Mikä vaivaa kun nilkkani on tullut jumalattoman kipeäksi ja melkein koko ajan kippuu muuttuuu sietämättömän kovaksi jolloin jalka pettää alta. Vaiva on siis vasemassa nilkassa sellaisen pallon tai kohouman kohdalla. Vaivoihin kuuluu myös se, että välillä jalan sisällä tuntuu poltetta. Mutta kävellä pystyn jotenkin (en kovin hyvin)
En tiedäkivut ovat tiullut, mutta luulen, että kyseessä on murtuma, kun mulla on aiemmin käsi ollut murtunut. Jolloin kipu oli samanlaista. Ja silloinkin kipu muuttui välillä todella kovaksi.
En tiedäkivut ovat tiullut, mutta luulen, että kyseessä on murtuma, kun mulla on aiemmin käsi ollut murtunut. Jolloin kipu oli samanlaista. Ja silloinkin kipu muuttui välillä todella kovaksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
lääkäriin
aikaa
ei voi varmasti sanoa näin, paljon mahdollista vaikka hiusmurtuma tai jotn. Kannattais mennä lääkäriin, eikä kävellä sillä juurikaan.
Rasitus murtuma :/
Ihan niin kuin olisi sulla poikki tuo. Tulehtumista ja sillai.kannatta hoidattaa tuo, tai vaiva seuraa mukana iäti. Ihan niin kuin et saisi astua sillä jalallasi laisinkaan, vaan sen paranemisprosessi olisi, että sen varaan ei lasketa lainkaan, sen jalan.