunigasta, jotka eivät vielä ole saaneet,
kuninkuutta, mutta saavat vallan, niinkuin kunikaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.

13. Niillä on yksi sama mieli, he antavat valtansa pedol.

14. He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä Hän on herrain Herra, ja
kuninkaiden Kunigas; Ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat Hänen kanssaan.

15. Ja Hän sanoi minulle: "Vedet jotka sinä näet, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja.

16. Ja kymmenen sarvea, jotka sinä net, on peto, ne vihaavat porttoa ja syövät hänen lihaansa ja
polttavat heidät tulessa.

17. Sen Jumala on pannut heidän sydäminsä, että täyttäisivät heidä aivoituksensa, yksimielisesti,
ja antavat kunikuutensa pedolle, kunnes Jumalan Sanat täyttyvät.

18. Ja nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kunikaitten kunikuus.

Jeesus Kristus meni ristille Golgatan keskimmäisellä ristillä.

Joka ei usko tätä, vaan tatoo kulkea mailman mukana syntien lankeemuksessa.
Hä, jonka raha vallan sokeuttamana kulkee, hä, joka himoitsee valtaa mailmassa ja rikkauksia.

Joka tahtoo syrjäyttää, kaiken sen, minkä Kristus sovitti, ja tahtoo seurata, sokutunein silmin teitään
Jumala paaduttaa hänet.
Ja ne, kunikaat jotajat ja päättäjä, jotka eivät näe, vievät oman maansa perikatoon.
Mutta, jotka näkevät, saavat Jumalan siunaukset oman maansa ylle.
Rukoilkaa päättäjien puolesta, että he olisivat tallaamassa phan, Kristuksen jalkojen alle.

ÄLKÄÄ LAKATKO RUKOILEMASTA KRISTUKSEN PYHIEN PUOLESTA. SILLÄ RUKOUS, JOKA ON HARRAS VOI PALJON.
083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Valkeuden lähettilää kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu