POJANTÄHDEN ASIAKKAAT LUKEKAA JA TOIMIKAA

Älkää antako pörssiyhtiön nielaista Pojantähteä ilman kilpailuttamista sen hinnasta.
Hienosti ovat luikerrelleet Pohjolan miehet Pohjantähden johtajiksi parin viimevuoden aikana.
Stalin nimitti Terijoelle oman hallituksen ennenaikaisesti Suomea hallisemaan, onko jo Pohjola seurannut esimerkkiä.
Se vähäinen euromäärä jonka saatte korvaukseksi tulevista menetyksistä otetaan parissa vuodessa takaisin Pojolan pohjattomaan kassaan ja sitten alkaa saneeraukset henkilöstön kohdalla.
Ettekö ole oppineet Wattenvallin rantautumisesta Suomeen, kun ostivat pienet sähköyhtiöt pois suurella rahalla, onko sähkön hinta laskenut.
KAIKKI TEHKÄÄ KIELTEINEN VALTAKIRJA JA LÄHETTÄKÄÄ SE LAKI KUKKOSELLE HÄMEENLINNAAN.
KERTOKAA KAIKILLE TUTULLENNE JOTKA OVAT POHJANTÄHDEN ASIAKKAITA/OMISTAJIA ETTÄ LÄHETTÄVÄT FUUSIOTA VASTUSTAVAN VALTAKIRJAN VÄLITTÖMÄSTI LAKI KUKKOSELLE.
TOIMIKAA NYT, NIIN ETTE KADU JÄLKEENPÄIN SAAMATTOMUUTANNE!!!!!!!!!!!
POJANTÄHDEN NYKYJOHDOLLE JA HALLITUKSELLE LOPARIT HETI TAPPION JÄLKEEN,
TEIHIN EI LUOTA KUKAAN.

LAKITOIMISTO LAKI-KUKKONEN
ARVI KARISTON KATU 9
13100 HÄMEENLINNA
14858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat
  • LAITTAKAA SANA KIERTÄMÄÄN NÄISTÄ SIVUISTA MAHDOLLISIMMAN MONILLE,
    KIITOS SINULLE LUMLEY ASIAAN PANEUTUMISESTA.
    ÄÄNESTÄKÄÄ KÄÄRMEET POS PARADIISISTA.

    Äänestä

  • Asiakas jo 1965 kirjoitti:

    LAITTAKAA SANA KIERTÄMÄÄN NÄISTÄ SIVUISTA MAHDOLLISIMMAN MONILLE,
    KIITOS SINULLE LUMLEY ASIAAN PANEUTUMISESTA.
    ÄÄNESTÄKÄÄ KÄÄRMEET POS PARADIISISTA.

    MIKÄÄN ITSEÄÄN KUNNIOITTAVA JA LUOTETTAVA PANKKI EI SUOSTUISI TÄLLÄISEEN LIKAISEEN PELLIIN JOHON OP ON SIUNAUKSENSA ANTANUT.
    NYT JOUKOLLA KILPAILUTTAMAAN PANKKI JA VAAKUUTUS PALVELUJA MUISTA PANKEISTA JA KESKINÄISISTÄ VAKUUTUSYHTIÖISTÄ.
    HENKILÖKOHTAISESTI OLEN KILPAILUTTANUT MOLEMMAT KAKSIVUOTTA SITTEN, SELVIN NUMEROIN HÄVISI KAIKESSA OP JA POHJOLA.
    ÄLKÄÄ MENKÖ HALPAAN KUSETUKSEEN, JONKA OP PISTEJÄRJESTELMÄ TEILLE TARJOAISI.
    KYLLÄ RATKAISEE PALJON ENEMMÄN KORVAUSPUOLI VAHINGON SATTUESSA, ON RIITÄVÄSTI KOKEMUSTA ASIASTA.

    Äänestä

  • VITUN VÄLIÄ SILLÄ ON kirjoitti:

    KUN VIELÄ EHDITTE VAIKUTTAA

    Äänestä

  • ZORROKIN kirjoitti:

    KUN VIELÄ EHDITTE VAIKUTTAA

    Caps Lock pois päältä. Kiitos.

    Äänestä

  • Rahat pois ja pakoon kirjoitti:

    Caps Lock pois päältä. Kiitos.

    aiotko kadota kauaskin ja ikuisesti, osta kaljat edelleen sossun antamilla euroilla ja keskity kaljan juontiin, se on sinulle varmaankin raitoisaa puuhaa.
    Jätä nämä rahahommat muille, niin saat edelleenkin kohtuuhintaiset vakuutukset ja oikeudenmukaiset korvauset vahingon sattuessa, en tarkoita vahingolla naapurin leskeä, jos siellä avustusreissulla jotain sattuu niin siitä joudut kyllä vastaanaan omalla lompsallasi.
    Kohta tuulee pohjoisesta niin käännämme perseen Pohjolaan päin ja päästämme lanttulaatikosta kehittyneen pierun sinneppäin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Yksi monien puolesta kirjoitti:

    Laki-Kukkosen nettisivuilta.

    Äänestä

  • Hämeen vakuutus kirjoitti:

    Laki-Kukkosen nettisivuilta.

    Pidetäänkö huoli, ettei Pohjantähtemme mene osuuskassa-paskalle ja natsi-pohjolalle. Osuuskassan kassaväki kun ryhtyy hoitamaan vakkuutuksia, niin siinä osaaminen häviää. Osuuskassa on täys paska ja huijari.

    Äänestä

  • katolanlolli kirjoitti:

    Pidetäänkö huoli, ettei Pohjantähtemme mene osuuskassa-paskalle ja natsi-pohjolalle. Osuuskassan kassaväki kun ryhtyy hoitamaan vakkuutuksia, niin siinä osaaminen häviää. Osuuskassa on täys paska ja huijari.

    TOIMIKAA HETI ETTEI TARVITSE KATUA JOULUKUUSSA??????????????

    Äänestä

  • PERSEELLE POTKIJA kirjoitti:

    TOIMIKAA HETI ETTEI TARVITSE KATUA JOULUKUUSSA??????????????

    TOIMIKAA VIELÄ EHDITTE

    Äänestä

  • samaa mieltä edell. kirjoitti:

    TOIMIKAA VIELÄ EHDITTE

    ylös kuuluu tämä

    Äänestä

  • Pohjantähtikin kirjoitti:

    ylös kuuluu tämä

    Aika käy vähiin toimikaa.

    Äänestä

  • Avain asiakas kirjoitti:

    Aika käy vähiin toimikaa.

    äänestämään fuusio nurin, vielä 2 päivää aikaa...

    Äänestä

  • tähtilaskuttaja kirjoitti:

    äänestämään fuusio nurin, vielä 2 päivää aikaa...

    Pojolan porukka voisi tarjota myös illallisen hankeen vastustajien edustajille, jotka tuovat ne kymmenettuhannet valtakirjat ettei fyysio toteudu.
    Ottakaa samalla omat lakeijanne mukaanne, pois sotkemasta Pohjantähden todellisten omistajien etuja kun palaatte sinne pääkontoriinne Helsinkiin.
    Tehkää Pohjolaan valtaajien yksikkö kaiken varalta jos sopivia uhreja olisi näköpiirissä.
    EI IKINÄ VAKUUTUKSIA POHJOLAAN TAI PANKIKSI OSUUSPANKKIA.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asiakas jo 1965 kirjoitti:

Älkää antako pörssiyhtiön nielaista Pojantähteä ilman kilpailuttamista sen hinnasta.
Hienosti ovat luikerrelleet Pohjolan miehet Pohjantähden johtajiksi parin viimevuoden aikana.
Stalin nimitti Terijoelle oman hallituksen ennenaikaisesti Suomea hallisemaan, onko jo Pohjola seurannut esimerkkiä.
Se vähäinen euromäärä jonka saatte korvaukseksi tulevista menetyksistä otetaan parissa vuodessa takaisin Pojolan pohjattomaan kassaan ja sitten alkaa saneeraukset henkilöstön kohdalla.
Ettekö ole oppineet Wattenvallin rantautumisesta Suomeen, kun ostivat pienet sähköyhtiöt pois suurella rahalla, onko sähkön hinta laskenut.
KAIKKI TEHKÄÄ KIELTEINEN VALTAKIRJA JA LÄHETTÄKÄÄ SE LAKI KUKKOSELLE HÄMEENLINNAAN.
KERTOKAA KAIKILLE TUTULLENNE JOTKA OVAT POHJANTÄHDEN ASIAKKAITA/OMISTAJIA ETTÄ LÄHETTÄVÄT FUUSIOTA VASTUSTAVAN VALTAKIRJAN VÄLITTÖMÄSTI LAKI KUKKOSELLE.
TOIMIKAA NYT, NIIN ETTE KADU JÄLKEENPÄIN SAAMATTOMUUTANNE!!!!!!!!!!!
POJANTÄHDEN NYKYJOHDOLLE JA HALLITUKSELLE LOPARIT HETI TAPPION JÄLKEEN,
TEIHIN EI LUOTA KUKAAN.

LAKITOIMISTO LAKI-KUKKONEN
ARVI KARISTON KATU 9
13100 HÄMEENLINNA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu