Ajonopudesta johtuvaa ajansäästöä vähätellään

Jos ajaa 20 000 km vuodessa keskinopuden ollessa 80 km/h, kuluu aikaa 250 tuntia. Jos taas ajaa saman matkan keskinopeudella 100 km/h, kuluu aikaa 200 tuntia. Jo vuodessa aikaa säästyy 50 tuntia. Se on työpäiviksi muutettuna lähes 7 työpäivää eli 7 päivää lisää vapaata töistä vuoden aikana. Tämä kun kerrotaan odotettavissa olevalla keskimääräisellä eliniällä ~ 80 vuotta - 18 vuotta = 62 vuotta x 7 päivää = 434 päivää. Miettikääpä tätä.
43506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Mitä erinomaista olet tänä vuonna liikenteestä "säästämilläsi" tunneilla tehnyt? Listaa tulokset ja mieti, kannattiko...

Äänestä
  • Auton ratissa aikansa kuluttaminenhan on kaikki täysin hukkaan heitettyä aikaa. Optimaalistahan olisi minimoida siirtymiseen paikasta toiseen käytetty aika. Jos säästö olisi tuo 50 h/v ja siitä puolet olisi vapaa-aikaa ja toinen puolet käytettäisiin työntekoon, kaikki hyötyisivät. Jos autoilijoita on vaikkapa 2000 000 kpl ja kukin tekisi 25 h/v lisää töitä, se tekisi 50 000 000 h joka taas tarkoittaisi noin 26 700 henkilötyövuotta lisää.

    Äänestä

  • JLP* kirjoitti:

    Auton ratissa aikansa kuluttaminenhan on kaikki täysin hukkaan heitettyä aikaa. Optimaalistahan olisi minimoida siirtymiseen paikasta toiseen käytetty aika. Jos säästö olisi tuo 50 h/v ja siitä puolet olisi vapaa-aikaa ja toinen puolet käytettäisiin työntekoon, kaikki hyötyisivät. Jos autoilijoita on vaikkapa 2000 000 kpl ja kukin tekisi 25 h/v lisää töitä, se tekisi 50 000 000 h joka taas tarkoittaisi noin 26 700 henkilötyövuotta lisää.

    jos ajatellaan kansantaloutta, niin rajoitusta voisi nostaa. hämeenlinnanväylä-tuusulanväylä välillä 70 000 ajoneuvoa per päivä. mikäli ihmiset voisivat olla tuottamassa, kuluttamassa ja kotona perheenparissa enemmän, valtion kassaan kilisee reippaasti enemmän kuin muutama sakkotulo. jos kehää saisi ajella luvallisesti 100 kmh, 20 kilomerin esimerkkimatkan verran 80 kmh tunnissa nopeudella siihen kuluu tasan 15 min. 100 kmh niin tasan 12 min. 70 000 x 2 min tekee 2333 tuntia päivässä. jos se muutetaan verotuotoksi huomioiden työntekijät sekä yrittäjät, niin yhdessä vuorokaudessa valtio ansaitsee tällä yhdellä tieosuudella pelkästään työntuottovaikutuksesta pelkästään alv:na 13 000 euroa. välilliset tuotot samaa luokkaa. lisäksi polttoainetta kuluu ehkä 0,2 litraa per auto enemmän, ja se tekee rahassa n 15 000 euroa, ja vero siitä on varmaankin kympin luokkaa. pienellä muutoksella kaikilla teillä valtio ansaitsisi miljoonia, ellei miljardeja.

    Äänestä

  • Kerrankin on aikaa lukea näitä viisaita mielipiteitä.
    Nauttikaa koko matkasta, määränpää on kuitenkin meillä kaikilla sama, eikä sinne ole kenelläkään kiire..

    Äänestä

  • Vetää monta kertaa eukkoa viikseen kun olen kerennyt kotiin ajoissa illalla ,jos taas olisin körötellyt tienpäällä niin olispa jäänyt ilman..ehkä.
    Katsos kun ajaa tuollasen 20-40 km ylitten noitte pelle ohjearvojen niin päin keikassa säästää aika paljon..
    On siinä vissi ero kun vertaa onko tien päällä päivään 12,10,tai 8 tuntia ja kaikki tuo on turvallista aikaa mikä on vietetty poissa tienpäältä eli 100% turvallista verraten liikenteessä oloon..

