Suomi aikoo vähentää köyhien määrää 150 000:lla. Asiaan painostaa EU, joka vaatii jäsenmailtaan selkeää köyhyysohjelmaa. Tavoitteet on jätettävä marraskuun alkuun mennessä, tarkemmat toimenpiteet ensi huhtikuussa. Suomessa köyhyysrajan alapuolella elävien kansalaisten määrä on kaksinkertaistunut 15 vuodessa. Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamiehen Arto Kohon mukaan köyhyysohjelmassa ovat tärkeässä osassa työllistäminen ja aktivointi (MTV:n uutiset 7.11.2010).
Mitkä ovat köyhyysohjelman tavoitteet, jotka on jätettävä marraskuun alkuun mennessä?
Miksi YLE ei tiedota lainkaan siitä, että EU vaatii Suomelta köyhyysohjelmaa?
Köyhyysohjelmia on Suomessa ennenkin ollut ja köyhyysohjelma on merkinnyt köyhien köyhtymistä.
Lipposen hallituksella oli köyhyysohjelma, jonka silloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö vesitti.
"Leikkaajakunkku" Sauli Niinistön toimiessa valtiovarainministerinä keikkein heikoimmasa asemassa olevien sosiaaliturvaa heikennettiin.
1990-luvun Esko Ahon hallituksen lamassa leikattiin lapsilisiä, asumistukea, työttömyysturvaa ja eläkkeiden korotuksia sekä kuntien valtionapuja. Esko Ahon hallitus teki eriarvoistavan verouudistuksen siten, että pääomatuloista alettiin periä 28 %:n tasavero ja palkkatuloista ja sosiaalietuuksista progressiivinen vero.

Vastaukset 3
Vanhimmat
http://www.taloussanomat.fi/arkisto/2010/11/03/mista-tata-rahaa-oikein-tulee/201014827/243
sekä yksilö- että valtiotason köyhyys on pankkiirien luomaa köyhyyttä.
Ai miksikö eivät he näistä puhu eivätkä tee mitään heidän hyväkseen ilman EU-pakkoa?
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/182266.shtml
Eikä näiden hyväksi:
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2006/06/koyhat_jaavat_oikeusavun_ulkopuolelle_206574.html
Eikä näiden:
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_484_2010_p.shtml
Eikä näiden:
http://www.intermin.fi/lh/etela/arvio/home.nsf/pages/94B42B5E1A03834DC2256C77004B49DF?OpenDocument
VASTAUS:
Siksi kun kansanedustajia (ei kansan edustajia) kiinnostaa esim. nämä: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_484_2010_p.shtml
Ja nämä:
http://yle.fi/alueet/helsinki/2010/10/kolmasosa_uudenmaan_kansanedustajista_vastustaa_kerjaamisen_kieltamista_2044814.html
Katsohan kuinka paljopn mummoaloitteessa on kansanedustajien nimiä kuten myös muukalaiskerjäläishyysäreitä.
Olis vitun kiva tietää jo etukäteen, todellisuudessa tietoa ei saada ennen vaaleja.