Vaalirahoituksen hämäräpeli on viime aikoina saanut suurempaa julkisuutta ja paheksuntaa kuin ehkä koskaan. Kiitos siitä kuuluu Timo Kallille, joka toukokuussa 2008 tv:n A-studio-ohjelmassa ilmoitti, ettei hän ole oikeusministeriölle jättämässään ilmoituksessaan eritellyt vaalirahoittajiaan, eikä aio niin tehdä. Eli Kalli ilmeisesti poikkeuksellisen rehellisenä kepulaiseksi unohti yhden politiikan kultaisista säännöistä: ajattele, mitä sanot, jotta et sano, mitä ajattelet. Noin arvelee Unto Hämäläinen Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä olevassa vaalirahoitusta ja sen historiaa käsittelevässä pitkässä, hyvässä kirjoituksessaan.
En aio – ei olisi tässä tilassa mahdollistakaan – kirjoitusta laajemmin käsitellä, mutta eräisiin ydinkohtiin siitä puutun, koska ne antavat tukea edelliselle avaukselleni ”vakaasta keskustasta”.
Vaikka vasta nyt tuo vaalirahoitusasia on saanut suuren huomion, vaalirahoituksella ja sen tiimoilta tapahtuvalla maanpetosluonteiseen rikollisuuteen vivahtavalla suhmuroinnilla ja muulla hämärällä kähminnällä on meillä pitkä historia. Aikana, jolloin puolueet eivät saaneet puoluetukea, muuten hankittu vaalirahoitus oli niille nykyistäkin tärkeämpää, ja nykyistäkin härskimmin siinä toimittiin.
Hämäläisen juttu antaa lisävahvistusta jo ennenkin tiedetylle asialle, että kommunistimme – SKDL ja etenkin SKP – saivat erittäin suurta rahoitusta Neuvostoliitosta, eikä maalaisliitto-kepukaan jäänyt itärahan saajana paljonkaan vähemmälle osalle. Demarien ulkomainen rahoitus Amerikasta, jenkkien CIA:lta, eikä siinäkään ollut kyse pienistä summista. Kokoomus-raukka sai kai tyytyä Suomen pääomapiirien jalomielisyyteen.
Mutta kyllä myös maalaisliitto kovin rahasti myös omia pääomapiirejämme, varsinkin metsäteollisuutta ja muutakin teollisuutta, varsinkin sitä, jolla oli vientimahdollisuuksia Neuvostoliittoon. Mutta myös länteen vievät tukivat maalaisliittoa avokätisesti, kun puolue oli avainasemassa säännöllisin väliajoin toistuvissa devalvaatioissamme, joilla vientiteollisuutemme mahdollisuuksia parannettiin – joskin niillä oli jokseenkin sama vaikutus, kuin housuihinsa pissaamisella pakkasella: hetken lämmitti mutta kohta oli entistä kylmempi.
Maalaisliiton puoluesihteeri Arvo Korsimo – Kekkosesta Neuvostoliiton avulla presidentin tehnyt mies – oli varsinainen kultakimpale puolueelleen. Hän henkilökohtaisesti kävi aina teollisuusjohtajiemme kimppuun vaatimuksillaan niin, että metsäteollisuuden etujärjestön toimitusjohtaja J.O. Söderhjelm kirjoitti päiväkirjaansa, ettei hän ole koskaan kohdannut yhtä gangsterimaista käytöstä. Sellaisen gangsterismin tuloksena Korsimolla oli kotonaan iso kassakaappi täynnä setelinippuja, joita hän sitten jakoi niin vaalirahoitusta tarvitseville puoluelaisilleen kuin puoluelehdilleenkin. Hämäläisen jutussa on Korsimon elämäkerrassa kerrottuun perustuva Maakansan toimittajan kertomus siitä, miten hän haki ja sai Korsimon kassakaapista lehdelleen kasan setelinippuja suoraan salkkuunsa ilman sen kummempia muodollisuuksia – lienevätkö nuo rahat tulleet metsäteollisuudeltamme vai Neuvostoliitosta.
Joten ei mitään uutta auringon alla – hämärää vaalirahoitustakin on ollut aina olemassa. Harmi vain kepun kannalta, että ei ole enää sitä avokätisintä rahoittajaa, Neuvostoliittoa, joten joudutaan turvautumaan tuollaisiin Tokmanneihin ja Suomi-Soffiin, jotka eivät osaa pitää asiaa salassa, kuten kunnon NL piti. Saaneekohan kepu nyt rahoitusta edes Venäjältä? Vasurit ainakaan eivät saa, kun Neuvostoliitto lopetti SKP:n enemmistönkin rahoittamisen jo silloin, kun Arvo Aalto erotti puolueesta Taisto Sinisalon johtaman vähemmistön, jota se kyllä rahoitti senkin jälkeen, kuten kepuakin.
En aio – ei olisi tässä tilassa mahdollistakaan – kirjoitusta laajemmin käsitellä, mutta eräisiin ydinkohtiin siitä puutun, koska ne antavat tukea edelliselle avaukselleni ”vakaasta keskustasta”.
Vaikka vasta nyt tuo vaalirahoitusasia on saanut suuren huomion, vaalirahoituksella ja sen tiimoilta tapahtuvalla maanpetosluonteiseen rikollisuuteen vivahtavalla suhmuroinnilla ja muulla hämärällä kähminnällä on meillä pitkä historia. Aikana, jolloin puolueet eivät saaneet puoluetukea, muuten hankittu vaalirahoitus oli niille nykyistäkin tärkeämpää, ja nykyistäkin härskimmin siinä toimittiin.
Hämäläisen juttu antaa lisävahvistusta jo ennenkin tiedetylle asialle, että kommunistimme – SKDL ja etenkin SKP – saivat erittäin suurta rahoitusta Neuvostoliitosta, eikä maalaisliitto-kepukaan jäänyt itärahan saajana paljonkaan vähemmälle osalle. Demarien ulkomainen rahoitus Amerikasta, jenkkien CIA:lta, eikä siinäkään ollut kyse pienistä summista. Kokoomus-raukka sai kai tyytyä Suomen pääomapiirien jalomielisyyteen.
Mutta kyllä myös maalaisliitto kovin rahasti myös omia pääomapiirejämme, varsinkin metsäteollisuutta ja muutakin teollisuutta, varsinkin sitä, jolla oli vientimahdollisuuksia Neuvostoliittoon. Mutta myös länteen vievät tukivat maalaisliittoa avokätisesti, kun puolue oli avainasemassa säännöllisin väliajoin toistuvissa devalvaatioissamme, joilla vientiteollisuutemme mahdollisuuksia parannettiin – joskin niillä oli jokseenkin sama vaikutus, kuin housuihinsa pissaamisella pakkasella: hetken lämmitti mutta kohta oli entistä kylmempi.
Maalaisliiton puoluesihteeri Arvo Korsimo – Kekkosesta Neuvostoliiton avulla presidentin tehnyt mies – oli varsinainen kultakimpale puolueelleen. Hän henkilökohtaisesti kävi aina teollisuusjohtajiemme kimppuun vaatimuksillaan niin, että metsäteollisuuden etujärjestön toimitusjohtaja J.O. Söderhjelm kirjoitti päiväkirjaansa, ettei hän ole koskaan kohdannut yhtä gangsterimaista käytöstä. Sellaisen gangsterismin tuloksena Korsimolla oli kotonaan iso kassakaappi täynnä setelinippuja, joita hän sitten jakoi niin vaalirahoitusta tarvitseville puoluelaisilleen kuin puoluelehdilleenkin. Hämäläisen jutussa on Korsimon elämäkerrassa kerrottuun perustuva Maakansan toimittajan kertomus siitä, miten hän haki ja sai Korsimon kassakaapista lehdelleen kasan setelinippuja suoraan salkkuunsa ilman sen kummempia muodollisuuksia – lienevätkö nuo rahat tulleet metsäteollisuudeltamme vai Neuvostoliitosta.
Joten ei mitään uutta auringon alla – hämärää vaalirahoitustakin on ollut aina olemassa. Harmi vain kepun kannalta, että ei ole enää sitä avokätisintä rahoittajaa, Neuvostoliittoa, joten joudutaan turvautumaan tuollaisiin Tokmanneihin ja Suomi-Soffiin, jotka eivät osaa pitää asiaa salassa, kuten kunnon NL piti. Saaneekohan kepu nyt rahoitusta edes Venäjältä? Vasurit ainakaan eivät saa, kun Neuvostoliitto lopetti SKP:n enemmistönkin rahoittamisen jo silloin, kun Arvo Aalto erotti puolueesta Taisto Sinisalon johtaman vähemmistön, jota se kyllä rahoitti senkin jälkeen, kuten kepuakin.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kapin pöksyt lähettässään kuvassa oli aivan kauheat.
Eihän sairasta vanhusta noin rispaantuneissa pöksyissä saisi pitää.
Arvelet Kallia kepulaiseksi poikkeuksen rehellisenä. Saattapi olla. Ehkä toiseksi rehellisin. Rehellisin Kallin itsensä mukaan oli Matti Vanhanen, jota hän esitti demareille pääministeriksi mainostamalla, että hän on rehellisin, mitä meiltä löytyy.
...Jäätteenmäen pudottua pääministerin pallilta nimenomaan valheittensa takia,kepun ryhmäjohtaja Kalli tuli demarien ryhmyrille Jouni Backmanille tarjoamaan Vanhasta hänen tilalleen mainostaen, että "tämä on rehellisintä, mitä meiltä löytyy". Myöhemmin on paljastunut, että se rehellisinkään kepussa ei välttämättä ole kovin rehellinen.
Taisi sittenkin olla tuo vaalirahoitusta koskeva sivu suunsa puhuminen Kallilta enemmän hänen tyhmyydestään kuin rehellisyydestään johtuvaa.
Miksi neukut rahoitti kepua, porvareita? Miksi jenkit rahoitti sossuja, punikkeja? Ei mee mun kaaliin. Jospa joku keskustalainen valistaisi?
Mutta missä mättää? Mättää kepulin päässä, jolle punikkipuolueita ovat kaikki muut paitsi neukuilta runsaskätistä tukea saanut kepu. Oikeiden johtopäätösten teko taitaa sittenkin olla helppo kepulillekin, ja se, että he punikittelevat muita, on vain epätoivoista mutta avutonta taistelua katseiden kääntämiseksi pois tosiasioista. Kuten tapahtuu kaikessa muussakin, vaikkapa kapin ollessa kyseessä.
Sillä sieltä tulee Keputotuutta oikein raakemman jälkeen. Kekkonen käänsi kelkkansa täysin Jatkosodan loppuvaiheessa ja alkoi jo silloin, siis vielä sodan kestäessä veljeillä vihollisen, siis Neuvostoliiton kanssa. Samaan aikaan hän kirjoitti Suomen Kuvalehteen ninimerkillä Pekka Peitsi ja vaati sankarillista kuolemaa viimeiseen mieheen!
Kekkonen uskoi (kai) kuolemaansa asti kommunismin voittavan maailman herruden ja uskoi kommunistikomennon ja -järjestelmän olevan ylivoimainen kapitalistiseen nähden. Tämä käy selville monista eri lähteistä, muiden muassa Suomessa toimineiden Länsi-diplomaattien raporteista ja heidän kirjoittamista muistelmista. J. Raymond Ylitalo U.S.A:n syyrlähettiläs Suomessa "vaaran vuosina" on kirjoittanut tästä.
Asevelisosialistit ja Sosialidemokraattinen Puolue kävi ankaraan taistoon KekkostA JA KOMMUNISTEJA VASTAAN. Asevelisosialistit olivat sodan käynneitä upseereja, jota olivat työkäiastaustaisia, siis työläiskotien lapsia ja olivat ankaran kommunisti- ja neuvostovastaisia. Heidän suunnitelmiensa mukaan ja johdolla kävivät Sosialidemokraatit voittoisan taistelun Työväen liikkeen omaisuudesta, mm. Työväentaloista, Osuuskauppaliikkeestä ja Ammattiyhdistyksistä ennen kaikkea Suomen kohtalosta, "ettei Tsekkoslovakian tie ole meidän tiemme" Hertta Kuusinen julisti puheessaan Messuhallissa: "Tsekkoslovakian tie on meidänkin tiemme."
Urho Kekkosella oli erittäin hyvät suhteet paitsi Neuvostotiedusteluun KGB:hen, puoluelinjaan kuten juhani Suomi sitä häveliäästi kutsuu, myöskin Hertta kuusiseen. Olen nähnyt asiakirjan, jossa on Kekkosen käsialalla korjattu, siis "paraneltu" Hallitukselle Eduskunnassa esitettyä kysymystä ja hHallituksen puolesta siihen vasti OIKEUSMINISTERI URHO KALEVA KEKKONEN! Suomettuminen oli näin pitkällä Kekkosen kohdalla jo hänen oikeusministerinä toimimisen aikana!
SDP sai avustuksia taistelussa demokratian puolesta eurooppalaisilta veljespuolueilta ja Ameriikasta monin tavoin. Oskari Tokoi järjesti mittavaa apua lahjoitusten, keräysten ja erilaisten tapahtumien muodossa. tavara-avustukset saapuvat Suomeen ja autot ja muut sellaiset tavarat mistä täällä oli kova puute ja kysyntä pantiin arpajaisten päävoitoiksi. Suoranaista rahoitusta U.S.A:n valtion varoista on mitä ilmeisemmin tullut, myös CIA:n kautta.
Tämä apu oli tarpeeen taistelussa kommunisteja vastaan demokraattisen järjestelmän ja Länsimaisen oikeuskäytännön ylläpitämiseksi. Neuvostoliitto rahoitti kommunisteja, maalaisliittoa ja Kekkosta tietysti juuri päinvastisesta syystä
Kokoomus oli silloin lähes halvauksen tilassa ja ei olisi pystynyt mitenkään taistelemaan menestykkäästi kommunisteja vastaan. Paasikivi on tämän todennut muum muassa illoin kun hän nimitti Fagerholmin vähemmistöhallituksen, joka:
-Vapautti sotasyylliset
-Puhdisti Punaisen Valpon kommunisteista
-Vapautti Hella Wuolijoen Ylen pääjohtajan virasta
-Lopetti Sosialisointikomietan työn, ei antanutmäärärahaa seuraavan vuoden budjettiin.
Neuvostoliiton lehdistäö haukkuin ahkerassti Fegerholmin hallitusta, mutta se jatkoi järkähtämättä linjallaan.
Näydin ja muutamien muiden syiden johdosta SDP sai runsasta Länsiapua.
Lue Lasse lehtisen kirja "Aatosta joaloa ja alhaista mieltä.
Nyt puhvini palaa, muta PALATAAN ASIAAN
Hyvin olet sinäkin historiankirjasi lukenut ja varmaan myös aikaasi tarkasti seurannut, joskaan et liene sitä voinut tehdä jo niin kauan kuin minä, 75-vuotias vaari.
Ei ihme, että Kekkonen on kepuleille edelleen se ainoa presidentti, sillä kestihän hänen presidentinuransa kauemmin kuin minun kepuleilta niin suurta huomiota saanut sotilasurani. Olin vielä varusmies talvella 1956, kun Kekkonen valittiin presidentiksi, ja jo eläkeläinen - reserviläisenä tosin viimeisellä YK:n rauhanturvaajakeikallani Golanilla - syksyllä 1981, kun Kekkonen joutui viimein tehtävänsä jättämään, Väyrysen, Uusitalon ja monien muiden kepupoliitikkojen kauhuksi.
Minä sentään ylenin urallani kersantista kapteeniksi, kaikkien väliportaiden kautta, mutta Kekkonen-raukka pysyi koko uransa vain presidenttinä ;)
Kerronpa vielä Kekkosen eroon liittyvän tosijutun, jonka olen saattanut kertoa ennenkin:
Operatiivisen toimiston tilannepäivystäjänä ollut res. luutnantti oli heikosti kuuluvasta ja rätisevästä BBC:n lähetyksestä kuullut mielestään "Finlands president, mr Urho Kekkonen has died", eli Kekkonen on kuollut. Luutnantti käsitys sai vahvistuksen, kun ohjelmassa alettiin lyhyesti kerrata Kekkosen uraa. Luutantti ilmoitti asiasta komentajallemme, evl Virkajärvelle, joka käsi vetää liput puolitankoon Camp Ziouanissa (esikunta-alueella) ja ilmoittamaan asiasta yksiköihinkin. Tehtiin yötä käskettyä. Mutta kun luutnantti kuunteli edelleen ohjelmaa, hänelle selvisi, että ei Kekkonen ole kuollut, vaan on vain jätänyt eroanomuksensa. Ohjelmassa oli ehkä sanottu "has retired", vetäytynyt eläkkeelle, joosta oli kuulunut vain loppu, ikään kuin "died". Luutnantti soitti taas komentajalle ja haukut saatuaan sai tiukan käskyn perua kaikki aikaisemmat toimenpiteet.
Luutnantti K-l sai tuosta tapauksesta loppuajakseen lempinimen "Kekkose tappaja".
Voi jumalauta, en paremmin sano!
kapi_Käyttäjän viestit20.10.2010 23:05
Kyllä tuo savusaunakuvani on aiheuttanut eräissä kepulaisissa sellaisen trauman, että se ei voi syntyä terveessä päässä ainakaan sellaisella ihmisellä, joka on varma omasta seksuaalisesta identiteetistään!
Ei todellakaan ole normaali ihminen, joka näki jotakin perverssiä siinä kuvassa, jonka lähetettä jälleen ties monennenko kerran tänne linkität.
Tässä on se kuvanikin, tuijota sitä nyt silmäsi kipeiksi ja tiiraa oikein, onko niitä karvoja vai ei, ja kuvittele vaikka millaista melaa sinne häveliäästi ristissä pitämieni reisieni väliin ja kiihotu siitä niin, että pääset perille siinä hommassa, jota varten tuota kuvaa niin kiihkeästi jatkuvasti kaipaat.
Halonen on saanut tukea säätiöltä. Onko aikanaan ministerinä myöntänyt tukea samoille säätiöille?
Joko käryää ja ero häämöttää?
jotka sellaisen hepulin saivat kuvasta, jossa suomalainen mies on suomalaisessa savusaunassa.
Ja vaippa-aliupseeri on korkeintaan miehen basilli...;)
mutta onhan toinenkin mahdollisuus: olen heidän mielestään vain niin komea, että he kokevat alemmuutta myös ulkoisen olemukseni rinnalla, ikään kuin ei olisi tarpeeksi kovaa kokea musertavaa henkistä alemmuutta!
Aiheuttaa alemmuuden tunteen ja pakottaa valehteleman itsestään kaikenlaista kuten kirjalija, uoseeri ja muut sadut osoittavat.
Sivistyksesi sinulle kirjoitustaitoa taannut...
...kun eivät ne ole julkisuudessa olleet siten kuin nuo kepupoliitikkojen tuet. Vain median tietojen varassa olen tuossa asiassa. Enkä niin ollen osaa arvella Halosen mahdollista "käryä", mutta sen tiedän, että vuonna 2012 hän joutuu presidentin tehtävän jättämään.
Tällä palstalla olisi muuten suotavampaa puhua kepusta.
Kaunasi Keskustaa kohtaan sumentaa käsitystäsi kokonaisuudesta.
Vaalirahoitus eri lähteistä oli varsin yleistä kaikilla puolueilla, ennen puoluetukea.
Puoluetuki muodostaa ylivoimaisen rahanlähteen tällä hetkellä kaikille muille puolueille paitsi RKP:lle.
Tukea saadessaan ja hakiessaan puolueet ovat käyttäneet tehokkaimpia toimijoitaan. Se on edelleenkin järkevää.
Todella typerä on väitteesi, että Keskusta olisi jotenkin pettänyt isänmaan saadessaan tukea NL:lta. Se oli sen ajan toimintaa, jonka nyt yrität ahtaa tämän päivän viitekehykseen, ymmärtämättömästi.
Kirjoituksestasi näkyy selvästi Hesarin olevan ainoa tietolähteesi ja tehokkain ymmärryksesi rajaaja.
On myöskin huomioitava Unto Hämäläisen sympatiseeraaminen Kokoomuksen suuntaan oman egonsa ja työpaikkansa vuoksi. Eipä maalaispojalla paljon muita mahdollisuuksia Hesassa ole.
P.S. Jostakin syystä jätät mainitsematta 1970-luvun suurimman poliittisen skandaalin, tyhmääkin tyhmempien demarien kruunujen salakuljetusyrityksen. Liekö syynä sukulaissieluisuus ja erityisen rajallinen kykysi erottaa oleellinen epäoleellisesta, esikuntamiehen syndrooma siis.
