Yöllinen märiseminen

Jotenki huomannut, et kirjoittaminen helpottaa, niin pitääpä vähän avautua.

Eli oon tämmönen semi aikuinen mies ja puran/selvennän vähän ajatuksia mitä tossa mietiskelin, kun heräsin ja uni ei tullut uudestaan.

Eräänä kesänä muutin edelliselle paikkakunnalle vanhempien kanssa, koska silloinen tuleva opiskelupaikkani oli siellä. Ensin olin todella vittuuntunut muuttoon, mutta lopulta aloin pitää paikasta. Maiseman vaihdos oli suorastaan huumetta itsetunnolleni ja apealle kyyniselle asenteelle. Huoneeni oli parempi mitä ikinä, suorastaan hieno omalla parvekkeella. Tuntui, että kaikki on kondiksessa, kavereita kävin moikkaan ja pikkuhiljaa tuli uusia.

Sitten koitti elokuu ja koulujen alkamispäviä. Jännitin suorastaan sikana, et miten tässä käy. Mutta jo parissa päivässä olin löytänyt lisää uusia tuttavuuksia, jopa tyttöjä!
Olin onneni kukkuloilla ja kaikki oli mahtavaa, miten tällaista voi tapahtua MINULLE?
Niinpä, miten sellaista voi minulle tapahtua? No ei mitenkään! Iloni oli ennenaikaista, koska juuri, kun olin saanut juttua käyntiin erään tytön kanssa, niin saan kuulla uutisia. Isä sanoo: "Me muutamme takaisin, tästä ei keskustella".
Silloin iski masennus kuin salama kirkkaalta taivaalta, et tää oli tässä: "Mitä vittua mä oikeen kuvittelin?" "Luulinks mä tosissaan, et jotain hyvää vois tapahtua MULLE?"

Siitä lähti pohja unelmien elämän alulta! Koulu lähti menemään alamäkeä kuin hallitsematon kivivyöry, lintsailut alkoi, nukuin helvetisti ja mietin itsemurhaa ja tajusin, "vittu en mä pääse tästä kaupungista ikinä pois, tämä on helvetti johon on lukittu kettingillä". Sama masennus iski takaisin, mikä oli ennen muuttoani.

Kevät koitti ja masennus jatkui. Kesän koittaessa lopetin senkin koulun, koska olin jo hyvää vauhtia pudonnut porukasta pois jaksamattomuuteni takia.

Nyttemmin olen yrittänyt käydä erästä koulua, mutta eipä mua sielläkään paljoa näy, oppilaat ovat minua keskimäärin 2 vuotta nuorempia. Olen muutenkin jälleen tässä epätoivossa ja itsesäälissä valvoen yöt, kun en saa ketään. Mä olen oikeestaan jo pahaa vauhtia menettämässä mielenkiinnon elämääni, en jaksa pestä hampaita, siivota huonetta, enkä oikeen osaa välitää itsestäni tai paljoa mistään minussa, suorastaan vihaan itseäni!

Miettii vaan, et miten tän elämän sais taas käyntiin, tää tässä onkin pääajatus. Ois kiva saada neuvoja elämänilon saavuttamiseksi. Ajattelin ainakin muuttaa edelliselle paikkakunnalleni omaan asuntoon.

Olipas romaani, mut helpotti ajatuksia kirjoittaa. On jo arvostettavaa, jos jaksoitte lukea purkaukseni.