    Äänestä

Laskut on varmaan ihan oikein, mutta käytännössä tuollaista ajansäästöä ei vuodessa kovin helpolla saavuta.

Ensinnäkin, maantiellä on aika rasittavaa ajaa tasaista kahdeksaakymppiä. Koko ajan on joku roikkumassa perseessä/roiskuttamassa kuraa tuulilasille. Paljon leppoisammin matka taittuu, kun ajaa vähän kovempaa.

Toisekseen, satasen keskinopeuden saavuttaminen edellyttää todella reippaita ylinopeuksia, tai sitten kilometrit kertyvät pääasiassa moottoriteillä, kesäaikaan.

Jokainen varmaan joutuu välillä ajamaan myös kaupungissa tai maanteiden jonoissa, ja taajamien kohdalla on maanteilläkin hidastettava, vaikkei jonoa olisikaan. Käytännössä tuollaiset hidastukset tasaavat keskinopeuseroja aika tehokkaasti, vaikka hitaammilla nopeuksilla ajetut matkat olisivatkin verraten lyhyitä.

Asiaan saa toisenlaisen näkökulman jakamalla sen 50 tunnin vuosittaisen ajansäästön vuoden päiville. Päivittäiseksi ajansäästöksi tulee 8min 13sec. Koska matkat yleensä jakautuvat (vähintään) kahteen osaan, menomatkaan ja paluumatkaan, tuo ajansäästökin voitaneen jakaa kahteen osaan. Mitä teet niillä neljällä minuutilla, jotka aamuin illoin säästät? Tai siis säästäisit jos oikeasti pystyisit keskinopeutta nostamaan 20 km/h...

Käytännössä pitkilläkin matkoilla on paljon helpompi säästää aikaa oikealla reittivalinnalla ja taukoja vähentämällä/lyhentämällä, kuin nopeutta kasvattamalla.

Äänestä

Kerran esitin tuollaisen laskelman työnantajalleni. Ajan aina rajoitinta vasten, vaikka aikatauluni on
suunniteltu 80 km/h nopeuden mukaan. En saanut ylimääräisiä vapaapäiviä, joita olisi kertynyt paljon enemmän, kuin tuo 7 päivää.

Äänestä

Jos tuo ajomäärä tulee keskimäärin neljällä ajosuorittella päivässä, niin se tarkoittaa 2 minuutin säästöä per matka.... ehtiihän siinä käydä äkkiä kusella.

Sehän olisikin eri juttu jos sen säästyneen ajan voisi käyttää kerran vuodessa johonkin, mutta kun ei voi.

Äänestä
  • Jätätkö siis kusematta, jos et aja tarpeeksi nopeasti? Minä käyn kusella pääsääntöisesti silloin, kun sattuu kusettamaan, riippumatta ajonopeudesta, jolla vessan lähettyville saavuin.

    Tosin minä myös kerään sitä säästynyttä aikaa. Puoli vuotta tai vuosi kertyy ja sitten pitää joko ylimääräisinä vapaina tai ottaa vaikka rahana.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Jätätkö siis kusematta, jos et aja tarpeeksi nopeasti? Minä käyn kusella pääsääntöisesti silloin, kun sattuu kusettamaan, riippumatta ajonopeudesta, jolla vessan lähettyville saavuin.

    Tosin minä myös kerään sitä säästynyttä aikaa. Puoli vuotta tai vuosi kertyy ja sitten pitää joko ylimääräisinä vapaina tai ottaa vaikka rahana.

    Miten suoritat ajan keräämisen?

    Työajoissa tuo tietysti onnistuu jopa käytännössä. Jos karttaohjelma antaa matka-ajaksi 3:45, niin senhän voi merkitä tuntikirjanpitoon 4:00h (sisältää yhden tauon). Pysähtymättä ja pienellä ylinopeudella matkan voi ajaa 3:30, eli voin aamulla nukkua puoli tuntia pidempään ja ottaa siitä silti palkan tai pistää sen työaikapankkiin ja käyttää myöhemmin.

    Vapaa-ajanmatkoissa homma on sitten vähän kinkkisempää. Jos käyt kaupassa 3 minuuttia nopeammin, niin miten jemmaat sen myöhempään käyttöön?

    Äänestä

  • mien se onnistuu? kirjoitti:

    Työmatkoista, joita minulla kertyy vuodessa noin 25 000 kilometriä, syntyy säästö ihan konkreettiseen aikapankkiin. Muusta ajosta, jota kertyy vain noin 10 000 kilsaa täytyy säästö sitten käyttää saman tien. Tosin jos esimerkiksi menen nukkumaan jo kello 1 sen sijaan että tekisin sen kello 2, voin efektiivisesti herätä tuntia aiammin yhtä virkeänä ja saan seuraavaan päivään tuon ylimääräisen tunnin siirrettyä.

    Tietysti jos on vaikka työtön tai harrastaa auton ajoa, on laskenta suoritettava vähän toisin.

    Toisaalta voit miettiä, onko se mistään pois, jos seisot joka päivä ylimääräiset puoli tuntia paikallasi tekemättä mitään. Ei kaikilta... :)

    Äänestä

Ihna samoin vähätellään aikasäästöä, jonka saisi kun ei lukisi Hesaria aamupaskalla. Siinä ainakin säästäisi sen saman 8 min 13 sek joka päivä! Ja vielä kun jättäisi kerran viikossa aamupanon väliin vaimon kanssa, niin saisi vielä 2 minuuttia 3 sekuntia lisää säästöä viikossa . Miettikääpä tätä!

Äänestä
  • Paskallahan on pakko käydä, joten hyvä idea on lukea samalla päivälehdet. Tosin päivälehtien lukeminen on vapaaehtoista kuten myös paneminen, ainakin joskus. Itse kyllä mielummin paneskelisin vaikka vähän pidempäänkin, jos aikaa vapautuu auton ratissa istumisesta.

    Äänestä

  • JLP* kirjoitti:

    Paskallahan on pakko käydä, joten hyvä idea on lukea samalla päivälehdet. Tosin päivälehtien lukeminen on vapaaehtoista kuten myös paneminen, ainakin joskus. Itse kyllä mielummin paneskelisin vaikka vähän pidempäänkin, jos aikaa vapautuu auton ratissa istumisesta.

    Käyttäisit joukkoliikennettä tai taksia, niin voisit lukea lehtiä/kirjoja tai näpytellä tietsikkaa! Koko matkan!

    Äänestä

  • pinkinvihreä kirjoitti:

    Niin, ajatella, ajamisen hukka-aika poistuisi kokonaan kun istuisi työmatkan junan vessassa hesaria lukeamassa ja aamupalaa syömässä!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • pinkinvihreä kirjoitti:

    Käyttäisit joukkoliikennettä tai taksia, niin voisit lukea lehtiä/kirjoja tai näpytellä tietsikkaa! Koko matkan!

    julkisten kulkuvälineiden käyttö, etenkin lyhyillä matkoilla. Jo työmatkoihin saattaa tuhlaantua aikaa 1-2 h/pv enemmän, kuin omalla autolla, joten ajankäytön suhteen julkisia ja oman auton käyttöä ei kannata edes vertailla. Ruuhkabusseissa tai paikallisjunissa mahdollisuus ajan käytön optimointiin on lähes merkityksetön. Taksi olisikin ajankäytön suhteen ehdottomasti paras vaihtoehto, siinä olet oikeassa ja vielä jos taksi ajaa 80 sijasta 100 kmh keskinopeudella, tilanne vain paranee.

    Oletko matkustanut julkisilla?

    Niissä liikkuvista muuten todella suuri osa on naisia. Mikäpä sen rattoisampaa kuin hoitaa amupano junan vessassa työmatkalla!!!

    Vai oletko niitä miehiä jotka tarvii kalliin auton herättämään mielenkiinnon?

    Viesteistäsi on luettavissa, että et osaa lähteä ajoissa liikkeelle. Matkaan menee aina siihen kuluva aika. Sitä ei juurikaan voi lyhentää ajamalla ylinopeutta, varsinkaan jos tie on jo täysi hitaammin kulkevia autoja. Kannattaisi säästää hermoja ja luontoa siirtymällä julkisten kyytiin ja käyttämällä sekin matka-aika tärkeän tehtäväsi edistämiseen. Kai se on juuri syy siihen, että haluat olla mahdollisimman pian perillä?

    Toinen mahdollisuus on muuttaa lähemmäs työpaikkaa. Tunnista kahteen lisää per päivä kuullostaa aika hurjalta. Mutta Suomessa saa vapaasti valita tyhmänkin asuinpaikan niin halutessaan...

    Äänestä

  • sinusta kiinni kirjoitti:

    Oletko matkustanut julkisilla?

    Niissä liikkuvista muuten todella suuri osa on naisia. Mikäpä sen rattoisampaa kuin hoitaa amupano junan vessassa työmatkalla!!!

    Vai oletko niitä miehiä jotka tarvii kalliin auton herättämään mielenkiinnon?

    jos urakoit rakennusalalla, saman päivän aikana voi olla monta kohdetta joissa poiketa. bussilla vai.
    vai pitääkö keikat ottaa radan varresta että pääsee junalla. kamat mukana. sitä on paljon , ei mahdu edes taksiin, bussiin ehkä kyllä, mutta esim. sirkkeli voi olla aika hankala, ym vehkeet.
    katsos, kaikki ei ole vihreitä, kortittomia, vihreessä maiharissa julkisilla kulkevia, sosiaalituilla eläviä vahvan mielipiteen omaavia loiseläjiä puolustamassa aina jonkun toisen omaisuutta, ja aina haukkumassa yksityisautoilua. loppuisi hyvin äkkiä viherpiiperoiden tuet ja elatuskorvaukset, jos autoilijat menisi lakkoon-

    Äänestä

  • autoilu in kirjoitti:

    Kaahailusta ei tule mitään oikeaa säästöä. Jos säästyy aikaa 8 minuuttia päivässä ja polttoainetta kuluu lirta enemmän, niin kaahamisen hinta on pelkän polttoaineen osalta yli kympin tunnilta, lisäksi autokin kuluu enemmän.

    Äänestä

  • nollasummapeliä kirjoitti:

    Kaahailusta ei tule mitään oikeaa säästöä. Jos säästyy aikaa 8 minuuttia päivässä ja polttoainetta kuluu lirta enemmän, niin kaahamisen hinta on pelkän polttoaineen osalta yli kympin tunnilta, lisäksi autokin kuluu enemmän.

    Mutta palkkaa saa 20-30 e/h, joten kannattaa?
    Eikä vapaa-ajalle ole niinkään helppoa laskea sitä hintaa.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Mutta palkkaa saa 20-30 e/h, joten kannattaa?
    Eikä vapaa-ajalle ole niinkään helppoa laskea sitä hintaa.

    Jos arvioidaan että polttoaine on puolet auton kuluista, niin todellinen nopeuden noston kulu olisi siis 20€/h.

    20€ nettotuntipalkaan vaadittaisiin yli viiden tonnin bruttotulot kuukaudessa.

    Yli viisi tonnia kuussa tienaavat voivat vasta käyttää perustelua aika on rahaa, kun puhutaan liikenteessä ajan säästämisestä.

    Äänestä

  • pienillä palkoilla kirjoitti:

    Nouse kulutus vaikka ajaa 40 ylitte ohjearvon..
    Jos körötellen ajaa 9,5 litraa ja reippaammin 11-12 niin aika vähän sanoisin ajan säästöön nähden..

    Äänestä

ainoastaan siirtää...

Äänestä

itse ajan 40-70 tuhatta vuodessa
Autossa körötetty aika on työajastani pois eikä kukaan maksa siitä korvausta.
Senkin ajan voisin makoilla vaikka kanarialla .
Sitten taas jos ajankin yli satasta talvella menetän korttini vaikkapa 3 kk.
Se se vasta kalliiksi valtiolle tulee; polttoaine- ja muut töihin liittyvät kulutusverot, minun tuloverot, firman verot pienenevät, kahden työntekijän tuloverot jne

Äänestä
  • >Autossa körötetty aika on työajastani pois eikä kukaan maksa siitä korvausta.

    Kukas sinun työt hinnoittelee? Sinä itse. Kyllä noi kilometrit pitää velottaa asiakkaalta, joko työtunteina tai km-korvauksina, jos ne haluaa korvatuiksi. Vai eikö työsi ole sen arvoista, että asiakkaat olisi valmiita maksamaan sen mitä kuuluu? Jo 40 tuhatta vuodessa tarkoittaisi 45 sentin mukaankin 18000 euron tulon siirtoa sinulta pois. Ja jos et sitä velota niin se on pois riippumatta millä nopeudella ajat.

