Miehellä meni huonosti jo silloin, kun tavattiin. Päädyttiin kuitenkin yhteen, miehellä meni edelleen huonosti, mutta jatkettiin silti. Mies alkoi saada elämäänsä kuntoon ja rakastui muhun enemmän ja enemmän ja oli vihdoin valmis panostamaan kunnolla suhteeseen. No mutta minäpäs en siinä vaiheessa enää ollutkaan valmis. Ero tuli. Ehdittiin seurustella pari vuotta. Tästähän mies menetti viimeisenkin toivon kipinän tähän elämään ja nyt sekoilee sen minkä ehtii. Tulee jossain vaiheessa tappamaan itsensä, se on varma. On jo aikaisemminkin yrittänyt siinä vielä onnistumatta.
Uskotte varmaan, että syyllisyys on aivan uskomaton. MINÄ olen ajanut jo ennestään heikon ihmisen yhä syvemmälle suohon ja pahentanut vaan tilannetta, sillä tilanne tosissaankin oli huono jo alun alkaenkin. Miehellä ei ole oikeasti elämässä yhtään mitään ja olen aivan neuvoton, miten häntä auttaisin, sillä vääjäämättä lähestyy se päivä, jolloin häntä ei enää ole. Ne harvat oikeat hyvät ystävät yrittävät toki auttaa häntä, mutta en usko että se auttaa. Vain ihme voisi enää hänet pelastaa, tai siltä ainakin tuntuu. Katkeruus ja viha tätä elämää kohtaan ovat miehellä niin voimakkaat, että ainoastaan rakkaus häntä auttoi ja nyt kun ei ole enää sitäkään... Mitkään hoitolaitoksetkaan yms. eivät ole aikaisemmin tehonneet.
Kamppailen nyt itseni kanssa: pitäisikö ottaa yhteyttä mieheen ja yrittää auttaa? Mies rakastaa minua ja varmasti omasta länsäolostani olisi hänelle apua, mutta kun itse en enää rakasta. Välitän kyllä suuresti ja olen kiintynyt. Toisaalta jos olen epävarma meidän yhteisestä tulevaisuudesta, satutanko vaan lisää ja annan turhaa toivoa, vaikka auttaisinkin vain ystävänä? Mutta tässä on nyt kyse IHMISHENGESTÄ!! Onko sen pelastamiseksi kaikki keinot sallittuja?
Miten tässä pitäisi menetellä, olen aivan neuvoton?
Uskotte varmaan, että syyllisyys on aivan uskomaton. MINÄ olen ajanut jo ennestään heikon ihmisen yhä syvemmälle suohon ja pahentanut vaan tilannetta, sillä tilanne tosissaankin oli huono jo alun alkaenkin. Miehellä ei ole oikeasti elämässä yhtään mitään ja olen aivan neuvoton, miten häntä auttaisin, sillä vääjäämättä lähestyy se päivä, jolloin häntä ei enää ole. Ne harvat oikeat hyvät ystävät yrittävät toki auttaa häntä, mutta en usko että se auttaa. Vain ihme voisi enää hänet pelastaa, tai siltä ainakin tuntuu. Katkeruus ja viha tätä elämää kohtaan ovat miehellä niin voimakkaat, että ainoastaan rakkaus häntä auttoi ja nyt kun ei ole enää sitäkään... Mitkään hoitolaitoksetkaan yms. eivät ole aikaisemmin tehonneet.
Kamppailen nyt itseni kanssa: pitäisikö ottaa yhteyttä mieheen ja yrittää auttaa? Mies rakastaa minua ja varmasti omasta länsäolostani olisi hänelle apua, mutta kun itse en enää rakasta. Välitän kyllä suuresti ja olen kiintynyt. Toisaalta jos olen epävarma meidän yhteisestä tulevaisuudesta, satutanko vaan lisää ja annan turhaa toivoa, vaikka auttaisinkin vain ystävänä? Mutta tässä on nyt kyse IHMISHENGESTÄ!! Onko sen pelastamiseksi kaikki keinot sallittuja?
Miten tässä pitäisi menetellä, olen aivan neuvoton?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämän varmaan tiesitkin jo: et voi mitenkään estää toisen ihmisen itsemurhaa. Jos joku ihminen päättää riistää henkensä, hän tekee sen vaikka muuttaisin samaan asuntoon asumaan, ja yrittäisit vahtia häntä 24/7. Jossain vaiheessa nukahdat kuitenkin. Kuinka pitkään ajattelit kaveria auttaa? Mielenterveysongelmat kun eivät ole mitään pikkujuttuja jotka häviävät kun toinen vähän tsemppaa.
Itseäni on ystävyyssuhteissa uhkailtu itsemurhalla, kun en kuulemma kuitenkaan välitä. Välittämiseksi ei laskettu satoja (valehtelematta) lohdutuskertoja, loputonta kehutulvaa ja tsemppaamista, omien mielipiteiden sisällä pitämistä kun kaveri esim. petti puolisoaan (hänellähän oli henkisesti hyvin rankkaa, joten ei voinut vaikuttaa omaan käytökseensä). Älä ole enää missään yhteydessä tähän raukkaparkaan, tuskin hänkään juuri sinun hyvinvointejasi pohtii sekoillessaan ja sääliä kerjätessään. Eteenpäin mars!