Olen sinkku ja oletan, että vastaajat ovat myös sinkkuja tai kertovat sinkku-aikansa kokemuksista. Olen myös sinkku, joka ei haluaisi olla sinkku ja joka ei ole lainkaan sinut sinkkuutensa kanssa.
Kuinka kateellisia olette lähipiirinne ihmisten parisuhteista ja kuinka usein teille nousee ikävä pala kurkkuun, kun seuraatte sivusta toisten parisuhde-elämää?
Itse myönnän, että aina kirpaisee kun ystäväni kertovat seurustelukumppaneistaan jotain positiivista tai kun isommalla porukalla liikenteessä olessamme näen ystävieni pitävän seurustelukumppaneitaan kädestä, suutelevan, kehuvan toisiaan yms. yms.
Kirpaisee, koska olen kateellinen ja haluaisin itsekkin hyvän parisuhteen. Onneksi ikävät tunteeni eivät saa täysin yliotetta mutta kiusallisen pitkään ne aina mieltä varjostavat. On vaikea olla niin jalo ihminen, että voisi vain olla onnellinen toisten puolesta. Itse käsittelen kateuttani vain hyväksymällä sen ja karttamalla kaikkein pahimpia tilanteita, mikäli mahdollista. Esim. romanttisen elokuvan katsomista yhdessä pariskuntien kanssa ja sen sellaisia tapahtumia, joissa muiden kuhertelun riski on suuri. En myöskään kysy ystäviltäni, miten heidän parisuhteessaan menee, mikä tietenkin on vähän epäkohteliasta mutta toisaalta, en vaihda heti puheenaiheitta, jos ystäväni haluaa keskustella parisuhteestaan tai seurustelukumppanistaan.
Onko kukaan ollut niin röyhkeä, että olisi suoraan pyytänyt pariskuntia välttämään hellyydenosoituksia sinkun seurssa, jottei sinkulle tulisi paha mieli? Tai lopettanut keskustelun toisen seurustelukumppanista ja seurustelusta kuin seinään vedoten siihen, ettei itseään asia kiinnosta/koske ?
Musta tällaisen pyytäminen on kohtuutonta, sillä ei ole pariskuntien syy, ettei sinkku kestä heidän onneaan ja että sinkkkuus tekee ihmisestä varsin itsekeskeisen. Toisaalta arvostan, jos minut katkeroituneena ja rikkinäisenä sinkkuna huomioidaan niin, ettei minua piinata ylimitoutetuilla pariskuntien hellyyden osoituksilla tai minulle ei vuodateta sitä, kuinka ihana oma kumppani on.
Sinkun kateus toisten parisuhteista
52
4478
Vastaukset
- realismia
Keväisin jokirannassa näen usein iäkkäitä pariskuntia käsikynkkää kävelyllä, ja tunnen toisinaan hurjaa halua työntää heidät jokeen. Meidänkin oli tarkoitus vanheta yhdessä ja köpöttää yhdessä kurttuisina kevätauringossa, mutta toisin kävi.
Joskus mietin nähdessäni tosi pahan näköisen haaskan miesystävän kanssa, että miten tuokin on onnistunut saamaan parisuhteen noilla kasvoilla, tuolla vartalolla, noilla kuteilla, mutta minä olen yksin. Pohdiskelu on ihan ohikiitävää kevyttuumailua, sillä useimmiten urospuolisko sopii ihan hyvin naiselleen :D - Hulivili80
Minulla ei ole ollenkaan tuollaisia tuntemuksia, mutta olenkin mies.
- Brittaliisa
Saattaa olla niin,etten voi saada itse lapsia.Yhtenä osasyynä voin paljastaa menneisyys kovin alipainoisena naisena.No.En pidä seksistä.En halua seksiä.En siksi halua parisuhdettakaan.Mutta koen että pienet lapset ovat tosi söpöjä..Aina kun näen äidin vaunuineen meinaan ruveta pillittämään.Kerran näin juhlissa erään tuttavan jolla oli vauva mukana ja se oli hetki,jolloin olin kateellinen.BTW -miehet eivät koskaan ole tositarkoituksella yrittäneet pokata minua!Enää en nuorene..30vee.
- Vanha tietäjä
-Kuinka kateellisia olette lähipiirinne ihmisten parisuhteista ja kuinka usein teille nousee ikävä pala kurkkuun, kun seuraatte sivusta toisten parisuhde-elämää?-
Päinvastoin, tulee olo että on parempi olla sinkkuna kun kuulee mitä naiset puuhaavat parisuhteissa, nalkuttavat ja miten kaksinaamaista touhu on. Riidan aiheet ovat naurettavia ja toisen kädet ovat usein sidottuina selän taakse. Välillä kaupungilla, ollessa yksin jossain rannalla kävelemässä tai riennoissa ollessa tuntee enemmän sellaista kaipausta. Yhdessä kävelevät parit herättävät lähinnä hymyilyä kun ovat löytäneet toisensa tai sitten se on ilkikurista kun tiedän millaista se "onni" voi kuitenkin sen kulissin alla olla tai ettei se tule kestämään.
Minua ei haitanne että joku toitottaa miten ihana kumppani on, osaan olla onnellinen toisen puolesta, mutta naisten kehuja omaa miestä kohtaan joka todellisuudessa on renttuluuseri en jaksa kuunnella.
Mutta ehkä mulla on ollut jo parikymppisenä useita vuosia aikaa opetella tätä sinkkuna olemista jopa ihan tyytyväiseksi asti. Ehken osaa olla sitten kateellinen tyhmyyttäni?- Anonyymi
Yllättävän katkeraa tekstiä noin ei kateelliselta.
- 15
En ole perus-kateellinen kenenkään parisuhteesta, mutta joskus huomaan haaveilevani asioista, jotka eivät ole mahdollisia minulle sinkkuna. Kun tuttavapari on lähtee eksoottiselle lomamatkalle, ajattelen, kuinka ihanaa olisikaan lähteä reissuun. Yksin ei näetsen enää kiinnosta matkustella. Lenkkeillessäni kuljen usein erään suuri-ikkunaisen omakotitalon ohi. Tunnustan vilkuilevani ikkunoista näkyvää hyvin kaunista sisustusta ja valaisimien luomaa tunnelmaa. Unelmien talo siis! Ehkä minäkin voisin ottaa lainan, ostaa talon, mutta .. tiedän, että oikeassa elämässä viihdyn mainiosti kaksiossani - myös loma-aikoina.
- ----------------
En ole kateellinen, koska itse olen valinnut tieni olla sinkku. Ja mitä tuohon lääppimiseen sekä nuoleskeluun toisen seurassa, niin mielestäni se on erittäin lapsellista käytöstä, ja jos joku tekee niin seurassani lähden pois vähin äänin.
On todella epäkohteliasta käyttäytyä niin toisten seurassa ja olen kyllä huomauttanut moisesta käytöksestä parille kaverillen,i silloin kun itse seurustelin ja kaverit lääppivät toisiaan seurassamme, eipä ollut mukavaa.- ollut kateellinen
Ehkä nuorempana olin joskus kateellinen niille, joilla oli parisuhde, mutta en enää. Nyt vanhempana ja viisaampana tiedän, ettei se parisuhdekaan pidemmän päälle ole aina herkkua. Monet suhteet ovat tosi riitaisia ja kumppanin pettäminen on häkellyttävän yleistä. Minuakin on moni varattu yrittänyt iskeä kumppaninsa selän takana. Se on tehokkaasti avannut silmäni ja saanut huomaamaan sinkkuuden hyvät puolet. Nykyään kun näen rakastuneen parin kävelevän käsi kädessä, en juurikaan kadehdi heitä vaan saatan ajatella että kumpikohan pettää ensin. Kieltämättä kyynisesti ajateltu, mutta sitähän se elämä nykyään on. En kuitenkaan menisi ääneen sanomaan näitä ajatuksia jollekin rakastuneelle, vaan tietysti kohteliaasti vaikenisin ja myötäilisin hänen senhetkistä tunnelmaansa. Mitä sitä turhaan toisen iloa pilaamaan, vaikka tietääkin, että väliaikaista kaikki on vain.
- valitettavasti
Täytyy myöntää, että olen kateellinen toisten parisuhteille. Mutta minä olenkin sinkkuuntunut tahtomattani enkä ollenkaan ole sinut tämän sinkkuuteni kanssa.
Kyllä sitä vaan kurjalta tuntuu kuunnella muiden parisuhteista mitä he tekevät ja lomareissuista sun muista. Seuraavaksi varmaan alkaa tuo Joulu ahdistaa, kun tietää, että taas joutuu sen sinkkuna viettämään. - tulee mieleen
"..tiedän miten hauras onni on ja kuinka se ei kestä kauaa.."
- f
Mulla ei oo moista kateutta, sillä melkein kaikki kaverini ovat sinkkuja, ja minä olen komein. Yhellä jätkällä on eukko, mut se ei ota sitä koskaan mukaan ku mennään porukalla. Kyllä seki koitti kerran siitä mulle aukoo mutta mä vaan sanoin että hyvä että oot elämäs rakkauden löytäny. Eipä kukaan voi vaatia että mullaki ois nainen.
- ...
Kun sitä ei itse haaveile parisuhteesta, niin ei kateus paina, jos nyt painaisi muutenkaan. Mikään muu kuin avioparisuhde ei ole mielestäni arvokas ratkaisu. Huonoja avioliittojahan riittää, ihmetyttää miksi ei edes haluta lähteä terapiaan kun toinen ehdottaa. Ajateltiin vain pärjätä loppuun saakka tällä naamalla ja näillä eväillä, jos kerran kattellaan... Rakastavat ja toisiaan kunnioittavat avioparit luovat omalta osaltaan toivontäyteistä ilmapiiriä. Ymmärrän silti, että nekin suhteet vaativat työtä. Suhdetta toiseen ihmiseen pitää erityisesti haluta, jotta siinä jaksaa olla.
- r2r23r2
"Olen sinkku ja oletan, että vastaajat ovat myös sinkkuja tai kertovat sinkku-aikansa kokemuksista. Olen myös sinkku, joka ei haluaisi olla sinkku ja joka ei ole lainkaan sinut sinkkuutensa kanssa.
Kuinka kateellisia olette lähipiirinne ihmisten parisuhteista ja kuinka usein teille nousee ikävä pala kurkkuun, kun seuraatte sivusta toisten parisuhde-elämää?"
Kun kuuntelee kavereiden parisuhde- ja lapsi- ja velkaongelmia, on ihan mukavaa olla vuokralla asuva ja velaton sinkku. Kerran täällä vaan eletään. - Päinvastoin...
Mulla tuonne oikeaan elämään rantautuminen aiheuttaa vain helpotusta. Jos olen vain yksikseni, niin aivoni luovat eräänlaisen mielikuvan hyvästä miehestä ja silloin on rankkaa olla yksin. Seurassa taas näkee, että miehet on melkoisia kusipäitä ja olen vain helpottunut siitä, että olen yksin.
- Oikku4
Tokihan sitä toisinaan kadehtii kun omanikäiseni ovat jo perheytyneet ja jopa ovat isoisiä nykyään. näin kohta 50v sinkkuna toivoisi vielä löytävän elämänsä rakkauden , vaikka tuskin omaa perhettä enään perustakaan tai eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä tuo eteen. olisihan sitä kiva saada rakkautta ja haleja jne . vai pitääkö sitä yksin olla ja keplotella koko loppuelämän toivottavasti ei koska en ole kuitenkaan mikään loppuunkulunut äijeli. onhan minulla aika hyvin asiat muuten aineellisesti, muttta se kumppani puuttuu elämästänii. ehkei kannata olla kade mutta kuitenkin tuntuu vähän orvolta olla sinkkunaa loppuelämää.
Ei oikeastaan ärsytä. Olen aika neutraali kavereiden suhde-elämälle niin kauan kuin niissä menee hyvin. Enemmin ärsyttää se kun niissä menee huonosti ja on ns. "pakko" olla kaverin puolella vaikka se olisi miten perseillyt.
- Hei hei hei
Miksi kadehtii toisen onnea. En ymmärrä muutenkaan ihmisiä jotka kadehtivat jotain mitä toisilla on. Kaikkea voi saada itsekin, joko sulle ei ole tarkoitettu "samanlainen" tai olet laiska saavuttaa sitä. Rahan omaisuuden materiaalin kadehtiminen on toki helpompaa kuin tehdä jotain että samoja asioita sais itsekin. Toisen onnen kadehtiminen on typerää koska et voi tietää onko hän oikeasti onnellinen ja sun onni voi olla jotain aivan muuta.
- Anonyymi
Silloin pitää tehdä asialle jotain jos kadehtii muita tai sit olla hiljaa.. en ymmärrä ihmisiä jotka kadehtii toisen onnea..
- Anonyymi
Aivan, kateutta en ole koskaan ymmärtänyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan, kateutta en ole koskaan ymmärtänyt.
"Kateus vie kalat vedestä".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kateus vie kalat vedestä".
Täysin asiallinen toteamus.
- Anonyymi
Hyvä ystäväni (itsekkin parisuhteessa) on valittanut minun ja tyttöystäväni käyttäytymisestä puhunut ”nysväämisestä”, jos hengaamme pienessä porukassa ja edes istun ty:ni vieressä ja satunnaisesti suukotan häntä illan aikana tai mitenkään osoitan huomiota häntä kohtaan. Tämä on liikaa hänelle. Muutenkin kyseinen kaveri puuttuu ja arvostelee jatkuvasti suhdettamme minkä otan tosi henkilökohtaisesti ja olemme riidelleetkin asiasta. Itse en ikinä puutu muitten ystävieni parisuhteisiin tai kommentoi toisten läheisyydenosoituksia. Mielestäni jokainen suhteessa oleva saa näyttää raukkauttaan kumppanilleen ilman tuomintaa, eikä se ole muiden paikka arvostella ja puuttua sillä me ihmiset olemme erilaisia. Kaverini käytös mielestäni voi johtua jonkinlaisesta kateudesta, en ymmärrä yhtään miksi aina puuttuuu meidän tekemisiin...
- Anonyymi
On ihmisiä, joilla on ainainen tarve puuttua toisten asioihin.
- Anonyymi
Minä olen sinkku-nainen ja oetan että aloitus on yarkoitettu miehille?
Olen eläny nyt pitemmän aikaa sinkkuna viimeisen pitemmän suhteen jälkeen, ja hyvin suurella todennäköisyydellä yksin aion pysyäkin.
Ei siinä parisuhteessa omasta mielestäni ollut mitään sellaista jota kannattaisi kadehtia. Riippuu tietysti siitä mitä arvostaa. itselleni tärkeintä on vapaus ja se että kukaan ei pyri sitomaan eikä kontrolloimaan. Sellaista miestä tuntuu olevan melkoisen mahdoton löytää.
Minä itse nautin kun palaan omaan kotiini jossa saan olla yksin ja hiljaisuudessa kun tahdon. Tarvitsen paljon omaa aikaa ja tilaa ympärilleni. Haluan myös hoitaa ja järjestää oman huushollini ja talouteni itse. Siihen en halua ketään sekaantumaan kuten en muihinkaan asioihini.
Työssäni joudun kommunikoimaan paljon eri ihmisten kanssa ulkomaita myöten. On kokouksia ja projekteja joihin on pakko osallistua. Oma mieleni vaatii kyllä ehdottomasti latutumista ja rauhaa työpäivän jälkeen. Jos seuraa kaipaan tapaan ystäviä niissä puitteissa kuin se nyt on mahdollista.
Työni teen kotoa käsin nyt ja tehnyt jo useamman kuukauden. Nautin siitä että ympärilläni ei hyöri eikä pyöri väkeä eikä kukaan tule kyselemään ja keskeyttämään työtäni. Netissä kommunikoidessa voin pitää aina pienen tauon ennenkuin vastaan ja vieressä ei roiku kukaan.
Olen siis kokeillut parisuhteen "ihanuutta" enkä sitä kaipaa. Mutta kukin tulkoon valinnallaan onnelliseski, niin myös minä omallani. - Anonyymi
En mä oikeastaan voi sanoa olevani kateellinen muiden parisuhteista. Jos jollakin heistä olisi juuri sellainen, millaisen itse haluaisin, niin sitten luultavasti olisin. Olen sen verran pragmaattinen ihminen, että en osaa olla kateellinen sellaisesta miehestä ja suhteesta, joita en haluaisi. Yhden kerran olen kokenut kateutta eräästä tilanteesta. Se oli isäni hautajaisissa, joissa siskoni mies halasi siskoani. Seurustelin itsekin silloin ja tuo ex poikaystäväni ei tullut paikalle hautajaisiin, eikä ollut siinä halaamassa minua. Olimme olleet yhdessä niin vähän aikaa, että tavallaan ymmärsin kyllä ettei hän halunnut tulla paikalle. Käytännössä se kuitenkin osoitti sen, mitä siitä suhteesta puuttui.
- Anonyymi
Olen lopettanut onnellisten pariskuntien tapaamisen kokonaan. Keksin vaan tekosyyn jos he ehdottavat jotain kyläilyä. Paljon helpompi niin...
- Anonyymi
Onnellisten ( tai onnellista näyttelevien ) pariskuntien tapaaminen on ihan kivaa silloin, jos osaavat keskustella muista aiheista kuin avioliitosta. Onneksi nykyään on erittäin vähän sellaisia, jotka kehuskelevat omaa avioliittoaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onnellisten ( tai onnellista näyttelevien ) pariskuntien tapaaminen on ihan kivaa silloin, jos osaavat keskustella muista aiheista kuin avioliitosta. Onneksi nykyään on erittäin vähän sellaisia, jotka kehuskelevat omaa avioliittoaan.
Ei ne onneksi kehuskele mutta on sitä vaan kasvanut erilleen niistä ihmisistä joilla on perhe. Ei kai sille kumpikaan osapuoli mitään voi että kokemukset elämästä ovat vaan aivan erilaisia. Toisilla on kaikkea perhe-elämään liittyvää onnellista häslinkiä ja yksinäinen mies istuu senkin ajan yksinään miettien asioita. Maailma alkaa näyttää hyvin erilaiselta eri näkökulmista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne onneksi kehuskele mutta on sitä vaan kasvanut erilleen niistä ihmisistä joilla on perhe. Ei kai sille kumpikaan osapuoli mitään voi että kokemukset elämästä ovat vaan aivan erilaisia. Toisilla on kaikkea perhe-elämään liittyvää onnellista häslinkiä ja yksinäinen mies istuu senkin ajan yksinään miettien asioita. Maailma alkaa näyttää hyvin erilaiselta eri näkökulmista.
Joistakin vaan kasvaa erilleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joistakin vaan kasvaa erilleen.
Onnellisuus paistaa läpi vaikka sitä ei tyrkyttäisikään. Eivät perheelliset ihmiset ole joutuneet valvomaan yksin öitä. Heillä on aina ollut joku ja jotain. Yksinäisellä ihmisellä ei ole ollut mitään turvaa ja sen takia sitä on varmaan kasvanut aika piikikkääksi pensaaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onnellisuus paistaa läpi vaikka sitä ei tyrkyttäisikään. Eivät perheelliset ihmiset ole joutuneet valvomaan yksin öitä. Heillä on aina ollut joku ja jotain. Yksinäisellä ihmisellä ei ole ollut mitään turvaa ja sen takia sitä on varmaan kasvanut aika piikikkääksi pensaaksi.
Yksinäisellä ihmisellä on öisin parempi nukkumisrauha kuin sellaisella parisuhteessa elävällä, jonka kumppani nukkuu levottomasti, häälyy ja pyöriskelee.
=Etelä-Suomen mies - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksinäisellä ihmisellä on öisin parempi nukkumisrauha kuin sellaisella parisuhteessa elävällä, jonka kumppani nukkuu levottomasti, häälyy ja pyöriskelee.
=Etelä-Suomen miesEi yksinäinen unta saa...olisiko ollut Neon2. Kun valvoo öisin eikä ole ketään lähettyvillä niin on aika toivoton olo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei yksinäinen unta saa...olisiko ollut Neon2. Kun valvoo öisin eikä ole ketään lähettyvillä niin on aika toivoton olo.
Olen 60 vuoden aikana tavannut vain yhden henkilön, joka väitti, että "nukahtamisen vaikeus johtuu siitä, että on poikamies". No höpöti höpöti höö. Omasta kokemuksesta tiedän, että kun avioiduin jo yli 30 v. sitten, niin avioitumisen jälkeen ei meikäläisen nukahtamisvaikeudet hävinneet, ne on aina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei yksinäinen unta saa...olisiko ollut Neon2. Kun valvoo öisin eikä ole ketään lähettyvillä niin on aika toivoton olo.
Yön pimeinä hetkinä on mukavaa kun joku tuhisee vieressä. Yökerhosta pokattu.
Sitä ei nynny ymmärrä.
narumyyjä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksinäisellä ihmisellä on öisin parempi nukkumisrauha kuin sellaisella parisuhteessa elävällä, jonka kumppani nukkuu levottomasti, häälyy ja pyöriskelee.
=Etelä-Suomen miesEihän yksinäinen edes nuku ilman lääkkeitä/viinaa. Kun miettii koko ajan paskaa elämäänsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yön pimeinä hetkinä on mukavaa kun joku tuhisee vieressä. Yökerhosta pokattu.
Sitä ei nynny ymmärrä.
narumyyjäHyvähän se on jos on känninen tuhisija vieressä. Kaikilla ei sellaista inhimillistä ilmankostutinta ole. Eikä enää tule edes Pekka Saurin yölinjalla -ohjelmaa. Ennen sai sentään kuunnella sitä kelloradiosta ja miettiä että en ole ainoa onneton.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän yksinäinen edes nuku ilman lääkkeitä/viinaa. Kun miettii koko ajan paskaa elämäänsä.
Yksinäisen elämä ei ole mitään paskaa elämää, vaan mielenkiintoista elämää. Yksinäinen nukkuu aivan hyvin, ilman lääkkeitä/viinaa. Yksinäisyys ei ole ongelma yksinäiselle itselleen, vaan se tuntuu olevan ongelma vain yksinäisyyden ihmettelijöille.
- Anonyymi
Olen aikoinaan "päässyt" naimisiin, ja olen myös kauan sitten eronnut. Elämä eron jälkeen on paljon helpompaa kuin mitä avioliittoaikanani oli. Oma aika on hieno ja arvokas asia !
Entä onko sinkku kateellinen parisuhteessa oleville ? Tuohon vastaan: "Heh heh."
Terveisin: Puolireuho - Anonyymi
"Kateellisuus parisuhteessa oleville"- käsite on ehkä jostain 1950-luvulta. Juu, onhan kateellisia tyyppejä olemassa, mutta eivät kateelliset kadehdi kenenkään parisuhdetta, vaan kateelliset kadehtivat esimerkiksi toisen ihmisen rahapussia.
- Anonyymi
En ole kateellinen. Olen ihan iloinen vaan. Ja toivon hyviä onnen hetkiä heille.
Parisuhde on aina vaikea ja siihen tarvitaan ymmärrystä, sekä oikeaa yhteyttä, joten se on yllättävän vaikea toimimaan. Jos sen jotkut löytää, on se ainutlaatuista.
https://youtu.be/bRah7Dew0eE
Jos tämän laulun sanat toteutuu joidenkin kesken, nautin siitä. Saan myötäkokea sen. Välillä kun seurailee kavereiden parisuhteita, tuntee syvää tyytyväisyyttää siitä että ite on sinkku.
- Anonyymi
Yli 11 vuotta vanha aloitus? Kuka näitä nostelee esiin? Ylläpitoko?
>Simiti<- Anonyymi
JustJust kirjoitti:
Mitäs se haittaa? Onhan tää aihe kai edelleen ajankohtainen.
Niin - aihe ei vanhene. Mutta ajatus sinkkujen kateudesta parisuhdetyyppejä kohtaan on vanhentunut noin 50 vuotta sitten.
- Anonyymi
Nooh, kunhan ikää tulee niin katkeruus lisääntyy. Seinät kaatuu päälle.
narumyyjä- Anonyymi
Päinvastoin. Kun tulee ikää, niin alkaa huomata, että sinkun elämä on helpompaa kuin jossakin vaikeassa parisuhteessa eläminen.
Kyllä minä olin kateellinen muiden parisuhteista, aina siihen saakka kunnes sain itse ensimmäiseni (22-vuotiaana). Nykyisin kaksi parisuhdetta takana ja jälleen pitkäaikaissinkkuna olen huomannut, etten katsele enää toisten parisuhteita kateellisten lasien läpi. Koska nyt on viimein omakohtaista kokemusta ja samalla edes jonkinlainen aiemman kokemuksen tuoma todistus siitä, että saatan itsekin aina silloin tällöin saada parisuhteen.
On kyllä todella vapauttavaa elää ilman sitä nuorempana ja kokemattomampana vaivannutta kateuden tunnetta.- Anonyymi
Aivan niin. Aikuisena ajattelee asioita järkevästi.
J.S.V.
Vastaaja?
Haluan ekaks kuulla mistä mua oikein syytettään?
"Vastaaja on riita-asiassa oikeudenkäynnissä osallisena oleva henkilö (asianosainen), jota vastaan toinen osapuoli eli kantaja esittää kanteen. Rikosasiassa rikoksesta syytettyä vastaajaa voidaan nimittää myös syytetyksi." (Wiki)- Anonyymi
Ei enää nykyään osaa olla kateellinen, onhan tässä jo ihan tarpeeksi seurusteltu ja naimisissakin ollut.
Nykyään olen tosi onnellinen että saan olla vapaa ja tehdä ihan mitä itse tahdon. - Anonyymi
Olisi aika omituista kadehtia jonkun parisuhdetta, koska ei kukaan voi tietää tarkalleen, millainen on pariskunnan elämä kokonaisuudessaan. Jos näkee jotakin pariskuntaa esimerkiksi muutaman kerran viikossa, niin silloin ei voi päätellä paljonkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882881Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845