Rosa Meriläisen avoin kirje Markus Drakelle

Avoin kirje Markus Drakelle 12.3.2003

Markus Drake on tänään tehnyt tottelemattomuustempauksen ja polttanut pilveä
Helsingin vihreiden vaalikopilla. Paikaksi siis valitsit yhteisen
kampanjointipaikan ja ajaksi vaalien tärkeimmän viikon, jolloin vedotaan
epävarmoihin äänestäjiin. Kolmisen viikkoa sitten sanoit minulle puhelimessa
olevasi samaa mieltä siitä, että sinun on yhteisen hyvän vuoksi
profiloiduttava loppukampanja aivan muilla teemoilla. Valehtelit siis. En
taida olla ainoa, jolle olet valehdellut. Uskon, että myös ViNon piirissä
moni kokee tulleensa petetyksi.

Monet ajattelivat, että radikaaliuden ripaus ei ole haitaksi vihreille ja
että ViNon puheenjohtajalle löytyy paikka listalla. Helsingin vihreät olivat
haastatelleet sinua ja jääneet uskoon, että olet sitoutunut asialliseen
kampanjaan. Kuule Markus. Kampanjasi ei ole radikaali, sillä radikaalius ja
omaan pesään kuseminen ovat kaksi eri asiaa. Epäilen, että Markuksen ura
vihreissä on viimeistään nyt ohi.

Toivon, että tämä ei ole myös ViNon loppu. Järjestö on kasvanut suureksi ja
minäkin olen kehottanut nuoria liittymään ViNoon. Ilmoitin tänään ViNon
toiselle puheenjohtajalle Anne Hildenille, että ViNon hallituksen on
välittömästi irtisanouduttava Markuksesta ja ilmoitettava, ettei hän
hallituksen näkökulmasta enää edusta ViNoa. Muutoin käy puolueen ja ViNon
yhteiselämä mahdottomaksi. Tämä tarkoittaa niin toimistofasiliteetteja kuin
puolueen antamaa rahoitustakin.

Toivon, että sinusta Markus huolimatta me muut jaksamme tehdä hyvän
vaalikampanjan.

Rosa Meriläinen
2473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Kuule Markus. Kampanjasi ei ole radikaali, sillä radikaalius ja
omaan pesään kuseminen ovat kaksi eri asiaa. Epäilen, että Markuksen ura
vihreissä on viimeistään nyt ohi."

Tämän mukaanhan Rosan onkin sitten hyvin helppo valita oma tiensä?

Äänestä
  • Ei Rosa ole tehnyt syntiä, enintään hän on toiminut lapsellisesi. Hänhän on vielä kovin nuori, eikä ymmärrä tekojensa seurauksia.

    Minä en osaa tuomita Meriläistä. Hän on kuvitellut olevansa kulttuuriradikaali, vaikkei olekaan sitä ollut.

    Hyvää jatkoa kaikille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Täti Vihreä kirjoitti:

Avoin kirje Markus Drakelle 12.3.2003

Markus Drake on tänään tehnyt tottelemattomuustempauksen ja polttanut pilveä
Helsingin vihreiden vaalikopilla. Paikaksi siis valitsit yhteisen
kampanjointipaikan ja ajaksi vaalien tärkeimmän viikon, jolloin vedotaan
epävarmoihin äänestäjiin. Kolmisen viikkoa sitten sanoit minulle puhelimessa
olevasi samaa mieltä siitä, että sinun on yhteisen hyvän vuoksi
profiloiduttava loppukampanja aivan muilla teemoilla. Valehtelit siis. En
taida olla ainoa, jolle olet valehdellut. Uskon, että myös ViNon piirissä
moni kokee tulleensa petetyksi.

Monet ajattelivat, että radikaaliuden ripaus ei ole haitaksi vihreille ja
että ViNon puheenjohtajalle löytyy paikka listalla. Helsingin vihreät olivat
haastatelleet sinua ja jääneet uskoon, että olet sitoutunut asialliseen
kampanjaan. Kuule Markus. Kampanjasi ei ole radikaali, sillä radikaalius ja
omaan pesään kuseminen ovat kaksi eri asiaa. Epäilen, että Markuksen ura
vihreissä on viimeistään nyt ohi.

Toivon, että tämä ei ole myös ViNon loppu. Järjestö on kasvanut suureksi ja
minäkin olen kehottanut nuoria liittymään ViNoon. Ilmoitin tänään ViNon
toiselle puheenjohtajalle Anne Hildenille, että ViNon hallituksen on
välittömästi irtisanouduttava Markuksesta ja ilmoitettava, ettei hän
hallituksen näkökulmasta enää edusta ViNoa. Muutoin käy puolueen ja ViNon
yhteiselämä mahdottomaksi. Tämä tarkoittaa niin toimistofasiliteetteja kuin
puolueen antamaa rahoitustakin.

Toivon, että sinusta Markus huolimatta me muut jaksamme tehdä hyvän
vaalikampanjan.

Rosa Meriläinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu