Miksi heitä ei voisi siunata?

40333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

että yksi Haavisto saataisiin takaisin kirkon jäseneksi.

Haavisto katukoot pahoja tekojaan ja silloin hän saa syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sitten hän voi aloittaa uuden elämän puhtaalta pöydältä.

Äänestä
  • kertoa myös oman nimesi, kun olet valmis nimeltä mainiten luettelemaan syntisiä ihmisiä. Tässä tapauksessa vielä erittäin ansioituneen kansalaisen, joka on tehnyt hyvin paljon yhteisten asioittemme hoitamiseksi, myös kansainvälisisissä hankkeissa. Ei kai oman nimen ilmoittaminen tässä tapauksessa ole mikään häpeä, sinähän olet niin synnitön ja hyvä ihminen muutenkin. Et kai halua tuottaa häpeää itsellesi? Rohkeutta sinulle.

    Äänestä

  • ystävällisesti kerto kirjoitti:

    kertoa myös oman nimesi, kun olet valmis nimeltä mainiten luettelemaan syntisiä ihmisiä. Tässä tapauksessa vielä erittäin ansioituneen kansalaisen, joka on tehnyt hyvin paljon yhteisten asioittemme hoitamiseksi, myös kansainvälisisissä hankkeissa. Ei kai oman nimen ilmoittaminen tässä tapauksessa ole mikään häpeä, sinähän olet niin synnitön ja hyvä ihminen muutenkin. Et kai halua tuottaa häpeää itsellesi? Rohkeutta sinulle.

    eihän tällaisilla "uskovaisilla" ole mitään rohkeutta. Nimimerkin takaa kyllä uskalletaan loukata nimeltä mainittuja ihmisiä, mutta omaa nimeä ei uskalleta kertoa. Onko tämä luterilaisen uskonnon opin mukaista?

    Äänestä

  • ystävällisesti kerto kirjoitti:

    kertoa myös oman nimesi, kun olet valmis nimeltä mainiten luettelemaan syntisiä ihmisiä. Tässä tapauksessa vielä erittäin ansioituneen kansalaisen, joka on tehnyt hyvin paljon yhteisten asioittemme hoitamiseksi, myös kansainvälisisissä hankkeissa. Ei kai oman nimen ilmoittaminen tässä tapauksessa ole mikään häpeä, sinähän olet niin synnitön ja hyvä ihminen muutenkin. Et kai halua tuottaa häpeää itsellesi? Rohkeutta sinulle.

    Onko Raamatussa synniksi lueteltu sen luvallisempi sille, joka on jotenkin muuten yhteiskunnallisesti arvostettu?

    Äänestä

  • onhan se kirkko luopunut Jumalan ja Jeesuksen Sanasta omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappamalla noitarovioilla!!!
    tottakai se kirkko perkeleen perisynnin levittäjänä homoja ottaa hoiviinsa kun Jumala ei sitä salli!

    Jumala loi ihmiset omaksi kuvakseen!
    kirkkon herra epäjumala on kai homo!!!

    1. Moos. 1:26

    Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat".

    1. Moos. 1:26

    >>>>Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, KALTAISEKSEMME; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat".

    1. Moos. 1:27

    Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

    1. Moos. 1:28

    Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet".

    Onko Jumala homo?

    tai

    Eikö homot ole ihmisiä?

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Onko Raamatussa synniksi lueteltu sen luvallisempi sille, joka on jotenkin muuten yhteiskunnallisesti arvostettu?

    yksikään niistä, joita minä arvostan, ei ole kirkon jäsen
    tyhmälle sopii erinomaisesti se syntisen osa

    eihän ne ihmiset, jotka ovat kirkon ulkopuolella, voi "syntiä" tehdä, koska kaikki perisyntiset ja syntiä tehneet ja tekevät ovat luterilaisen kirkon jäseniä.

    Äänestä

  • pulmunen.. kirjoitti:

    eihän ne ihmiset, jotka ovat kirkon ulkopuolella, voi "syntiä" tehdä, koska kaikki perisyntiset ja syntiä tehneet ja tekevät ovat luterilaisen kirkon jäseniä.

    Eikö se kerran tule koeteltavaksi, että olitko syntinen. En minä kielläkkään sitä, etten olisi syntinen. Tarvisenkin lunastuksen. Se taitaakin olla teille vieras juttu, kun se edellyttää uskoa. Nyt lihasi vallassa tietysti pieksät suutasi, mutta kyllä se pieksäminen kerran loppuu ja miten sitten on suusi asento?

    Äänestä

  • Pekka presidentiksi kirjoitti:

    yksikään niistä, joita minä arvostan, ei ole kirkon jäsen
    tyhmälle sopii erinomaisesti se syntisen osa

    Kiitos kun tiedät, että olen tyhmä. Se taitaa olla Sinun viisautesi huippu.

    Äänestä

Kielletty Raamatussa:

1. Tim. 5:22

"Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana. "

1. Kor. 5:11

"Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. "

2. Joh. 1:11

"sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa."

mutta katuvaa syntistä, joka tunnustaa syntinsä voi siunata.

Sananl. 28:13

"Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon. "

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9420727

Äänestä
  • eipä taida löytyä luterilaisesta kirkosta ketään, jota voisi siunata, siksipä papit nykyään siunaavat koiria, kauppakeskuksia, koteja ja kesämökkejä .... ne ovat synnittömiä

    1.Tim.5:9 Leskien luetteloon kelpaa vain sellainen, joka on kuusikymmentä vuotta täyttänyt ja joka on ollut vain yhden miehen vaimo.
    11 Nuorempia leskiä älä ota mukaan. Kun intohimot heräävät, he vieraantuvat Kristuksesta ja tahtovat mennä naimisiin.
    12 He joutuvat tuomion alaisiksi, koska ovat rikkoneet ensimmäisen uskollisuudenlupauksensa
    16 Jos jollakin uskovaisella naisella on leskiä, niin pitäköön niistä huolen, älköönkä seurakuntaa rasitettako, että se voisi pitää huolta oikeista leskistä.

    Äänestä

  • leski 30 v kirjoitti:

    eipä taida löytyä luterilaisesta kirkosta ketään, jota voisi siunata, siksipä papit nykyään siunaavat koiria, kauppakeskuksia, koteja ja kesämökkejä .... ne ovat synnittömiä

    1.Tim.5:9 Leskien luetteloon kelpaa vain sellainen, joka on kuusikymmentä vuotta täyttänyt ja joka on ollut vain yhden miehen vaimo.
    11 Nuorempia leskiä älä ota mukaan. Kun intohimot heräävät, he vieraantuvat Kristuksesta ja tahtovat mennä naimisiin.
    12 He joutuvat tuomion alaisiksi, koska ovat rikkoneet ensimmäisen uskollisuudenlupauksensa
    16 Jos jollakin uskovaisella naisella on leskiä, niin pitäköön niistä huolen, älköönkä seurakuntaa rasitettako, että se voisi pitää huolta oikeista leskistä.

    Niin on outoa, miksi homojen pitäisi saada papit heitä siunaamaan? Homous on syntiä ja synnilliseen suhteeseen ei voi antaa mitään rukousta, sillä synnistä pitää aina tehdä parannus. Ihmisen rukouksella ei ole mitään merkitystä, kun lähtökohta on se, että Jumalan sanan mukaan ihmiset ovat elämässä synnissä mikä vie automaattisesti helvettiin. (1.Kor.6:9-10)

    Juud. 1:7

    "samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta. "

    Papin tehtävä olisi kehottaa parannukseen, ei rukoilla mitään. Jos pappi menee rukoilemaan hän joutuu osalliseksi siihen syntiin. Vain katuvan syntisen puolesta voidaan rukoilla, mutta siitä ei ole kyse vaan homo synnin tietoisessa jatkamisesta yhteistuumin.

    2. Joh. 1:11

    "sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa. "

    1. Tim. 5:22

    "Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana. "

    Matt. 11:20

    "Sitten hän rupesi nuhtelemaan niitä kaupunkeja, joissa useimmat hänen voimalliset tekonsa olivat tapahtuneet, siitä, etteivät ne olleet tehneet parannusta:"

    Syntisistä ei ole puute, mutta katuvista syntisistä kylläkin, ja vain sellainen voi saada armon ja uuden
    elämän. 2.Kor. 5:17- 6:2, Room. 10:9-13, Joh. 1:12-13, 3:1-22

    Äänestä

  • suoraselkä kirjoitti:

    http://www.youtube.com/watch?v=A20l6HFL0Qs&feature=related

    Äänestä

No jo on sitten söpö pari. pusi pusi!

Äänestä

Koska se ei ole meidän päätettävissä. Jumala on se joka siunaa ja Hän on Sanassaan ilmoittanut ettei siunaa tälläisia parisuhteita, kuin ei myöskään esim. heterojen avoliittoja. Kirkko ei saa väheksyä Jumalan Sanaa, luopua siitä ja opettaa väärin. Raamatun Sana ei muutu ihmisten päätöksillä, vaan Jumala tuomitsee entiseen tapaan. Kirkko on pian ihan muuta kuin kristillinen kirkko. Niiden, jotka haluavat muuttaa kirkon oppia pitäisi luoda omat uskontonsa muualle, eikä varastaa ja pilata kristittyjen kirkkoa.

Äänestä
  • tutustu kirkkosi historiaan, niin voit suu auki ihmetellä, kuinka paljon se "jumala" on joutunut antamaan periksi asioissa, joita kirkko on vastustanut ja sitten hyväksynyt

    Äänestä

  • tietävä... kirjoitti:

    tutustu kirkkosi historiaan, niin voit suu auki ihmetellä, kuinka paljon se "jumala" on joutunut antamaan periksi asioissa, joita kirkko on vastustanut ja sitten hyväksynyt

    Jos homous päästetään kirkon viralliseksi opiksi, sen jälkeen kirkko muuttuu Jumalan viholliseksi täysin ja demonien temmellyskentäksi.

    Piispat eivät edes tunne häpeää, no pian alkaa kirkon lopullinen pilkkaaminen, mutta tekeekö sen homot tai Jumala. Homot tulee joka tapauksessa saastuttamaan kirkossa kaiken pyhän, jos ne päästetään sinne/ tai niitä ei heitetä ulos.

    Suomen piispoilta puuttuu Jumalan pelko...

    Jaak. 4:4

    "Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen."

    Äänestä

  • sanassaan yhtään mitään homoparien siumaamisesta . se on ihan katolisen kirkon keksintöä kuten niin moni muukin hulluus , vaikka eronneiden naimakielto ta ehkäisykielto .

    Sen sijaan Jeesus oli kaikkien sorrettujen ystävä ja puolusti heitä fariseuksia vastaan. Varmaan kaikki homoseksuaalit hänen aikanaan oli kivitetty tai kuolemanuhan alla , jotta olisivat uskaltaneet häneltä pyytää apua . Mutta Jeesus käski rakastaa kaikkia lähimmäisiä ketään erottelematta .

    Hyvä että koko homokeskustelu pian on turhaa , kun pareja pian aletaan siunata kirkossa . Mielelläni toivotan onnea kaikille toisiaan rakastaville pareille , tässä maailmassa ei ole liian paljon rakkautta .

    Homopelkääjille pitäisi rakkauden nimessä järjestää mielenterveyspalveluja , jotta he voisivat parantua sairaasta kaunastaan lähimmäisiään kohtaan.

    Äänestä

  • suoraselkä kirjoitti:

    Jos homous päästetään kirkon viralliseksi opiksi, sen jälkeen kirkko muuttuu Jumalan viholliseksi täysin ja demonien temmellyskentäksi.

    Piispat eivät edes tunne häpeää, no pian alkaa kirkon lopullinen pilkkaaminen, mutta tekeekö sen homot tai Jumala. Homot tulee joka tapauksessa saastuttamaan kirkossa kaiken pyhän, jos ne päästetään sinne/ tai niitä ei heitetä ulos.

    Suomen piispoilta puuttuu Jumalan pelko...

    Jaak. 4:4

    "Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen."

    entäs sitten avoliitot, eronneet ja muuten vaan huoraavat

    Äänestä

  • häirikköuskis kirjoitti:

    sanassaan yhtään mitään homoparien siumaamisesta . se on ihan katolisen kirkon keksintöä kuten niin moni muukin hulluus , vaikka eronneiden naimakielto ta ehkäisykielto .

    Sen sijaan Jeesus oli kaikkien sorrettujen ystävä ja puolusti heitä fariseuksia vastaan. Varmaan kaikki homoseksuaalit hänen aikanaan oli kivitetty tai kuolemanuhan alla , jotta olisivat uskaltaneet häneltä pyytää apua . Mutta Jeesus käski rakastaa kaikkia lähimmäisiä ketään erottelematta .

    Hyvä että koko homokeskustelu pian on turhaa , kun pareja pian aletaan siunata kirkossa . Mielelläni toivotan onnea kaikille toisiaan rakastaville pareille , tässä maailmassa ei ole liian paljon rakkautta .

    Homopelkääjille pitäisi rakkauden nimessä järjestää mielenterveyspalveluja , jotta he voisivat parantua sairaasta kaunastaan lähimmäisiään kohtaan.

    "Jumala ei ole ilmoittanut sanassaan yhtään mitään homoparien siumaamisesta . se on ihan katolisen kirkon keksintöä kuten niin moni muukin hulluus , vaikka eronneiden naimakielto ta ehkäisykielto .

    Sen sijaan Jeesus oli kaikkien sorrettujen ystävä ja puolusti heitä fariseuksia vastaan. Varmaan kaikki homoseksuaalit hänen aikanaan oli kivitetty tai kuolemanuhan alla , jotta olisivat uskaltaneet häneltä pyytää apua . Mutta Jeesus käski rakastaa kaikkia lähimmäisiä ketään erottelematta ."

    - kyllä käski rakastamaan, mutta sanoi syntiselle (huora) naisellekin, " en minäkään sinua tuomitse, mene, äläkä enää syntiä tee.

    Homouden harjoitus on syynnillstä, luonnotonta. Sellaisessa parisuhteessahan ei voi ola esim luonnollista sulupuolisuhdetta, yhteyttä. Ei miehen elin ole tarkoitettu ulostusreikään, tajuaahan tuon jo sokea reetakin.

    "Hyvä että koko homokeskustelu pian on turhaa , kun pareja pian aletaan siunata kirkossa . Mielelläni toivotan onnea kaikille toisiaan rakastaville pareille , tässä maailmassa ei ole liian paljon rakkautta ."

    -rakkauden alle ei syntiä ja irstautta saa laittaa. Sehän on todellista rakkautta toista kohtaan, että ohjaa oikealle tielle synnin harjoittamisesta. Parannuksen tekoon, eli hylkäämään synnin.

    "Homopelkääjille pitäisi rakkauden nimessä järjestää mielenterveyspalveluja , jotta he voisivat parantua sairaasta kaunastaan lähimmäisiään kohtaan. "

    - ei homoutta pelätä, eikä homouden vastustajat ole sairaita, eikä kaunaisia. He ohjaavat ihmistä terveeseen elämään.

    Homoja ei vastusteta, vaan homouden harjoittamista. Eihän varkaitakaan vastusteta, vaan varkauden harjoittamista. Molemmista voi tehdä parannuksen.

    Äänestä

  • jäykkäselkä kirjoitti:

    ettei ala huimata , kun sieltä korkeuksistasi ohjailet meitä maan matosia oikealle tiellesi!

    Äänestä

  • EROTKAA KAIKKI kirjoitti:

    entäs sitten avoliitot, eronneet ja muuten vaan huoraavat

    "entäs sitten avoliitot, eronneet ja muuten vaan huoraavat"

    Sellaistenkin syntien suvaitsemisen on loputtava kerta kaikkiaan.

    Äänestä

  • häirikköuskis kirjoitti:

    ettei ala huimata , kun sieltä korkeuksistasi ohjailet meitä maan matosia oikealle tiellesi!

    Muistakaa Vanhan Testamentin profeettoja, jotka varoittivat synteihin vajonneita israelilaisia siitä, mihin jumalaton meno johtaa. JUMALAN VIHA VOI KOHDATA MYÖSKIN SUOMALAISIA, mikäli nykyisen suuntauksen annetaan jatkua kirkossa ja yhteiskunnassa. Muistakaa Sodoma ja Gomorra, Jerusalemin hävitys, Assyria ja Babylonia, Gog ja Maagog.

    Äänestä

  • Voisiko piispa Riekkunen tulla heitä siunaamahan niin että koko "kirkkokansa" näkisi ja senjälkeen väki jonossa eroasi kirkosta.

    Äänestä

  • ateisteille kirjoitti:

    Voisiko piispa Riekkunen tulla heitä siunaamahan niin että koko "kirkkokansa" näkisi ja senjälkeen väki jonossa eroasi kirkosta.

    tuskin tulevat siunattaviksi , mutta uskon Riekkisen lämpimänä ihmisenä myös heidän puolestaan rukoilevan . Iso osa ateisteista on todella hienoja , toisin ajattelevien ihmistenkin oikeuksia puolustavia kansalaisia . Silti elämänkatsomuksessaan jämptejä , ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Heillä, kuten muillakin jotka tavallaan siunaavat homoseksuaalisuuden harjoittamista, HEILLÄ on syytä hävetä. Hävetä sen takia miten he ovat päästäneet synnin luikertelemaan kirkkoon, kuin käärmeen paratiisiin.

    Äänestä

  • on syytä hävetä kirjoitti:

    Heillä, kuten muillakin jotka tavallaan siunaavat homoseksuaalisuuden harjoittamista, HEILLÄ on syytä hävetä. Hävetä sen takia miten he ovat päästäneet synnin luikertelemaan kirkkoon, kuin käärmeen paratiisiin.

    Kirkon ovi on oltava lavea, joten kynnys matalla, kamana korkealla ja pielet leveällä. Mutta jos ovesta sattuu sisään julkisyntinen ja tai sitten salasyntinen, niin joka tapauksessa lain saarnan on kuultava saarnastuolilta ja alttarilta. Jos niin ei tapahdu, niin perkele on kirkon herra. Kysynkin, että mihin ovat hävinneet kirkosta ne paimenet, jotka saarnaisivat parannusta. Lain saarna tähtää oikeaan parannussaarnaan ja sitten asettaa Kristuksen syntinsä tuntevan lohdutukseksi ja parannuksen voimaksi. SUURI OSA KIRKON PAIMENISTA ON TULLUT VALANSA RIKKONEITA VALAPATTOJA. Käärmeen kaltaisia luikertelijoita on koko liberaaliteolokien kaarti ja mitä pahinta, että se on sitä piispoista alkaen. Suomen luterilainen kirkko teki ratlaosevan lankeemuksen Jumalan sana ilmoituksesta 6.11.1986, kun se hyväksyi naispappeuden. Nyt se meno jatkuu yhä syvenevänä lankeemuksena. Hetken kuluttua homoseksuaalisuus on kirkon ylin jumalanpalvelus.

    Millaista on liikkuminen yhtenä lihana ... mahtuuko kaikista ovista?

    Mielenkiintoista miten tulee tuo numerologia esiin tuossakin pvm:ssä 6.11...! Kuutonen han on ihmisen luku ja tuo 11 on jo monessa kohtaa osoittanut saatanallisuutensa, kun siihen ei kai juuri missään kohtaa voi yhdistää mitään Jumalan tahdon tapahtumista...

    (Mutta mullapa sattuikin tulemaan tässä kohtaa summaksi 12...!) ;D

    "Hetken kuluttua homoseksuaalisuus on kirkon ylin jumalanpalvelus."

    Monet langenneet papit ja papittaret tuntuvat jo pitävän sodomiitteja ja lesbolaisia jonkinlaisina pyhimyksinä, ikään kuin muka synnissä eläminen jotenkin korottaisi muita ylemmäksi nämä onnettomat.

    Äänestä

  • Nro.-logi kirjoitti:

    Mielenkiintoista miten tulee tuo numerologia esiin tuossakin pvm:ssä 6.11...! Kuutonen han on ihmisen luku ja tuo 11 on jo monessa kohtaa osoittanut saatanallisuutensa, kun siihen ei kai juuri missään kohtaa voi yhdistää mitään Jumalan tahdon tapahtumista...

    (Mutta mullapa sattuikin tulemaan tässä kohtaa summaksi 12...!) ;D

    Voisitko valistaa minua. Siis miten tulee 12 ja mitä on tuo "ree".

    Äänestä

Missäs kaapissa minä olen ollut, kun en tuota tiennyt. Mutta nyt ne palaset alkoi loksahtaa paikoille. Viherpiipertäjät ovat kaiken takana. Niin kuin maan puolustusta haittavien tuulimyllyjen takana. Valinta 2011 eduskunnan vaalien ehdokaat minulla vahvistuu koko ajan. Enää puuttuu vain ehdokkaiden numerot, josta voisi valita. Tyrkyttämisestä tulee minulle ehdoton kieltämys, niin kuin näinä kahtena viikkona. Ovat olleet salakalavia nämä viherpiipertäjät.

Äänestä
  • Tuntuu siltä kuin kaikki vihreät olisivat homoja tai feministejä. Siis entisiä kokoomuslaisia ja kommunisteja.Nythän kokoomus on jo poistanut kodin uskonnon ja isänmaan vaaliteemoistaan.
    Sekopäiset ryhmäseksiin seuraavaksi.

    Äänestä

  • kyl kai rovasti rieukkuinen siunaa noi parit,mie eroon kirkost hyvin pian

    Äänestä

  • huiskis v kirjoitti:

    kyl kai rovasti rieukkuinen siunaa noi parit,mie eroon kirkost hyvin pian

    et kuitenkaan uskalla erota ... menetät ennakkoonmaksamasi taivasosuuden

    Äänestä

  • hiilihanko` kirjoitti:

    et kuitenkaan uskalla erota ... menetät ennakkoonmaksamasi taivasosuuden

    Eihän kirkko taivaaseen pelasta,vaan Jeesus Kristus syntisten Vapahtaja, jos uskot Häneen henkilökohtaisesti. Kirkko rakennuksena on vain sanankuuloa varten. Mutta nyt sana on papeilta kadoksissa. Suurin osa saarnaa pelkkää ihmissanaa ilman Pyhän Hengen voimaa.

    Äänestä

-Vastausta löytyypi vaikkapa tuolta:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9437081

-Taivaaseen ei pääse synnin harjoittajat, vaikka olisivat muuten kuinka tahansa fiksuja immeisiä näissä maallisissa systeemeissä. Olkoon vaikka.... niin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

** kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010102612583972_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu