ns. Tiitisen listan sisällön? Luultavasti listalta löytyy niin nykyisiä kuin entisiäkin SDP:n keulakuvia nykyisestä presidentistä aina entiseen pääministeriin.
Wikileaksin perustaja pitää Suomea todella kiinnostavana maana koska täällä on varsin pitkälle kehitetty saalaamisen historia.
Odotellaan mielenkiinnolla mitä Wikileaks onnistuu suomalaisesta salailusta paljastamaan.
Wikileaksin perustaja pitää Suomea todella kiinnostavana maana koska täällä on varsin pitkälle kehitetty saalaamisen historia.
Odotellaan mielenkiinnolla mitä Wikileaks onnistuu suomalaisesta salailusta paljastamaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luulen että tuon listan julkistaminen vetäisi synkän varjon demarien puuhastelujen päälle. Voi olla listalla olevia aika korkeissakin paikoissa.
Sanokaa ihan oikeasti, että mikä on se peruste, että Supo on salannut tämän listan? Mitä järkeviä muita perusteita voi olla kuin listalla olevien nimekkäiden henkilöiden suojelu.
Odotelleen toki, toki suurella mielenkiinnolla. Minustakin tuntuu, että suurin syy listan pimittämiseen on siinä, että se yksinkertaisesti sisältää liian "kuumaa kamaa" - hot spotteja, joiden nimien julkisraminen voisi sekoittaa normaalin elämänmenon ja aiheuttaa hyvin suurta ärtymystä yhteiskunnssa. Mutta, katsotaan mitä Wikileaks saa aikaan. Tuleeko Totuus sittenkin esille ?
ovat kertoneet, että lista voitaisiin julkaista. Supo ei halua, koska se tahtoo pitää luottamukselliset yhteydet lännen salaisiin poliiseihin.