Helsinki on hyvä ja persoonallinen kaupunki, jonka omailmeisyydestä ja hengestä on vielä paljon jäljellä. Valitettavasti olennaisia osia siitä omailmeisyydestä on myös tuhottu, kuten Helsingin Sanomien ansiokas Puretut talot -artikkelisarja voi todentaa:
http://www2.helsinginsanomat.fi/extrat/kaupunki/puretuttalot/puretuttalot.asp
Voiko olettaa minkään olevan pysyvää? Voiko kaupunkikuva pysyä samana vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen? Keski-Euroopassa on kaupunkeja, jotka voivat todistaa sen puolesta. Mm. Erfurtin kaupungissa Saksassa on vuosisatoja vanhoja rakennuksia ja sen keskusta on todellinen elämys turistille ja ylpeys asukkaille.
Voiko olettaa minkään olevan pysyvää? Ainakin osalle Helsingin arvorakennuksista vastaus on selvä. Jos jopa rakennus, jossa eduskunta julisti Suomen itsenäiseksi voidaan kevyin perustein purkaa, niin ei kai minkään voi olettaa olevan pysyvää.
Ei minkään? Eikö edes tilalle rakennettujen persoonattomien ja hengettömien pelti-, tiili- ja betoniluomusten? Niin, tämäpä mielenkiintoinen ajatus. Olisiko todellakin aika alkaa korjaamaan 50-luvulta aina 80-luvun alkuun kestäneen purkamisvimman jälkiä ja palauttamaan Helsingin kasvoja sellaisiksi kuin ne parhaimmillaan ovat olleet?
Vanhoja rakennuksia ei enää takaisin saa, mutta julkisivutöillä voidaan vaikuttaa kaupunkikuvaan positiivisella tavalla. Olenkin sitä mieltä, että Helsingin viranomaisten tulisi asukkaiden ja kaupungissa toimivien yrittäjien sekä rakennusten omistajien kanssa yhteistyössä ottaa seuraavat asiat tarkan tutkimuksen kohteeksi:
1) Asukkaiden ja muiden viiteryhmien mielipiteen kartoittaminen.
Koska kaupunki on asukkaiden koti ja monien muiden työympäristö, tulisi kaupunkilaisilla olla enemmän sanavaltaa elinympäristöään koskevissa asioissa. Tähän mennessä nykyisten rakennusten tilannetta ovat kommentoineet vain viranomaistahot, jotka ovat olleet sen kannalla, että niitä tulisi jopa suojella.
2) Muutostöiden teknisen toteutuksen hinnan selvittäminen.
Kaupungissa on lukuisia erilaisia kohteita. On rakennuksia, joiden mittasuhteet ovat lähes tarkalleen samat kuin vanhan rakennuksen, kuten elokuvateatteri Maximin tapauksessa. Toisaalta on rakennuksia, joiden mittasuhteen poikkeavat jossain määrin vanhasta, kuten ns. Säästöpankin talo Mannerheimintie 14:ssä. Sitten on rakennuksia, joiden mittasuhteet ovat aivan toista luokkaa kuin alkuperäisen rakennuksen, kuten City-Center. Lisäksi on kohteita, joista julkisivu ei ole vain yksi seinä kuten Stora-Enson pääkonttori. Joissain tapauksissa voitaisiin siis käyttää alkuperäisiä piirustuksia, kun taas joissain joutuisi suunnittelutyön tekemään kokonaan alusta käyttäen alkuperäisiä piirustuksia viitteenä. On myös kohteita, joita ei ole realistista ottaa tutkimuskohteeksi alkuperäisen ja nykyisen rakennuksen massiivisen kokoeron vuoksi – kuten mm. Palace Etelärannassa.
3) Muutostöillä saatavan lopputuloksen selvittäminen.
