Väitän, että itsemurha on oikeutettu teko. Ja jokaisella ihmisellä on oikeus päättää omasta elämästään. Se ei ole tietenkään hyväksyttävää, jos muita viattomia kuolee. Mutta omalle hengelleen saa tehdä mitä haluaa.
Itsemurha on oikeus
5
666
Vastaukset
- RisaT78
Tämä onkin minun hankalin aiheeni keskustella ja tuottaa Ihan Omia Ajatuksia asiasta, eli eli, jos yksilö päätyy itsemurha ratkaisuun,tuollainen ratkaisuhan taahtuu vain kerran, niin kai hän siihen on oikeutettu. Olen vain vakaasti sitä mieltä ,että itsemurhayritykset ja epäonnistumiset ovat jo julmaa asian pitkttämistä ja kidutusta yksilölle.Mutta tietysti yhden ainoankaan kerran onnistuneen itsarin ei soisi saaneen kaikkia katsantoja ja neuvoja ja oppeja vuoksensa auttamaan elämän jatkumisella, sehän on totuus.
Itsari on luovuttamista. - Ei ikinä oikeus
Itsemurha on typerän, itsekeskeisen ja umpimielisen ihmisen teko, joka ei valitä piiruakaan, mitä kaikkea traumaa se vuosikymmeneksi jättää omaisille. Yksi hemmo teki sen teon ja koko suku toiselta puolen on ihan lukossa, vaikka tapahtumista on jo parikymmentä vuotta. He ovat syyllisyydessään eristäytyneet täysin sosiaalisista ympyröistä ja syyttelevät aina tilanteen tullen jokaista vastaantulevaa, kärkevästi ilmaisten. Tämä itsemurha seurauksineen koskettaa n. 100 ihmistä jollain tavoin heidät traumatisoiden ja invalisoiden. Lesliparan suku sentään osasi aikanaan keskustella ja purkaa asian oikein ammattimaisesti, mutta pari lastaan kyselevät nyt juuriaan ja iskän tekojen vaikuttimia. Sitten vielä sanotaan, että se on jokaisen oikeus. Ei h-tti ole kun seuraukset ovat tuota luokkaa.
- j
Varmaan jokainen välttää itsemurhaa niin kauan kuin voi.
Ei kukaan toinen voi mennä sanoman toisen tilanteesta, mikä on oikea ratkaisu, eikä ainakaan
syytellä. Sellaisessa tilanteessa on varmaan muutenkin niin vaikeata, ettäi lisäpaineita tarvita. - Anonyymi
Ei ole itsemurhan tehneen syy, jos muut traumatisoituvat noin pitkäksi aikaa, jokainen on vastuusss itsestään. Ei ole oikein, jos ihminen kärsii ja kituu vuosikymmeniä maapallolla vain jotta muille ei tulisi paha mieli - tätä on vaikea ymmärtää ihmisten, jotka eivät tiedä minlälaista helvettiä mielenterveysongelmat ja elämä pahimmillaan voi olla. Henkinen tuska on suurinta tuskaa mitä ihminen voi kokea.
- Anonyymi
AInakin se on lopullinen teko. Oikeutusta on sen jälkeen turha kysellä. Sen sijaan, voisi kysyä, onko asianomaisen oikeuksia kunnioitettu? Ehkä hän päätyy ratkaisuun juuri sen vuoksi, ettei hän kokee toisten tai yhteiskunnan polkevan hänen perusoikeuksia. Aloituksessa käytetään oikeita sanoja, mutta hyväksyttävyyttä ja oikeuksia pitäisi toteuttaa siten, että kaikkien elämä olisi mielekästä. Aloitus on oikean otsikon alla eli ihmisoikeuksista ja yksilön oikeuksista on kyse.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 687027
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on666830Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1495483Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist524653En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛204109Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53750- 313327
- 373298
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris792821Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....
Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta402289