Lienee loppuun kaluttu aihe ja selvitys on löytynyt? Voiko joku valistaa satunnnaista palstalla kävijää. Eli kuinka huhtisoppa on painunut unholaan.
Huhtiniemen teloitusten tutkimukset jo historiia
22
7184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Käytännössä asiaa ei ole vielä selvitetty.
Huhtiniemen kaivauksista löytyi tosiaan aikanaan ruumiita, mutta todettiin, että kyse on vanhemmista joko sisällissodan aikaisista tai peräti 1800-luvulta olevia venäläisten ruumiita.
.. mutta tässä muutama "kertomus" aihetta sivuten:
Tapaus Kalle Syvänen, sodan veteraani.
Lappeenranta:
Hän kertoi, joutuneensa "hautausmaalle" vartioon.
Vartiopaikalla oli 7-8 metriä pitkä ja toista metriä leveä hauta, jossa oli kymmeniä ruumiita päällekäin "kasaan ladottuna". Miehet tuotiin sinne korkealaitaisessa kuorma-autossa, jonka lavalla ruumiita olivat valkoisen kalkin peitossa "mikä ilmeisesti nopeutti maatumista".
Autossa oli kuljettajan lisäksi apumies ja luutnantti, jotka heittivät ruumiita nopeaan tahtiin "monttuun".
_______________________
Xenia Buchert komennettiin Rauhan sairaalaan. Hän muistelee kyseisiä tapahtumia seuraavasti:
"Ikäviä tapauksia Rauhassa olivat rintamakarkureiden teloittamiset. Kun niitä meille tuotiin, heidät tunnisti niistä muutamasta reiästä, oliko niitä nyt 4 vai 6. Pojathan pantiin silla lailla riviin, että kukaan ei tiennyt ketä ammuttiin ja kuka ampui. Tästä ei tietenkään ilmoitettu kotiin, kuin että he olivat kentälle jääneitä. Heidät haudattiin jonnekin Rauhasta Imatralle päin, mutta ehkä heidät on jo tuotu sieltä pois. En ole kuullut heistä sen koommin.".
-AET
eikä suoda löytävänsä. Asiaa tietysti auttaa vielä että tiedetään etsittävän väärästä paikasta.
Jos Lappeenrannan lentokentän perustuksia joskus joudutaan uusimaan, siinä hommassa pitääkin sitten olla tarkkana, sen nyt kutakuinkin kaikki paikalliset tietää.
loppuun selvitetty ? Virallisesti ainakin on. Mitä sanoo Arponen ? Entä Ylikangas ?
"Tapaus Kalle Syvänen, sodan veteraani."
Asia on tutkittu. Kalle ei ollut vartiossa Huhtiniemessä, joten hän ei paikkoja tunnistanut Aamulehden toimittajien häntä siellä käyttäessä. Komendantintoimisto sen sijan asetti vartion Lappeenrannan sankarihautausmaalle, koska sen keskellä oli avoin joukkohauta, johon tuotiin KEK:ien tunnistamattomta vainajat. Oli Päämajan käsky haudata ne tänne. Kuuman kesän takia oli ruumiit pakko haudat tilapäisesti ensin Luumäelle ja Rauhaan odottamaan tunnistusta. Siksi ne olivat kalkittu karkottamaan hyönteisiä ja vähentämään hajua. Ne, joita ei kyetty tunnistamaan tuotiin Lappeenrantaan. Arkkupulan takia heidät haudattiin sellaisinaan. Vainajia haudattiin toistasataa.
"Ikäviä tapauksia Rauhassa olivat rintamakarkureiden teloittamiset. Kun niitä meille tuotiin, heidät tunnisti niistä muutamasta reiästä, oliko niitä nyt 4 vai 6. Pojathan pantiin silla lailla riviin, että kukaan ei tiennyt ketä ammuttiin ja kuka ampui. Tästä ei tietenkään ilmoitettu kotiin, kuin että he olivat kentälle jääneitä. Heidät haudattiin jonnekin Rauhasta Imatralle päin, mutta ehkä heidät on jo tuotu sieltä pois. En ole kuullut heistä sen koommin.".
Nämä olivat siis IV AK:n kenttöoikeuksien määräämiä teloituksia.Niitä ei toimeenpantu Rauhassa, vaan kenttäoikeuksien lähettyvillä. Ruumiit käskettiin haudata Rauhaan varsinaisen hautausmaan ulkopuolelle. Niistä on hautauskartta entisessä sota-arkistossa. Kenttäpiispan luvalla omaiset saivat sodan päätyttyä siirtää myös teloitettujen ruumiit kotihautausmaahan, ei kuitenkaan sankarihautaan.
jo -44. Se ei tarkoita sitä että se olisi oikeasti loppuunselvitetty.
isän saunamökin taa haudatut. Suomalaisia haetaan tutkimaan kosovoonkin asiantuntioina, mutta kotomaassa asiantuntemus katoaa vainajien iän määrittelyssä.
Samoin oli ennen tuomioissa, kun ne löytyi duunareille helposti, mutta isäntien kohdalla oli laissa puutteita
kuten pilkku.
ihannemaassa, tekaistuilla syytteillä ? Olisi varmaan aurinkoista olla joukossa, jossakin arkistossa nimilappu pölyn sekaan hautautuneena-