…sinun kanssasi debatoin vasta siten, kun esiinnyt uskottavammalla nikillä, uskottavampana persoonana kuin ylil evp, kapitulanttimies tai johtajana esiintyvä Juhakossi.
Pidän noita nikkejäsi kyseisiä, minulle läheisiä ammatteja herjaavina, ilmeisesti tarkoituksella, sillä tuhatvarmasti tiedän ja uskon itsesikin sentään ymmärtävän, ettei kaltaisesi epeli olisi voinut koskaan olla missään tehtävässä puolustusvoimissa, ei kersanttinakaan tai värvättynäkään, saati toimi- tai kadettiupseerina, joita tuolla nikilläsi yrität häpäistä. Minkään tasoinen sotilas ei voisi ilmoittaa olevansa lähellä jotakin puoluetta, sellainen teko olisi välittömän erottamisen aihe. Aivan yhtä mahdotonta olisi Juhakossin olla minkään sortin johtaja saati johdon kouluttaja.
Kyllä puusepän, putkimiehen, maanviljelijän tai minkä tahansa ammatin harjoittajan täytyy tietää alastaan varsin paljon, puhumattakaan sotilaasta tai johtajasta, joiden tehtävien töistä, vaatimuksista ja arvostuksista et näy tietävän yhtään mitään. Ymmärrätköhän tollo, miten sellainen nauratti oikeata sotilasta aikansa, kunnes rupesi säälittämään ja inhottamaan?
Sitten, kun rekisteröit itsellesi uskottavamman nikin ja omit sen mukaisen roolin täällä, voin hyvinkin keskustella kanssasi kepusta ja sen politiikasta – johon et tosin osoita juuri kiinnostusta, kun mieluummin puhut vain kapista.
Vain entinen aliupseeri-reppana eli ei mitään.
Pelkkä luuseri ja mitätön paskahousu...;)
Ei enää vanhalla luupäällä ymmärrys riitä. Lopettaisit nyt perkele niiden kokovartalo- yms kuvien lähettelyn.
Moneen on junaan, asemalle olet jäänyt, pysyvästi näköjään.
miksi kepu sai tukea Neuvostoliitolta ja sdp Yhdysvalloilta?
Väyrysestä ja hänen alottamastaan "tahtopolitiikasta" joka oli vihan kylvöä ja -lietontaa varsinkin demareita kohtaan ja tähän politiikkan kuului myös todella törkeänä se, mikä on aina kepun politiikassa läsnä, nimittäin, että lyhyen ajan puoluetaktiset edut pannaan aina koko kansan etujen edelle ja vastaan. "Se juna meni jo" sanoi Esko Aho Harri holkerille, kun hän pyysi oppositiolta apua säästölakioen säätämiseksi.
No eihän tällaisia asioita kepulaiset usko, sillä he uskovat vain Kepuänkyrätotuuksia. Eihän "normaali" kepulainen kuten sinä, tiedä edes oikeaa sotilasarvoaan.
Tiedätkö Possium olet normaalia demuakin tyhmempi? Naurakaamme sinulle heh heh
Tiskari rehentelee täällä. heh heh
Jotta tulee mies lopulta räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta......
tuossa ylempänä. Länsimaiden Sosialidemokraattiset Puoilueet ja U.S.A:n siirtolaiset, Demokraattinen Puolue ja Valtuo tukivat Sosialidemokraattien taistelua kommunisteja ja heidän asiamiehiään vastaan, jotta demokratia, Länimainen oikeusjärjestelmä ja yksilön vapaudet säilyisivät Suomessa. Se tarkoitti sitä, ettei Tsekkoslovakian tie olisi myös meidän tiemme., kuten Hertta Kuusinen Messuhallissa julisti.
Neuvostoliiton lopetettua olemassaolonsa pääsi muutama suomalainen tutkija, muiden muassa tohtori Hannu Rautkallio tutkimaan KGB:n arkistoja. Enää ei olla Satusetä Juhani Suomen hengentuotteiden varassa. Sieltä löytyy asiakirja asiakirjalta paljonko ja kenen pyynnöstä on ruplia tullut Malaisliitolle tai Keskustalle, mikä milloinkin on tämän rosvojuokon nimi.
Akulov ja kunppanit ovat kirjoituksissaan ja haastatteluissa kertoneet Kekkosen touhuista. Kekkonen löysi Neuvostovastaisuutta aina tarpeen mukaan.
Useat Neuvostoloikkarit kertoivat Lännessä Kekkosen todellisen pelin. Etsin juuri Hannu Rautkallion yhtä kirjaa hyllystäni, mutta en löytänyt, siinä on loikkarin nimi ja oikea nimi. Hän oli selvillä Suomen asioista.
Nyt kun oikeaa tietoa on saatavana ja Keputotuudelta tippuu pohja pois, on selvää että Kepuänkyrät käyvät vastahyökkäykseen ja typerimmät toistavat Kekkosen aikaisia valheita, niitä mitä Satusetä Suomi suoltaa kuin turkinhihasta.
Lue Lasse Lehtisen väitöskirja "Aatosta jaloa ja alhaistamieltä" siinä Lasse on vielä liian lempeä kepuänkyröille, näille Isänmaan pettureille, mutta kuitenkin..
Mille naurat? heh heh Katso peiliin. heh heh
...ja sanoin siitä mielipiteeni, mutta kun lisäksi kerroin mielestäni hauskan jutun, niin lukaisepa sekin!
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9448141/46643405
Oli komeampi kuin kasvohalvauskuvasi.Siinä ilmeesi on aina sama vähä-alyisen idiootin virne.
.....meinaan melkoinen puhdetyö kapin virallisena perskärpäsenä.
Onko sinulla siitä asiasta joku oma käsitys?
Kuinka ennen vanhaan syödä mussutettiin sikanautaa huollon teltassa silloin kun oikeat sotilaat harjoitteklivat taistelutaitoja maastossa.
Niin tällä avauksellani kuin omilla avauksillaan kepulaiset jälleen koettavat epätoivon vimmalla osoittaa, että olen hyvin mitätön mies. Niin aina. Mutta mitättömäksi kokeekaan itsensä ihminen, joka ei saa hetkeksikään pois mielestään näin mitätöntä miestä, joka täyttää hänen koko maailmansa niin, että se on syrjäyttänyt sieltä tähän asti tärkeimmän, kepun!
Vain näin mitättömän miehen huomion saadakseen hän esiintyy entisenä tai nykyisenä sotilaana, yli 50 vuoden takaisen kurssini kurssitoverinani, ja hyvänä ystävänäni, jonka tapaan monta kertaa vuodessa ja soittelemme toisillemme lähes viikoittain, joten tiedän tarkkaan hänen käsityksensä minusta kuten asioistakin, ja ne ovat perin toisenlaiset kuin tuolla epätoivoisella feikillä.
Kun avauksillani nuo reppanat eivät tarpeeksi huomiotani saa, he siis tekevät minusta avauksia, joissa debatoivta itsensä kanssa. Niin tänäänkin jo monta kertaa. Debatoivat vain minusta, polttavan mielenkiintonsa hohtavasta kohteesta, elämänsä ainoasta sisällöstä, joka sekin on – ah – niin kaukana, saavuttamattomissa!
Hyvin, hyvin mitättömäksi tuollaisen reppanan täytyy kokea itsensä. Kokemus on aiheellinen. Kerran on kepulainenkin todellisuudentajuinen.
Kuvitteletko tosiaan olevasi joku prinssi, jonka jokainen, sukupuolesta riippumatta, haluaa karauttavan luokseen hohtavan valkoisella ratsullaan, toteuttamaan unenomaisen toiveen?
No, aika mitättömän oloinenhan tuo Victoriankin puntti- ja ampullimies on.
Tuossa oli vain siemenvesi maalaisliiton pumppuun.
Moskovan ja kotikommunistien tuella maalaisliitto-kepu perusti ehtymättömän rahoitusautomaatin itselleen eli suurmaanomistajille. Maataloustukaisjärjestelmä ja sen jälkeen rakennettu aluepoliittisten tukiaisten rämeikkö, jota on täydennetty EU-rahastojen tukaisilla jakaa maanomistajille ja kuoleville kepualueilla rahaa rahaa ja vielä enemmän rahaa.
Pirukaan ei ota selvää kaikesta tuesta, joka veronmaksajilta riistetään kepulle, mutta valtavaa se on. Sille on pystytetty jopa useita rinnakkaisia hallintoja.
Juuri siksi on kansalaisten aika karistaa kepu-kirppuset hartioiltaan. Maalaisliitto joutaa ikiystävänsä neuvostoliiton viereen Kremlin muuriin ja kuolinpäiväksi merkitään uusi itsenäisyyspäivä. Vainaat peitellään Lepikon torpan mullalla, tuhansilla ystävyyttään ylistävillä julkilausumilla ja ravintolalaskuilla. Surijoita ei jäänyt...
Kun kepulaiset ystäväni ovat muistaneet minua pitkin päivää, niin illan lopuksi minäkin haluan muistaa heitä. Tai oikeammin heidän kannattamaansa puoluetta, kepua.
Ensiksi Omar Khaijamilta tukea ottaen:
Kun kevät palaa jälleen Pohjolaan
ja talvi väistyy; samoin huomataan
väistyvän Kepun, päivä päivän jälkeen
sen kirjaa täällä loppuun luetaan.
Kun kepun kannatus nyt tuuleen haipuu
mielenne varmaan valtaa menneen kaipuu,
mutt miksi surra: olleen mennä anna –
nyt viisas uuteen olevaiseen taipuu!
Miks` sallit, veli, mieltäs` ahdistaa
sen, mitä emme estetyksi saa;
pelon ja kauhun, turhan epätoivon
ja sieluntuskan, joka tuhoaa?
Pää kirkkaana ja kevein sydämin
Maa-matkaas riennä mielin riemuisin;
et itse suunnitellut elämääsi –
ja aivan tahdotta se alkoikin.
Jos synkkää mieltäs` viiniin hukutat,
valitse seuraas` miesten viisaimmat
ja armaat neidot, joiden poskilla
demariruusut kauniit kukkivat!
Sitoa älköön saako sydäntäs
muu kuin vain kutrein armaas lemmekäs –
äläkä kylvä elämääsi tuuleen,
vaan viiniä juo joka hetkenäs!
Pois eilispäivän muistelu ja kaipuu:
ei palaa päivä, kun se mailleen vaipuu –
ja huominen on vielä tulematta:
Miks`surra sitä, ennen kuin se haipuu?
KEPUN ELEGIA (Eino Leinoa mukillen)
Haihtuivat toiveet
niin kuni vierivä virta.
Kaikki on mennyt,
lyö nyt jo kohtalon pirta.
Turhaan, oi turhaan
tartuin ma hetkehen kiini;
riemua suonut ei
kokoomusseura, ei viini.
Häipyivät taakse
tahtoni ylpeät päivät.
Henkeni hurmat
kauas jo jälkehen jäivät.
Yritin nousta;
alemmas painui vain tieni.
Toivoni ainoo:
olla ees puolue pieni.
Oppositiossa
lupaukset suuret taas luodaan.
Kepulle kohta
se osa jälleen kun suodaan.
Kataisen eessä kun
selkäni nöyrästi taipui,
niin Urpilaisenkin
suosion toivehet haipui.
Upposi mereen
unteni kukkivat kunnaat.
Nyt olen köyhä:
kalliit ol´ äänien lunnaat.
Kaikkeni annoin,
hetken ma heilua jaksoin,
haaveiden kullat
mieleni murheella maksoin.
Uupunut olen,
ah, sydänjuurihin saakka.
Miksikö lieneekin
pantu tää paatinen taakka?
Tai olen niitä,
joilla on tahto, ei voima?
Työni ol` turhaa,
sen tulos tuntoni soima.
Siis oli suotta
kestetyt, vaikeat vaivat,
katkotut kahleet,
poltetut rakkahat laivat.
Kaatua täytyi.
Kannatus ollut ois tarpeen.
Jähmetyn jääksi.
Haavani ei mene arpeen.
Toivoton taisto
kansamme tahtoa vastaan!
Kaikuvi kannel;
lohduta laulu ei lastaan.
Hallatar haastaa,
soi sävel sortuvin siivin.
Rotkoni rauhaan
kuin peto kuoleva hiivin.
Näiden myötä
hyvää yötä!
Tuossa on kepun joutsenlaulu. Ei neuvostoliitto enää ole moskovankortilla tukemassa ja kun kms-kelmit ovat syytteessä, niin ellei Saudi-Arabian öljyrahalla kustanneta ylikompensoiden kepun imaami-koulua, on keput kaput.