Kuten edellä on mainittu, ei kaikkia julkisivuja voi palauttaa tarkalleen alkuperäiseen asuunsa johtuen nykyisen rakennuksen erilaisista mittasuhteista. Silti näidenkin kohteiden osalta tulisi tehdä erittäin hienovaraisella pieteetillä alkuperäisen rakennuksen ulkonäköä ja rakennustyylin periaatteita kunnioittava suunnitelma havainnekuvineen yms, jotta kaikkien asiasta kiinnostuneiden ja päättävien olisi omin silmin mahdollista arvioida olisiko muutos parempaan vai huonompaan suuntaan sekä rakennuksen itsensä että ympäröivän kokonaisuuden näkökulmasta.
4) Rakennusten omistajien tahtotilan selvittäminen ja rahoitus.
Kaupungin viranomaisten tulisi rohkaista rakennusten nykyisiä omistajia ennallistamistöihin sekä näyttää esimerkkiä ennallistamalla kaupungin omistuksessa olevia rakennuksia. Uskon asialle löytyvän rahallisia
tukijoita, koska muutostöistä aiheutuisi erittäin positiivista julkisuutta (kuten Nordealle Kämpin entistämisen yhteydessä), sekä rakennuksissa toimiville yrittäjille hyötyä muutostöiden aiheuttamasta kuriositeettilisästä.
60-luvun purkamisvimman sanotaan olevan osa Helsingin historiaa ja kaupungin luonnollista kehitystä. Mutta kuka ja mikä tekee kaupungin historiaa ja kehitystä elleivät kaupungin päättävät elimet. Jos siis asialle löytyy laajaa kannatusta ja siitä tehdään puoltava päätös, niin myös julkisivujen jälleenrakentamisesta voi tulla osa Helsingin historiaa.
Asia täytyisi vain kanavoida kaupungin päättäviin elimiin ja sitä tarkoitusta varten allekirjoittaneella on tarkoituksena perustaa yhdistys viemään asiaa eteenpäin. Aiheesta kiinnostuneita pyytäisin ottamaan yhteyttä osoitteeseen [email protected]. Haluaisin kommentteja ja mielipiteitä myös niiltä, jotka eivät ole halukkaita viemään asiaa eteenpäin tai jotka ovat täysin ideaa vastaan.
”Theodor Höijer”
http://www2.helsinginsanomat.fi/extrat/kaupunki/puretuttalot/puretuttalot.asp
Voiko olettaa minkään olevan pysyvää? Voiko kaupunkikuva pysyä samana vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen? Keski-Euroopassa on kaupunkeja, jotka voivat todistaa sen puolesta. Mm. Erfurtin kaupungissa Saksassa on vuosisatoja vanhoja rakennuksia ja sen keskusta on todellinen elämys turistille ja ylpeys asukkaille.
Voiko olettaa minkään olevan pysyvää? Ainakin osalle Helsingin arvorakennuksista vastaus on selvä. Jos jopa rakennus, jossa eduskunta julisti Suomen itsenäiseksi voidaan kevyin perustein purkaa, niin ei kai minkään voi olettaa olevan pysyvää.
Ei minkään? Eikö edes tilalle rakennettujen persoonattomien ja hengettömien pelti-, tiili- ja betoniluomusten? Niin, tämäpä mielenkiintoinen ajatus. Olisiko todellakin aika alkaa korjaamaan 50-luvulta aina 80-luvun alkuun kestäneen purkamisvimman jälkiä ja palauttamaan Helsingin kasvoja sellaisiksi kuin ne parhaimmillaan ovat olleet?
Vanhoja rakennuksia ei enää takaisin saa, mutta julkisivutöillä voidaan vaikuttaa kaupunkikuvaan positiivisella tavalla. Olenkin sitä mieltä, että Helsingin viranomaisten tulisi asukkaiden ja kaupungissa toimivien yrittäjien sekä rakennusten omistajien kanssa yhteistyössä ottaa seuraavat asiat tarkan tutkimuksen kohteeksi:
1) Asukkaiden ja muiden viiteryhmien mielipiteen kartoittaminen.
Koska kaupunki on asukkaiden koti ja monien muiden työympäristö, tulisi kaupunkilaisilla olla enemmän sanavaltaa elinympäristöään koskevissa asioissa. Tähän mennessä nykyisten rakennusten tilannetta ovat kommentoineet vain viranomaistahot, jotka ovat olleet sen kannalla, että niitä tulisi jopa suojella.
2) Muutostöiden teknisen toteutuksen hinnan selvittäminen.
Kaupungissa on lukuisia erilaisia kohteita. On rakennuksia, joiden mittasuhteet ovat lähes tarkalleen samat kuin vanhan rakennuksen, kuten elokuvateatteri Maximin tapauksessa. Toisaalta on rakennuksia, joiden mittasuhteen poikkeavat jossain määrin vanhasta, kuten ns. Säästöpankin talo Mannerheimintie 14:ssä. Sitten on rakennuksia, joiden mittasuhteet ovat aivan toista luokkaa kuin alkuperäisen rakennuksen, kuten City-Center. Lisäksi on kohteita, joista julkisivu ei ole vain yksi seinä kuten Stora-Enson pääkonttori. Joissain tapauksissa voitaisiin siis käyttää alkuperäisiä piirustuksia, kun taas joissain joutuisi suunnittelutyön tekemään kokonaan alusta käyttäen alkuperäisiä piirustuksia viitteenä. On myös kohteita, joita ei ole realistista ottaa tutkimuskohteeksi alkuperäisen ja nykyisen rakennuksen massiivisen kokoeron vuoksi – kuten mm. Palace Etelärannassa.
3) Muutostöillä saatavan lopputuloksen selvittäminen.
Kuten edellä on mainittu, ei kaikkia julkisivuja voi palauttaa tarkalleen alkuperäiseen asuunsa johtuen nykyisen rakennuksen erilaisista mittasuhteista. Silti näidenkin kohteiden osalta tulisi tehdä erittäin hienovaraisella pieteetillä alkuperäisen rakennuksen ulkonäköä ja rakennustyylin periaatteita kunnioittava suunnitelma havainnekuvineen yms, jotta kaikkien asiasta kiinnostuneiden ja päättävien olisi omin silmin mahdollista arvioida olisiko muutos parempaan vai huonompaan suuntaan sekä rakennuksen itsensä että ympäröivän kokonaisuuden näkökulmasta.
4) Rakennusten omistajien tahtotilan selvittäminen ja rahoitus.
Kaupungin viranomaisten tulisi rohkaista rakennusten nykyisiä omistajia ennallistamistöihin sekä näyttää esimerkkiä ennallistamalla kaupungin omistuksessa olevia rakennuksia. Uskon asialle löytyvän rahallisia
tukijoita, koska muutostöistä aiheutuisi erittäin positiivista julkisuutta (kuten Nordealle Kämpin entistämisen yhteydessä), sekä rakennuksissa toimiville yrittäjille hyötyä muutostöiden aiheuttamasta kuriositeettilisästä.
60-luvun purkamisvimman sanotaan olevan osa Helsingin historiaa ja kaupungin luonnollista kehitystä. Mutta kuka ja mikä tekee kaupungin historiaa ja kehitystä elleivät kaupungin päättävät elimet. Jos siis asialle löytyy laajaa kannatusta ja siitä tehdään puoltava päätös, niin myös julkisivujen jälleenrakentamisesta voi tulla osa Helsingin historiaa.
Asia täytyisi vain kanavoida kaupungin päättäviin elimiin ja sitä tarkoitusta varten allekirjoittaneella on tarkoituksena perustaa yhdistys viemään asiaa eteenpäin. Aiheesta kiinnostuneita pyytäisin ottamaan yhteyttä osoitteeseen [email protected]. Haluaisin kommentteja ja mielipiteitä myös niiltä, jotka eivät ole halukkaita viemään asiaa eteenpäin tai jotka ovat täysin ideaa vastaan.
”Theodor Höijer”
Vastaukset 9
Vanhimmat
Helsingin Sanomien on hyvä kirjoittaa puretuista rakenuksista, koska Sanoma-yhtiöillä on tässä mielessä puhdas omatunto. Pikemminkin tuntuu siltä, että tuo juttusarja on tehty sen takia, että ihmisten huomio saataisiin pois viime vuosina Helsingin keskustaan rakennetuista tai rakenteilla olevista, kammottavista rakennuskomplekseista.
Eräänä esimerkkinä Helsingin kaupunkisuunnittelun omituisuudesta ja rakentajan röyhkeydestä on Sanomatalo. Talo ei sovi ympäristöönsä, lisäksi siitä rakennettiin yhtä kerrosta korkeampi, kuin lupa oli. Rakennuksen mittoja venytettiin muutenkin niin paljon, että sen pinta-ala on useita kymmeniä prosentteja yli sallitun.
Vanhojen rakennusten säilyttäminen on tärkeää, mutta tulevaisuuden kannalta parasta olisi, jos uuden rakentamista pohdittaisiin Helsingissä nykyistä tarkemmin. Kaikkea "tyhjää tilaa" ei tarvitse täyttää ääriään myöten. Näyttää siltä, että uuden rakentamisessa tehdään Helsingissä tällä hetkellä suuria virheitä. Virheet ovat merkitykseltään samaa luokkaa kuin parjatut vanhojen rakennusten purkamiset.
Ja tästähän ne Hesarin Moskovassa koulutetut toimittajat eivät lehdessään kirjoita mitään. Monopoli kuin monopoli.
Suomessa on jännä harhaluulo siitä, että Helsingin Sanomat on täysin neutraali ja objektiivinen sanomalehti ja tässä asemassa Suomen luotettavin tiedon välittäjä. Voi, voi millaisessa valheessa kansalaiset elävätkään. En sano, että Hesari olisi jokaikisessä aiheessa selvästi kallellaan johonkin suuntaan tai vahvemman puolella, mutta kyllä Sanomatalon tapaus söi Hesarin luotettavuutta ainakin minun osaltani. Kun vielä muistaa sen kuinka suurta meteliä Hesari piti Kiasmasta ja millaista radiohiljaisuutta pidettiin Sanomatalosta, joka nousi Kiasman viereen aivan kuin varkain, niin kyllä kävi selväksi kenen puolia Hesari pitää. Itsensä!!
Mutta mitä tulee alkuperäiseen aiheeseen, niin täytyy sanoa, että kyllä tuo Puretut Talot -sarja on kyllä aika lohdutonta luettavaa. Sanottakoon Hesarista muuten mitä tahansa, niin mielestäni on kuitenkin eräänlainen kulttuuriteko tuoda noinkin havainnollisesti esiin tämäkin asia. Olen toki tiennyt, että ei keskusta aina ole sellainen kuin nykyään, mutta luulin, että nykyisten rakennusten tilalta olisi purettu vanhoja puutaloja tai muita rötisköjä. Mutta noin upeiden rakennusten purkamisesta ei minulla ollut aavistustakaan. Olen ehdottomasti sen puolella, että julkisivujen palauttamista pitäisi ainakin tutkia.
Ei Sanomalla ihan puhdasta omatuntoa ole purettujen talojen suhteen...
Mutta mitä tulee Sanomataloon, niin itse kyllä kannatan sitä ja sen kokoa täysin. Jo nykyiselläänkin talo on liian pienikokoinen tarvittaville toiminnoille ja lisää tilaa oli otettava Postin päärakennuksesta. Toki talosta olisi voinut tehdä pienemmänkin ja jättää mediatorin rakentamatta, mutta Mediatori on mielestäni palvelus Helsingin asukkaille. Siellä on järjestetty oikein hyviä näyttelyitä ja kuin varkain, myös vastasynnyttäneet Äidit ovat löytäneet sen omaksi rauhalliseksi keskustelupaikakseen. Talo ja Mediatori on vielä nuori ja kehittyy koko ajan. Toki rakennus olisi voitu sijoittaa myös kauemmaksi keskustasta, ongelmaksi muodostui sisäinen, toimittajien suunnalta tullut, painostus: "Toimitukset on olleet koko historian keskustassa ja tulee olla". Sanoma oli siis siinä suhteessa kaiketi pahassa välikädessä.
Sitä vastoin Helsingin asukkaat omalla tarpeettomalla metelillään ja vastustuksellaan sai aikaiseksi sen, että Kiasmaa pienennettiin 10 % alkuperäisestä suunnitelmasta. Tämä osaltaan vääristää Sanomatalon ja Kiasman suhdetta ympäristössä. Tästä samaisesta syystä Sanomatalo näkyy Kiasman yli Arkadiankadun suunnasta (rikkoo Kiasman linjat ja häiritsee kaupunkikuvaa). Myöskin Marskin patsaan kohtaloa surkuteltiin kovaan ääneen. Mutta mielestäni Marski ei ole koskaan ole saanut parempaa kunnianosoitusta patsaalleen. Nyt se erottuu huomattavasti paremmin taustalla olevan rakennuksensa ansiosta ympäristöstään. Ennen Kiasmaa Marski oli kuin yksinään ratsain paikallansa. Kuinka paljon ohimenneet ihmiset siihen ennen kiinnitti huomiota... Marskiin keskellä "polkupyörävarikkoa".
Niin ja todettakoon, että en ole Hesarin palkkalistoilla:) Kunhan esitin sen harvinaisen poikkeavan mielipiteen Sanomatalon ja Kiasman suhteen... Kiasman sisältö onkin sitten ihan eri juttu;)
Sen enempää menemättä Hesarin puolueettomuuteen täytyy sanoa, että tää on jännä idea. Kyllähän nää nykyiset rakennukset on pahimmillaan aika karmeita ja korostuu vaan kun ovat hienojen vanhojen rakennusten ympäröiminä. Antaa Merihaan ja Itä-Pasilan olla mitä on, mutta kyllä Keskustan voisi palauttaa ennalleen. Tosta linkistä saa kyllä hyvän kuvan siitä mitä Hesassakin on kämmäilty 60-luvulla.
Niin, paljon on puhuttu siitä, että kyllähän uudet rakennukset istuu ihan kivasti vanhaan ympäristöön. Kas kun ei kukaan ole ehdottanut jonkun jugend-rakennuksen rakentamista vaikka Meri-Hakaan. Ymmärtäsivät miten niin erilaiset tyylisuunnat eivät vaan istu samaan kuvaan. Vaikka näihin nykysiin kolosseihin on totuttu, niin ei tämä nykynen tilanne keskustassa kyllä hyvä ole.
Keskustassa on tehty niin järkyttäviä ratkaisuja hienoon miljööseen, että pahaa tekee katsella niitä. Miksei tämänlaisia ideoita ole tuotu esiin aiemmin? Vai onko niin, että ne ollaan aktiivisesti vaiennettu viranomaisten taholta?
No näinhän se käytännössä menee. Viranomaiset vetää yhtä köyttä eikä yhden päättäjäsukupolven virheitä todellakaan tulla tunnustamaan vielä tämän sukupolven aikana. Tästä aiheesta voi kerätä niin ryhmää kuin yhdistystä kuin sitten mitä vaan, mutta turhaa tulee olemaan. Seinä siellä, umpikuja täällä - sitä se tulee olemaan. Onnea vaan, koska idea on hyvä, niinkuin monet muutkin kaupunkilaisilta tulevat ideat, mutta minua on turha pyydellä mukaan, koska voin hakata päätäni seinään ihan omassa himassakin. Sitä varten en aio liittyä mihinkään yhdistykseen.
On totta, että päättäjiä kuin päättäjiä ja viranomaisia kuin viranomaisia vastaan tappeleminen on kuin yrittäisi ahtautua neulansilmän läpi, mutta se ei saa tarkoittaa luovuttamista. On Helsingissä saatu paljon hyvääkin aikaan kansanliikkeillä ja yhdistysten avulla. Helsinki-Seura on onnistunut vaikuttamaan monien vanhojen rakennusten säilymiseen ja Oranssi on valtauksillaan saanut säilytettyä vanhoja taloja ja muuttanut niitä halvoiksi asunnoiksi opiskelijoille jne.. Ei pidä luovuttaa!