Täälläkin me vapaaehtoisen ruotsin kannattajat vetoamme lasten erilaisuuteen, uudella tavalla monikielisiin perheisiin, koko maan kielivarantoon ja siihen, että valistuneet kansalaiset osaavat tehdä viisaita valintoja ja heillä on oikeus siihen.
Pakkoruotsimyönteiset rakentavat koko keskustelun aivan toiselle pohjalle, siellä hyöty tai yksilön vapaus eivät ole oleellisia. Pakkoruotsimyönteisellä puolella on tehty omaa käsitteistöä. Puhutaan esimerkiksi “kulttuuriäidinkielestä” ja “suomenmaalaisesta identiteetistä”.
“Kulttuuriäidinkieli” ei näissä määrittelyissä suomalaisilla ole suomi vaan suomen ja ruotsin yhdistelmä, jossa molemmat komponentit tarvitaan. Pakkoruotsi lepää ajatuksella, että ilman oman “kulttuuriäidinkielensä” tuntemusta suomalainen on juureton ja vailla edellytyksiä ymmärtää ja uusintaa omaa kulttuuriaan. Aivan suoraan sanotaan, että me vapaaehtoisine ruotsinemme yritämme tuhota lastemme tulevaisuuden.
Suomalaisten sijaan pakkoruotsimyönteiset puhuvat yleensä "suomenmaalaisista". “Suomenmaalainen identiteetti” pitää sisällään “kulttuuriäidinkielen” ja sen ruotsi-komponentin kautta mahdollisuuden skandinaavisuuteen. Pelkän suomen kielen pohjalta “suomalaisuutta” rakentavat leimataan helposti "balteiksi" tai "venäläisiksi". Joka tapauksessa kyse on “epäisänmaallisuudesta”. Me vapaaehtoisen ruotsin kannattajat yritämme pakkoruotsimyönteisten mielestä tuhota myös isänmaamme ja sen luontaisen yhteyden Nordeniin.
Tämä on sekä kiehtova että pelottava rakennelma. En tiedä, onko minkään muun kansan keskuudessa vastaavaa. Lähemmin näistä tunnoista saa tietoa vaikkapa heittäytymällä hetkeksi keskusteluun HBL:n sivuilla.
Itse kannattan ajatusta, että “suomalainen identiteetti” on joustava, jatkuvasti muuttuva. Suomalaisia identiteettejä on itse asiassa useita ja yksilöllisinä identiteetteinä ne kaikki ovat ok. Niiden joukossa on myös tämä “suomenmaalainen identiteetti”. Ei siis niin, että “suomenmaalainen identiteetti” olisi se yläkäsite, joka luokittelee muut identiteetit joko oikeiksi tai vääriksi, jopa epäisänmaallisiksi.
Toivon, että näitä käsitteitä ja niiden pohjalta rakentuvia rinnakkaistodellisuuksia käsiteltäisiin avoimemmin, kunnioittaen mutta myös haastaen ajattelemaan. Ymmärrän, että kyseessä on tunneherkkä asia. Pakkoruotsimyönteisyyden takana oleva maailmankuva on monille se ainoa oikea, ja he puolustautuvat tunteella ja rajusti. Missään nimessä me vapaaehtoisen ruotsin kannattajat emme kuitenkaan halua hävittää ruotsia Suomesta. Vapaa kielivalinta vain on arjen välttämättömyys. Ja lienee paikallaan, että monikielistyvänä kansakuntana pohdimme myös suomalaisuutta ja annamme sille hiukan kasvunvaraa tiukkojen määrittelyjen sijaan.
Pakkoruotsimyönteiset rakentavat koko keskustelun aivan toiselle pohjalle, siellä hyöty tai yksilön vapaus eivät ole oleellisia. Pakkoruotsimyönteisellä puolella on tehty omaa käsitteistöä. Puhutaan esimerkiksi “kulttuuriäidinkielestä” ja “suomenmaalaisesta identiteetistä”.
“Kulttuuriäidinkieli” ei näissä määrittelyissä suomalaisilla ole suomi vaan suomen ja ruotsin yhdistelmä, jossa molemmat komponentit tarvitaan. Pakkoruotsi lepää ajatuksella, että ilman oman “kulttuuriäidinkielensä” tuntemusta suomalainen on juureton ja vailla edellytyksiä ymmärtää ja uusintaa omaa kulttuuriaan. Aivan suoraan sanotaan, että me vapaaehtoisine ruotsinemme yritämme tuhota lastemme tulevaisuuden.
Suomalaisten sijaan pakkoruotsimyönteiset puhuvat yleensä "suomenmaalaisista". “Suomenmaalainen identiteetti” pitää sisällään “kulttuuriäidinkielen” ja sen ruotsi-komponentin kautta mahdollisuuden skandinaavisuuteen. Pelkän suomen kielen pohjalta “suomalaisuutta” rakentavat leimataan helposti "balteiksi" tai "venäläisiksi". Joka tapauksessa kyse on “epäisänmaallisuudesta”. Me vapaaehtoisen ruotsin kannattajat yritämme pakkoruotsimyönteisten mielestä tuhota myös isänmaamme ja sen luontaisen yhteyden Nordeniin.
Tämä on sekä kiehtova että pelottava rakennelma. En tiedä, onko minkään muun kansan keskuudessa vastaavaa. Lähemmin näistä tunnoista saa tietoa vaikkapa heittäytymällä hetkeksi keskusteluun HBL:n sivuilla.
Itse kannattan ajatusta, että “suomalainen identiteetti” on joustava, jatkuvasti muuttuva. Suomalaisia identiteettejä on itse asiassa useita ja yksilöllisinä identiteetteinä ne kaikki ovat ok. Niiden joukossa on myös tämä “suomenmaalainen identiteetti”. Ei siis niin, että “suomenmaalainen identiteetti” olisi se yläkäsite, joka luokittelee muut identiteetit joko oikeiksi tai vääriksi, jopa epäisänmaallisiksi.
Toivon, että näitä käsitteitä ja niiden pohjalta rakentuvia rinnakkaistodellisuuksia käsiteltäisiin avoimemmin, kunnioittaen mutta myös haastaen ajattelemaan. Ymmärrän, että kyseessä on tunneherkkä asia. Pakkoruotsimyönteisyyden takana oleva maailmankuva on monille se ainoa oikea, ja he puolustautuvat tunteella ja rajusti. Missään nimessä me vapaaehtoisen ruotsin kannattajat emme kuitenkaan halua hävittää ruotsia Suomesta. Vapaa kielivalinta vain on arjen välttämättömyys. Ja lienee paikallaan, että monikielistyvänä kansakuntana pohdimme myös suomalaisuutta ja annamme sille hiukan kasvunvaraa tiukkojen määrittelyjen sijaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mielestäni svekojen käsitteet ovat väkisin väännettyjä. Niiden ainoa tarkoitus on puolustaa keinotekoista kaksikielisyyttämme. Huonolla menestyksellä, koska motiivi paistaa läpi.
He suojelevat omaksumaansa identiteettiä tai ovat vain riidanhaluisia. Eihän siinä mistään muusta ole kysymys. He voisivat olla toisenlaisissa olosuhteissa vaikka fennomaaneja.