Athanasioksen uskontunnustus:
- ”On yksi Jumala kolmessa persoonassa, ja kolme persoonaa yhdessä Jumalassa. Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kaikilla kolmella on sama kunnia, ja sama ikuinen majesteettius. He ovat luomattomia, äärettömiä, iankaikkisia, kaikkivaltiaita, jumalallisia. Poika on syntynyt Isästä, Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, mutta kolminaisuudessa ei ole yksikään persoona ennen eikä jälkeen toistaan suurempi tai vähempi. Kaikki kolme persoonaa ovat yhdessä toistensa kanssa yhtä ikuisia ja yhtä suuria. Siksi kolminaisuutta tulee kunnioittaa ykseydessä ja ykseyttä kolminaisuudessa.”
Oppi tahtoo ikäänkuin opettaa että 1 1 1=1 (yksi)
Siksi ihminen ei voi sitä käsittää.
Luotu ihminen ei kykene selittämään Jumalan sisäistä olemusta ja persoonallisuutta tarkasti koskaan. Yritykset Jumalan sisäisen olemuksen ja persoonallisuuden analysoimiseksi olisivatkin helposti asettumista Jumalan vertaiseksi, tai Jumalaa korkeammaksi. Meillä ei ole tarkkaa ilmoitusta Raamatussa Jumalan olemuksesta, ja siksi emme voi asettaa kolminaisuusasiassa oikeaoppisuusvaatimuksia.
Raamattu ei käytä sanaa "kolmiyhteinen" ja se onkin kirkkokieltä.
Ellen G. White (1827-1915) jonka kautta on ymmärretty profetian Hengen lahjan toimineen, käytti sanaa "Godhead" joka on englannin kielessä vanhempi kolminaisuutta tarkoittava sana.
Sanalle ei ole tarkkaa suomenkielistä vastinetta ilmeisesti mutta se viittaa "jumaluuden johtajuuteen" sanakirjoja tutkien.
- ”Ikuisista ajoista Herra Jeesus Kristus oli yhtä Isän kanssa. Hän oli lihaksi tullut Jumala, taivaan ja maan valo. Ihmisen Poika istuu maailmankaikkeuden valtaistuimella. Ihmisen Pojan nimi on Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä. Kristuksessa oli alkuperäinen elämä, joka ei ole muualta saatu tai jostakin muusta johtuva. Kristuksen jumaluus on uskovan takuu iankaikkisesta elämästä.” (Ellen White)
”Isä on minua suurempi” (Joh 14:28, Fil 2:5-11) on nähtävä Jeesuksen lihaksi tulemisen taustaa vasten. Kun Jeesus oli ihminen lihassa, Isä oli suurempi tietysti. (Matt 11:27)
Poika on lähtöisin Isästä (Joh 16:28) ja Pyhä Henki on Isän ja Pojan Henki. (Matt 10:20, 1 Piet 1:11) ”Jeesus puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: ”Ottakaa Pyhä Henki” (Joh 20:22) Jeesus ei ole luotu, (Kol 1:15, Ilm 3:14, Hebr 9:11) vaan Jeesus toimi itse luojana. (Kol 1:16, Joh 1:1-3) Joka kieltää Pojan, ei hänellä ole Isääkään. (1 Joh 2:23, Room 8:9) Kolminaisuusopin tutkijat eivät itse ole koskaan kyenneet ymmärtämään klassista keskiajan kolminaisuusoppia. Ihmisjärjelle kolminaisuusoppi on mahdoton yhtälö.
Keskiajan kolminaisuusoppi onkin paradoksi ja mysteeri, vain ihmisen heikko yritys selittää mahtavan Luojansa olemusta. ”Tavoitatko sinä Jumalan syvyydet? Ymmärrätkö ääriään myöten Kaikkivaltiaan suuruuden?” (Job 11:7)
”Ihmisjärki ei kykene käsittämään Jumalaa. Me olemme yhtä tietämättömiä kuin pienet lapset, mutta pienten lasten tavoin me voimme rakastaa ja totella Häntä.” Jumaluus on salaisuus, josta me tiedämme enemmän vasta ikuisuudessa. (Kol 2:2, 1 Tim 3:16) Voimme ymmärtää vain sen minkä Jumala on nähnyt hyväksi meille ilmoittaa. (Room 1:19-20, Tiit 1:3, Aam 3:7, Joh 15:15, 17:6, Hebr 12:25) Meidän on tunnustettava Jumala itseämme korkeammaksi, ja nöyrryttävä sen edessä. Älymme ja järkemme on taivuttava suuren ”Minä olen” edessä. (Ellen White)
yst terv
jari

Vastaukset 3
Vanhimmat
ulottovuudessa, vaikka sekään ei varmaan ole hyvä ilmaisu. Tärkeää on ymmärtää, että Pojassa on myös Iankaikkinen Isä, sillä sikisi Pyhästä Hengestä, näin Jeesuksessa on nämä kaikki kolme ihmisiin nähden Isä ja Poika ja Pyhä Henki, ja näistä Henkeä kuvataan eläväksi vedeksi eli Jeesuksen eläviksi sanoiksi, joiden kautta yksin voimme tuntea ja tehdä Jumalan tahtoa.
Tärkeintä on kyllä tajuta, että jos molemmat vaihtoehdot ihan oikeasti kuulostavat täysin sekavalta hölynpölyltä, niin ne todennäköisesti ovat sitä. Jumala on vain yksi. Hänet voi tunnustaa tai olla tunnustamatta. Tai palvoa muita jumalia ja olla pakana.
Mutta, uskotko,- että uudestisyntyneellä Hengellisellä ihmisellä on sama Jumala kuin on Jeesuksella Kristuksella ja samoin tämä sama Jumala on Jeesuksen Kristuksen Isä kuin on myös uudestisyntyneen Hengellisen ihmisen Isä.
Todella,- on vain yksi totinen Jumala ja kaikki muu on tämän totisen yhden Jumalan aivoittamaa.