    Eihän se tosin ole kuin noin 70 euroa työpäivää kohden mutta tuleehan siitä vuositasolla ihan merkittävä summa, jolla voisi käydä useammankin kertaa kanarialla. Pikkuyrittäjällä tosin harvoin on niin pitkää yhtäjaksoista vapaata, että ehtisi sinne kanarialle, joten se muutaman minuutin säästö päivittäin ei auta silloin oikein mitään.

    Äänestä

  • bussissa tai junalla matkustaessa voisi tehdä paperitöitä samalla.

    Minun tuntemat yrittäjät käyttää autolla ajoa puheluiden puhumiseen, vaikka ei sekään kyllä ole liikenneturvallisuuden kannalta hyvä juttu.

    Äänestä

Aika on ja kuluu joka hetki. Ai perkele taas meni "aikaa hukkaan" kun tämänkin kirjoitin :)

Äänestä
  • Sinua ei siis pahemmin haittaa, vaikka seisoisit komerossa tunnin joka päivä? Aikahan ei siinä mene hukkaan yhtään (noh, tietysti riippuu, mitä siellä komerossa tekee tunnin päivässä)...

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Sinua ei siis pahemmin haittaa, vaikka seisoisit komerossa tunnin joka päivä? Aikahan ei siinä mene hukkaan yhtään (noh, tietysti riippuu, mitä siellä komerossa tekee tunnin päivässä)...

    Miksi seisoisin komerossa?

    Aikaa ei voi säästää, siitä on kyse. Jos jonkin asian tekee nopeesti tai hitaasti, niin ei se ajan kulua muuta. Jos esim. poltat tupakan puolet nopeammin kuin toinen, niin mitä sillä "säästetyllä" ajalla teet?

    Jos oikeasti haluat ”säästää” aikaasi, niin hanki työ jota voi tehdä sängystä käsin. Ei kulu aikaa työmatkoihin laisinkaan :)

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Miksi seisoisin komerossa?

    Aikaa ei voi säästää, siitä on kyse. Jos jonkin asian tekee nopeesti tai hitaasti, niin ei se ajan kulua muuta. Jos esim. poltat tupakan puolet nopeammin kuin toinen, niin mitä sillä "säästetyllä" ajalla teet?

    > Jos esim. poltat tupakan puolet nopeammin kuin toinen, niin mitä sillä "säästetyllä" ajalla teet?

    Eli jos ei ole mitään tekemistä, on sama mitä tekee?

    Mutta entäpä jos olisi jotain tekemistä? Menepä vaikka rakennukselle duuniin ja katso miten kauan katsellaan sitä, että pidät jokaisen tauon kaksi kertaa muita pidempänä. :)
    Voit sitten selitellä, ettei sitä aikaa voi säästää, eikä sillä siis mitään teekään.

    Ihminen elää oletettavasti tietyn määrän vuosia. Hieman yllättäen, tämä voidaan suhteellisen tarkasti muuttaa tietyksi määräksi minutteja. Jokainen minutti, jonka tekee jotakin, on pois siitä minuttimäärästä, jonka voisi tehdä jotakin muuta. Kannattaisi siis mahdollisuuksien mukaan kuluttaa aika niihin asioihin, joiden tekemisestä tykkää.

    Noh, jotkut kuulema nauttivat siitä tupakan polttamisestakin. Kenties jotkut nauttivat jopa auton ajamisesta. Minäkin nautin siitä penskana, mutta sanotaan että jossain 30 ikävuoden paikkeilla siihen alkoi kyllästymään. Nykyään esimerkiksi työmatka on jotakin, mikä on pakko tehdä (sitä voidaan sitten arpoa, mihin kannattaa muuttaa työmatkaa lyhentääkseen, yms).

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Sinua ei siis pahemmin haittaa, vaikka seisoisit komerossa tunnin joka päivä? Aikahan ei siinä mene hukkaan yhtään (noh, tietysti riippuu, mitä siellä komerossa tekee tunnin päivässä)...

    Jos ajamalla pikkasen kovempaa työpäivän aikana ja miksei työmatkallakin saavuttaa varmaankin autossa istumiseen ajansäästöä. Eli jää muutama minuutti aikaa enemmän istua vaikka baarissa kahvilla tai lounaalla. Ja kotiinkin saattaa ehtiä muutaman minuutin aikaisemmin. Mutta siirrätkö sinä sitten seuraavan päivän työhönlähtöaikaa saman muutaman minuutin verran aikaisemmaksi jonka edellisenä päivänä säästit? Epäilen. Eiköhän se töihinlähtö tapahdu suurimmalla osalla duunareista aina siihen samaan,vakioaikaan. Esim. klo.06.30. Edellisen päivän säästöllä saavuttaa korkeintaan muutaman minuutin pidemmät yöunet. Tai vastaavasti voi valvoa illalla tuon ajansäästön verran pidempään. Sulla on taas tässäkin keskustelussa todella kummalliset laskutavat. Ikäänkuin aikaa voisi lisätä ja vähentää ottamalla jostain sitä lisää ja siirtämällä se jonnekin muualla. Aikaa vaan ei voi laske samaantapaan kuin plus-ja miinuslaskua esim.raha-asioissa. Aikaa ei voi varastoida. On siis aivan turhaa selittää että kovemmalla ajonopeudella voisi saavuttaa vaikka enemmän vapaapäiviä. Tämä on teoriassa mahdollista joissain aivan marginalisissa määrissä töitä. No tietäen sinun kirjoittelusi niin sinä tietysti olet sellaisessa työssä,se on selvää. Väitän että 90 prosenttia työväestä tekee työtä sen 8 tuntia ja siirtyy sen jälkeen kotiin. Ammattiliikenteessä ajansäästöä voi tulla ajamalla kovempaa mutta se taas vähentää palkkaa niiltä jotka tekevät töitä tuntipalkalla. Tätä todellisuutta vasten on siis turha tulla väittämään että kansantalous/kansalaiset saisivat aikaan tulojen lisääntymistä/rahansäästöä!!

    Äänestä

  • Duunari-Waleri kirjoitti:

    > Sulla on taas tässäkin keskustelussa todella kummalliset laskutavat. Ikäänkuin aikaa voisi lisätä
    > ja vähentää ottamalla jostain sitä lisää ja siirtämällä se jonnekin muualla.

    Juuri niin minä töissä toiminkin. Sehän on helppoa. Sitä kutsutaan liukumaksi ja työaikapankiksi.

    Lähden töihin joka aamu vaikkapa sitten 06:30 ja kotiin töistä esim. 15:30. Jos käytän työmatkaan suuntaansa tunnin, olen töissä 07:30 ja työpäivän pituus on tasan 8 tuntia.
    Jos sen sijaan onnistun ajamaan työmatkan 50 minutissa voin joko:
    1. Pistää 10 minuttia liukumaan ja olla vielä kotona 10 minuttia aiemmin kuin normaalisti,
    2. pistää 20 minuttia liukumaan ja lähteä sittenkin 10 minuttia myöhemmin (kotona normiaikaan)
    3. pistää 0 minuttia liukumaan ja lähteä 20 minuttia normaalia aiemmin, ollen kotona vastaavasti aiemmin

    Itse harrastelen tuota kakkosvaihtoehtoa. Eli liukumaa kertyy koko ajan, ja sitten sitä pidetään vaikka viikko kerrallaan pois.

    Vapaa-aika on hankalampi laskea, mutta edelleen kysyn: seisoisitko mieluusti tuijottamassa seinää tekemättä mitään 20 minuttia päivässä, jos ei tarvitsisi?

    säästynyttä aikaa (pois autossa istumisesta) kotona istumiseen (mitähän tässä oikein tekisi). No, en epäile hetkeäkään, etteikö kotona olisi yhtä ja toista tähdellistä tekemistä, ja jos ei ole, niin vaimo keksii pientä puuhaa joutilaalle.

    Äänestä

  • käyttäisi tätä kirjoitti:

    säästynyttä aikaa (pois autossa istumisesta) kotona istumiseen (mitähän tässä oikein tekisi). No, en epäile hetkeäkään, etteikö kotona olisi yhtä ja toista tähdellistä tekemistä, ja jos ei ole, niin vaimo keksii pientä puuhaa joutilaalle.

    Vapaa-ajan ongelmat loppuivat lapsiin ja omakotitaloon. Tosin päiväunien ottaminen jos lapset ja vaimo ovat poissa on erittäin hyvää ajankulua, mutta sitäkin teen mielummin kotisohvalla kuin esim. auton ratissa (tulee niskat kipeäksi).

    Äänestä

  • "Meni aikaa hukkaan", sanoi susi kun kellon söi!

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    > Sulla on taas tässäkin keskustelussa todella kummalliset laskutavat. Ikäänkuin aikaa voisi lisätä
    > ja vähentää ottamalla jostain sitä lisää ja siirtämällä se jonnekin muualla.

    Juuri niin minä töissä toiminkin. Sehän on helppoa. Sitä kutsutaan liukumaksi ja työaikapankiksi.

    Lähden töihin joka aamu vaikkapa sitten 06:30 ja kotiin töistä esim. 15:30. Jos käytän työmatkaan suuntaansa tunnin, olen töissä 07:30 ja työpäivän pituus on tasan 8 tuntia.
    Jos sen sijaan onnistun ajamaan työmatkan 50 minutissa voin joko:
    1. Pistää 10 minuttia liukumaan ja olla vielä kotona 10 minuttia aiemmin kuin normaalisti,
    2. pistää 20 minuttia liukumaan ja lähteä sittenkin 10 minuttia myöhemmin (kotona normiaikaan)
    3. pistää 0 minuttia liukumaan ja lähteä 20 minuttia normaalia aiemmin, ollen kotona vastaavasti aiemmin

    Itse harrastelen tuota kakkosvaihtoehtoa. Eli liukumaa kertyy koko ajan, ja sitten sitä pidetään vaikka viikko kerrallaan pois.

    Vapaa-aika on hankalampi laskea, mutta edelleen kysyn: seisoisitko mieluusti tuijottamassa seinää tekemättä mitään 20 minuttia päivässä, jos ei tarvitsisi?

    Kellotappa joskus työmatkasi rajoitusten mukaan ajaen, ja sitten normaalilla ajorytmilläsi. Saavutatko tosiaan 20 minuutin (~17%) päivittäisen ajansäästön, vai jauhatko taas jostakin täysin teoreettisesta tilanteesta, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa?

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    > Jos esim. poltat tupakan puolet nopeammin kuin toinen, niin mitä sillä "säästetyllä" ajalla teet?

    Eli jos ei ole mitään tekemistä, on sama mitä tekee?

    Mutta entäpä jos olisi jotain tekemistä? Menepä vaikka rakennukselle duuniin ja katso miten kauan katsellaan sitä, että pidät jokaisen tauon kaksi kertaa muita pidempänä. :)
    Voit sitten selitellä, ettei sitä aikaa voi säästää, eikä sillä siis mitään teekään.

    Ihminen elää oletettavasti tietyn määrän vuosia. Hieman yllättäen, tämä voidaan suhteellisen tarkasti muuttaa tietyksi määräksi minutteja. Jokainen minutti, jonka tekee jotakin, on pois siitä minuttimäärästä, jonka voisi tehdä jotakin muuta. Kannattaisi siis mahdollisuuksien mukaan kuluttaa aika niihin asioihin, joiden tekemisestä tykkää.

    Noh, jotkut kuulema nauttivat siitä tupakan polttamisestakin. Kenties jotkut nauttivat jopa auton ajamisesta. Minäkin nautin siitä penskana, mutta sanotaan että jossain 30 ikävuoden paikkeilla siihen alkoi kyllästymään. Nykyään esimerkiksi työmatka on jotakin, mikä on pakko tehdä (sitä voidaan sitten arpoa, mihin kannattaa muuttaa työmatkaa lyhentääkseen, yms).

    Mitä lujempaa ajaa, sitä enemmän minuutteja säästyy. Toisaalta, mitä lujempaa ajaa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä joutuu kohtalokkaaseen liikenneonnettomuuteen. Invalidina tai turpeen alla niistä säästyneistä minuuteista ei taida paljon iloa olla.

    Äänestä

  • juttu? kirjoitti:

    Kellotappa joskus työmatkasi rajoitusten mukaan ajaen, ja sitten normaalilla ajorytmilläsi. Saavutatko tosiaan 20 minuutin (~17%) päivittäisen ajansäästön, vai jauhatko taas jostakin täysin teoreettisesta tilanteesta, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa?

    En nyt kyllä puhunut omasta elämästäni, jonka kenties saatoit havaitakin, vaan ihan yleisen esimerkin annoin. Tämän voi havaita esimerkiksi termeistä: "vaikkapa sitten" tai "esim."

    Noh, sattumalta tuo meni aika lähelle omaakin ajankäyttöä. Työmatka kestää tällä hetkellä ajonopeudesta (eikä mistään muusta) riippuen noin 35-80 minuttia. Toki tuo 80 minuttia tarkoittaa, ettei pysty edes nopeusrajoitusten mukaista huippua ajamaan kuin puolet matkasta (kilometreinä).

    Voin esittää matka-aika -arvion, jota sinun ei tietenkään tarvitse hyväksyä, mutta jonka nappasin google mapsista. Tuo arvio olisi siis 42 minuttia. Säästöä ylinopeudella syntyy siis vain 7 minuttia. Suuntaansa. Tämän lisäksi ajan erittäin maltillista ylinopeutta, josta mielestäni kertoo sekin, että edellisistä sakoista on jo useampi vuosi aikaa...

    Minä siis säästän vain vartin, esimerkkikuskini saattaisi nähdäkseni hyvinkin säästää 20 minuttia.

    Ymmärrään että jos ajaa vaikka skodalla, niin ei siinä haisevassa kinnerissä halua viettää sekuntiakaan pidempään kuin on pakko. Mutta jos on kunnon auto, niin sillähän on ilo ajaa ja jokainen tiellä vietetty minuutti on silkkaa nautintoa.

    kun on parempi auto niin matka-ajasta ei edes halua säästää.

    Äänestä

  • susikin ... kirjoitti:

    "Meni aikaa hukkaan", sanoi susi kun kellon söi!

    Näitä juttuja on ollu ennenkin, niin mun kun muittenkin aloittamana.
    Sitä en vieläkään ymmärrä, miksi jonkun pitäis tilittää, mihin aikansa käyttää, ei ainakaan mun työnantajakaan yritä sanoa, että ole töissä joka päivä muutama minuutti ylimääräistä ilmaiseksi, kun mitä sä niillä muutamilla minuuteilla teet. Pari työkaveriani on tästä kanssani kiistellyt, että ei se heidän hitaammin ajo paljoa vaikuta, ja muutama minuutti sinne tänne ja plää plää.

    Kun olen sitten sanonu, että jos se ei oikeesti merkkaa mitään, niin istu autossas perille päästyäsi vaikka 10 minsaa, sen verran ainakin tolla ajotyylilläs olet kanssa-autoilijoiden matka-aikaa pidentänyt, niin eipä ole suostunut. Turha siis kenenkään on murehtia, mihin kukakin aikansa sitten käyttää, jos matka sujuukin hyvin.

    PS. Ohittaminen on ihan luonnollinen asia, jos siihen vaan on tilaisuus, eli aina vaan ohi teidentukoista kun pääsette, saatatte säästää monen muunkin aikaa, kun moni ohitettu vetää herneet nenään ja lisää nopeutta saadakseen ajella mielenosoituksellisesti nenä kiinni perseessäsi.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Vapaa-ajan ongelmat loppuivat lapsiin ja omakotitaloon. Tosin päiväunien ottaminen jos lapset ja vaimo ovat poissa on erittäin hyvää ajankulua, mutta sitäkin teen mielummin kotisohvalla kuin esim. auton ratissa (tulee niskat kipeäksi).

    No miten sulla on aikaa roikkua täällä? Todella käsittämätöntä, kun lapsiakin on?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

JLP* kirjoitti:

Jos ajaa 20 000 km vuodessa keskinopuden ollessa 80 km/h, kuluu aikaa 250 tuntia. Jos taas ajaa saman matkan keskinopeudella 100 km/h, kuluu aikaa 200 tuntia. Jo vuodessa aikaa säästyy 50 tuntia. Se on työpäiviksi muutettuna lähes 7 työpäivää eli 7 päivää lisää vapaata töistä vuoden aikana. Tämä kun kerrotaan odotettavissa olevalla keskimääräisellä eliniällä ~ 80 vuotta - 18 vuotta = 62 vuotta x 7 päivää = 434 päivää. Miettikääpä tätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu