Jumala on myös kiivas Jumala ja hän rankaisee harhaoppisia. Jos jarlau tunnustaa adventismin harhaopiksi niin Herra antaa anteeksi Jarlaun eksytyksen jos hän tekee parannuksen (adventismin kehuminen kaikkialla ja sen mainonta kotisivuilta poistettava).
Jumala rankaisi myös väärää profeettaa Ellen Whiteä (ei ole kristittyjen profeetta) että Herran sallimuksesta häneltä kuoli kaksi lasta.
Jumala rankaisi myös väärää profeettaa Ellen Whiteä (ei ole kristittyjen profeetta) että Herran sallimuksesta häneltä kuoli kaksi lasta.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Missä vika kun "raamatunopettaja" on kolmesti kastettu.
Kastettu adventtikirkossa ja kastelupaukset taitavat olla vieläkin voimassa?
Minä olen luopunut vastuista ja viroista 1.6.2006.
Enkö ole vielä tarpeeksi monta kertaa asiasta täällä maininnut ?
Ihmiset tekevät muualla joka paikassa kuin minäkin, kantavat vastuunsa 100% ja eroavat, oli kyseessä työ, luottamustehtävät tai/ja politiikan vastaavat tehtävät.
Ei tuo tuon kummempaa.
Kasteet taas perustuvat seurakunnan vaihtoihin- ja uudelleen mukaan tuloon.
Ei noihin missään kenenkään kohdalla ja kenelläkään mitään muuta selityistä olla voi.
En ota uusia kasteita enää.
"Yksi usko ja yksi kaste" ei ole kysymyksessä kappalemäärästä vaan laadusta.
Paavalin aikana oli satoja erilaisia "pesoja" pesuja ja Paavali luonnollisesti tarkoitti "yhdellä kasteella" uskonratkaisua ja uskoontuloa Herrassa- ei jokapäiviä satojen pesujen "kasteita."
"Yksi usko" siis tarkoittaa uskoa Herraan- ei johonkin epäjumalaan. ja "yksi kaste" samaa asiaa.
Ei kappalemäärää sinänsä. Kappalemäärä tarkoittaa tässä yhteydessä kasteen laatua ei lukumäärää.
Seurakuntien vaihdon yhteydessä ei kasteita yleensä tarvitse uusia- jos joku haluaa varmistaa kun/jos epäilee ettei sylivauvana saatu pirskottelu piisaa- voi ottaa uskonratkaisussa upotuskasteen joka oli vallitseva tapa Jeesuksen aikana kun oli kyse tuosta "yhdestä kasteesta."
Jos ihminen luopuu välillä uskosta ja tulee uudelleen mukaan ei kastetta tarvitse uusia.
Sen voi tehdä jos niin tahtoo ja haluaa eli tuo 1 kpl kasteita ei tässä yhteydessä tarkoita ehdotonta lukumäärää 1 kpl yksikössä.
Minä en neljättä kastetta ota- ole huoleti- uskonratkaisut ovat joka-aamuisia uskovalla- ja jos pois lankeaa on hyvä tietää ettei kastetta uusia tarvitse- mutta jos sen hauaa tehdä- sen voi tehdä vaikka 10 kertaa- eikä tuokaan määrä loputon ole- kaste edellyttää kyllä tosin sitten aina vilpitöntä uskonratkaisua- ja asia on omantunnoon asia Herran edessä kasteella.
Olen valehdellut kasteelle mennessäni "kastekysymyksiin" että uskon ja ymmärrän "kolminaisuusopin"
Mietin sitä vuosikaudet ja pääsin ratkaisuun että se voi olla ihmiselle ymmärrettävä, asiaahan ei ole kukaanymmärtänyt kuulemma ainakaan tuon isä Augustinuksen (muistaakseni) jälkeen kun hän ei sitä itsekään ymmärtänyt- mutta on sen opin tekijä ja luoja.
Päätelmäni asiasta löytyy kotisivuiltani.
Haluatko että menen vielä kasteelle - vai miksi kyselet.
Olet ilmeisesti sama henkiilö kysymässä asiaa jo vuosikaudet.
Riittäiskö vastaukseni nyt ? En muuten ota pilkantekoon kantaa ja ole niin tyhmä etten sellaista huomaa.
yst terv
jari
Jumalan nuhtelua ja kuritusta ihminen voi vain kiittää, se on ihmisen parhaaksi.
Laittaa hissunkissun fundeeraamaan.
Unohdin mainita että "kastelupauksia" ei varsinaisesti ole olemassa.
Muutamatkysymykset ovat esitetty sen vuoksi että ihminen ymmärtäisi mistä kyse- eli hissunkissun miettisi niitä kysymyksiä- että niiren kans joutuu tekemisiin kuitenkin ennenpitkää että jotakin käsitystä ko kyysmyksistä pitäisi olla.
En muista tuota listaa- mutta "kastelupaukset" ovat väärä sana, ja niitä ei mielestäni saisi olla niin paljon eikä esteenä jos haluaa Jeesukseen liittyä.
Tarkoituksena ei toki ole niillä estää kastetta jos joku ei kaikkea ymmärrä-
Noissa asioissa käytetään aina yksilökohtaista harkintaa joka tapauksessa.
Siiten nuo kotisivuni;
- Viimeistelen sillä noin 200 kirjoitustani hissunkissun lähivuosina- ja 50 jäi päivittämättä -ne myös lähestyn lukijan silmin helpommin luettavaan muotoon.
Jokunen virhekin lipsahtanut tietysti on, mm. raamatunpaikat korostan tärkeimmät- ja tuossa kolminaisuutta koskevassa kirjoituksessa on selvä virhe;
- Siellä oli joku Gadhead ja Godhead sana minulla kirjoitettu väärin yhdellä kirjaimella- en muista tuliko siitä nyt kissaa tarkoittava sana- mutta tarkoittaa Jumallaisuuden persoonallisuuksien 3-yhteyttä kuitenkin sanala jota käytettiin 1800 luvulla.
yst terv
jari
Niinkuin uudestisyntyäkin voi vain kertakaikkisesti.
Ef. 4:5
Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
Yhdenlainen kaste.
Sillä ole mitään merkitystä jos kaste uusitaan vaikka kerran päivässä, kun se vain tulee oikeaan nimeen, että ei kasteta välillä saatanalle ja sitten taas Jumalalle.
Ja jos ihminen ajattelee, että minut vaikkapa pakoitettiin kasteelle, vaikka en ollut valmis silloin aiemmin, niin hänellä on täysi oikeus ottaa se kasteasia uusiksi.
Niin yhden kasteen tuossa merkityksessä ettei mene ottamaan mitään pesopirskotuksia joita oli Paavalin aikana satoja erilaisia.
Kyse on siis yhdestä Herrasta, yhdestä uskosta eli kristinuskosta- ja yhdestä oikeanlaatuisesta kasteesta siinä suhteessa joka tarkoittaa uskoontuloa, syntien katumusta ja elämänmuutosta Herrassa.
Jos joku lankeaa uskosta ja tulee uudelleen uskoon, ei Paavali tarkoita kasteen suhteen ehdotonta kappalemäärää, kyllä samanlaisen kasteen uusia voi jos se tuntuu hyvältä.
"Peso" tarkoitta "kylpemistä ja pesemistä" Siis ihmiset kylpivät ja pesivät Paavalin aikana erilaisista syistä ja erilaisista asioista johtuen, siis muustakin syystä kuin että olivat likaisia.
Siksi Paavali halusi kertoa että ns. "uskovaisten kasteessa" on kysymys vainyhdestä asiasta- ei monimutkaisista pesoista, kylpemisistä ja pesemisistä joita suoritettiin erilaisista syistä.
yst terv
jari
"yhdestä oikeanlaatuisesta kasteesta"
Tämän "oikeanlaatuisen" vuoksi on yhä hieman riitaa kristikunnassa. On lukuisia ainoita oikeita yksiä kasteita.
Kysyin kerran erääseen seurakuntaan kuuluessani pastoriltani: onko kaste Jumalan teko vaiko ihmisen teko - ensimmäinen askel Jumalaa kohti. Pastorini totesi: pastorilla on oikeus vaieta. Niinpä niin.
eikös muilta ole lapsia kuollut kuin E.Whitelta. kyllä minun kaksi siskoani kuoli ja olivat molemmat kastettu Luterilaisessa kirkossa ja vanhemmat myöskin kuului kuolemaansa asti samaan kirkoon. Ei pidä tyhmyyksiä laukoa suustaan josta ei tiedä kuin kuulolta, mitä parjaajat tänne kirjoittelevat.
Väitätkö että Jumala ei rankaisisi vääriä profeettoja?
Kirjoituksesi todistaa sen tosiasian puolesta, että on koittanut EGWn profetioissa mainittu aika jolloin "Kaikesta pahasta aletaan uskoa hyvää ja se lopulta johtaa siihen, että kaikesta hyvästä aletaan uskoa pahaa"
EGW kirjoituksiin yleensä joko ihastutaan tai vihastutaan. Vihastumisen yleisin syy on siinä, kun ne paljastavat sen Raamatun totuuden ettei ihminen voi pelastua syntiensä kanssa ja ettei EGW:n kirjoituksista saa tukea synnin jatkamiselle armossa, Eli ne eivät hyväksy "Halpaa armoa". Ne ovat halpaa armoa rakastaville sietämätöntä puhetta ja siksi niihin vihastutaan. Sellainen ihminen joka vastaavasti todella rakastaa Jeesusta iloitsee niistä ja hänen sydämessään ilolla yhtyy Jumalan lakiin.
Totuus aina loukkaa ihmistä koska jokainen ihminen aina ajattelee olevansa oikeassa.
Kun joskus kymmenisen vuotta tutkin raamattua ahkerasti kesti kauan kun vaikeimmat asiat loksahtivat kohdalleen.
Mm. "kolminaisuusoppia" pohdin vuosikaudet ennen kuin sain sen itselleni käsitettävään muotoon.
Kesti 8 vuotta ennenkuin viimeinenkin pala loksahti kohdalleen. Olin iloinen ja helpottunut kästtäessäni "kaiken" ja etten ollut kenellekään "joo-mies" vaan sisäsitin ja ymmärsin itse asiat. Niin se pitää aina ollakin.
Ei ole hyötyä jos ei itse hiffaa. Kukaan ei kenenkään puolesta pelastukaan.
Raamatun tutkiminen edellyttää että on nöyryyttä myöntää olevansa väärässä.
Täällä ollaan pilkkatarkoituksessa paljolti henkilökohtaisuuksisin.
En minäkään niin tyhmä ole etten tuota nääe aina- mutta sellainenkin kuuluu "asiaan".
Muistan kun itse räksytin joskus.
yst terv
jari
Rooman Keisari ei tunnustanut muuta, kuin aurinko Jumalan Pyhityksen ja hän keisari
oli aurinko jumalan edustaja maan päällä, Joten kysyn sitä, että vieläkö meille kuuluu Keisarin
käskyn palvonta jumalan käskyn sijaan?
Hei
Kyllä Jumalan Pyhä Henki on se joka ihmisen nuhtelee, kasvattaa, kurittaa, tuomaroi, yms, ei toinen ihminen koskaan.
Kristitty voi vain rakastaa lähimmäisiään ja Jumalaa ja kertoa mitä on kirjoitettu. Mitään muuta ihmisellä ei ole tehtävissä eikä valtuuksia.
Paavali puhuu myös perkeleen kurituksesta. Siinä yhteydessä Paavali tarkoitti seurakunnasta erottamista "perkeleen kuritettavaksi" että ihminen ymmärtäisi mistä on luopunut.
Mitään muuta ei enää ollut tehtävissä eli erottaminen on vihoviimeinen keino- mutta pakollinen joskus, koska synti on tarttuva tauti seurakunnassa.
Minä olen pysynyt poissa srk penkeiltä ja varmuuden vuoksi vedin kirjanikin pois.
Ei minua erotettu ole- olen liian kettu- katsos seurakuntakuri edellyttää srk penkillä istumista ja kirkonkirjoja.
Ihminen joka tuntee kirjoitukset joutuu jossakin vaiheessa tekemään ratkaisuja lankeemukensa aikana.
Ihminen jos joskus on ollut uskossa joutuu tuon tekemään aina uskosta luopuessaan ja erehtyessään ennenpitkää.
Pakko- muuta vaihtoehtoa ei ole olemassa. Jumala taatusti puhuttelee ihmisen.
Muista kuitenkin San 24:16.
Jumala itse tietää aivoitukseni- ja haluni palvelukseensa ja hommeleihinsa- jos joku osaa Häneltä suoraan kysyä.
Jumalakaan ei ole juoruakka- ei juoruile ihmisten kiusauksia- ne kuuluvat ajoittain jokaisen ihmisen elämään.
Ei ihmisen syntejäkään Jumala minullekaan juoruillut koskaan ole- kiusauksista puhumattakaan samasta syystä- ja ennenkaikkea koska ihminen on velvollinen tunnustamaan syntejä ainoastaan niille ihmisille joita vastaan on rikkonut.
Jos en siis ole Sinua vastaan rikkonut- minun ei Sinunkaan kanssasi tuota syntiä' sopia tarvitse.
On olemassa inhimillisiä syitä miksi jotkut ihmiset eivät ota osaa seurakuntaelämään-
Suosittelen srk elämää kaikille ja Adventtikirkon seurakintia lämpimästi.
Ellen G Whitesta sanoisin että profetian lahja on raamatullinem tosiasia joskus viimeisinä aikoina joita on eletty noin vuodesta 1850. Tuosta ajasta lähtien voidaan laskea alkaneen ne merkit tapahtua joita raaamattu ennustaa mm Matt 24.
Jumala on antanut profetian ns valoa ajan saatossa sitä mukaa kun sitä on tarvittu.
Sitä ei enää niin tarvita koska raamattu on kirjoitettu. Kaikki tarvittava on siellä.
Vrt Apt 21:9, miten tärkeä asia oli alkuseurakunnassa, UT:tä ei oltu kirjoitettu ja elettiin roomalaisten vallan aikaa. Roomalaisethan sitten hävitivät jerusalemin v 70 ja tappoivat jumalalle loput uskolliset- osa oli liittynyt roomalaisiin aiemmin. Noin katosi alkuseurakunta.
!850 noin elettiin uskonpuhdistuksen aikaa.
Saarnamiehet löysivät valoa raamatusta, raamattuhan oli ollut kansalta suljettu kirja melkein 1300 vuotta.
Noiden saarnamiesten ympärille syntyi hengellisiä liikkeitä- kokonaisia kirkkoja vaikuttaa uskonpuhdistuksen tuloksena.
Oikein ymmärrettynä- siis oikein ymmärrettynä- Ellen G White on antanut paljon uskonpuhdistukselle myös.
Profetian lahja ei ole sama kuin opettajan lahja tai kielillä puhuminen.
Profetian lahja tarkoittaa nimenomaan uutta tietoa suoraan Jumalalta.
Missä pitäisi olettaa etteivät kristityt joudu maailmassa vaikeuksiin ?
Jos luet raamattua havaitset että jokainen Jumalan mies koki ankarat vainot ja vastustukset ja vain aniharva säästyi vankiloilta ja teloituksilta.
Jeesus murhattiin ristille- kaikki profeetat lähes- kaiketi vain Johannes opetuslapsista koki luonnollisen kuoleman- hänkin vankeudessa.
Mistä voit olettaa ettei ihmiseltä jolla on profetian lahja voi kuolla lasta.
Jokainen kuollut on joskus.
Minä olen sitoutumaton- ja en pidä mölyä paljoa nyt- en missään srk rajoja loukkaa kirjoituksissanikaan.
Minä en missään tapauksessa sano pahaa sanaa adevnttiseurakunnasta enkä -kirkosta.
Kuitenkin on mainittava mikä koskee kaikkia seurakuntia tänään Ilm 3:14- seurakunnat ja sen jäsesenet ovat haaleita kun Jumalan "lapseus" tarkoittaa myös kokonaisvaltaisesti Jumalan asialle pyhittymistä- eli siten että Jumala huomoidaan aina ensimmäisenä elämässä aivan kaikessa.
Ei nämä ihmiset paalun päähään erakoksi kapua- ovt muiden mukana kaikessa- opiskelevat- tekevät työtä- perheitä- ym. ym. he huomoivat kuitenkin kaikessa aina ensin Jumalan tahdon. Heb 12:14.
Jokaisessa srk:ssa on eri tiedon tasoilla olevia ihmisiä- vain ihmisiä- eivät jumalolentoja eivätkä enkeleitä.
On pyhittyneitä ja vähemmän pyhittyneitä.
Käyvät vessassakin joka päivä jokainen.
Kaikissa raamattua lukevissa piireissä on tänään Jumalan lapsia yksilöinä- siis yksilöinä.
Ovat uskollisia ja pyhittyneitä sen tiedon määrän mukaan mikä heillä on.
Jumala auttakoon.
yst terv
jari
"" Jumala rankaisi jarlauta ja kantolaa onko se totta? ""
Vastausta:
Jari vastasi niin hyvin perusteellisesti, että minulle ei oikeastaan jäänyt mitään sanottavaa.
Sitä vain säälittelen, että miten käy sellaisen ihmisen, jota Jumala EI kurita ...
Olen joskus kuullut siteerattavan Raamatun totuutena sananpartta "Joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee".
Minulla ei ole yhtäkään sellaista Raamattua, josta kyseinen viisaus löytyisi, mutta totta se silti on paljolti.
Sillä sanoohan Raamattu ainakin näin:
Ef.6:2 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" - tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus -
3 "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä".
Siunaavin terveisin;
antti
Hebrealaisille 12:5-29. .Sananlaskut 3:12-35., Ilmetysk.3: 19-22 vai muutamia kohtia esittääkseni,minä olen saanut Herran kuritusta ja siunausta tämän 53 vuoden aikana jona olen kuulunut siihen paljon parjattuun Advetti kansaan,kiitän Pelastajaani että hän johti minutkin aikoinaan juuri tähän sanomaan.
Ole uskollinen loppuun asti niin minä annan sinulle elämän kruunun ,sitä uskossa odotan ja ylistän VAHAHTAJAANI,Hän saapuu pian aikain merkit aivan huutavat Herra saapuu,tuhannen tuhansine pyhimyksineen Jumalan Pasuunan kaikuessa,ja Kaikkien silmät saavat HÄNET nähdä,Nyt on vielä aikamme kysyä itseltämme olenko minä valmis,ja rukoilla ei haukkua toisten puolesta,ei arvostella,vaan rakkaudella voittaa siulut totuuteen.RAKASTAKAA TOISIANNE USKOVAISET ;;RAKASTAKAA,rakastakaa.
Hei
Kuule, jos Sinulla on tuoreessa muistissa suomenkielen kielioppi, niin kerro ajan mittaan oikeinkirjoitusasioista- alan viimeistellä raamattuaiheisia kirjoituksiani noin 250 kpl nyt- en minä niitä tee kuin yhden viikossa sillä tavalla- ettei mitään taakkaa- aamulla aloitin ensimmäistä.
Kuule- mitä tiedät Jumalan nimen ja aiheiden ja Raamatun- näiden kunnioittamisesta ja oikein kirjoittamisesta- isojen etukirjaimien merkityksessä ?
Siis; Jumala vai jumala, ja missä yhteydessä
ja siis
Raamattu vain raamattu, ja missä yhteydessä.
Minusta oikeinkirjoitus taitaa mennä molemmat pienellä- erisnimet- ja Pyhä Henki, niitä en tietenkään suostu kirjoittamaan pienellä.
Olen joskus kirjoittanut raamatun isolla- mutta luulisin että ei kieliopin mukaan sovi.
Minulla on hyvin monipuoliset opinnot suunnitteilla loppelämäksi lähes- ja tulee suomen kielioppiakin toki viisi (5 op) eli viisi opintopistettä vähintään.
Pyydän lisäksi kaikkia suhtautumaan niihin niin kun niitä tulla tupsahtelee noin yksi viikossa- suhtautumaan rakentavasti. Sillä laitan ne painoon vasta kun olen saanut mielipidettä- eli minulla on korjausmahdollisuus niihin.
Kaikkea hyvää- minun on täällä vakavoiduttava- ja siirryttävä kaikin puolin asianmukaiseen ja hengelliseen kielenkäyttöön.
Olen ollut turhan rahvaanomainen, heh.
Yst terv
jari
Raamattu isolla, Uusi ja Vanha Testamentti isolla, kirjeiden nimet isolla, Jumalan nimet kaikki isolla.
"Olen joskus kirjoittanut raamatun isolla - mutta luulisin että ei kieliopin mukaan sovi." -Aina isolla-.
Raamatullinen tulee pienellä jne, mutta itse Raamattu aina isolla. Jumalat monikossa aina pienellä.
Tietysti jos jotain ihmistä jumalaksi sanotaan, niin pienellä. Kun Jumalan nimenä mainitaan "minä olen",
niin Minä Olen.
Monikossa Raamattu pienellä, kuten näet Raamatusta:
Ap. t. 18:24
Ja Efesoon saapui eräs juutalainen, nimeltä Apollos, syntyisin Aleksandriasta,
puhetaitoinen mies ja väkevä raamatuissa.
Joh. 10:35
Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin -
Tutut, yleiset sanonnat voidaan jättää ilman lainausmerkkejä.
Yksi hyvä kirja vaikkapa lainata kirjastosta lisäavuksi on "Äidinkieli ja kirjallisuus käsikirja", WSOY 1998.
Suomen (virallinen) kielitoimisto julkaisee Kielikello-lehteä - http://www.kielikello.fi/
Toimiston tehtäviin kuuluu mm. tehdä hyväksytyksi semmoisia ulkomaalaisperäisiä sanoja, jotka osittain
ulkomaalaisina ovat jo kuitenkin vakiintuneet mm. lehdistön ja kansan käytössä. Ts. vallitsevan käytännön
laillistaminen.
Näin on tapahtunut, kuten voimme havaita, mm. monien kirkollisten juhlapyhien kanssa. Erisnimi pitäisi aina kirjoittaa isolla, mutta minkäs teet, kun kansan tapa muuttuu maallistumisen myötä.
Itsenäisyyspäivä varmaankin tullaan maailman loppuun saakka kirjoittamaan aina isolla.
Niin ja Halloween:)
Siunausta,
tv. antti
Hyvä kiitos
Kyllä minulla ihan sama ajatus ollut on kuin Sinulla näissä.
Ihan hyvä varmistua että ok.
Olen miettinyt tuota osoitetta mikä se oli? Olen joskus opiskelujeni yhteydessä aikanaan tullut tietoiseksi
kielitoimiston tarkoituksesta ja laitan ylös tuon kielikellon.
yst terv
jari
Lapset ovat Jumalan lahja ja Hän yksin tietää JOKAISEN elinpäivät.
Sillä Ellenin lastenkin elinpäivät olivat lasketut ja Herran tiedossa, ennenkuin yksikään niistä oli tullut.
Sinä itse olet syyttäjähenkinen väärä tuomitsija, et muuta!
Sinun ja laistesi moppauksen ansiosta Jari ja moni muukin herkkä ihminen on mennyt sekaisin uskonasioissa, joten katso ITSE peiliin!
Etkö saa koskaan kyllääsi veren imijä?
Kyllä sinut on tunnistettu!
mitä ajatella saattaa!
Lyöt ihmistä jopa oman lapsen kuolemallakin!
Etkö tiedä että jokaisen elinpäivät ovat Jumalan tiedossa, ennenkuin YKSIKÄÄN niistä on tullut?
Huonosti tunnet Jumalaa ja lähimäisiäsi.
Ja mitä Kantolaan tulee, niin hän on päässyt eroon syyttäjähengestä, sillä nöyrät Jumala voi parantaa.
Mutta Jeesus ei asu ylpeässä syyttäjähengen täyttämässä sydämessä, joten kehoitan sinua, nöyrry Jumalan edessä ja TEE PARANNUS, lakkaa TUOMITSEMASTA lähimäisijäsi adventisteja.
Sillä hekin ovat vain kaikella tapaa erehtyväisiä ihmisiä ja senvuoksi Jumalan armon varassa TÄYSIN.
##Ja mitä Kantolaan tulee, niin hän on päässyt eroon syyttäjähengestä, sillä nöyrät Jumala voi parantaa. ##
paljoa syyttäjä henkeä tarvita kun katsoo adventistien menoa.
Täällä Lohjallakin on yks vanhin joka ei kelpaa muualle kuin anusaukon tapiksi.Helvetin kusipää.
Niin kauan kun Jumalan Henki puhuttelee on kaikki hyvin.
Jos Jumalan Henki ei enää puhuttele- tarkoittaa se ettei ihminen ollenkaan mieti uskonasioita- eikä synti yhtään hetkauta. Silloin ihminen on itse katkaissut suhteensa taivaaseen, oma syy- tilaa kutsutaan paatumiseksi.
Jumala on yrittänyt ja yrittänyt puhutella ihmistä- mutta ihminen on aina sanonut -"suksi kuuseen"
Eli varsin siististi on jari-sedänkin asiat- ja Sinullakin koska uskon että Jumala puhuttelee Sinua kun olet täällä- muutenhan ihan kokonaan seksisivuilla aika kuluisi-
Ei Jumala päästä ketään hyppysistään ilman ettei ihmiselle tule selväksi tarpeeksi Ilm 20 jollakin tavalla.
Kiitos Taivaan Isälle rakkaudestaan.
"Sitä jota minä rakastan, minä nuhtelen ja kuritan." Hebr 12:6
Rakkaudessaan isät selkään kakaroille antoivat- ei ne sitä vihassa tehneet tavallisesti.
Tuossa onkin lapsen kasvatuksen rajat kurituksessa- rakkaudessa ei vihassa- niin lapsi ei saa traumoja ja ymmärtää isänsä rakkauden oikein.
Toivon että ymmärrät nyt mitä vastasin ja tyydyt siihen- saatat olla sama henkilö joka vuodesta vittuilee minun kolmesta kasteestani. Lue ja tavaa mitä olen vastannut tässä keskustelusarjassa- minusta tulee äärimmäisen kiireinen miäs taas- eikä pirukaan ota selevää missä menen taas- ja minulla ei ole haluja vastailla näihin kysymyksiin enää uudelleen.
Ymmärrä ettei kasteissa ollut kyse kirjaimellisesti kpl/st. vaan kasten laadusta.
Uskovaisien upotuskääntymyskasteita voi ottaa vaikka 10 kpl jos haluaa, mutta yksii riittää. Huomoi siis tässä vielä san 24:16.
Palaa asiaan jos menee luvun 7 tuolle puolelle- ja onnea ja menestystä Jumalan rakkaudessa Sinulle vilpittömästi, jokainen käy oman läksynsä.
Saatana kiusaa ja langettaa niitä joista on sille haittaa työssään- ei se härnää ihmisiä joista ei perkeleen töille vaaraa ole. Perkele itte on niin viisas ettei se vaivaa turhaa näe- kyllä se keskittyy niihin joilla se saa naurunalaiseksi isompaa joukkoa ja jotka tekevät ev.työtä-
Ansat ovat taitavat.
Uskonkilvoittelu on itse jokaisen käytävä. - ja ratkaisu- myös Sinun.
yst terv
jari
tuomitsijat!!
Jos tuutte mun nenän alle vedän päin näköö,luu vitosella.
Sen luokan kusipäitä te ootte.
Jaa-a. Eli sinun mielestäsi se, että lapsia kuolee, tarkoittaa aina sitä, että toinen lasten vanhemmista on syyllistynyt syntiin? Etkö muista, mitä Jeesus sanoi sokeana syntyneestä miehestä, kun opetuslapset kysyivät, että kenen synnin takia hän on sokea?
Eli jos äiti tekee syntiä, niin tuo sinun Jumalasi tappaa lapsen? Ja sinulla on kai pokkaa kutsua tuota Jumalaasi sitten vielä oikeudenmukaiseksi, koska sen tavallinen käytäntö on kiduttaa syyllisiä aiheuttamalla heille kärsimystä tappamalla heidän viattomat lapsensa?
Jos Jumala ei siedä harhaoppisia, niin sittenhän käytännössä katsoen lähes kaikki itseään kristityiksi kutsuvat ovat menossa suorinta tietä kadotukseen, koska he uskovat eri Jumalaan kuin Jeesus.
Henkilöllisyytensä visusti salassa pitävä tiesi kirjoittaa: "Jumala rankaisi jarlauta ja kantolaa"
En tiedä mitä kirjoitaja sillä haluaa sanoa, mutta luulenpa että tässä täytyy rukoilla, ettei Jumala
rankaisisi tuota kirjoittajaa.
Jotta saisit langan päästä kiinni voit aloittaa siitä että JOKAINEN on jo tuomittu ja kuoleman oma. Siis JOKAINEN.
Tajuatko ? sinä, minä ja Hentun Liisa...
kun Jumala pelastaa, ei siinä ole ihmisellä sanaa .. Ei kukaan voi sanoa: Katso nyt Jumala "minä olen näin hyvä" ... minut sinun täytyy pelastaa.. Jumala katsoo Kristukseen ... älä luule mitään muuta...