Persujen kannatuksen syitä on aivan turha spekuloida

sillä suurin syy on protesti valtapuoluehallintoon. Totuus on myös se, että Soinin tuoma kannatuksen hurja nousu sattui liian aikaisin ja draivia ei millään pysty pitämään, sillä nyt ovat kaikki puolueet valmiit taistoon ja yhteinen vastustaja on äkkiä lottovoiton saanut persupuolue- kannatusnousu. Nyt kaikkien puolueiden on tehtävä uusi strategia, ja sellaisia löytyy varmasti, koska aikaa on.
Persut eivät joka paneeliin voi pistää Soinia, ja muutenkin kilpailuväsymys iskee sekä Soiniin, että kannattajiin, jotka ovat valmiit varmasti yhtä nopeasti unohtamaan persut, kuin olivat valmiit puhelin haastattelussa kannattamaan persupuoluetta-Soinia. Protesti kohdistui siis suurten puolueiden johtoon, joka on herännyt galluppien johdosta ja kova kampanjointi on luvassa suurilla puolueilla.
Soinin voitto tuli siis liian aikaisin, mutta erittäin hyvä asia on siinä, että nyt on taas poliittista kuhinaa ja sen on tuonut persujen gallup-luvut; vaikkakin luvut tulevat tipahtamaan melkein yhtä jyrkästi vaaleissa. Uskon, että vieläkin nousua voi riittää, mutta raja on mielestäni jo melkein saavutettu ja persujen gallup-kannattajat tulevat palaamaan takaisin omaan pesään, paitsi Kepu:n , joka menettää varmasti kannatustaan Kokoomukselle.
Vaalien suurin voittaja tulee olemaan Kokoomus, joka säilyttää selvän ykköspaikan puolueiden joukossa. Persujen voitto on myös iso, mutta ei ole niin suuri, että se riittää hallitukseen. Myös muut pienet puolueet tulevat saamaan yllättävän suuren äänimäärän, historian suurimman, ja suurimmat häviäjät ovat Kepu ja Demarit, vasemmistoliitto, joilta persut ottavat omansa. KD ja RKP ja Vihreät saavat hallitukseen kutsun.
Lähteinä olen käyttänyt eri lehtien poliittisten toimittajien lausuntoja, yliopiston politiikan tutkijoiden lausuntoja, historiaa ja gallup-tilastoja.
7222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

auta persuja, sillä Soinia ei voi äänestää, kuin Soinin omassa vaalipiirissä ja muut ehdokkaat ovat valovuoden päässä Soinista ja se tulee näkymään vaalien tuloksissa. Kiitos kuitenkin todellakin persuille, sillä se tulee lisäämään IPU:n kannatusta vaaleissa, sillä IPU:lla on todella hyviä ehdokkaita ympäri Suomea.

Äänestä
  • se, että persujen hajoita-kannatus saa vanhat puolueet muuttamaan poliittista linjaansa ja vaalikampanjoinnista tulee kansaan menevää. Antti Rantakangas Kepusta ilmoitti jo Kepu-johdon muuttavan politiikkaansa kansan ymmärrettäväksi, siis tulevat käyttämään samoja populistisia muotoja, kuten persutkin.
    Persujen kunto ei kestä, kun ei ole vaihtomiehiä ja Soini on lihava ja heikkokuntoinen.

    Äänestä

  • Lahna maalla kirjoitti:

    se, että persujen hajoita-kannatus saa vanhat puolueet muuttamaan poliittista linjaansa ja vaalikampanjoinnista tulee kansaan menevää. Antti Rantakangas Kepusta ilmoitti jo Kepu-johdon muuttavan politiikkaansa kansan ymmärrettäväksi, siis tulevat käyttämään samoja populistisia muotoja, kuten persutkin.
    Persujen kunto ei kestä, kun ei ole vaihtomiehiä ja Soini on lihava ja heikkokuntoinen.

    Perussuomalaiset - mikä nimi! - Ei mikään puolueen nimi, sanoi Urpo Leppänen aikoinaan.

    Niin. Perus S kerää EU:n vastustajien äänet, ne kelpaavat sille, mutta puolue ei kykene johtopäätöksiin eli edellyttämään unionista irtautumista.

    Äänestä

  • paul.siven kirjoitti:

    uuden poliittisen linjauksen, joka tulee tiputtamaan persujen kannatusluvut takaisin normaalimmiksi,mutta miten käy sitten, kun rikosoikeudenkäynnit koskettavat Kepua, Kokoomusta ja mahdollisesti myös Demareita.
    Elämme poliittisen uuden kauden alkua, josta IPU, ja muut pienet ryhmät varmasti tulevat nauttimaan. Persujen kannatusluvut ja voitonkulku alkoi liian aikaisin ja protestksi puhelimissa annettu gallup-kannatus tulee jakautumaan monien puolueiden kesken.

    Äänestä

  • vispilän kauppa kirjoitti:

    on kerännyt protestimielisiä puhelimen kautta kannattamaan gallupeissa persuja, mutta kun puolueet ovat järjestyneet, niin jää luu persujakajan kouraan. Ei ole ketään sellaista henkilöä, jota tosissaan äänestää, kun Soini on muussa vaalipiirissä ehdokkaana.
    että silleen...

    Äänestä

  • outo lintusaari kirjoitti:

    on kerännyt protestimielisiä puhelimen kautta kannattamaan gallupeissa persuja, mutta kun puolueet ovat järjestyneet, niin jää luu persujakajan kouraan. Ei ole ketään sellaista henkilöä, jota tosissaan äänestää, kun Soini on muussa vaalipiirissä ehdokkaana.
    että silleen...

    Kyllä gallupeissa luvattu 14,3 prosentin kannatusluku tuli Soinillekin yllätyksenä. Vaalikamppailuhan ei vielä ole edes alkanut. Siinä vaiheessa kun vaalikamppailu todella alkaa, punnitaan persujen poliittisia kykyjä. Puoluehan ei varakas ole joten, kuinka ehdokkaat jaksavat jalkautua kansan pariin. Toinen asia on, pystyvätkö ehdokkaat vastaamaan kansalaisten esittämiin kysymyksiin ?

    Persuilla on kyllä hyvät mahdollisuudet johonkin 12 prosentin kannatukseen, jos ns, nukkuvien puolue lähtee äänestämään. Persut ovat tehneet hyvää työtä jos äänestysprosentti vaaleissa saadaan nousemaan.

    Äänestä

  • steel 2 kirjoitti:

    vaalipaneelien alkaminen, sillä tyhjänpäiväiset sutkautukset ja helppoakuinheinänteko-populistinen politiikka ei enään onnistu- Oinonenkin joutuu vastaamaan kysymyksiin muillakin vastauksilla, kuten - hyvillä päätöksillä. Mutta kun kykyä ja taitoa ei riitä peräkammareiden pojuille ja emännille, joten löysät on jo pöksyissä.
    Persujen puheenjohtaja on aloittanut puolueen poliittisen linjanvedon ja sehän tarkoittaa Demareiden ja muiden vasemmistopuolueiden kanssa sellaista, joka on vihaannuttamassa maaseutua. Uskon, että punapersutkin ovat innoissaan kiinteistöveron ulottamisesta metsätalousmaihin, mutta miten käy, kun poloiset eivät pääsekään marjastamaan , kun maanomistajat kieltävät veronalaisilla palstoilla marjastamisen ja sienestämisen. Voi itku, eikö kaikki ollutkaan kaikkien omaisuutta ja vastaushan on, että omistaja maksaa verot ja kieltää samalla marjastamisen.
    Nyt tulee punapersuille takkiin maaseuduilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

valtiotieteiden tutk kirjoitti:

sillä suurin syy on protesti valtapuoluehallintoon. Totuus on myös se, että Soinin tuoma kannatuksen hurja nousu sattui liian aikaisin ja draivia ei millään pysty pitämään, sillä nyt ovat kaikki puolueet valmiit taistoon ja yhteinen vastustaja on äkkiä lottovoiton saanut persupuolue- kannatusnousu. Nyt kaikkien puolueiden on tehtävä uusi strategia, ja sellaisia löytyy varmasti, koska aikaa on.
Persut eivät joka paneeliin voi pistää Soinia, ja muutenkin kilpailuväsymys iskee sekä Soiniin, että kannattajiin, jotka ovat valmiit varmasti yhtä nopeasti unohtamaan persut, kuin olivat valmiit puhelin haastattelussa kannattamaan persupuoluetta-Soinia. Protesti kohdistui siis suurten puolueiden johtoon, joka on herännyt galluppien johdosta ja kova kampanjointi on luvassa suurilla puolueilla.
Soinin voitto tuli siis liian aikaisin, mutta erittäin hyvä asia on siinä, että nyt on taas poliittista kuhinaa ja sen on tuonut persujen gallup-luvut; vaikkakin luvut tulevat tipahtamaan melkein yhtä jyrkästi vaaleissa. Uskon, että vieläkin nousua voi riittää, mutta raja on mielestäni jo melkein saavutettu ja persujen gallup-kannattajat tulevat palaamaan takaisin omaan pesään, paitsi Kepu:n , joka menettää varmasti kannatustaan Kokoomukselle.
Vaalien suurin voittaja tulee olemaan Kokoomus, joka säilyttää selvän ykköspaikan puolueiden joukossa. Persujen voitto on myös iso, mutta ei ole niin suuri, että se riittää hallitukseen. Myös muut pienet puolueet tulevat saamaan yllättävän suuren äänimäärän, historian suurimman, ja suurimmat häviäjät ovat Kepu ja Demarit, vasemmistoliitto, joilta persut ottavat omansa. KD ja RKP ja Vihreät saavat hallitukseen kutsun.
Lähteinä olen käyttänyt eri lehtien poliittisten toimittajien lausuntoja, yliopiston politiikan tutkijoiden lausuntoja, historiaa ja gallup-tilastoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu