Onko kenelläkään tätä ongelmaa: kun koetan kirjoittaa FB-sivulle päivän lauseen, se jonkin ajan päästä korvautuu jollain vanhalla lauseella. Koetin sitäkin, että poistin vanhan lauseen kokonaan, mutta Fb vain kaivaa sen esille ja apnee takaisin, välillä jonkun muun vanhan lauseen.
News-sivulta katoavat yhtäkkiä viikonlopulla lisätyt linkit ja kommentit. Sitten ne välillä taas näkyvät.
Edellisellä viikonlopulla koetin ladata uusia kuvia ja Fb ei itsepintaisesti vain pannut niitä näkyviin. Lopulta ne ilmaantuivat profiilisivulle muka uusina lisäyksinä albumiin, mutta albumisssa niitä ei ollutkaan. Yhtäkkiä kun selailin ja haeskelin, löysin ne aivan toisesta albumista, vaikka profiilisivulla kuvien vierssä näkyi oikean albumin nimi! Viikon varrella asia oli yhtäkkiä korjaantunut ja kuvat olivat, joskin monta samaa, koska olin koettanut ladta niitä monet kerrat, oikeassa albumissa ja sain poistettua liiat kuvat ongelmitta.
Onko näihin ongelmiin syynä se, että Fb ei pysy ajan tasalla ison käyttäjämäätän takia viikonlopulla, vai onko vika koneessani? Ei minkään muun jutun hoitamisessa koneellani ole mitään ongelmia, kaikki toimii, vain Fb temppuílee.
Muuten, tuo kuvasotku alkoi, kun Fb muutti kuvan latausnäyttöä, joskin käytän yhä Simple Uploader -vaihtoehtoa, joka on ollut nopein.
Minulla on käytössä Internet Explorer 7. Ja olen kyllä kohta entinen käyttäjä, ellei ongelma selviä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tyhmästä selaimesta kärsii koko ruumis...
Siis mitä tuokin oli olevinaan, kysyin neuvoa enkä tyhmiä kommentteja. Ja entinen käyttäjä tarkoitti sitä, että lopetan Faecbookin kanssa tappelun, se takkuilee muutenkin likkaa.