Ihminen ja Jumalan Poika - eli Kristus meissä

eremith32 kirjoitti:

Mitä uskonto tulisi olla jotta se olisi tieteellisesti varma siten, että uskontoa voisi käsitellä tieteelliseltä pohjalta? Niin, että saisimme tieteen pohjalta siihen tyydyttävämmän vastauksen, sa siten jonkunlaisen ratkaisun ihmistä askurruttaviin olemassaolo kysymyksiin? Täällä on vakuuteltu ja uskoteltu kristillisissä yhteisöissä, että uskomme taivaalliseen Isään Jumalaan, ja siten haluamme perustella olevamme Hänen lapsiaan, koska täytämme kaikki Jumalan kirkkoyhteisöllemme antamat velvoitteet, ja sieten Hän pitää meistä huolen ja ajattelee meidän parastamme.

Mutta ihmisjärjellä on kuitenkin kolme toimintatapaa, jotka suuntautuvat kolmeen menettelytapaan! Ensimmäisellä kristillisellä ajalla, piti uskovaisen ihmisen oppia käsittämään uskonnolliset totuus kysymykset järjen ja sydämen asioina, eli todellisen tiedon ja ymmärryksen lähtökohdista. Esim: Paavali 'hän' kristikunnan suurin opettaja kehoittaa, - tai oikeastaan vaatii, että "olkoon teidän Jumalan palveluksenne järjellistä, eli siis järjen - ymmärryksen valoa tuli käyttää niin, että "uskosta" tuli käytäntö aivan normaaliin tapaan, eli luonnollista.

No tottakai meidän tulee joka päivä ja hetki tarkkailla ajatuksiamme, etteivät ne karkaa omille teilleen, vaan että me keskitämme ne niiden totuusasioiden tarkkaan tutkimiseen, sillä niiden pohjalle me tietysti joko rakennamme tai puramme, mikäli ne eivät vastaa odottamaamme järkemme - ymmärryksemme mukaista totuuden tulosta. Sentähden ajatukseemme liittyy ikusuuden kannalta suuri vastuu. Tiedon ja ymmärryksemme, on päivän selvää, että ne ohjaavat käytöstämme, esim; jos meidä persoonallinen minämme pääsee ohjaamaan käytöstämme, niin yleensä se tuo seurauksia jotka ovat omantuntomme kannalta pahoja/ikäviä tekoja - tapahtumia.

On selvää, että ihmisen tietämättömyys on suurin syy siihen, että kärsimystä ja tuskaa aiheutetaan yhteiskunnissamme, erehdyksiä, aina piankin voidaan korjata, mutta persoonallisuuden ohjauksessa teemme tieden-tahtoen oman itsekkään sokean halumme innoittamana suurta pahaa, jossa lähimmäisemme joutuvat maksamaan ajallisen elämän riiston tähden aiheuttamme menetyksen. Se että laimin lyömme velvollisuutemme johtuu siitä suurimmaksi osaksi, että emme tunne totuutta, ja siihen kuuluvia ihmiselle jo aikojen aamuna luettuja velvollisuuksia.

Jumalallinen totuus ei ole saanut jalostaa luonnettamme, koska meiltä puuttuu tuon totuuden arvokas kauniisti väreilevä jalokivi Jumalallisen Rakkauden ymmärrys, Kristus - Jumalan Poika. Tämä Jumalan Poika vetoaa valvovan omantunnon puhtaaseen korkeampaan älyymmy (järkeemme/ymmärrykseemme), eli ei meidän persoonalliseen minä ymmärrykseemme, vaan sisäiseen valvovaan Kristustajuntaan - valistuneeseen omaantuntoon. Silloin usko on vapahtaja - (vapauttaja) persoonallisten halujen ja pyyteiden kahleista, ja johtaa tuon edellä mainitun valon aina syvempään tuntemiseen ja ymmärtämiseen.

Ikuisen Jumalan halu on tietysti, että hänen rakkautensa ruumiillistuisi yhä useammassa persoonassa maan-päällä, ja tätä me emme voi raamatussa kirjaimellistaa, vaan siihen vaaditaan ihmisen sisäinen valveutunut ymmärtäminen, joka johtaa käytännölliseen elämään hänessä, Jeesus Kristus on vedonnut evankeliumeissaan myöskin tämän ajan ihmiseen. Hän näytti elämällään kuinka Jumalallinen Rakkaus toteutetaan maan päällä. Älkäämme riidelkö ja panetelko enää enempää näistä iakaikkisuus kysymyksistä, vaan alkakaamme etsiä mahdollisella tiedollamme ja ymmärryksellämme sitä totuutta joka tulee äärettömästä Jumalallisesta kaikki voittavasta rakkaudesta.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä