Uskonnollista ylimielisyyttä

Tunnen yhden amerikkalaisen luterilaisen, jonka määrittelen hyväksi ystäväkseni. Hän ei tiedä mitään mormonismihistoriastani. Hän kertoi kerran anekdootin Billy Grahamista seuraavaan tapaan:
Graham oli pitänyt jotain konferenssia ja kertonut kuinka Einstein oli aikoinaan istunut junassa ja ei ollut löytänyt lippua kun konduktööri oli sitä pyytänyt. Konnari sanoi, että tunnen kyllä teidät ja uskon, ettette ole ilman lippua liikkeellä, joten asia kunnossa. Kun konnari oli jonkin ajan kuluttua tullut vaunuun uudelleen, Einstein etsi lippua penkin alta. Konnari sanoi, että "antakaa olla, asia on kyllä kunnossa", johon Einstein vastasi "eikä ole, minulla ei ole aavistustakaan mihin olen menossa"... Yleisön naurun jälkeen Graaham oli sitten sanonut, että "Minä olen nykyään vähän kuin tuo Einstein, mutta MINÄ kyllä tiedän että olen menossa taivaaseen enkä sinne toiselle puolelle".
Kaverini sitten samaan tapaan sanoi, että hänkin tietää mihin on menossa kuolemansa jälkeen.

Minusta tuollainen on melko ylimielistä - mitä olette mieltä? Uskon, että kaveri ei pidä tätä yhtään ylimielisenä vaan ennemminkin uskonsa vahvuudesta mainostamisena. Mutta toisaalta ihmiset, jotka TIETÄVÄT uskonsa totuudesta ovat samaan tapaan ylimielisiä.

Tuosta Billy Grahamista muuten... on niin kaupallista meininkiä että minä en osta enää edes grahamjauhoja kaupasta :-)
21299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

voi sanoa tietävänsä minne on menossa, mutta sitä ei voi tietää pääseekö sinne vai jonnekin muualle. Tarkoitan siis, että tavoite voi olla kirkkaana tiedossa, mutta keinot ovat väärät, myös monella mormonilla.

Äänestä

Onko sellainen ihminen ylimielinen, joka tietää mihin on menossa junalla? Jos on, niin silloin sellainen, joka uskoo tietävänsä, minne on menossa kuoleman jälkeen, on myös ylimielinen. Ellei ole, niin en ymmärrä, miksi uskovaista, joka uskoo tietävänsä oman suuntansa, pidetään ylimielisenä.

Minusta kirjoituksestasi kuultaa tietynläinen kateus, koska itse et tunne olevasi tietoinen omasta suunastasi. Haluat olla huoleton ateisti, jonka ei tarvitse ajatella tulevaa kohtaloa kuoleman jälkeen ja kuitenkin syvällä sisimässäsi tunnet, että kuoleman jälkeen on jotakin, mutta et tiedä, mitä. Se synnyttää sisimässäsi katkeruuta tai kateuta uskovaisia kohtaan.

Sorry, jos tuntui henkilöhyökkäykseltä. Tarkoitus ei ole hyökätä ketään vastaan henkilökohtaisesti, vaan kyse oli ajatuksia, joita kirjoituksesi herätti. Eräänläinen vastakommentti.

Äänestä
  • Ohoh, en tiennytkään olevani ateisti, enkä varsinkaan huoleton sellainen ;-)
    Olen agnostikko, joka haluaa sisimmässään uskoa Jumalaan ja toivoo kuoleman jälkeen olevan elämää. En tunne kateutta enkä katkeruutta uskovaisia kohtaan, mutta tietynlainen "varmuus" ja "jeesustelu" vituttavat minua suunnattomasti.

    Äänestä

Epävarmuus on suurimpia pelon kohteita ja yhdistää kiihkeimmät ateistit ja uskovaiset, kummallakin varmuus "suuresta mysteeristä" - mitä kuoleman jälkeen. Erona näyttää olevan se, että kiihkeimmille uskovaisille tämä elämä on korkeintaan jokin harjoitustehtävä vailla itseisarvoa. Tuo tämän elämän alentaminen (kuin kyseessä olisi tylsä pakollinen junamatka) ja keskittyminen tuohon johonkin tulevaan näyttäytyy ylimielisyytenä.

"Sokrateelle filosofia oli vain elämää, Platon teki siitä oppirakennelman. Apostolisen sukupolven kristityille usko oli vielä vain elämää, sittemmin se kehitettiin opiksi, ja lopulta siitä tehtiin tiedettä."
- Sören Kierkegaard

Äänestä
  • Niin, periaateessa kuolema on tuntematon olotila myös uskovalle, mutta minusta usko antaa paremman lähtökohdan elämälle, kuin elämä ilman uskoa.
    Mitä juva-vertaukseen tulee, niin yleensä sellaista ihmista pidetään tompelina, joka ei tiedä, mihin on menossa. Tosin sitä voi matkustella junalla huvikseen, mutta harvoin ilman tarkoitusta tai päämäärää. Siitä vertaukseni.

    Mieleeni muistui Juhani Ahon Rautatie. Siinä iäkäs pariskunta meni tutustumaan rautatiehen ja junaan uutena asiana. Junassa eräs matkustaja alkoi ensin puheilemaan Matin kanssa ja havaituaan, että ne eivät olleet matkalla mihinkään, alkoi houkutella miestä juopotelemaan, josta oli seurauksena, että mentiin yksi asema ohi ja joudutiin maksamaan ylimääräinen maksu.

    Jos pariskunnalla olisi ollut päämäärä, niin kyseinen matkustaja olisi todennäköisesti jättänyt heidät rauhaan. Tosin asiaan vaikuti asiaosaisten kokemattomuus.

    Tavallisessa elämässä monet elävät ikään kuin kokeakseen, "mitä on matkustaa junalla", ilman todellista päämäärää. Sellaisessa tilanteessa lankeaa kaikenlaisiin kiusauksiin ja onnetomiin ratkaisuihin. Mutta jos elämään suhtautuu kuten junamatkaan, jossaon päämäärä, niin silloin kykenee tekemään paremmin oikeita ratkaisuja.
    En usko, että elämmän pitäminen jonkinlaisena "harjoitustehtävänä" alentaisi elämän arvoa. päin vastoi, elämän kokee tärkeäksi, kun oivaltaa, että tässä elämässä tehdyillä valinnoilla on vaikutusta tulevaan kohtaloon tulevassa elämässä. Ateistille elämässä tehdyillä ratkaisuilla ei ole samanlaista merkitystä, joten sillä, mitä tekee, ei ole sillein väliä. Ellei sitten ajatele jälkipolven muistoa itsestään.

    Äänestä

  • Lehi kirjoitti:

    Niin, periaateessa kuolema on tuntematon olotila myös uskovalle, mutta minusta usko antaa paremman lähtökohdan elämälle, kuin elämä ilman uskoa.

    "Elämä ei ole ongelma, joka pitäisi ratkaista, vaan todellisuus joka on koettava."
    - Sören Kierkegaard

    Pitäytyessä junavertauksessa toteat samalla, ettei millään tässä elämässä ole sinällään mitään merkitystä. Että elämä on pelkkä (itsekäs) yritys saavuttaa mahdollisimman hyvä palkinto, itsessään täysin arvotonta.

    Itse en osaa verrata elämää junamatkaan - en sen puoleen niin edes haluaisi tehdä. Minulle elämä on ennemmin kuin kaunis patikka Luojan luomassa ihmeellisessä maailmassa, jonka suurin häiriö on yleinen kyvyttömyys nauttia olevasta. On kiire hankkia taivaspaikkaa ja titteliä ja ties mitä ja aina kyse siitä, miten itse saa sen maksimaalisen hyödyn.

    Lopussa ajatuksesi karahtaa karille, sillä vaikka tässä elämässä tehdyillä ratkaisuilla ei olisi mitään merkitystä suhteessa johonkin oletettuun kuolemanjälkeiseen, on niillä silti merkitystä suhteessa tähän elämään.

    Äänestä

  • f.e.s. kirjoitti:

    "Pitäytyessäsi junavertauksessa toteat samalla, ettei elämällä ole sinällään merkitystä."

    Ihmisen elämään kuuluu paljon asioita ja vaihtoehtoja, joten: Mistä asioista elämän merkitys muodostuu? Rikkauden kokoamisesta? Vallan ja kunnian tavoitelu? Vai siitäkö, että aamulla mennään töihin, illalla palataan kotiin nukkumaan ja seuraavalla amuulla herätään samaan rutiiniin, josta vapaapäivät antavat tilapäistä vapautusta?
    Jos elämällä sinällään olisi merkitystä, niin silloin pitäisi osata valita edellä olevista oikea vaihtoehto.

    "lopussa ajatuksesi karahtaa karille, sillä vaika tässä elämässä tehdyillä ratkaisuilla ei olisi mitään merkitystä suhteessa johonkin oletettuun kuolemanjälkeiseen, on niillä silti merkitystä suhteessa tähän elämään."

    Miten tehdyillä ratkaisuilla on "merkitystä suhteessa tähän elämään"?

    Harva ihminen saa aikaiseksi mitään suurta tai merkityksellistä tässä elämässä, jonka tulevat sukupolvet muistaisivat vuosisatojenkin päästä. Jotkin suurmiehet ovat saaneet aikaiseksi muistamisen arvoisia asioita ja vaikutaneet maailman historiassa, mutta entä me maan matoset?

    Jos perustaa perheen, niin silloin tehdyillä ratkaisuilla on merktystä lasten elämässä, niin kauan kun ovat riipuvaisia vanhempien holhouksesta, ja jättävät koko elämän kantavia muistoja lapsuusajasta. Mutta niillä ei ole merkitystä yhtä sukupolvea enempää.
    On kuitenkin niitä, jilla ei ole omaa perhettä, vaan elävät yksin.

    Joten elämällä täytyy olla jokin korkeampi päämäärä, joka ei rajoitu vain kuolevaisuuteen. Vain uskonto voi antaa näkemyksen maanpäällistä elämää korkeammasta tarkoituksesta.

    "Joten elämällä täytyy olla jokin korkeampi päämäärä, joka ei rajoitu vain kuolevaisuuteen."

    Miksi?

    on ollut yhtenä osana elämää, kokemuksellisesti (ehkä) ketjun ylemmässä päässä?

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    niin, että jos elämällä ei ole korkeampaa päämäärää, on sellainen elämä aivan turha välinpitämättömän läpijuoksu.

    vai

    niin, että elämä on niin mielekästä, että se olisi pelkkä irrallinen ilmiö ilman jatkoa kuoleman jälkeen?

    Molempiin voi vastata miksi, mutta vastaus on erilainen. Kumpi on lähempänä omaa näkemystäsi?

    Ongelmasi on se, että näet merkitystä vain suhteessa johonkin ja se näkyy tarjoamissasi vaihtoehdoissa. Toisin sanoen asialla itsellään, tässä yhteydessä elämällä, on pelkkä välinearvo. Yritä hetkeksi vapautua tuosta ja ehkä ymmärrät edes sen hetken muita vaihtoehtoja.

    Elämän merkitys tulee elämästä itsestään eikä sille ole mitään yleispätevää määrettä. Rikkauksien kerääminen on toisten köyhdyttämistä, vallan tavoittelu alistamista ja mekaaniseen rutiiniin juurtuminen alistumista. Miten olisi mielekäs työ, joka itsessään tuo muutakin tyydytystä kuin palkan, ja vapaapäivänä piknik rakkaiden ihmisten kanssa kera hyvän viinin?

    Jos ymmärrät tuon (vaikka ilman viiniä sitten), voit ymmärtää myös sen, miksi ei ole mitään erityistä syytä jäädä ihmiskunnan muistiin sadoiksi vuosiksi...

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vincent_van_Gogh

    "Miten tehdyillä ratkaisuilla on 'merkitystä suhteessa tähän elämään'?"

    Arvatenkin koska jokainen tehty ratkaisu, valinta, vaikuttaa seuraaviin. Sekä omiin että myös toisten (ei koske vain omaa perhettä).

    Äänestä

  • lauseen kirjoitti:

    Vastaa kumpaankin...

    "Miksi?" on kysymys, jonka esitin lauseen esittäjälle.

    Miksi elämällä täytyy olla jokin korkeampi päämäärä, joka ei rajoitu vain kuolevaisuuteen?

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    "Miksi?" on kysymys, jonka esitin lauseen esittäjälle.

    Miksi elämällä täytyy olla jokin korkeampi päämäärä, joka ei rajoitu vain kuolevaisuuteen?

    Minä esitän vastakysymyksen, joka saa toivottavasti sinut ajatelemaan:
    Mitä merkitystä on elämän aikana saadula kokemuksella ja tiedolla, jos se kaikki häviää kuolemassa? Siis, jos yksilön saama kokemus katoaa ihmisen kuollessa?

    Jos elämällä on kuolevaista elämää korkeampi päämäärä, niin silloin kaikella sillä tiedolla ja kokemuksella, jota saame elämän aikana, on todellista merkitystä. Tosin kaikella tiedolla ei ole samaa merkitystä henkimaailmassa, joten ihmisen on osattava valita, mitä tietoa kerää itselleen.

    Esimerkiksi lääketiedettä koskevalla tiedolla ei ole merkitystä kuoleman jälkeen, koska henkiolennot eivät koe fyysistä sairautta, kuten maan päällä. Samoin maailmassa on paljon muutakin tähän aikaan liityvää tietoa, jolla tuskin on merkitystä toisella puolella.

    Sen sijaan oikea tieto Jumalasta ja Hänen laeista on suuri merkitys kuoleman jälkeen. Kyse ei ole teologiasta, eikä viimeisellä tuomiolla kysellä oppiarvoja, vaan yksinkertaisesta tiedosta, jonka lapsikin ymmärtää. Tosin tieto perustuu uskoon siihen, mitä opetetaan pyhissä kirjoituksista.

    "Minä esitän vastakysymyksen, joka saa toivottavasti sinut ajatelemaan:
    Mitä merkitystä on elämän aikana saadula kokemuksella ja tiedolla, jos se kaikki häviää kuolemassa? Siis, jos yksilön saama kokemus katoaa ihmisen kuollessa?"

    Biologian oppitunti: Kaikki elollinen pyrkii jatkamaan elämää ja varmistamaan jälkeläisillee parhaat mahdollisuudet. Tieto jonka yksilö kerää omaan käyttöönsä toki katoaa, mutta tieto ja kehitys minkä pystyy saavuttamaan hyödyttää ihmiskuntaa tulevaisuudessa. Uskonnollisella tiedolla ei ole vastaavaa vaikutusta maailman kehitykseen vaan se toimii itseasiassa tätä vastaan, koska uskonnollisen totuuden luonteeseen kuuluu _muuttumattomuus_ ja _pysähtyneisyys_. Uskonnollisen tiedon merkitys ihmiskunnan kehitykselle on siis negatiivinen. Kuka haluaa jättää perinnökseen jälkipolville taas yhden hukatun sukupolven ihmiskunnan kehittämiseksi, eikö niitä ole hukattu jo ihan tarpeeksi? Onko uskon oikeutus ja korkeampi päämäärä panostus epävarmaan muutosta ja kehitystä vastustavaan oppiin joka on saanut alkunsa barbaarisilta ajoilta?

    Lisää kysymyksiä ajattelua herättämään:
    Tämän takia kysyn, että miksi elämässä pitää olla joku tälläinen "korkeampi" päämäärä? Onko se tyydyttämässä siis vain ja ainoastaan uskovaisen henkilön omaa turhamaisuutta ja tarvetta tuntea itsensä jotenkin erikoiseksi ja tärkeäksi?

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    on ollut yhtenä osana elämää, kokemuksellisesti (ehkä) ketjun ylemmässä päässä?

    haittaa vaikka se jatkuisikin kuoleman jälkeen toisessa elämässä. Jos taas ei, niin sitten se oli siinä.

    Äänestä

  • f.e.s. kirjoitti:

    Ongelmasi on se, että näet merkitystä vain suhteessa johonkin ja se näkyy tarjoamissasi vaihtoehdoissa. Toisin sanoen asialla itsellään, tässä yhteydessä elämällä, on pelkkä välinearvo. Yritä hetkeksi vapautua tuosta ja ehkä ymmärrät edes sen hetken muita vaihtoehtoja.

    Elämän merkitys tulee elämästä itsestään eikä sille ole mitään yleispätevää määrettä. Rikkauksien kerääminen on toisten köyhdyttämistä, vallan tavoittelu alistamista ja mekaaniseen rutiiniin juurtuminen alistumista. Miten olisi mielekäs työ, joka itsessään tuo muutakin tyydytystä kuin palkan, ja vapaapäivänä piknik rakkaiden ihmisten kanssa kera hyvän viinin?

    Jos ymmärrät tuon (vaikka ilman viiniä sitten), voit ymmärtää myös sen, miksi ei ole mitään erityistä syytä jäädä ihmiskunnan muistiin sadoiksi vuosiksi...

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vincent_van_Gogh

    "Miten tehdyillä ratkaisuilla on 'merkitystä suhteessa tähän elämään'?"

    Arvatenkin koska jokainen tehty ratkaisu, valinta, vaikuttaa seuraaviin. Sekä omiin että myös toisten (ei koske vain omaa perhettä).

    Mutta jos hän on kerännyt sen suuren viisauden ja elämänkokemuksen muun arvokkaan, niin hän ei siitä itse hyödy millään tavoin vaan jälkipolvi voi käyttää sen kaiken hyväkseen. Ts. ihminen elää ja kuolee ja siinä on se elämä - ei ole mitään taivasta, missä hän voi odottaa jotain palkintoa tekemisistään. Kuollut on kuollut ja maatuu - jos hänellä elämänsä aikana on ollut joitakin merkittäviä juttuja tai tekoja, niin elävät jälkipolvet siitä hyötyvät. hmmm. esim juuri Einsteinin nerot oivallukset ja vaikka Sibeliuksen musiikki. Mozart ja ba Bach ,jotka ovat olleet kuolleena ja maatuneina jo useampi sata vuotta, mutta heidän musiikkinsa on kuolematonta. Tai muut taiteilija ja nerot, ihmisen kehitystä tai yhteiskuntaa edistävät keksinnöt ja ratkaisut jne. Asiaa voi pohtia loputtomiin......
    (Mielikuvitellahan voi vaikka mitä jumalia, profeettoja, enkeleitä jne jonkun uskonnon kera, mutta todeksi niitä asioita ei voi kukaan takuuvarmasti sanoa ja väittää ja pitää itseään 'parempana uskovaisena' .

    Äänestä

  • yx pohdiskelija kirjoitti:

    They met Jeesus
    These are true storys of God and His Son Jeesus, watch I do not think they are joking us when they tell their storys...God respects your choice. No one is not forced to heaven. You can also turn back to Gods offer and forgiveness what is in Jeesus Crist.

    Atheist Howard Storm's Near Death Experience
    http://www.youtube.com/watch?v=lF7AzxplsME

    Medical Doctor has NEAR DEATH EXPERIENCE - to HELL and BACK
    http://www.youtube.com/watch?v=w-v1Fppjlvc&feature=related
    http://www.youtube.com/watch?v=OnVhKH2C1Jw&p=0A40D01C735C1D89&playnext=1&index=4

    Near Death Experience-Meets Jesus
    http://www.youtube.com/watch?v=EnRZGLkp2M4&feature=related

    Cristian Testimony what happened when he died
    http://www.youtube.com/watch?v=NPabMyVvC9s&feature=related

    With Blessing

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    "Minä esitän vastakysymyksen, joka saa toivottavasti sinut ajatelemaan:
    Mitä merkitystä on elämän aikana saadula kokemuksella ja tiedolla, jos se kaikki häviää kuolemassa? Siis, jos yksilön saama kokemus katoaa ihmisen kuollessa?"

    Biologian oppitunti: Kaikki elollinen pyrkii jatkamaan elämää ja varmistamaan jälkeläisillee parhaat mahdollisuudet. Tieto jonka yksilö kerää omaan käyttöönsä toki katoaa, mutta tieto ja kehitys minkä pystyy saavuttamaan hyödyttää ihmiskuntaa tulevaisuudessa. Uskonnollisella tiedolla ei ole vastaavaa vaikutusta maailman kehitykseen vaan se toimii itseasiassa tätä vastaan, koska uskonnollisen totuuden luonteeseen kuuluu _muuttumattomuus_ ja _pysähtyneisyys_. Uskonnollisen tiedon merkitys ihmiskunnan kehitykselle on siis negatiivinen. Kuka haluaa jättää perinnökseen jälkipolville taas yhden hukatun sukupolven ihmiskunnan kehittämiseksi, eikö niitä ole hukattu jo ihan tarpeeksi? Onko uskon oikeutus ja korkeampi päämäärä panostus epävarmaan muutosta ja kehitystä vastustavaan oppiin joka on saanut alkunsa barbaarisilta ajoilta?

    Lisää kysymyksiä ajattelua herättämään:
    Tämän takia kysyn, että miksi elämässä pitää olla joku tälläinen "korkeampi" päämäärä? Onko se tyydyttämässä siis vain ja ainoastaan uskovaisen henkilön omaa turhamaisuutta ja tarvetta tuntea itsensä jotenkin erikoiseksi ja tärkeäksi?

    Tunnen biologian perusteet, joten se ei tuota vaikeuksia. Sen sijaan täytyy sanoa, että kaikki tieto, minkä ihminen kerää, ei hyödytä aina ihmiskuntaa. Esimerkiksi minun hankimani tiedot eri asioista tuskin hyödyttää muita omassa elämässään.
    Mutta jos ajatelee elämän jatkuvan kuoleman jälkeen niin silloin tiedolla voi olla merkitystä ihmiselle itselleen.

    Sinulla on outo käsitys uskonnosta ihmiskunnan kehityksen esteenä. Moni tutkija on ollut taustaltaan uskovainen, joten käsityksesi on yksipuolinen ja rajoitunut. Se, että Jumala ilmoitti suuriman osan uskonnollisista totuuksista aikana, jolloin ei ollut nykyajan teknistä osaamista, ei merkitse, että niillä ei olisi merkitystä nykyaikana.

    "Tämän takia kysyn, että miksi elämässä pitää olla tälläinen 'korkeampi' päämäärä? Onko se tyydyttämässä siis vain ja ainoastaan uskovaisen henkilön omaa turhamaisuutta ja tarvetta tuntea itsensä jotenkin erikoiseksi ja tärkeäksi?"

    Tälläiseen kysymykseen on vaikeata vastata silloin, jos toinen ei ole samalla aaltopituudella. Molempien osapuolten pitäisi ajatella edes joten kuten samalla tavalla, jotta vastaus voisi tyydyttää kysyjää.

    Uskonnolliselta näkökannalta tarkasteltuna tarkoitus on valmistaa ihmistä kohtamaan Jumala toisella puolella. Tarkoitus ei ole tyydyttää kenenkään turhamaisuutta, vaan nostaa ihmisen itsetuntoa. Toinen syy on auttaa ketämään elämässä tulevia koetelemuksia ja vastoinkäymisiä. Tietoisuus, että tämä elämä on vain yksi välivaihe iankaikkisuudessa auttaa kestämään vaikeuksia ja kehitymään niiden kauta.

    Äänestä

freemasons=lusiferists came idea of bilding up mormons, jehovas witnessess nad later saints of Jeesus Crist. These theaching are not correct and lead you to the gates of hell

http://www.youtube.com/watch?v=b3lmWszMRTU&feature=related

Vanha kirkkoRaamattu vuoden 1930/1938 käännös ja sanatarkin käännös verrattaen alkukielen käännökseen. Tässä käännöksessä on pyritty kääntämään sana sanasta alkutekstin mukaan. Jos olet näissä lahkoissa joita luettelin mukana niin kannattaa erota heti. Esimerkiksi jehovan todistajissa saatana käyttää Jeesuksen omia sanoja jehovan todistajia vastaan. Huomaa mitä Jeesus sanoo, otin tähän Raamatun paikan.

Raamatun käännös 1930/1938(sanatarkin käännös joka on saatavilla suomesta)

Johanneksen evankeliumi:
8:24 Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."

Nyt jehovan todistajat kieltävät Jeesuksen Jumaluuden ja sen että Isä on Jeesuksessa ja Jeesus Isässä niinkuin hän itse sanoo seuraavassa sanan paikassa.

Johanneksen evankeliumi:

14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
14:7 Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet."
14:8 Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme."
14:9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
14:10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. >> Jakeen lisätiedot
14:11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.

http://www.youtube.com/watch?v=b3lmWszMRTU&feature=related

Äänestä
  • kirkon manipulaatiotekniikkaa. Uutta kristinuskoa piti levitettämän, mutta kansa uskoi entiseen kokemusperäiseen kirkonmiesten taikauskoksi nimittämään luonnonvoimien kannssa läheiseen toimintaan. Eihän siinä siis auttanut muu kuin tuomita taikausko jumalattomuudeksi. Vastakkainasettelu uskon ja taikauskon välillä on kirkon luoma omien tarkoitusperien toteuttamisen tueksi luotu malli pitää ihminen ruodussa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Exmoro kirjoitti:

Tunnen yhden amerikkalaisen luterilaisen, jonka määrittelen hyväksi ystäväkseni. Hän ei tiedä mitään mormonismihistoriastani. Hän kertoi kerran anekdootin Billy Grahamista seuraavaan tapaan:
Graham oli pitänyt jotain konferenssia ja kertonut kuinka Einstein oli aikoinaan istunut junassa ja ei ollut löytänyt lippua kun konduktööri oli sitä pyytänyt. Konnari sanoi, että tunnen kyllä teidät ja uskon, ettette ole ilman lippua liikkeellä, joten asia kunnossa. Kun konnari oli jonkin ajan kuluttua tullut vaunuun uudelleen, Einstein etsi lippua penkin alta. Konnari sanoi, että "antakaa olla, asia on kyllä kunnossa", johon Einstein vastasi "eikä ole, minulla ei ole aavistustakaan mihin olen menossa"... Yleisön naurun jälkeen Graaham oli sitten sanonut, että "Minä olen nykyään vähän kuin tuo Einstein, mutta MINÄ kyllä tiedän että olen menossa taivaaseen enkä sinne toiselle puolelle".
Kaverini sitten samaan tapaan sanoi, että hänkin tietää mihin on menossa kuolemansa jälkeen.

Minusta tuollainen on melko ylimielistä - mitä olette mieltä? Uskon, että kaveri ei pidä tätä yhtään ylimielisenä vaan ennemminkin uskonsa vahvuudesta mainostamisena. Mutta toisaalta ihmiset, jotka TIETÄVÄT uskonsa totuudesta ovat samaan tapaan ylimielisiä.

Tuosta Billy Grahamista muuten... on niin kaupallista meininkiä että minä en osta enää edes grahamjauhoja kaupasta :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu