Minulla on 14-vuotias poika joka on pienestä pitäen ollut hieman "uskonnollinen". Koulussa lempiaineita ovat uskonto ja historia. Jo kolme vuotiaana hän esitti kysymyksen mistä on tullut ja kun aloin kertoa tätä ns. normaalia tarinaa, hän keskeytti ja sanoi: ettei hän lihoja ja luita tarkoita vaan henkee kun puhuu, mistä se on tullut??? Monta muuta outoa kysymystä on vuosien myötä tullut ja jotenkin niihin on osannut vastata... siis mitä mieltä minä olen asioista. Nyt hän tuli yksi päivä koulusta ja sanoi että siellä kävi ortodoksinen pappi ja piti aivan ihanan "esityksen" ja että hänelle tuli semmonen tunne että hän haluaisi isona papiksi ja nimenomaan ort.papiksi. Asia on minulle aika outo, olemme luterilaisia eikä edes suvussamme tai ystäväpiirissä ole ko. uskonnon edustajia. Kiinnostunut toki olen itsekin ja jossain vaiheessa ainakin ikonimaalausta aion ruveta harrastamaan, siihen asiaan olen jo jonkin verran perehtynytkin. Illalla poika pitikin sitten isälleen ja minulle jonkinlaisen "iltaliturgian" eli lauloi uskonnollista tekstiä, osan omasta päästään ja osa oli tuttua Jumalan sanaa (koulussa opittua) ja väliin aina "Herra armahda, Herra armahdaaa" ja miten kauniisti hän sen esitti eikä mitenkään pilkkamielessä niinkuin hetken arvelin. Itsekin totesi että kyllä on mukava laulaa tämmösiä lauluja. Hän tykkää kovasti laulamisesta. En neuvoanne kysyisi jos olisimme ortodokseja, ohjaisin hänet ort.nuorten joukkoon mutta nyt on asia vähän toinen....hyväksyttäiskö sinne edes toisuskosia. Tietenkin seuraan jos tämä oli vain joku ohimenevä kiinnostuksen kohde mutta jos ei ole, mitä teen?
pojastako pappi
Karkelo-äiti
3403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kertomuksesi on liikuttava ja harvinainen, joskaan ei aivan poikkeuksellinen : ).
Tuttavapiiriini on vuosien varrella kuulunut muutama nuori, joissa on samaa sisäistä kutsumusta. Toinen heistä on nyt (aikuisena) luostarissa Kreikassa, toinen harkitsee vakavissaan papiksi ryhtymistä. Myös Valamon luostarin historiassa on liikuttavia kertomuksia, esimerkiksi pojasta jonka kutsumus 12-vuotiaana oli niin vahva, että hän oli valmis lähtemään luostariin vaikkapa ilman vanhempiensa siunaustakin. Tuttavapiirissäni on myös muutamia, jotka ovat liittyneet luterilaisesta taustasta ortodoksiseen kirkkoon vanhempiensa luvalla jo teini-iässä, kun kutsumus on ollut niin vahva. Yksi heistä on nyt oppinut teologi ja papin puoliso, toinen toimii seurakuntapappina.
En edellä olevalla suinkaan tarkoita, että kysymys olisi nimenomaan luostarikutsumuksesta, vaan ylipäätään hengellisestä kutsusta, joka voi olla ihan todellinen nuorellakin ihmisellä. Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä, ja sen ääni voi kuulua joissakin voimakkaasti. Ajattelen, ettei silloin ole sinänsä merkitystä
tunnustuksella, siis sillä onko kyseessä luterilainen, ortodoksi, katolinen tai minkään kirkon jäsen erityisesti. Oleellista taitaa olla, että nuori löytää "väylän" kutsumukselleen. Kehottaisin seuraamaan asian kehitystä maltillisesti ja hyväksyen, ehkä sitten ottamaan yhteyttä johonkin pappiin jos kiinnostus vaikuttaa todelliselta. Kahden vuoden kuluttua aukenee erinomainen mahdollisuus tutkia kutsumuksen laatua: 16 vuotta täyttäneitä otetaan jo talkootyöhön Valamon luostariin. Ei siellä kysytä onko toisuskoinen vai ei, ei myöskään
tyrkytetä ortodoksisuutta...mutta luostari on paikka jossa kuka tahansa ikään ja taustaan katsomatta voi miettiä elämänsä suuntaa.
Kyllä pojastasi hyvä ortodoksipappi tulee.
Kirkkokunnassamme on monia pappeja ja piispojakin, jotka ovat kastettu luterilaisiksi, mutta myöhemmin vaihtaneet uskontokuntansa ortodoksisuuteen.
Itsekin olen ollut ortodoksi vasta kaksi vuotta ja kuitenkin jo keski-ikäinen.
Tämä on ollut elämäni paras päätös.
Johanneksen neuvo on hyvä.
Ortodoksiksi pääsemiseen edellytetään ensiksi luterilaisesta kirkosta eroamista.
Noin kolmen kuukauden päästä voidaan voidella ortodoksiksi.
Sitä ennen on kuitenkin syytä käydä kristioppikoulua, käydä jumalanpalveluksissa ja lukea ortodoksista kirjallisuutta.
Ensiksi kuitenkin kehoitan poikaasi ottamaan yhteyttä ortodoksiseen pappiin, joka tutustuu poikaasi henkilökohtaisessa haastattelussa.
Keskusteluajan voi varata Ortodoksisen seurakuntaviraston kautta.
Sinulla on hieno poika.
Hän on pian rippikouluiässä, joten ajankohta olisi mitä sopivin miettimään tulevaisuuden näkymiä mieleistänsä uskontokuntaa silmällä pitäen.
Hyvä Karkelo-äiti,
Ehdottomasti voi ja kannattaakin ohjata poika ort. nuorten pariin. Varsinkin, kun kyseessä on, kuten jo todettua, rippikouluikäinen. Aivan kuten tuossa toisessa vastauksessa sanottiin, ensimmäinen vaihe on mennä lähimmän ort. papin puheille.
Toiseksi vaiheeksi suosittelen kristinoppikoulua. Se on tällainen suomalaisen ort. kulttuurin erikoisuus, johon 80-90 prosenttia ort. 15-vuotiaista vuosittain osallistuu ja periaatteessa jokaisen seurakunnan on sellainen järjestettävä. Kristinoppikoulu, useinmiten kesäleiri, siis tavallaan vastaa luterilaista rippikoulua ja siten tuon ikäisen kirkkoon liittyminen usein luontevasti sijoittuu siihen yhteyteen. Leirin puitteissa saa luontevan kontaktin samanikäisiin nuoriin, mikä kokemukseni mukaan on vähintääkin tervettä arvojaan etsivälle nuorelle. Ja nuoret nimenomaan ovat ne, jotka eivät ensimmäiseksi kysy, oletko ortodoksi vai et.
Myös muita nuorisotyön muotoja kirkkokunnastamme löytyy. Ks. esim. www.tuohustuli.net tai www.ort.fi/helnuori.
Ja leirillä saa myös laulaa.