Tiedossa on, että kommunistit olivat soluttaneet Valpon lisäksi myös Liikkuvan poliisin, jota oli tarkoitus käyttää sodan jälkeen kommunistisessa kansannousussa. Armeija oli Aarne Sihvon johdolla mm. v. 1948 hälytystilassa ja riisui sen aikana Liikkuvan poliisin aseista. Kapinaan piti yhtyä Helsingin Wärtsilän telakkatyöläiset Liikkuvalta poliisilta saaduilla aseilla. Mönkään kuitenkin meni.
Jospa palstan tietäjät vähän laajentaisivat tietojani !
Liikkuva poliisi
9
512
Vastaukset
- Lähinnä säälittää
Poliisi – olipa se liikkuva, lentävä tai kuinka stationäärinen tahansa – on kulloisestakin isännästään huolimatta aika säälittävä urpeltaja. Kansakunnan parhain aines ei ole koskaan hakeutunut poliisin palvelukseen.
- fakta VÄITE!!
--- "Kansakunnan parhain aines ei ole koskaan hakeutunut poliisin palvelukseen. "---
Ei todellakaan. Se "urpeltaa" esimerkiksi näillä sivustoilla omia kuvitelmiaan ja ilmeisesti uskoo niihin.
- Vain osa oli
hälytettynä mm. Hyrylässä harjoitteleva taisteluosasto ( noin pataljoona). Toimintaa johti kenraali Laatikainen.
---"Armeija oli Aarne Sihvon johdolla mm. v. 1948 hälytystilassa ja riisui sen aikana Liikkuvan poliisin aseista."-
Liikkuvan poliisin aseita oli mm. Suurkirkon kellarissa. Helsingin poliisikomentaja Gabrielsson käski lukita kellarin, joten aseisiin päästiin käsiksi vain hänen luvallaan. Liikkuva poliisi toimi muuten ihan normaalisti.
Mitään todellista vallankaappausta ei ollut suunnnitteilla. Puheita ehkä. - jnyu524w
Aku Ankkaa vai Korkkaria taas?
- 1948
Kommunistisisäministeri Leino itse paljasti suunnitelman ja tarvittaviin toimenpiteisiin osattiin ryhtyä. Se oli samalla Leinon "uran" loppu.
Aiheesta on montakin kirjaa. Leinon omat muistelmat, jotka tuhottiin tuoreeltaan ja julkaistiin uudelleen eli Kommunisti sisäministerinä uusintajulkaisuna, tosin eri nimellä, Kuka oli Yrjö Leino
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yrjö_Leino
Lauri Hyvämäen Vaaran vuodet,
Jukka Seppisen omituinen tulkinta samasta aiheesta nimellä Vaaran vuodet?
Tämä on eduskunnan raportti Valpon tilasta: Paljastettu Valpo,
Painovuosi: 1948
Sivumäärä: 62
Sidosasu: Nid
Kustantaja: Kokoomuksen Nuorten Liitto- u.tf
Siis Korkeajännityksen ja JIM-kanavan "dokumenttien" tasoa ovat tietolähteesi?
- 1948
Tuolla on hyvä juttu aiheeseen liittyen:
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2009/04/kuka-oli-yrjo-leino.html
Lähdeaineisto:
Yrjö Leino Kommunisti sisäministerinäISBN 951-30-9637-8
Olle Leino Kuka oli Yrjä Leino ISBN 951-30-2652-3
Lauri Hyvämäki Vaaran vuodet 1944-48
Itsenäisen Suomen historia osa 3
Raimo Seppälä Pelon vuodet ISBN 951-30-5888-3
Veikko Vennamo Kekkos-diktatuurin vankina ISBN 951-20-3237-6
Juhan Suomi Vonkamies ISBN 951-1-09770-9
Paasikiven päiväkirjat ISBN 951-0-13291-8
Itsenäisyytemme vuosikymmenet 1917-1966
Itsenäinen Suomi ISBN 951-9079-77-7 - Anonyymi
u.tf kirjoitti:
Siis Korkeajännityksen ja JIM-kanavan "dokumenttien" tasoa ovat tietolähteesi?
Kyllä ne on kunnon kirjija japerustuu tutkimuksiin ja lähdeluetteloihin!
Missä on SINUN OMAT dokumenttisi?
- Anonyymi
Pyyntö Tsnsitaanko Mersu tango. Pyhäjärvi Pyhäsalmi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2127460- 572912
- 1902327
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101733Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1591694Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke201386- 741240
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381173Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä271155Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501029