Ostamassa

Iski kuume. Mikä ois näistä automerkeistä paras? Peugeot 206, Ford Fiesta, Opel Corsa, Nissan Micra vai Toyota Yaris. Oisko samassa luokassa olevia muita hyviä?
6607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Käy katsomassa ja koeaja. Ota sitten se, josta tykkäät eniten. Autojen ominaisuuksien suhteen kyseessä on makuasiat. Auto valitaan loppujen lopuksi tunteella, vaikka järkiseikoilla sitä koitetaan perustella. Ei kannata muiden mielipiteiden perusteella autoa valita.

Sitten saattaa merkkiuskovaiset ruveta paasaamaan muiden merkkien vioista. Kaikissa autoissa on uutena takuu.

Äänestä

Ensin hoidat sen kuumeen pois, sillä se saattaa tulla todella kalliiksi. Sitten kylmän rauhallista harkintaa. Muista, ei koskaan kuumeisena autokauppaan.

Äänestä

Skoda Fabia puuttui listalta, henk.koht. rankkaan noiden muiden yläpuolelle. Penkki ja kuskin olosuhteet ovat hyvät tällaiselle 187 senttisellekin. Jämäkän oloinen pirssi muutenkin, kojelauta hieman vaatimaton (pelkistetty).

Renault Clioa kannattaa myös testata, lienee luokan hiljaisin auto. Kuskin olosuhteet eivät vain siinä(kään) suosineen isompaa ihmistä.

Sinuna harkitsisin vakavasti myös käytettyä Astraa, Focusta tai Golfia.

Kommentit muista:

206: hyvännäköinen, mutta jotenkin ei sisällä ollessa sytyttänyt. GTI:ssä miehekkäät (kamalat) rengasäänet. Pienimmällä koneella tosi mopo. Raskalaista "laatua"?

Fiesta: vasemmalle jalalla ei pitään tukea/paikkaa: ahdistaa. Muuten varmaan hyvä auto. Mazda 2:ssa muistaakseni sama vika.

Corsaa en ole ajanut tai testannut. Lienee hyvä perusauto.

Micra. Jos ulkonäkö miellyttää (= ei haittaa) niin siitä vain, luultavasti saat luotettavan auton. Itse ajelin paljon ongelmattomia kilometrejä vanhimmalla korimallilla.

Yaris. Ei sovi isoille ihmisille. Melua (liian) paljon. T-Sportissa vielä enemmän. Arvatenkin hyvin vähävikainen, niin kuin muutkin Toyotat.

Jos ostat suoralla kaupalla ts. ilman
vaihtoautoa, muista tingata ~5-7% käteisalennus vaikka kuinka kuumeessa oletkin. Liikkeitä voi myös kilpailuttaa eli pyydä tarjoukset useista paikkaa.

Äänestä

Tietysti eniten myyty pikkuauto Suomessa, Punto.
Tilava, hyvin varusteltu, edullinen.

Äänestä

Fiesta ja Micra on tosta joukosta tuoreita malleja. Eli tarkoittaa sitä, että pysyvät jonkun vuoden samannäköisinä.

Pösöö ja tojoo välttäisin koska niiden malli vaihtuu ihan pian ja auto on heti "vanha" tämähän näkyy ainakin jälleenmyntiarvossa. Tietty myös uusi punto on uusi malli.

Näin minä autoja valikoin

Äänestä

Tosi näppärä ja mukava auto ajaa.
Itselläni ollut nyt lähes vuoden 1.4 koneella ja vaikka kyydissä on ollut neljä aikuista, niin edes maantiellä ei tarvitse pelätä jäävänsä toisten jalkoihin.

Myös jälleenmyyntiarvo näyttää pitävän kutinsa.

Suosittelen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuume kirjoitti:

Iski kuume. Mikä ois näistä automerkeistä paras? Peugeot 206, Ford Fiesta, Opel Corsa, Nissan Micra vai Toyota Yaris. Oisko samassa luokassa olevia muita hyviä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu