.
Päätoimittaja Tuomas Koivuniemi siirtyi taannoin Keskustan nettilehti Verkkoapilasta Kauhajoen kunnallislehden päätomittajaksi.
Keskustan medioita muun ohessa pitkään seurattuani koen että sitten Pentti Sorvalin päätoimittajan kauden jälkeen merkittävin päätoimittaja, todella kova kepu Tuomas - oli pois siirtyeessään Apollolle iso menetys, mutta pitkällä juoksulla Alkio-UKK:n mallille, uudelle ryvettymättömälle Keskustalle eräs sen tulevista kulmakivistä. Hyvä näin että ei jäänyt Tuomas röhnöttämään siilinpesään, kun siellä Apollolla alkavat kevään koittaessa lopulliset henkikähinät ja syyttelyt väistämättömän edessä, romahduksen syvyyden tullessa totuutena kynsille.
Siirto FaceBookin linjalta 31.10.10;
CK:
Pane sä Tuomas tämä hallituksen päänainen Mari totuuden eteen ja vaadi häneltä julkinen selvitys valtiohallinnon tarkastusviraston ilmoittamien puuttuvien erien sijottumisesta taseeneen; Kuten emuvarauman -99 vaatimusten, jotta saisimme euron 2001 - syy-yhteyden vuoksi oli 1999 loppuun menessä pakko siivota valuuttaluotot valtion taseen vastaavista.
Keva - Markku kertoi Keskustan YKT:n viereillessa siellä huhtikuussa 2009, että summa oli tasan 670 mrd markkaa, siis n. 110 mrd euroa. - ja mikä omituisinta muunnon vakuutena oli todellakin käytetty eläkevakuutusyhtiöitten vapaata substanssia tuota summaa vastaavana vakuutena.
Sitten samana -99 -vuonna VHTV totesi että viramieseläkkeiden kertymästä, - jotka valtio silloin vielä itse keräsi -, löytyi 36 mrd markan, siis noin 6 mrd euron musta aukko. "Noo, olihan se hyvä kun oli kovina poäivänä käytössä ikään kuin oma säästöpossu".. kertoi mulle puh.haastattelussa silloinen VVM:n kasnliapäällikkö.
Ahon voimin pikavauhdilla läpirunnotun pankkitukilain miinussaldo oli EU-hakemusta jäettäessä n. 48 mrd markkaa, siis noin 8 mrd euroa; Valtio anoi ja sai erioikeuden Brysseliltä käsitellä tuota summaa "taseen narginaalilla", ts. se ei näin vienyt tasetta aivan kuralle eikä estänyt EU-hakemusta.
Mainitut summa ovat kaikki olemassa edelleen, mutta niitä käsitellään / taltioidaan normaalia kirjanpitoa ja tilinpäätöstä tarkoittavien lakien ulkopuolella, sillä ne eivät esinny millään tunnistettavalla monentilla valtiohallinnon tilinpidon julkisissa osissa. Yhdessäkään budjetissa ei vuodesta1993 eikä sen jälkeen, ei 1999 - jälkeenkään ole noita summia käsitelty sen paremmin ennakoituina osasuorituksina maksun varalta, eikä yhdessäkään TP:ssa ole esitelty kauden aikaisina menoina, eivätkä nuo summat esiinny eivätkä rasita valtion tasetta, paitsi jossain salaisessa sopessa.
Tätä samaa sarjaa kysyin Marilta n. vuosi sitten, 2009 Hki-piirin kokouksessa, kun hän oli juuri antanut ylistävää infoa hallituksen kaukonäköisyydestä sekä erinomaisesta talouspolitiikasta joka hänen talousneron vakuutusten mukaan sallii 3-5 vuotta eteenpäin n. 10 mrd/vuosi lisävelan oton.
Marin mukaan juttu on ok, - riskitöntä ja kaikin puolin kunnossa ja velka hoidetaan sitten viennin vedolla.
Kysymys: Entä jos vienti tökkii, miten suu sitten pannaan?
Mari: No sitten juttu hoidetaan kotimarkkinoitten imulla. Yhtälön omituiseen ei hän vastannut, viakka toki tunnisti että vienti osuu BKT:n yitmeen noin 45 % määrällä...
Hän ja lakeijansa ovat joko luunkovia - haistattavat pitkät meikäläisille kaiken maaliman kyselijöille - tai sitten ovat tanakasti isopurje auki tuulen vietävinä, irti maasta ja päivän asiaosaamisesta kuin lintulaudat! Alkeellinen käsite "velat ja vastuut" oli ja lienee edelleenkin Marin ajatusmallissa se sama summa jonka hän meille valtion velkasaldona tuolloin esitteli - päivittämättömä - silloin n. 45 mrd euroa.
Tästä olis' valveutuneen kansanjoukon oikein kiva pian jo jotain kuulla, että mitä Mari?..
- Kun arvelen että hän eikä lakeijansa Mika Rossilaan eivät vastaa, niin Jalasjärven emeritus-Kepu Antti Kiviniemi olisi mitä parhain mies valaisemaan asiaa.., -ja itse asiassa jopa vähän vastuussakin Marin osaamisesta ja talousnerokkuudesta, sillä Antin kivenkova tahto ja poliittisen kunnian haku ja ankara pyrky kuin kaikkineen kodin sekä Jalasjerven ja nyttemmin JAKK:kin paine asetettiin Marin harteille jo varsin varhain, ainakin huhujen mukaan.
http://mediaviikko.fi/aiheet/media/uutinen/verkkoapilan-paatoimittaja-erosi-lehden-rahoitus-vaakalaudalla.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomas_Koivuniemi
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

Vastaukset 12
Vanhimmat
Kun keväällä 11.4.2011 on vaalit pidetty ja karu totuus tullut esiin kumpujen yöstä, niin sukelluksen syvyydestä riippumatta sanoo tuo vielä melko nuori siilenpesän emosilli Mari aivan sata-varmasti näin, heti ekassa TV-haastattelussaan:
Noniin, tästähän me saimmekin sitten suorastaan loistavan torjuntavoiton!
SH
PS: kun 2004 kuntavaalien jälkeen ehdokkaat olivat kiitoskaffeilla E-kunnassa Keskusatn ryhmähuoneessa, ja kun Mari aloitti että..: Saavutimme loistavan torjunatvoiton.., niin siihen mä sain luvan puhua ja kysyin että..:
- ei kai sentään, eiks' tämän möötin pidä olla todellisen kriisikokouksen, sillä edellisvuonna 2003 puolue oli pannut miljoonat likoon Annelin taakse ja Keskusta sai silloin lähes 27.000 ääntä Helsingistä, .. että kun nyt saatiin 12.500, niin eiks' tässä noin 60 % miikassa ole karmeen kriisin ainekset?,,,
Ei tykännyt hän eivätkät muutkaan... esiintyi silloin ja senkin jälkeen lähinnä tylyä ylenkatsetta sekä suohaudan syvyistä vihaa ja emävalheita....
http://www.facebook.com/photo.php?pid=46500&id=100001668758647
http://www.facebook.com/photo.php?pid=46500&id=100001668758647#!/photo.php?pid=46503&id=100001668758647&fbid=107482122650746
http://www.facebook.com/home.php#!/photo.php?fbid=107482122650746&set=a.107162266016065.8131.100001668758647&pid=46503&id=100001668758647
pelastettavissa. Menee vaan ylihilseen näiltä kyykkykepuilta ja hurraalestoilta. Sääliksi käy tämä alamäki ja loputon syöksykierre, miksi keskustan johto on näin ylimielistä, vaikka jopa keskustalehtien yleisön osastolla keskustalaiset varoittaa ja puhuu jo avoimesti vaalitappiosta?
Siinä mielessä nää mun juttuni - olkoonkin totuundemukaisia - ovat pelkästään turhaa länkytystä: Olen vakuuttunut että ainakin suurten puolueitten johdossa olevat politiikan ammattilaiset ja lakeijansa joko haluavat hyvässä tarkoituksessaan toimia kuten toimivat, tai ovat sekä kyynisiä luupäitä, itsensä kovettaineita kovanaamoja joilta tälläisille kylähulluiksi tai vastaaviksi leimattaville, heidän kannaltaan ns totuudenpuhujille on vain yksi lääke, turpa tukkoon.
Mä olen saanut nuorena kundina melko terveen ennakkoluulottoman näkemyksen politiikan tekijöistä ja erilaisten islmien maailmasta. En ole poliittinen eläin vaan ikääntynyt intoilija joka kuuluu ryhmään: "Ensimmäiset saunan taakse vietävät, tai muuten vain hiljennettavat."
Kepu nousee joskus -jos nousee - Tuomaksen ja kaltaistensa ja nykyisen nuorison valioitten voimin. Nykyjohto, takapiruilijat ja onneneokijat, tyypillisimmillään marionettimarit eivät saa enää muuta aikaiseksi kuin ikävästi keskenään metelöiden, muita syytellen pahalle haisevan loppukahinan..
Seppo Hietanen
..., valitettavasti
sääntöjä missä selvästi kielletään avoimien kirjeiden kirjoittaminen
.
..mutta suhtudu sinäkin poikariepu asiaan silti täydellä vakavuudella. Keväällä 2003 alkanut Keskustan lähtölaskenta on hieman venynyt, mutta nyt saamme sitäkin komeamman suuren BANG'in.. kunhan 11.4.2011 ilat ehtii.
SH
täältä ei saa hakea homoseuraa
Kyllä Allert (?)-julkaisut tekee sosiaalista työtä kunnioitettavalla tavalla, kun muun ohessa julkasee seiskaa, levittää yleensäkin saastaa ja pitää yllä tätä mt-potilaitten yms. vapaakävelijöitten terapianurkkausta S24-saitia. Woi-woi kun nämät pöpit ymmärtäisivät vielä oman parhaansa ja heittäisivät muudamad voldid, niin menisi tervettä verta muuten niin himmeisiin kaaleihin, ihmisparoilla..
SH
woi woi noita kipejä ja kapeja.. siis KKK;ta en kapittelulla tarkoita, sillä onhan hän, itse K Korhonen tämän sairasosaston rinnalla aivan ylintä luokkaa; todellisten saittinerojen aatelia. Toista ovat Hattelmalan hurjat ja Ahveniston autuaat, nuo kovin kipeitä, nuo ernestot, he vain ovat täällä sylkemässä..